Siirry sisältöön

Monet’n Lumpeet: 250 maalausta ja missä ne näkee

Julkaistu: • Lukuaika 13 min

Tyhjä valkoinen soikea sali pehmeästi valaistun katon alla, kaarevilla seinillä Monet’n pitkät siniset, vihreät ja violetit lumme-paneelit ja vaalean lattian keskellä soikea penkki.

Marraskuun 12. päivänä 1918, päivä sen jälkeen kun tykit olivat vaienneet länsirintamalla, seitsemänkymmentäseitsemänvuotias maalari, jonka näkö oli heikkenemässä, kirjoitti ystävälleen, pääministeri Georges Clemenceaulle. Claude Monet halusi lahjoittaa kansakunnalle kaksi maalausta voiton kunniaksi. Clemenceau tuli Givernyyn, katsoi, mitä ateljeen seiniä vasten nojasi, ja puhui hänet lahjoittamaan paljon enemmän. Kahdeksan vuotta myöhemmin Monet oli kuollut, ja Ranskan valtio rakensi yhä saleja hänen lahjaansa varten.

Silti lumpeet, joita Monet kasvatti ja maalasi kolmenkymmenen vuoden ajan, eivät ole yksi maalaus vaan hajallaan oleva saaristo. Niitä on noin 250. Jotkut ovat keittiön ikkunan kokoisia. Jotkut kaupunkibussin kokoisia. Ne riippuvat Pariisissa, New Yorkissa, Lontoossa, Chicagossa, Zürichissä, Kansas Cityssä ja Tokiossa, ja yhtä kuuluisimmista ei enää ole, koska se tuhoutui tulipalossa Midtown Manhattanilla vuonna 1958.

Lyhyt vastaus on tämä. Olennaisin kokonaisuus ovat kahdeksan seinän kokoista sommitelmaa Pariisin Musée de l’Orangeriessa, kahdessa soikeassa salissa, joiden kokemuksen Monet suunnitteli itse. Toinen pysähdys on Musée Marmottan Monet, jossa ovat ateljeekankaat, jotka hänen perheensä piti itsellään. Paras kokonaisuus Ranskan ulkopuolella on lähes 13-metrinen triptyykki New Yorkin MoMAssa.

Lampi, joka kaivettiin maalattavaksi

Maalaukset alkavat suomaasta. Monet vuokrasi vuonna 1883 maalaistalon normandialaisesta Givernyn kylästä ja osti sen vuonna 1890, kun hänen maalauksensa olivat vihdoin alkaneet käydä kaupaksi. Vuonna 1893 hän osti toisen tontin tien ja rautatien toiselta puolelta puutarhansa alapäästä. Tontilla oli pieni lampi. Hän haki lupaa johtaa vettä läheisestä purosta, ja naapurit vastustivat, koska pelkäsivät hänen eksoottisten kasviensa myrkyttävän heidän vetensä. Hän sai tahtonsa läpi.

Hän täytti lammen uusilla lummehybrideillä Latour-Marliacin taimistosta Etelä-Ranskasta, samasta taimistosta, joka oli esitellyt värikkäät lumpeensa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889. Vuonna 1895 hän rakennutti japanilaistyylisen kaarevan puusillan, vihreäksi maalatun ja keräämistään puupiirroksista kopioidun. Hän palkkasi puutarhurin, jonka tehtäviin tarinan mukaan kuului soutaa joka aamu lammelle pesemään tien pöly lumpeenlehdiltä.

Monet ei sattumalta löytänyt kaunista lampea. Hän rakensi sellaisen, palkkasi sille henkilökunnan ja maalasi sitä sitten kolme vuosikymmentä. Puutarha oli ensimmäinen taideteos. Kankaat olivat sen pöytäkirja.

Maalattu puusilta kaartuu lammen yllä, joka on täynnä kelluvia lumpeenlehtiä ja vaaleita kukkia, joka puolelta tiheän vihreän lehvästön ja heijastusten kehystämänä.

Sillasta kuvaan, jossa ei ole horisonttia

Ensimmäiset lumpemaalaukset 1890-luvun lopulta näyttävät tavallisilta maisemilta. On silta, ranta, tunne siitä, missä seisoo. Metin Silta lumpelammen yllä vuodelta 1899 on yksi yli tusinasta näkymästä siltaan, jotka Monet maalasi sinä ja seuraavana vuonna.

Sitten, noin vuonna 1903, hän alkoi karsia. Ensin katosi silta. Sitten ranta. Sitten taivas, joka säilyy enää heijastuksena vedessä. Kun Monet toukokuussa 1909 näytti neljäkymmentäkahdeksan lumpemaalausta Durand-Ruelin galleriassa Pariisissa, kuvat olivat lähes pelkkää pintaa. Ei horisonttia, ei maata, ei kiintopistettä. Katsot suoraan alas lampeen, joka on nielaissut yläpuolisen maailman.

Seuraavat viisi vuotta olivat raskaita. Seine tulvi vuonna 1910 ja hukutti puutarhan. Hänen toinen vaimonsa Alice kuoli vuonna 1911. Vuonna 1912 lääkäri totesi hänellä harmaakaihin. Hänen poikansa Jean kuoli vuonna 1914, ja sitten tuli sota. Monet jäi silti Givernyyn ja rakennutti vuonna 1915 valtavan uuden lasikattoisen ateljeen, ruman teollisuushallin, jonka hän valitti pilaavan tilan. Sen sisällä hän aloitti grandes décorations -teokset, noin kaksi metriä korkeat ja jopa kuusi metriä leveät kankaat. Hän teki niitä yli neljäkymmentä ja tuhosi matkan varrella osan.

Lumpeet: Monet’n lahja Ranskalle ja salit, joita hän ei koskaan nähnyt

Lahja kansakunnalle kasvoi kahdesta paneelista kahteenkymmeneenkahteen, jotka muodostavat kahdeksan sommitelmaa. Monet allekirjoitti sopimuksen valtion kanssa huhtikuussa 1922. Hän asetti ehtoja. Maalausten piti olla esillä yhdessä, luonnonvalossa, hänen hyväksymässään tilassa, ja hän valitsi Orangerien, vanhan appelsiinipuiden kasvihuoneen Tuileries’n puutarhan länsipäässä Place de la Concorden vieressä. Arkkitehti Camille Lefèvre rakensi kaksi soikeaa salia peräkkäin kaupungin itä–länsi-akselille.

Sitten Monet jumittui. Hän maalasi yhä uudelleen. Hän muokkasi paneeleja vielä vuonna 1923 tehdyn kaihileikkauksen jälkeen, jonka seurauksena hän näki värit kuukausien ajan oudosti. Clemenceau, joka oli antanut lupauksia hänen puolestaan, lähetti kirjeitä, jotka vaihtelivat suostuttelusta raivoon. Monet kuoli Givernyssä 5. joulukuuta 1926. Paneelit asennettiin seuraavana keväänä, ja salit avattiin yleisölle toukokuussa 1927. Hän ei koskaan nähnyt niitä paikoillaan.

Mitä hän halusi kävijän tuntevan, hänen omin sanoin museon lainaamina, oli ”loputtoman kokonaisuuden illuusio, aalto ilman horisonttia ja ilman rantaa”. Kunkin salin neljä sommitelmaa kaartuvat ympärillesi ilman nurkkia, joihin katse voisi levähtää. Ei ole alkua eikä loppua. On vain lampi, kaikkina vuorokaudenaikoina, yhtä aikaa.

Hyvin pitkä ja matala panoraama vaalean laventelinsävyisestä vedestä, jota kehystävät molemmista päistä pajujen tummat rungot, joiden riippuvat oksat valuvat kankaan yläreunan yli.

Sikstiiniläinen kappeli, jossa kukaan ei käynyt

Tämä on se osa, joka museokaupasta jätetään pois. Noin kahdenkymmenen vuoden ajan lähes ketään ei kiinnostanut. Vuonna 1927 Monet’n myöhäistyyli näytti nuoremmasta sukupolvesta sairaan vanhan miehen sotkulta, ja kriitikot syyttivät hänen silmiään. Salit olivat kylmiä ja huonosti valaistuja. Likaisista kattoikkunoista vuoti vettä kankaille. Ainakin kerran paneelien eteen ripustettiin toinen näyttely. Toisessa maailmansodassa Pariisin pommitusten sirpaleita juuttui kankaisiin.

Käänne tuli sodan jälkeen. Vuonna 1952 valmistui remontti, ja taidemaalari André Masson kutsui saleja ”impressionismin Sikstiiniläiseksi kappeliksi”. Amerikkalaiset maalarit kävivät sisään, näkivät kankaita ilman reunoja ja ilman keskustaa ja tunnistivat jotakin, mitä yrittivät itse tehdä. Yhtäkkiä Givernyn ateljeehen jääneet maalaukset olivat maailman halutuimpia.

Vielä yksi nöyryytys oli tulossa. 1960-luvun peruskorjauksessa soikeiden salien päälle rakennettiin kaksi kerrosta gallerioita Walter-Guillaume-kokoelmalle, ja päivänvalo, jota Monet oli vaatinut, korvattiin sähkövalolla. Vuosina 2000–2006 tehty restaurointi purki nuo kerrokset ja toi taivaan takaisin. Nykyään Tuileries’n yli kulkeva pilvi kulkee myös lammen yli.

Näin näet Monet’n Lumpeet Orangeriessa

Musée de l’Orangerie on auki kello 9–18 joka päivä paitsi tiistaisin, ja viimeinen sisäänpääsy on kello 17.15. Perjantaisin se on näyttelyiden aikana auki kello 21:een, ja kello 18:n jälkeen hinta on alennettu. Täysihintainen lippu maksaa verkossa 12,50 euroa, ja yhdistelmälippu Musée d’Orsayn kanssa 20 euroa, mikä kannattaa, jos käyt molemmissa. Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina sisäänpääsy on ilmainen, mutta aikaikkuna on varattava. Lähin metroasema: Concorde, linjat 1, 8 ja 12.

Ajoituksella on tässä merkitystä. Varaa kello 9:n aikaikkuna tai tule kello 16:n jälkeen; myöhäinen aamupäivä, kun ryhmät saapuvat, on päivän huonoin hetki. Harmaana talvi-iltapäivänä paneelit muuttuvat viileiksi ja sinisiksi. Kirkkaana kesäkuun päivänä valkoiset leimahtavat. Ne ovat eri maalauksia.

Älä kulje seinien vierustaa kuin käytävää. Istu ensimmäisen salin keskipenkille viideksi minuutiksi ennen kuin liikahdat. Keskeltä paneelit näyttävät yhdeltä pinnalta. Läheltä ne hajoavat siveltimenvedoiksi, jotka ovat paksuja kuin köysi. Kävele sitten toiseen saliin, jossa pajujen rungot laskeutuvat kuin häkin kalterit.

Jos tulet tänä talvena, olet onnekas. Vuonna 2026 Monet’n kuolemasta tulee kuluneeksi sata vuotta, ja Orangeriessa on 30. syyskuuta 2026 – 25. tammikuuta 2027 näyttely ”Monet, ajan maalaaminen”, jossa on lähes neljäkymmentä hänen maalaustaan Lumpeisiin johdattamassa. Alakerran Walter-Guillaume-kokoelma Renoireineen ja Cézanneineen kuuluu samaan lippuun. Impressionismin reittimme Pariisissa näyttää, miten Orangerien ja joen toisella puolella olevan Orsayn saa mahtumaan samaan päivään.

Marmottanissa on se, minkä perhe piti

Musée Marmottan Monet on 1800-luvun metsästysmaja, josta tuli kartano, Bois de Boulognen laidalla kuudennessatoista kaupunginosassa. Vuonna 1966 Monet’n poika Michel testamenttasi museolle kaiken, mitä perheellä vielä oli: Givernyn talon ja yli sata maalausta. Useat niistä olivat myöhäisiä puutarha- ja lampimaalauksia, joita ei ollut koskaan näytetty Monet’n eläessä.

Ne riippuvat alakerran suuressa Monet’lle omistetussa salissa, matalassa ja hämärässä tilassa, jossa Lumpeet, sinisateet ja viimeiset japanilaiset sillat ovat rinnakkain. Nämä eivät ole Orangerien viimeisteltyjä paneeleja. Jotkut ovat raivokkaita. Viimeiset sillat, jotka hän maalasi 1920-luvun alussa näön pettäessä, ovat punaisen ja oranssin vyyhtejä, joihin silta melkein liukenee. Yläkerrassa samassa rakennuksessa on pieni satamanäkymä, josta kaikki alkoi, Impressio, auringonnousu. Salien välillä on viisikymmentä vuotta.

Lähes neliön muotoinen kangas, jossa on usvaisen vihreää ja laventelinsävyistä vettä, vaaleita kelluvia lumpeenlehtiä ja muutama kirkkaan vaaleanpunainen ja punainen kukka heijastuneen lehvästön löysien pystysuorien vetojen alla, signeeraus oikeassa alakulmassa.

Marmottan on auki tiistaista sunnuntaihin kello 10–18, torstaisin kello 21:een, eikä varausta tarvita. Mene metrolinjalla 9 La Muetten asemalle ja kävele Ranelaghin puutarhan läpi. Satavuotisjuhlan kunniaksi siellä on 31. tammikuuta 2027 asti näyttely ”Maiseman historioita: Monet’sta Hockneyyn”. Torstai-illat ovat rauhallisimpia.

MoMAn lumpeet ja tulipalo

Vuonna 1955 New Yorkin Museum of Modern Art osti Michel Monet’lta yhden suurista myöhäisistä Lumpeista, noin 5,5 metriä leveän paneelin, neljällä miljoonalla frangilla, mikä oli silloin noin 11 500 dollaria. Seuraavana vuonna se hankki pienemmän. Museon perustajajohtaja Alfred Barr näki niissä New Yorkissa syntymässä olleen abstraktin maalaustaiteen esi-isiä ja ripusti suuren lattiasta kattoon ulottuvien verhojen väliin kuin alttaritaulun.

Huhtikuun 15. päivänä 1958 MoMAn toisessa kerroksessa, jossa työmiehet korjasivat ilmastointia, syttyi tulipalo. Suojapeite syttyi, sitten avonaiset maalipurkit. Sähkömies kuoli. Henkilökunta ojensi maalauksia kädestä käteen ulos, ja lähes kaikki museon kaksituhatta teosta pelastuivat. Molemmat Monet’t olivat liian suuria siirrettäviksi. Pienempi paloi porraskäytävässä. Suuri murskautui roskien alle, kun palomiehet rikkoivat sen takana olleet ikkunat.

Kymmenen päivän sisällä Barr oli taas ostoksilla. Hinnat olivat räjähtäneet. Triptyykki, jonka MoMA sopi ostavansa vuoden 1958 lopussa Mrs. Simon Guggenheim Fundin varoilla, maksoi noin 150 000 dollaria. Se on kokonaisuus, jonka näet nykyään: kolme paneelia, noin kaksi metriä korkeita ja yhteensä lähes 13 metriä pitkiä, vaaleanpunaisia ja violetteja pilviä turkoosissa vedessä heijastumassa. Sen mukana tuli erillinen, lähes kuusi metriä leveä paneeli.

Kolme pitkää yhteen liitettyä kangasta lammesta, sivuilta tumman sinivihreitä, keskellä leviää kirkkaita pilvien heijastuksia lämpimässä kullassa ja vaaleansinisessä, ja pinnalla kelluu lumpeenlehtiä.

Triptyykki on MoMAn viidennen kerroksen salissa 515 vuosien 1880–1950 kokoelmasalien joukossa, mutta salien ripustukset vaihtuvat, joten tarkista ennen kuin lähdet. Kun seisot sen edessä, Chiaro kertoo vuoden 1958 tulipalon tarinan samalla kun katsot paneeleja, jotka korvasivat menetetyt, ja keskellä olevat pilvien heijastukset näyttävät erilaisilta, kun tiedät niiden olevan toinen mahdollisuus.

Missä muualla Monet’n lumpeita voi nähdä

Suuren kolmikon jälkeen sarja hajaantuu. Näiden kokoelmien ympärille kannattaa suunnitella matka. Museot ripustavat uudelleen ja lainaavat teoksia, joten varmista, että maalaus on esillä, ennen kuin matkustat sen takia.

MissäMitäMiksi mennä
Musée de l’Orangerie, PariisiKahdeksan sommitelmaa kahdessakymmenessäkahdessa paneelissa, 1914-1926Monet’n suunnittelema kokonainen ympäristö. Mikään muu ei vedä vertoja.
Musée Marmottan Monet, PariisiPerheen myöhäiset Lumpeet, sinisateet ja japanilaiset sillatRaaimmat myöhäisteokset sekä yläkerrassa Impressio, auringonnousu
Musée d’Orsay, PariisiLumpelampi, vihreä harmonia, 1899, ja Siniset lumpeetVarhainen silta ja keskivuodet; siltamaalaus on tänä talvena lainassa Orangerien näyttelyssä
MoMA, New YorkTriptyykki, erillinen paneeli ja AgapanthusParas suurikokoinen kokonaisuus Ranskan ulkopuolella
Metropolitan Museum, New YorkSilta lumpelammen yllä, 1899Varhainen sarja konventionaalisimmillaan
National Gallery, LontooLumpeet, 1916 jälkeen, ja Lumpelampi, 1899Suuri myöhäinen paneeli, noin neljä metriä leveä, ostettu vuonna 1963
Art Institute of ChicagoLumpeet, 1906Lähes neliön muotoinen keskikauden kangas, jossa ei ole rantaa lainkaan
Cleveland, Saint Louis ja Kansas CityAgapanthus-triptyykki, jaettuna kolmeen osaanVasen paneeli on Clevelandissa, keskimmäinen Saint Louisissa, oikea Nelson-Atkinsissa
Kunsthaus ZürichSuuria myöhäisiä paneeleja, ostettu vuoden 1952 näyttelyn jälkeenYksi ensimmäisistä museoista, joka osti suuria paneeleja, kun harva niitä halusi
Kansallinen länsimaisen taiteen museo, TokioLumpeet, 1916, ja vaurioitunut myöhäinen paneeliKatso alta

Tokion tarina ansaitsee oman kappaleensa. Japanilainen keräilijä Kojiro Matsukata osti 1920-luvun alussa valtavan maalauksen, Lumpeet, pajujen heijastus, ja jätti sen Ranskaan, jossa se katosi toisen maailmansodan aikana. Vuonna 2016 ranskalainen tutkija löysi sen rullalle käärittynä Louvren varastosta, suunnilleen puoliksi tuhoutuneena. Se palasi Tokioon, se stabiloitiin, ja se on esillä sellaisena kuin se on: Monet’n raunio, joka yhä hohtaa.

Jaettu Agapanthus-triptyykki on se toinen, jonka perässä ihmiset matkustavat. Sen kolme paneelia myytiin erikseen noin vuonna 1960, ja ne päätyivät kolmeen Keskilännen kaupunkiin. Näyttelyitä varten ne on toisinaan yhdistetty uudelleen.

Pitkä vaakasuora kangas lumpelammesta laventelinsinisenä ja vihreänä, jossa ajelehtii vaaleiden lehtien ryppäitä ja oikean alakulman lähellä on muutama pieni vaaleanpunainen ja punainen kukka.

Givernyssä on lampi, ei maalauksia

Givernyn talossa ja puutarhassa, joita ylläpitää Fondation Claude Monet, ei ole yhtään alkuperäistä Lumpeet-maalausta. Talon maalaukset ovat jäljennöksiä. Givernyssä on sen sijaan itse lampi, joka on kunnostettu ja istutettu uudelleen siitä lähtien, kun paikka avattiin yleisölle vuonna 1980, vihreine siltoineen, pajuineen ja lumpeineen.

Puutarha on auki kauden ajan huhtikuun alusta marraskuun alkuun. Vuonna 2026 kausi kesti 1. huhtikuuta – 1. marraskuuta, joten nyt se on suljettu kevääseen asti. Mene aikaisin arkipäivänä toukokuun lopussa tai kesäkuussa, kun lumpeet ovat auki ja sillan sinisade kukkii. Vesi on paljon pienempi kuin odotat. Siitä tässä on kyse. Monet teki lammesta, jonka ympäri kävelee muutamassa minuutissa, maailman ilman reunoja.

Giverny toimii parhaiten viimeisenä vaiheena. Katso ensin maalaukset Pariisissa, seiso sitten veden äärellä ja katso, kun pilvi liukuu sen yli. Näet, mitä hän katsoi ja kuinka paljon pidemmälle hän meni, samaan tapaan kuin Nainen ja päivänvarjo ei ole aivan Argenteuilin kumpu.

Yksityiskohta lumpepaneelista: kultaisenkeltaisten vetojen leimahdus, laskevan auringon heijastus, nousee vasemmasta alakulmasta violettiin veteen, oikealla tummansinisiä pajujen heijastuksia ja lumpeenlehtiä.

Usein kysyttyä Monet’n Lumpeista

Kuinka monta lumpemaalausta Monet teki?

Noin 250 öljymaalausta lumpelammesta, 1890-luvun lopulta hänen kuolemaansa vuonna 1926, pienistä maalaustelinekuvista valtaviin koristepaneeleihin.

Missä Monet’n Lumpeet ovat?

Tärkein kokonaisuus on kahdessa soikeassa salissa Musée de l’Orangeriessa Pariisissa. Musée Marmottan Monet’lla on suurin myöhäisten ateljeekankaiden ryhmä. Ranskan ulkopuolella keskeisin teos on New Yorkin MoMAn triptyykki, ja muita on Lontoossa, Chicagossa, Clevelandissa, Saint Louisissa, Kansas Cityssä, Zürichissä ja Tokiossa.

Kuinka suuria Orangerien Lumpeet ovat?

Kukin paneeli on noin kaksi metriä korkea. Peräkkäin kahdeksan sommitelmaa ulottuvat noin yhdeksänkymmenen metrin matkalle.

Miksi Monet lahjoitti Lumpeet Ranskalle?

Hän tarjosi ne 12. marraskuuta 1918, aselevon jälkeisenä päivänä, rauhan muistomerkiksi. Hänen ystävänsä Georges Clemenceau suostutteli hänet tekemään lahjasta paljon suuremman kuin ne kaksi paneelia, joita hän alun perin ehdotti.

Kannattaako Orangerien Lumpeet nähdä?

Kyllä, ja siihen menee vähemmän aikaa kuin luulet. Neljäkymmentäviisi minuuttia riittää kahteen saliin, puolitoista tuntia koko museoon. Mene avautumisaikaan tai myöhään päivällä.

Voiko Givernyssä nähdä Lumpeet?

Huhtikuusta marraskuun alkuun näet lammen, sillan ja oikeat lumpeet, mutta et yhtään alkuperäistä maalausta. Kankaiden takia mene Orangerieen ja Marmottaniin Pariisissa.

Mitä katsoa soikeissa saleissa

Aloita Orangerien ensimmäisen salin keskeltä ja käänny hitaasti. Etsi paneeli, jossa valo on viileintä, ja se, jossa se on lämpimintä; katsot aamua ja auringonlaskua samalla lammella. Mene sitten lähelle. Maali on paksua, hangattua ja kerrostettua. Etsi pystysuoria vetoja, jotka eivät ole lainkaan lumpeita vaan pajunrunkojen heijastuksia rannalla, jota et koskaan näe. Etsi pilvet. Ne ovat aina ylösalaisin.

New Yorkissa sama harjoitus toimii MoMAn triptyykin edessä: ensin tummat sivut, sitten vaaleanpunainen keskiosa, jossa taivas on pudonnut veteen. Ja jos sinulla on Pariisissa vielä yksi iltapäivä, Marmottanin myöhäiset sillat näyttävät saman miehen samoina vuosina maalaamassa lähes sokeana.

Monet vietti elämänsä viimeiset kolmekymmentä vuotta katsoen alaspäin. Orangerie pyytää sinulta päinvastaista: istu hiljaa valkoisessa salissa, katso suoraan eteenpäin ja anna normandialaisen lammen sulkeutua ympärillesi joka puolelta.