Siirry sisältöön

Brunelleschin kupoli: miten kultaseppä sulki kristikunnan suurimman aukon

Julkaistu: • Lukuaika 8 min

Brunelleschin suunnittelema Firenzen tuomiokirkon kupoli kohoaa punaisine kattotiilineen ja valkoisine ripoineen Firenzen kattojen yläpuolelle, huipulla lyhty.

Noin sadankahdenkymmenen vuoden ajan Italian suurimmalla katedraalilla ei ollut kattoa. Rakentaminen oli alkanut vuonna 1296, ja suunnitelmaan kuului kupoli laivan ristikohdan ylle. Kupolin jännevälin piti olla neljäkymmentäviisi ja puoli metriä. Sen kokoista kupolia ei ollut rakennettu Euroopassa tuhanteen vuoteen. Alkuperäinen arkkitehti Arnolfo di Cambio oli kuollut selittämättä, miten hän aikoi sulkea sen. Hänen seuraajansa jatkoivat rakentamista ulos- ja ylöspäin, seiniä ja tribuuneja, ilmeisesti siinä toivossa, että joku lopulta keksisi kupolin. Vuoteen 1418 mennessä seinät olivat valmiit. Huipun kahdeksankulmainen aukko oli neljäkymmentäviisi ja puoli metriä leveä. Tuuli puhalsi sen läpi. Sade satoi alttarille. Katedraali oli Euroopan kunnianhimoisimman kaupungin taivasalla oleva keskus.

Vuonna 1418 Opera del Duomo – katedraalin rakennusviranomainen – julisti julkisen kilpailun. Kuka tahansa, jolla oli uskottava suunnitelma kupolin sulkemiseksi, sai jättää pienoismallin. Palkintona oli elämän tilaus. Useimmat ehdotukset olivat hölynpölyä. Yhdessä ehdotettiin, että katedraalin sisään rakennettaisiin valtava multavuori, kupoli valettaisiin sen päälle ja multa kaivettaisiin sitten pois – multaan sekoitettaisiin kolikoita, jotta köyhät kantaisivat sen pois lapiollinen kerrallaan. Toisessa ehdotettiin kupolin tukemista valtavalla puisella muottitelineellä, joka olisi vaatinut suurimman osan Toscanan metsistä kaatamista.

Voittaneen pienoismallin jätti neljäkymmentäyksivuotias, väkivaltaisen äkkipikainen kultaseppä nimeltä Filippo Brunelleschi. Hänellä ei ollut muodollista arkkitehdin koulutusta. Hän oli tunnetusti hävinnyt Lorenzo Ghibertille kilpailun kastekappelin ovista kaksikymmentä vuotta aiemmin, minkä jälkeen hän oli jättänyt Firenzen murjottaen ja matkustanut Roomaan mittaamaan raunioita. Sillä välin kun Ghiberti valoi kaksi vuosikymmentä pronssisia reliefipaneeleja, Brunelleschi ryömi kaksi vuosikymmentä Pantheonin ja Caracallan kylpylöiden sisällä mittanauha ja muistikirja mukanaan. Hän palasi Firenzeen vuonna 1418 teoria mielessään siitä, miten roomalaiset olivat rakentaneet kupolinsa. Hän piti teorian omana tietonaan. Hänen kirjallinen ehdotuksensa Operalle sanoi vain, että hän pystyisi rakentamaan kupolin ilman sisäisiä telineitä, ettei hän paljastaisi menetelmäänsä ja että jokainen, joka kopioisi häntä, joutuisi selvittämään asian hänen kanssaan henkilökohtaisesti.

Hän sai työn. Enimmäkseen. Opera, joka ei pystynyt arvioimaan hänen salailuaan, nimitti myös Ghibertin hänen rinnakkaisarkkitehdikseen samalla palkalla. Brunelleschi koki tämän henkilökohtaisena nöyryytyksenä, joksi se oli tarkoitettukin. Tarina siitä, miten hän sulki kupolin, on myös tarina siitä, miten hän vähitellen ohjaili Ghibertin ulos hankkeesta.

Mitä Brunelleschillä ei ollut

Hänellä ei ollut terästä. Hänellä ei ollut raudoitusta. Hänellä ei ollut nykyaikaista sementtiä. Hänellä ei omasta valinnastaan ollut sisäisiä puutelineitä – tavallista tapaa rakentaa holvi ja menetelmää, jota kaikki vuonna 1418 pitivät minkä tahansa kupolin edellytyksenä. Hänellä ei ollut toimivaa luonnosta siitä, miten kupoli rakennettaisiin; hänellä oli menetelmä, mutta hän kieltäytyi panemasta sitä paperille. Hänellä ei ollut yhtään vertailukelpoisen mittakaavan edeltäjää kopioitavaksi. Pantheon, jonka hän oli mitannut Roomassa, oli valettu betonipuolipallo raskaan lieriömäisen tamburin päällä. Firenzen kupolin piti nousta kahdeksankulmaiselta pohjalta yhdeksänkymmenen metrin korkeudessa lattiasta, ja sen piti olla suippo – ei puolipallon muotoinen – jotta se nojaisi vähemmän raskaasti alla oleviin seiniin.

Sen sijaan hänellä oli neljä miljoonaa tiiltä, Carraran marmorilouhos, Firenzen koko kunnallinen budjetti ja verstaallinen kivenhakkaajia, jotka tekisivät täsmälleen niin kuin hän käski.

Kaksoiskuori

Kaavamainen leikkauspiirros Brunelleschin kupolista: kaksi samankeskistä kuorta, kahdeksan suurta kiviripaa ja niiden välissä kierteisesti etenevä kalanruotomuuraus.

Ensimmäinen innovaatio oli, ettei kupoli ole yksi kuori vaan kaksi. Sisäkupoli, kaksi metriä paksu, ja ulkokupoli, puoli metriä paksu, joita yhdistävät kahdeksan suurta kiviripaa ja kuusitoista pienempää tiiliripaa. Kupolien välinen tila on niin suuri, että sen läpi voi kävellä. Kaksinkertaistamisen syy on enimmäkseen paino. Yksi umpinainen kuori tuolla jännevälillä olisi painanut valtavasti enemmän kuin kaksi ohutta kuorta, joiden välissä on rakenteelliset rivat. Kaksinkertaistus antaa rakennukselle myös sen kupolin, joka sillä ulkoa katsottuna näyttää olevan – korkean, dramaattisen, suipon – ilman painoa, jota todellinen umpinainen suippo kupoli kantaisi.

Kahdeksan suurta ripaa ovat kahdeksankulmion nurkissa näkyvät valkoiset kivi- ja marmoriosat. Kävele katedraalin ympäri ulkona ja laske ne. Ne eivät ole koristetta. Ne ovat rakenteellinen luuranko. Niiden välinen tiilimuuraus, joka näkyy myös sisältä kupoliin kiivetessä, on täytettä.

Kalanruoto

Toinen innovaatio oli kalanruotomuuraus. Tavallisessa tiiliseinässä tiilikerrokset ladotaan lappeelleen, vaakasuoraan, ja niiden väliin jää pystysuorat laastisaumat. Kupolissa tätä kuviota ei voi käyttää, koska holvin alkukohdan yläpuolella olevilla tiilillä ei ole mitään, minkä varassa levätä laastin kovettuessa. Märkä kerros liukuu alas tyhjyyteen. Siksi kupolinrakentaminen oli roomalaisista lähtien vaatinut puisen muottitelineen: tiilten on nojattava johonkin laastin kovettuessa.

Brunelleschi latoi tiilensä kierteeseen niin, että joka viides tai kuudes tiili asetettiin syrjälleen pystyasentoon. Pystysuorat tiilet katkoivat vaakasuorat kerrokset lyhyiksi jaksoiksi. Jokainen jakso lukittui päässään olevaa pystytiiltä vasten ja siirsi painonsa alla olevaan tiileen ennen kuin laasti oli kovettunut. Kalanruoto on pohjimmiltaan itsekantava sidos. Kupoli nousi ilman telineitä, koska jokainen kerros oli rakenteellisesti valmis heti, kun se oli ladottu.

Kuvio on myös näkyvissä. Kiipeä kupoliin – neljäsataakuusikymmentäkolme porrasta – niin kävelet kahden kuoren välissä. Sisäpinnat ovat paljasta tiiltä. Kalanruoto on siinä. Voit laskea kätesi sen päälle. Se on täsmälleen sitä, minkä Brunelleschi latoi. Rinnan korkeudella tiilten ympärillä oleva laasti sekoitettiin vuonna 1430, levitettiin muurauslastalla, ja se pitää yhä.

Miten hän voitti kiistan Ghibertin kanssa

Yksityiskohta Masaccion freskosta Brancaccin kappelissa: Filippo Brunelleschin kalju, parrakas muotokuvapää lisättynä pyhään kohtaukseen.

Brunelleschi ei pystynyt työskentelemään Ghibertin rinnalla. Giorgio Vasarin 1550-luvulla toistaman ja matkan varrella luultavasti koristellun tarinan mukaan Brunelleschi tekeytyi sairaaksi keskellä rakentamisen kriittistä vaihetta ja kieltäytyi tulemasta työmaalle. Ghibertin oli otettava vastuu. Muutamassa päivässä Ghibertin ohjeet muurareille aiheuttivat näkyviä ongelmia ripojen linjauksessa. Brunelleschi palasi teatraalisesti juuri ajoissa korjaamaan kaiken. Asia oli selvä. Siitä päivästä lähtien Opera piti Ghibertin nimen palkkalistalla mutta lakkasi konsultoimasta häntä kupolista.

Brunelleschi myös keksi tai paransi useimmat sen rakentamiseen käytetyt koneet. Härkävoimalla toimiva nostolaite, joka nosti kiveä katedraalin lattialta yhdeksänkymmenen metrin korkeudessa olevalle työtasolle, oli hänen suunnittelemansa. Hän patentoi sen – Firenzen hallituksen vuonna 1421 myöntämä patentti on nykyhistorian ensimmäinen patentti. Hän keksi peruutusvaihteen, jotta härkä saattoi kävellä koko ajan samaan suuntaan kuorman noustessa tai laskiessa. Hän keksi vastapainotetun tarraimen, joka lukittui jokaiseen kivilohkareeseen alhaalla ja vapautti sen ylhäällä luiskahtamatta. Hän maksoi työmiesten palkat itse kupolilla, osin säästääkseen aikaa, jonka he olisivat käyttäneet tullessaan alas lounaalle, ja osin estääkseen heitä juopottelemasta kaupungilla. Hän perusti rakennustasolle viinibaarin. Työmiehet söivät ja joivat yhdeksänkymmentä metriä Firenzen yläpuolella kuudentoista vuoden ajan.

Lakikivi

Kupoli oli rakenteellisesti valmis vuonna 1436. Paavi Eugenius IV vihki katedraalin saman vuoden 25. maaliskuuta. Lyhty – huipun pieni marmoritorni, joka lukitsee rakenteen yhteen lisäämällä puristuskuormaa lakipisteeseen – aloitettiin vuonna 1446 Brunelleschin suunnitteleman pienoismallin mukaan, mutta hän ei elänyt nähdäkseen sen rakentamista. Hän kuoli saman vuoden 15. huhtikuuta kuusikymmentäyhdeksänvuotiaana, melkein heti lyhdyn aloittamisen jälkeen. Hänet on haudattu katedraalin kryptaan oman kupolinsa alle. Hänen hautansa oli kadoksissa vuosisatoja, ja se löydettiin uudelleen vuonna 1972 rutiininomaisissa kaivauksissa. Hautalaatta on pieni ja merkitsemätön lukuun ottamatta hänen nimeään ja muutamaa latinankielistä riviä, joissa häntä kuvataan kupolin arkkitehdiksi. Se on aivan laivan lattian alla.

Mitä kupolin sisällä on

Näkymä ylös Firenzen tuomiokirkon kupolin sisäpuolelle, jonka Vasari ja Zuccari maalasivat 1500-luvun lopulla suurella Viimeisen tuomion freskolla.

Brunelleschi kuoli kupolin sisäpuolen ollessa keskeneräinen. Hän oli suunnitellut kultamosaiikkipinnoitteen Hagia Sofian bysanttilaiseen tapaan, mikä olisi tehnyt kupolin sisäpuolesta toisen, kultaisen taivaan. Opera väitteli sataviisikymmentä vuotta siitä, mitä tehdä, ja antoi sitten vuonna 1568 sisäpuolen maalaamisen tehtäväksi Giorgio Vasarille. Tuloksena on suuri Viimeisen tuomion fresko, jonka näet tänään. Vasari työskenteli vuodesta 1572 kuolemaansa saakka vuonna 1574 ja jätti suurimman osan alemmista vyöhykkeistä keskeneräisiksi. Federico Zuccari saattoi sen valmiiksi vuonna 1579. Se on maailman suurin freskopinta, kolmetuhatta kuusisataa neliömetriä. Monen kriitikon arvion mukaan se ei myöskään ole Vasarin parasta työtä. Sen kertoma tarina on teologinen eikä kerronnallinen; hahmot toistavat itseään; sommitelma latistuu kupolin päiväntasaajan kohdalla sen sijaan, että kiertäisi. Brunelleschi olisi lähes varmasti vihannut sitä. Chiaro käy läpi rakentamisen vaiheet kupolin sisältä katsottuna – alimman kerroksen, kalanruotokuvion, maalatuissa lohkoissa näkyvät rivat – samalla kun kurotat niskaasi katsoaksesi freskoa, jotta taiteen alla oleva rakenne palaa näkyviin.

Mitä katsoa

Kolme asiaa saavutettavuuden mukaan järjestettynä. Ensinnäkin seiso ulkona millä tahansa Firenzen aukiolla ja katso siluettia. Kupoli kohoaa kaupungin ylle suippoina kahdeksankulmaisina lohkoina. Se on kaupungin muoto, joka tarkoituksella ilmoittaa itsestään; jokainen firenzeläinen näki sen kotiovelta ja tiesi, millä puolella kaupunkia oli. Brunelleschi suunnitteli sen niin.

Toiseksi kiipeä kupoliin. Neljäsataakuusikymmentäkolme porrasta nousevat kahden kuoren välissä, ja portaikko kulkee kalanruotomuurauksen läpi. Missään muussa kupolissa maailmassa et voi koskettaa kupolin rakennetta sisältäpäin seisoessasi yhä käyttökelpoisilla portailla. Noin puolivälissä kupolin sisäkaarevuus pakottaa sinut kävelemään sisäänpäin nojaten, hartiat kallistuneina kohti rakennuksen akselia. Näin kehosi oppii geometriasta sen, mikä silmältäsi on jäänyt huomaamatta.

Kolmanneksi, kun pääset huipulle, astu ulos lyhtyä kiertävälle parvekkeelle. Koko Firenze on allasi, Arno virtaamassa keskeltä. Kaupungin katot ovat punaista tiiltä, koska kupoli on punaista tiiltä, ja myöhemmät firenzeläiset kattoseppät ovat neljän vuosisadan ajan sovittaneet värin kupoliin. Seisot rakennuksen näkyvimmässä kohdassa, vuodesta 1436 asti voittaneen insinööriperustelun huipulla, ja allasi oleva kaupunki on visuaalisesti viritetty uudelleen sinun korkeuteesi.

Firenzen tuomiokirkon kupoli oli renessanssin ensimmäinen suuri rakennus ja keskiajan viimeinen suuri rakennus sen mukaan, miten sitä lukee. Kalanruoto on yhä siellä. Neljä miljoonaa tiiltä ovat yhä siellä. Äkkipikainen mies, joka latoi ne, lepää kryptassa jalkojesi alla. Hän sulki kristikunnan suurimman aukon kieltäytymällä rakentamasta telineitä sen sisälle, ja kupoli on seissyt jo lähes kuusisataa vuotta ilman yhtäkään suurta rakenteellista korjausta.

Kuvalähteet