Siirry sisältöön

Maalaus, jota hän ei voinut lakata maalaamasta uudelleen: Monet’n Nainen ja päivänvarjo

Julkaistu: • Lukuaika 8 min

Claude Monet, Nainen ja päivänvarjo – Madame Monet ja hänen poikansa (1875), National Gallery of Art, Washington

Kesällä 1875 Argenteuilissa, pienessä pendelöijien kaupungissa Seinen varrella aivan Pariisin ulkopuolella, Claude Monet pyysi vaimoaan Camillea ja heidän seitsemänvuotiasta poikaansa Jeania kävelemään vuokratalonsa takana olevalle pienelle kukkulalle ja seisomaan sen laella olevalla pellolla, kun hän itse pystytti maalaustelineen alemmas. Hän työskenteli hyvin nopeasti. Kuva on sata senttimetriä korkea ja kahdeksankymmentä leveä. Siveltimenjälki on niin vapaata, että teos näyttää keskeneräiseltä. Camillen hahmo on rakennettu noin kolmestasadasta erillisestä vedosta, jotka on maalattu suunnilleen neljässä tunnissa, suuntaan tai toiseen. Hänellä on pitkä valkoinen mekko ja tummansininen vyö, hän pitelee vihreää päivänvarjoa päänsä yllä ja kääntyy hieman taaksepäin kohti maalaria. Hänen kasvonsa ovat päivänvarjon varjossa, ja tuuli painaa mekkoa hänen vasenta jalkaansa vasten. Poika on pieni ja lähes rajautuu pois pellon alareunasta, puoliksi piilossa ruohikossa. Monet’n Nainen ja päivänvarjo -maalauksen ensimmäinen versio valmistui vuonna 1875. Camille Doncieux Monet kuoli lantion alueen syöpään neljä vuotta myöhemmin, 5. syyskuuta 1879, kolmekymmentäkaksivuotiaana. Yksitoista vuotta ensimmäisen maalauksen jälkeen, vuonna 1886, Monet maalasi saman sommitelman vielä kahdesti, muistinvaraisesti, ilman Camillea, eikä hän koskaan enää maalannut edesmennyttä vaimoaan. Nämä kolme kuvaa yhdessä ovat yksi suorimmista asioista, joita kukaan 1800-luvun maalari koskaan teki menetyksestä.

Päivä vuonna 1875

Monet oli kolmekymmentäneljävuotias. Camille oli kaksikymmentäkahdeksan. He olivat olleet naimisissa viisi vuotta – he menivät naimisiin kesäkuussa 1870, kolme vuotta Jeanin syntymän jälkeen, sen jälkeen kun Monet’n perhe oli kieltäytynyt hyväksymästä suhdetta, koska Camille oli työväenluokkainen malli eikä sopiva vaimo le havrelaisen kauppiaan pojalle. Vuonna 1875 he vuokrasivat Argenteuilista mukavaa taloa, jossa oli pieni puutarha. Sen rahoitti suurelta osin Monet’n ystävä ja tukija, taidemaalari ja keräilijä Gustave Caillebotte, kärsivällisellä ja yhä epätoivoisemmalla anteliaisuudellaan. Impressionistit olivat pitäneet ensimmäisen yhteisnäyttelynsä edellisenä huhtikuuna. Arvostelut olivat olleet huonoja. Monet ei myynyt juuri mitään.

Kuvaa, jonka hän maalasi Camillesta tuona kesäiltapäivänä, kutsutaan epävirallisesti nimellä La Promenade – ”kävelyretki”. Sen koko nimi, jonka Monet sille antoi, on Washingtonin National Galleryssa Nainen ja päivänvarjo – Madame Monet ja hänen poikansa. Hän esitteli sen impressionistien toisessa näyttelyssä huhtikuussa 1876. Kriitikko Albert Wolff kirjoitti Le Figarossa koko näyttelystä, että siinä oli ”viisi tai kuusi mielipuolta, joista yksi on nainen, jotka ovat kokoontuneet esittelemään teoksiaan”. Camille on luettelon toinen maalaus. Ensimmäinen asia, jonka siinä huomaa paikan päällä, on kulma. Katsot häntä alhaalta ylös. Monet on asettanut horisonttiviivan Camillen lantion korkeudelle, mikä tarkoittaa, että hän maalasi rinteen alapuolelta – kyykyssä tai istuen – ja Camille seisoo hänen yläpuolellaan, hieman vastavalossa, aurinko olkansa takana, ja hänen vartalonsa luo pitkän vaalean violetin varjon ruohikkoa pitkin alas kohti maalaria. Koko sommitelma kertoo miehestä, joka katsoo ylös vaimoonsa tuulisena päivänä.

Camille Monet ja Jean puutarhassa Argenteuilissa (1875), maalattu suunnilleen samoina kuukausina kuin Nainen ja päivänvarjo

Tuuli on se osa maalausta, joka useimmilta jää huomaamatta. Katso mekkoa. Valkoinen hame on painunut tiukasti hänen vasenta jalkaansa vasten. Tummansininen nauha vyötäröllä on puhaltunut sivulle. Hattuun kiinnitetty huivi tai harso liehuu hänen päänsä takana. Hänen alapuolellaan ruoho taipuu samaan suuntaan kuin mekko. Taivaan pilvet ovat repeytyneet pitkiksi vaakasuoriksi juoviksi, jotka noudattavat ruohon kulmaa. Koko kuva on väline, joka tallentaa tuulen yhden suunnan, hänen oikealta puoleltaan kohti vasenta, ja valon yhden hetken, keskellä iltapäivää aurinko suunnilleen hänen takanaan. Monet maalasi sitä, mitä saman vuosikymmenen valokuvaajat eivät vielä pystyneet tallentamaan: säätä. Siveltimenjälki on vapaata, koska sen oli pakko olla. Hänellä oli neljä tuntia valoa, yksi tuulensuunta ja vaimo, joka ei voinut poseerata ikuisesti.

Camille

Hän syntyi Camille-Léonie Doncieux’na vuonna 1847. Hän tapasi Monet’n Pariisissa noin vuonna 1865, kun tämä etsi mallia suureen ateljeemaalaukseen piknikistä, vastaukseensa Manet’n silloin tuoreeseen Aamiaiseen ruohikolla. Hän poseerasi Monet’lle Camille (Nainen vihreässä mekossa) -maalauksessa, jonka Monet esitteli vuoden 1866 Salonissa ja joka vakiinnutti hänen nimensä. Hän muutti asumaan Monet’n kanssa. Hän synnytti Jeanin elokuussa 1867, kun Monet oli käymässä perheensä luona Le Havressa paineen alla jättää hänet. Hän poseerasi Monet’lle vielä ainakin kolmekymmentäkaksi kertaa seuraavien kahdentoista vuoden aikana – naisena puutarhassa, naisena lukemassa sohvalla, punapukuisena naisena japanilaistyylisessä kaavussa, nuorena äitinä, kalliolla kävelevänä hahmona, junanvaunun matkustajana. 1870-luvun lopulla hän oli sairas. Syöpä todettiin vuonna 1878. Hän synnytti heidän toisen poikansa Michelin maaliskuussa 1878 jo hyvin sairaana eikä koskaan toipunut. Hän kuoli syyskuussa 1879 heidän talossaan Vétheuilissa, viisikymmentä kilometriä Argenteuilista alavirtaan, Monet vuoteen vieressä. Monet maalasi hänet kuolleena – hiljainen, kauhea kangas, joka on nykyään Musée d’Orsayssa ja jossa hänen kasvonsa on kääritty violetinsiniseen valoon ja hänen vartalonsa on pelkkä tahra – ja kirjoitti myöhemmin huomanneensa itsensä Camillen maatessa kuolinvuoteellaan ”tutkimassa värien leikkiä hänen kuolleilla kasvoillaan. Keltaisen, harmaan heijastuksia.” Hän tunsi itsensä sen vuoksi hirviöksi. Hän jatkoi maalaamista.

Vuoden 1886 kaiut

Kului yksitoista vuotta. Monet oli neljäkymmentäkuusivuotias. Hän oli muuttanut vuonna 1883 Givernyyn toisen kotitaloutensa kanssa – tukijansa Alice Hoschedén ja heidän yhteenlaskettujen lastensa. Hän menestyi nyt. Hänen taidekauppiaansa Paul Durand-Ruel myi hänen maalauksiaan New Yorkissa. Hän oli lakannut maalaamasta ihmishahmoja lähes kokonaan. Kesällä 1886, oleskellessaan Givernyn maatalossa, hän otti päivänvarjosommitelman uudelleen esiin. Hän maalasi kaksi uutta samankokoista kangasta, joissa oli sama ylöspäin suuntautuva kulma ja sama tuulen pieksemä hame. Mallina oli Alicen kahdeksantoistavuotias tytär Suzanne Hoschedé, hänen tuleva tytärpuolensa. Hän antoi molemmille kuville nimen ”Essai de figure en plein air” – ”tutkielma hahmosta ulkona”. Ensimmäisessä Suzanne katsoo vasemmalle, olkansa yli taaksepäin, valkoisessa mekossa ja vihreäsisäisen päivänvarjon kanssa. Toisessa, joka maalattiin heti ensimmäisen jälkeen, hän katsoo oikealle. Kummankin sommitelma on lähes identtinen vuoden 1875 Camille-kuvan kanssa. Kulma, tuuli, päivänvarjo, ruoho naisen jalkojen juuressa, pitkä vaalea varjo, joka lankeaa kohti maalaria – kaikki on samaa. Kasvot ovat erilaiset. Vuoden 1886 kuvien kasvot ovat tarkoituksella tyhjät. Hän sutasi ne umpeen samoilla väreillä kuin päivänvarjon varjon.

Tutkielma hahmosta ulkona (Nainen ja päivänvarjo vasemmalle kääntyneenä), 1886, maalattu muistinvaraisesti Givernyssä – Musée d’Orsay

Tutkielma hahmosta ulkona (Nainen ja päivänvarjo oikealle kääntyneenä), 1886 – Musée d’Orsay, parin toinen maalaus

Taidehistorioitsija Paul Hayes Tucker, jonka vuonna 1995 ilmestynyt kirja Claude Monet: Life and Art on yhä vakiintunut elämäkerta, sanoi sen yhtä suoraan kuin kukaan. ”Vuoden 1886 maalaukset eivät ole muotokuvia Suzannesta. Ne ovat maalauksia vuoden 1875 Camille-maalauksesta, ja Suzanne on niissä Camillen vartalon sijaisena.” Tuckerin mukaan Monet maalasi yksitoista vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen ja seitsemän vuotta toisen kotitaloutensa perustamisen jälkeen saman kuvan uudelleen selvittääkseen, miten jatkaa sen maalaamista ilman Camillea. Tyhjäksi pyyhityt kasvot paljastavat sen. Suzannen piirteet on pyyhitty pois, koska Camillen piirteitä ei enää voi saada takaisin. Hän pystyi muistamaan tuulen, mekon ja kulman. Hän ei pystynyt muistamaan kasvoja.

Chiaro asettaa kolme kangasta rinnakkain korvaasi – ensin vuoden 1875 päämaalauksen, sitten vuoden 1886 vasemmalle kääntyvän Suzannen, sitten vuoden 1886 oikealle kääntyvän Suzannen – ja lukee kohdan Monet’n 5. syyskuuta 1879 kirjoittamasta kirjeestä Camillen kuolemasta, kun katsot päämaalauksen sinivioletti varjoa.

Päämaalaus on ollut Washingtonin National Gallery of Artissa vuodesta 1983, jolloin Paul Mellon ja hänen vaimonsa Bunny lahjoittivat sen. He olivat ostaneet sen vuonna 1972 Durand-Ruelin galleriasta New Yorkista noin miljoonalla dollarilla, mikä oli tuolloin kunnioitettava mutta ei poikkeuksellinen hinta merkittävästä Monet’sta. (Myöhäinen lumpeenkukkamaalaus oli myyty edellisenä vuonna moninkertaisella hinnalla.) Mellonit pitivät sitä Oak Springsin talossaan Virginiassa yksitoista vuotta ja lahjoittivat sen sitten museolle Mellonin seitsemänkymmenenkuudennen syntymäpäivän kunniaksi. Nykyään se riippuu West Buildingissa, East Garden Courtissa, omalla seinällään. Se on sunnuntaisin museon suosituin maalaus. National Gallery ei omista kumpaakaan vuoden 1886 versiota. Ne ovat Pariisin Musée d’Orsayssa, jossa ne riippuvat samassa salissa viidennessä kerroksessa kahden metrin päässä toisistaan, vasemmalle ja oikealle katsova.

Mitä katsoa

Kolme asiaa, kun löydät vuoden 1875 kuvan. Ensinnäkin kulma. Seiso suoraan kankaan edessä ja huomaa, että Camillen lantio on silmiesi korkeudella. Horisontti on poikkeuksellisen matalalla. Näet hänet niin kuin Monet näki hänet, muutaman askeleen alempaa rinteestä. Toiseksi varjo. Hänen varjonsa lankeaa ruohikkoa pitkin kohti sinua. Se on maalattu vaalealla violetilla ja keltaisella. Se ei ole musta siluetti. Se on ruohon väri, kun siitä otetaan aurinko pois. Kolmanneksi Jean. Vasemmassa alakulmassa oleva poika on lähes jälkiajatus, hänen kasvonsa tuskin piirtyvät esiin. Hän on se hahmo, joka todistaa, että kuva on perhemaalaus eikä pelkkä tutkielma. Sommitelma ei tarvitse häntä. Monet maalasi hänet mukaan, koska maalaus kertoo heistä kolmesta kukkulan rinteellä.

Jos pääset Orsayhin, katso samalla matkalla kaksi vuoden 1886 kuvaa. Niiden naisen kasvot ovat se kysymys, jonka maalaus esittää. Camillen kasvot vuoden 1875 kuvassa ovat vastaus. Monet lakkasi maalaamasta tuota vastausta vuonna 1879. Hän vietti loppuelämänsä maalaten sen ympäriltä.

Viimeinen sana

Monet piti vuoden 1875 maalausta omassa talossaan Givernyssä vuoteen 1890 asti, viisitoista vuotta sen tekemisen jälkeen ja yksitoista vuotta Camillen kuoleman jälkeen. Hän myi sen sinä vuonna amerikkalaiselle keräilijälle James Suttonille, joka lähetti sen New Yorkiin. Hän myi sen, koska hänen toinen vaimonsa Alice käski. Alice, joka oli odottanut vuodesta 1879 asti pääsevänsä Monet’n oikeaksi vaimoksi, ei halunnut edeltäjäänsä seinälle.

Kuvalähteet