Siirry sisältöön

Orsay, Orangerie, Marmottan: impressionismin reitti Pariisissa

Julkaistu: • Lukuaika 13 min

Musée d'Orsayn suuren kellon sisäpuoli, sali, jossa useimmat kävijät kohtaavat impressionismin Pariisissa ensimmäistä kertaa

Pariisissa on impressionismin kannalta vain kolme merkittävää museota, ja yksi niistä on niin kaukana lännessä turistikeskustasta, että useimmat ensikertalaiset eivät koskaan astu sen ovesta sisään. Kaksi muuta näkyvät samalta oikean rannan parvekkeelta, jos tietää, mihin katsoa. Ensimmäinen on Musée d’Orsay, vanha rautatieasema Quai Anatole Francen varrella, jossa on maailman suurin impressionististen maalausten keskittymä. Toinen on Musée de l’Orangerie, Tuileries’n puutarhan länsilaidalla sijaitseva entinen appelsiinipuiden kasvihuone, jossa on Monet’n kahdeksan seinänkokoista lumme-paneelia kahdessa soikeassa salissa, jotka maalari suunnitteli itse. Kolmas on Musée Marmottan Monet, pieni kartano 16. kaupunginosan länsilaidalla, jossa on koko liikkeelle nimen antanut maalaus sekä yhdeksänkymmentäneljä muuta Monet’ta, jotka olivat maalarin omaa henkilökohtaista kokoelmaa. Kolme rakennusta. Päästä päähän noin puolen tunnin kävely, jos jätät Marmottanin väliin, kuten useimmat yhden päivän Pariisin-kävijät tekevät. Kysymys Pariisin impressionismimuseosta ei siis oikeastaan koske sitä, mihin museoon mennä. Se koskee sitä, mitkä kaksi kolmesta mahtuvat yhteen päivään ja minkä takia sinun on tultava takaisin.

Tämä on opas kaikkiin kolmeen. Mitä kussakin on. Miksi niistä kannattaa välittää. Missä järjestyksessä ne kannattaa kiertää. Neljäs museo, jota kukaan ei mainitse mutta jonka pitäisi – Petit Palais. Ja päiväretki Givernyyn, impressionismin toinen pyhiinvaelluskohde, jos sinulla on antaa sille toinen aamupäivä.

Miksi Pariisi on impressionismin kaupunki

Ennen museoita lyhyt taustahuomio, koska se vastaa kysymykseen, joka monella kävijällä on. Miksi niin suuri osa impressionismista on Pariisissa eikä vaikkapa Lontoossa tai New Yorkissa?

Syitä on kaksi. Ensimmäinen on maantieteellinen. Impressionismi oli pariisilainen liike. Maalarit olivat pieni ystäväjoukko, joka asui Pariisissa tai sen lähellä 1860- ja 1870-luvuilla, maalasi vierekkäin Fontainebleaun metsässä ja Seinen esikaupungeissa, esittäytyi kahdeksassa ryhmänäyttelyssä Pariisissa vuosina 1874–1886 ja päätyi lopulta taidekauppiaiden Paul Durand-Ruelin ja Ambroise Vollardin ympärille, joilla molemmilla oli galleria Pariisissa. Pariisiin päätyneet kokoelmat olivat joko näiden kauppiaiden ostamia eikä niitä koskaan myyty, tai maalarit itse ja heidän tukijansa testamenttasivat ne Ranskan valtiolle.

Toinen on Caillebotten testamenttilahjoitus vuodelta 1894. Gustave Caillebotte, insinööri ja maalari, joka oli käyttänyt perintöään pitääkseen ystävänsä maksukykyisinä niukkojen 1870-lukujen läpi, kuoli neljäkymmentäviisivuotiaana ja jätti kuudenkymmenenseitsemän impressionistisen kankaan kokoelmansa Ranskan valtiolle. Valtiolta kesti viisi vuotta taistella läpi oikeudelliset ja museaaliset vastalauseet, mutta vuonna 1899 se lopulta hyväksyi niistä kolmekymmentäkahdeksan. Nuo kolmekymmentäkahdeksan maalausta – kaksi Cézannea, kahdeksan Monet’ta, kahdeksan Renoiria, seitsemän Pissarroa, kuusi Sisleytä, neljä Manet’ta, kaksi Caillebottea ja yksi Degas – muodostivat sen ytimen, josta kasvoi nykyinen Orsayn impressionistien galleria. Ilman tuota lahjoitusta puolet Pariisin tärkeimmistä kankaista olisi tänään yksityisomistuksessa tai amerikkalaisissa museoissa.

Kolme rakennusta kätkee yhteensä noin yhdeksänkymmentä prosenttia Pariisin impressionistisesta taiteesta. Tässä ne ovat siinä järjestyksessä, jossa ne kannattaa kiertää.

1. Musée d’Orsay – pääkokoelma

Orsay on se ilmeinen, se, jossa melkein jokainen kävijä käy, ja se, jossa on suurin osa Ranskan kansallisesta impressionismikokoelmasta. Noin neljätuhatta esinettä pysyvästi esillä entisessä Beaux-Arts-tyylisessä rautatieasemassa Seinen vasemmalla rannalla. Noin kolmesataa niistä on impressionistisia tai jälki-impressionistisia kankaita. Suurin keskittymä on viidennessä kerroksessa, kuuluisan kymmenmetrisen lasikellon takana, gallerioiden rivissä, joka kulkee vanhan keskilaiturin koko pituudelta.

Mitä täällä on ja mitä ei. Orsayssa on kahdeksantoista Monet’ta, muun muassa viisi Rouenin katedraali -sarjasta vierekkäin ripustettuina. Siellä on kahdeksankymmentä Renoiria, enemmän kuin missään muussa museossa maailmassa. Siellä on kuusikymmentä Manet’ta, muun muassa Olympia ja Aamiainen ruohikolla, molemmat pohjakerroksessa ja molemmat maalattu ennen kuin impressionismi virallisesti oli olemassakaan. Siellä on maailman suurin kokoelma Degas’n pastelleja ja öljymaalauksia, muun muassa vahaveistos Neljätoistavuotias pieni tanssijatar. Siellä on kaksikymmentäneljä van Goghia, toiseksi suurin kokoelma Amsterdamin Van Gogh -museon jälkeen. Siellä on Caillebotten Lattianhöylääjät ja hänen lähes kolmimetrinen sadepäivän maalauksensa Haussmannin uusista bulevardeista. Siellä on Pissarroja, Sisleyjä, Cézanneja, Berthe Morisot’ta ja Mary Cassattia. Siellä on lyhyesti sanottuna impressionismin puun runko.

Mitä siellä ei ole: liikkeelle nimen antanut Auringonnousu (se on Marmottanissa) eikä yksikään niistä seinänkokoisista Nymphéas-maalauksista, jotka Monet teki nimenomaan sodanjälkeiselle Ranskan valtiolle 1920-luvulla (ne ovat Orangeriessa). Molemmat aukot ovat tarkoituksellisia. Orsayn kokoelma päättyy vuoteen 1914 museaalisen suunnitelman mukaisesti, ja myöhäiset Monet’n paneelit oli alun perinkin tarkoitettu toiseen rakennukseen.

Édouard Manet'n Olympia (1863), pohjakerroksen Manet, joka ankkuroi koko Orsayn 1800-luvun kertomuksen

Yksi Monet'n vuoden 1894 Rouenin katedraali -maalauksista – Orsay ripustaa sarjasta viisi vierekkäin, ja se on maailman helpoin paikka nähdä, miten Monet ajatteli valoa yhden aiheen äärellä

Miten se kannattaa tehdä. Vähintään kolme tuntia, neljä on mukava. Aloita pohjakerroksesta Manet’n Olympiasta ja Aamiaisesta ruohikolla. Mene sitten liukuportaita viidenteen kerrokseen impressionistien luo. Järjestyksellä on väliä. Pohjakerroksen Manet’t pohjustavat kaiken, mitä yläkerrassa on. Meillä on pidempi opas Orsayn tarkasta reitistä, joka käy sen läpi kerros kerrokselta.

Orsay on auki tiistaista sunnuntaihin. Suljettu maanantaisin. Aikuisen peruslippu maksaa vuonna 2026 noin kaksikymmentäkaksi euroa. Jono pääsisäänkäynnillä voi kesällä kestää neljäkymmentäviisi minuuttia; lipun jo ostaneiden sivusisäänkäynti on Rue de la Légion d’Honneurin puolella ja on lähes aina nopeampi. Puhelimen äänioppaasovellus on hyvä rakennuksen historiaan; itse maalauksissa pärjäät yleensä paremmin ystävän kanssa, joka tuntee salin.

Orsayn tunnusmaalaukset, jotka kannattaa tuntea ennen sisään astumista: Manet’n Olympia, Renoirin Tanssiaiset Moulin de la Galettessa, Caillebotten Lattianhöylääjät, Degas’n Balettitunti, Monet’n Rouenin katedraalit (viisi kappaletta), van Goghin omakuva Saint-Rémystä ja hänen Makuuhuone Arlesissa. Kun tunnet nuo kahdeksan ennen saapumistasi, sinulla on ankkuri jokaisessa galleriassa.

2. Musée de l’Orangerie – Nymphéas

Yksityiskohta yhdestä Monet'n Lumpeet-paneelista Musée de l'Orangeriessa, kahdeksasta seinänkokoisesta kankaasta, joille maalari itse suunnitteli salit

Orangerie on kolmesta suuresta museosta pienin ja kenties antoisin. Se sijaitsee Tuileries’n puutarhan länsilaidalla, joen toisella puolella Orsaysta ja kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Rakennus oli alun perin Tuileries’n palatsin appelsiinipuiden lämmitetty kasvihuone, rakennettu vuonna 1852. Kun palatsi paloi vuonna 1871, oranžeriaa käytettiin moneen otteeseen uusiin tarkoituksiin – urheiluhallina, näyttelytilana ja ensimmäisen maailmansodan aikana hätämajoituksena. Vuonna 1921 Ranskan valtio suostui muuttamaan sen pysyväksi kodiksi niille kahdeksalle valtavalle lumme-paneelille, joita Claude Monet oli työstänyt Givernyssä 1910-luvun alusta lähtien.

Monet suunnitteli itse alakerran kaksi soikeaa salia. Kukin paneeli on noin kaksi metriä korkea. Osa on kaksitoista metriä leveitä. Yhdessä ne peittävät lähes kuusikymmentä metriä seinää. Valo suodattuu ylhäältä himmeän lasin läpi jäljittelemään sitä luonnollista päivänvaloa, jota Monet halusi. Kaksi salia on järjestetty kahdeksikon muotoiseksi silmukaksi, joten kävijä kulkee ensin yhden kokonaisen, ympäröivän panoraaman läpi, ylittää sitten pienen yhdyskäytävän ja kulkee toisen läpi. Koko kokemus vie noin puoli tuntia, jos keskityt. Se voi viedä tunnin, jos istahdat kummankin salin keskipenkille ja lakkaat yrittämästä tehdä mitään muuta.

Orangeriessa on yläkerrassa myös Walter-Guillaumen kokoelma, jonka taidekauppias Paul Guillaumen leski Domenica lahjoitti vuosina 1959 ja 1963. Noin sataviisikymmentä maalausta. Kaksikymmentäviisi Renoiria. Neljätoista Cézannea. Kaksitoista Picassoa. Kymmenen Matissea. Kahdeksan Modiglianita. Viisi Soutinea. Kokoelma on pieni ja tiivis, ja sen kiertää kokonaan neljässäkymmenessäviidessä minuutissa. Yhdessä nämä kaksi – Nymphéas alakerrassa ja Walter-Guillaume yläkerrassa – muodostavat yhden Pariisin tehokkaimmista taide-elämyksistä.

Liput maksavat noin kolmetoista euroa. Jonot ovat yleensä lyhyitä. Museo on suljettu tiistaisin, mikä on päinvastoin kuin Orsayn maanantaisulku, joten voit tehdä Orsayn yhtenä päivänä ja Orangerien seuraavana ilman, että maanantain ja tiistain sulkupäivät menevät ristiin. Orsayn ja Orangerien yhdistelmälippuja on olemassa, ja ne ovat hieman halvempia kuin erikseen ostetut.

Tunnusomaiset paneelit, jotka kannattaa tuntea: Laskeva aurinko, Aamu, jossa pajut heijastuvat veteen, ja Pilvet, joka on paneeleista abstraktein. Ne kaikki esittävät samaa Givernyn lumpelampea eri vuorokaudenaikoina ja eri valossa. Monet oli kahdeksankymmentäneljävuotias, kun hän sai ne valmiiksi. Hän oli harmaakaihin vuoksi lähes sokea. Ne ovat myöhäinen yhteenveto neljästäkymmenestä vuodesta, jotka hän katseli samaa vesiläikkää.

3. Musée Marmottan Monet – perheen kokoelma

Musée Marmottan Monet 16. kaupunginosan länsilaidalla, maailman rakennus, jossa on eniten Monet'ta neliömetriä kohti

Marmottan on museo, jota kukaan ei mainitse tavallisissa Pariisin impressionismimuseoiden listoissa, ja juuri siellä on liikkeelle nimen antanut maalaus. Se sijaitsee osoitteessa 2 Rue Louis-Boilly 16. kaupunginosassa, kahdenkymmenenviiden minuutin metromatkan päässä keskustasta, Pariisin länsilaidalla Bois de Boulognen lähellä. Rakennus on pieni kartano, jonka taidehistorioitsija Paul Marmottan lahjoitti Académie des Beaux-Arts’lle vuonna 1932 yhdessä napoleonilaisen taiteen ja huonekalujen kokoelmansa kanssa. Vuonna 1957 erillinen yksityisen keräilijän testamenttilahjoitus toi maailman suurimman Berthe Morisot’n töiden kokoelman, kaksikymmentäviisi maalausta. Vuonna 1966 Michel Monet, maalarin ainoa elossa ollut poika, lahjoitti isänsä henkilökohtaisen kokoelman – yhdeksänkymmentäneljä kangasta – Marmottanille yhdessä laajan kirjeenvaihdon ja perhevalokuvien kanssa.

Monet’n lahjoitus muutti Marmottanin pienestä napoleonilaisesta museosta maailman rakennukseksi, jossa on eniten Monet’ta neliömetriä kohti. Kokoelma on ripustettu kolmanteen kerrokseen pieniin saleihin. Suurin osa on Givernyn myöhäistuotantoa – lumpeita, riippapajuja, japanilaisia siltoja, Grande Allée – maalattu vuosina 1900–1926, kun Monet oli jo vanha mies, joka työskenteli harmaakaihinsa läpi. Myöhäisimmät maalaukset vuosilta 1922–1926 ovat lähes abstrakteja: tiheitä punaisen, oranssin ja tummanvihreän tiheikköjä, jotka hahmottuvat tunnistettaviksi aiheiksi vasta, kun astut pari metriä taaksepäin.

Yhdeksänkymmenenneljän Monet’n joukossa on Impression, soleil levant. Vuoden 1872 tutkielma Le Havren satamasta, joka antoi koko liikkeelle nimensä, kun satiirinen kriitikko käytti vuonna 1874 teoksen nimeä pilkatakseen maalareita ja maalarit pitivät nimityksen. Se riippuu kolmannessa kerroksessa pienessä, hämärästi valaistussa galleriassa, jossa on kaksi penkkiä. Sen edessä on yleensä kerrallaan noin kymmenen ihmistä. Sali on hiljainen. Maalaus on neljäkymmentäkahdeksan kertaa kuusikymmentäkolme senttiä, pienempi kuin useimmat jäljennökset antavat ymmärtää. Paikan päällä se näyttää luonnokselta. Se näyttää toisin sanoen juuri sellaiselta maalaukselta, jota satiirinen kriitikko olisi vuonna 1874 kutsunut ”impressioksi”.

Marmottanissa on myös Berthe Morisot’n kokoelma, joka on toinen syy tehdä matka. Kaksikymmentäviisi teosta, muun muassa hänen myöhäinen omakuvansa, useita hänen kotien sisäkuviaan ja pienet maisematutkielmat, jotka hän teki Bois de Boulognessa 1880-luvulla. Orsayn ulkopuolella tämä on maailman suurin Morisot-kokoelma.

Liput maksavat noin neljätoista euroa. Jonot ovat lyhyitä. Museo on suljettu maanantaisin. Metroasema on La Muette linjalla 9, ja kävelymatka on noin kymmenen minuuttia asuinkatujen läpi, jotka eivät tunnu lainkaan Pariisin keskustalta. Chiaro lukee sinulle ääneen Monet’n joulukuussa 1872 Paul Durand-Ruelille kirjoittaman kirjeen, jossa hän kuvaa sitä ”auringonnousun vaikutelmaa”, jota oli yrittänyt tavoittaa, kun seisot oranssin läiskän ja veden seitsemän punaisen vedon edessä.

4. Petit Palais – se, jota kukaan ei mainitse

Petit Palais Seinen oikealla rannalla, kaupungin omistama museo, johon kuuluu myöhäisimpressionistisia teoksia sisältävä Tuckin kokoelma

Petit Palais on se impressionismin galleria, jonka tavalliset oppaat jättävät pois, ja se on neljästä ainoa, joka ei maksa mitään. Se sijaitsee Avenue Winston-Churchillin varrella Champs-Élyséesin ja Seinen välissä rakennuksessa, joka rakennettiin varta vasten vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten. Kokoelma on Pariisin kaupungin omaa taideomaisuutta, erillään Orsayn ja Marmottanin kansallisista kokoelmista. Pysyvästi esillä on noin tuhat kolmesataa teosta. Niistä noin kolmekymmentä on impressionistisia tai jälki-impressionistisia, ja noin tusina on ensiluokkaisia.

Amerikkalaisen hyväntekijän Edward Tuckin vuonna 1921 lahjoittamaan Tuckin kokoelmaan kuuluu Monet’n, Sisleyn, Pissarron ja Berthe Morisot’n teoksia. Pierre ja Denise Lévyn testamenttilahjoitus vuonna 1976 toi Bonnardeja, Vuillardeja ja yhden Cézannen. Siellä on pieni Courbet-sali, yksi Manet ja varhainen Renoir.

Vapaa pääsy. Auki tiistaista sunnuntaihin. Jonoja ei juuri koskaan. Yleisö on enimmäkseen pariisilaisia sunnuntai-iltapäivänä ja vakavasti otettavia taidematkailijoita, jotka ovat keksineet, että se on täällä. Neljäkymmentäviisi minuuttia riittää impressionistien gallerioiden kiertämiseen; toiset neljäkymmentäviisi riittävät 1700-luvun ranskalaiseen taiteeseen ja venäläis-ortodoksisiin osastoihin, jotka täyttävät rakennuksen loput tilat.

Petit Palais on oikea valinta, jos teet Orsayn ja Orangerien parin ensimmäisenä päivänä, Marmottanin toisena ja sinulla on kolmantena päivänä ylimääräinen tunti. Se on myös hyvä sadepäivän iltapäiväsuoja kenelle tahansa, joka on ottanut pääkohteista liikaa.

5. Päiväretki Givernyyn – impressionismin museo maaseudulla

Fondation Claude Monet Givernyssä ei teknisesti ole Pariisissa, mutta se nousee impressionismimuseoista puhuttaessa esiin niin usein, että se ansaitsee kappaleen. Giverny on Normandian kylä, josta Monet osti maalaistalon vuonna 1890 ja jossa hän vietti elämänsä viimeiset neljäkymmentäkolme vuotta. Talo ja puutarhat ovat yleisölle avoinna huhtikuusta marraskuuhun. Lumpelampi on se todellinen lampi maalauksista. Vaaleanpunaiseksi rapattu talo on se todellinen talo. Tilan ateljeet, joissa hän maalasi seinänkokoiset Orangerien paneelit, ovat ne todelliset ateljeet.

Givernyssä ei ole yhtään Monet’n maalausta. Ne kaikki oli myyty tai lahjoitettu siihen mennessä, kun Monet kuoli, enimmäkseen Marmottanille ja Orangerielle. Givernyn vierailu koskee paikkaa, ei kankaita. Kuljet yläpuutarhan läpi, jossa kurjenmiekat kasvavat raidoittain. Kävelet keskikäytävää ruusukaarien alla. Menet tunneliin, joka kulkee tien ali alapuutarhaan, lumpepuutarhaan. Seisot pienellä japanilaisella sillalla. Katsot lampea. Tajuat, että lampi on paljon pienempi kuin maalaukset antavat ymmärtää, ja että juuri siitä on kyse.

Junat Gare Saint-Lazarelta Vernoniin kulkevat tunnin välein, ja matka kestää noin neljäkymmentäviisi minuuttia. Vernonista kulkee bussi Givernyyn, noin viisitoista minuuttia. Edestakainen matka Pariisin keskustasta vie yhteensä noin kolme ja puoli tuntia, ja paikan päällä vietät kaksi ja puoli tuntia. Vierailu on parhaimmillaan huhtikuun lopulla tai toukokuussa, kun kurjenmiekat ja sinisade kukkivat, tai kesäkuun puolivälissä, kun lumpeet aukeavat. Elokuuhun mennessä lampi on jo hieman umpeenkasvanut ja väkijoukot pahimmillaan.

Tämä on se päiväretki, joka antaa taustan kaikelle, mitä olet nähnyt Orangeriessa, Marmottanissa ja Orsayssa. Se ei sinänsä ole impressionismimuseovierailu gallerian merkityksessä. Se on lähde.

Järjestys alusta loppuun

Paras Pariisin impressionismireitti yhdelle täydelle päivälle:

Aamupäivä: Orsay, kolmesta neljään tuntia. Aloita pohjakerroksesta Manet’sta. Mene viidenteen kerrokseen Monet’n, Renoirin ja Degas’n luo. Syö lounas kellon takana olevassa kahvilassa, jos jono on lyhyt.

Iltapäivä: Kävele Pont Royalin yli Tuileries’hin. Ylitä puutarha länteen, viisitoista minuuttia. Mene Orangerieen. Vietä tunti Nymphéas-saleissa. Vietä neljäkymmentäviisi minuuttia yläkerran Walter-Guillaumen kokoelmassa. Aikaa kuluu yhteensä noin kaksi tuntia.

Jos sinulla on toinen päivä: Marmottan aamupäivällä, puolitoista tuntia metromatka mukaan lukien. Petit Palais iltapäivällä neljäkymmentäviisi minuuttia. Loppupäivä on sinun ja muun Pariisin.

Jos sinulla on kolmas päivä ja sää on kohtuullinen: juna Vernoniin, bussi Givernyyn, paikan päällä yhteensä kolme tuntia. Olet takaisin Pariisin keskustassa viideltä.

Tämä järjestys toimii yhdestä tietystä syystä. Orsay opettaa sinulle, mitä kahdeksan tärkeintä maalaria yrittivät tehdä ja mitä taustaa vasten, suunnilleen aikajärjestyksessä. Orangerie näyttää sinulle Monet’n aivan uransa lopussa, työskentelemässä niillä tekniikoilla, joita Orsay opetti sinut näkemään. Marmottan näyttää, mistä koko liike alkoi – pienestä Le Havren satamatutkielmasta vuodelta 1872 – ja Monet’n henkilökohtaisen myöhäisen kokoelman. Giverny näyttää paikan, josta Marmottanin ja Orangerien myöhäiset teokset syntyivät. Kuljet liikkeen aikajanaa suunnilleen oikeaan suuntaan.

Mitä katsoa kussakin

Lyhyt lunttilappu, yksi kohde museota kohden:

Lopuksi

Rautatieasema, josta tuli museo. Kasvihuone, josta tuli kaksi soikeaa salillista lumpeita. Pieni kartano 16. kaupunginosassa, jossa on liikkeelle nimen antanut maalaus ja liikkeen aloittaneen maalarin henkilökohtainen kokoelma. Ilmainen kaupunginmuseo, josta kukaan ei puhu. Normandian kylä, jossa on vajaan puolen hehtaarin lampi. Viisi rakennusta, viisi eri reittiä samaan sataviisikymmentä vuotta vanhaan keskusteluun valosta, vedestä ja säästä. Suurimman osan siitä ehtii kahdessa päivässä. Loppuun menee elinikä, ja suunnilleen sen Monet sille antoikin.

Kuvien lähteet