Siirry sisältöön

Vatikaanin museot: miten kävellä kuusi kilometriä ohittamatta parhaita kohtia

Julkaistu: • Lukuaika 8 min

Vatikaanin museoiden uloskäynnin kaksoiskierreportaikko, jonka Giuseppe Momo suunnitteli vuonna 1932, kuvattuna alhaalta ylöspäin: pronssinen kaide kiertyy kohti lasimaalauskattoa.

Vatikaanin museot ovat noin seitsemän kilometriä gallerioita, jotka on järjestetty yhdeksi yksisuuntaiseksi käytäväksi, joka päättyy Sikstuksen kappeliin. Vilkkaana päivänä tämän käytävän kävelee kaksikymmentäviisituhatta ihmistä aamuyhdeksän ja illan kuuden välillä. Tahdin määrää väkijoukko, et sinä. Siitä hetkestä, kun ohitat metallinpaljastimet Viale Vaticanon sisäänkäynnillä, reitti on määrätty: et pääse helposti takaisin, et pääse helposti hyppäämään eteenpäin, etkä voi juuri viipyä yhdessäkään salissa. Sikstuksen kappeli, jota useimmat ovat tulleet katsomaan, on sarjan viimeinen huone. Kaikki sitä edeltävä on järjestetty ohjaamaan sinua sitä kohti.

Tämä on maailman suurin yhden katon alla säilytetty taidekokoelma. Rakennuksia ei suunniteltu museoksi – ne ovat paavien yksityisasuntoja, puutarhapaviljonkeja ja kappeleita 1400-luvulta eteenpäin, ja niitä on neljän vuosisadan aikana muokattu esittelemään taidetta, jota paavit olivat hiljaa keränneet. Tuloksena käytävä kulkee joidenkin Euroopan runsaimmin maalattujen ja kullattujen sisätilojen läpi, ennen kuin vastaan tulee ainuttakaan taideteosta, joka ei olisi myös osa seinää.

Seuraavassa on reitti sellaisena kuin se oikeasti toimii, ja ne neljä salia, joissa kannattaa hidastaa. Jos luet käytävää oikeassa järjestyksessä, lopun Sikstuksen kappeli lakkaa tuntumasta irralliselta kuuluisalta katolta ja alkaa tuntua huipennukselta sarjalle, jonka läpi olet kävellyt puolitoista tuntia.

Mikä reitti on

Tavallinen yleisöreitti, jota museot kutsuvat pitkäksi reitiksi, alkaa sisäänkäynnin kääntöporttien jälkeen ja nousee Bramanten kierreluiskaa ylös Pio Clementinon veistosgallerioihin – joissa Laokoon ja Apollon Belvedere ovat kahdessa syvennyksessä kahdeksankulmaisella pihalla. Sieltä kuljet Egyptin kokoelman, etruskien salien, valtavan kynttelikkögallerian, kuvakudosgallerian, karttagallerian ja neljän Rafaelin huoneen läpi ja laskeudut sitten portaat, jotka vievät sinut Sikstuksen kappelin ovelle.

Sikstuksen kappelista on kaksi uloskäyntiä. Tavallinen uloskäynti vie sinut takaisin ylös käytävää ja ulos Pinacotecan maalausgallerian kautta, jonka useimmat kävijät ohittavat. Epävirallinen uloskäynti, alttariseinän oikealla puolella sitä kohti katsottaessa, avautuu suoraan Pietarinkirkkoon käytävän kautta, joka on tavallisesti varattu opastetuille ryhmille. Jos siellä seisoo museon opas, kysy kohteliaasti. Joskus he päästävät läpi.

Reitin koreografia on harkittu. Paavit eivät halunneet Pietarinkirkkoa katsomaan tulleiden pyhiinvaeltajien astuvan Sikstuksen kappeliin kuin matkailukohteeseen. Kappeli on liturginen tila, toimiva kammio, johon kardinaalikollegio yhä sulkeutuu valitsemaan uusia paaveja. Reitti järjestettiin tuomaan kävijät sinne kertyneen ihmetyksen tilassa, kun he ovat jo kävelleet niin monen kauniin asian ohi, että ovat lakanneet reagoimasta niihin yksitellen, jotta kappelin katto olisi se, joka murtautuu läpi.

Karttagalleria

Vatikaanin museoiden karttagalleria, satakaksikymmentä metriä pitkä käytävä, jonka seinillä on 1500-luvun freskokarttoja Italian alueista ja yläpuolella kullattu katto.

Noin kahden kolmasosan kohdalla reittiä astut käytävään, joka on satakaksikymmentä metriä pitkä, kuusi metriä leveä ja yhtäjaksoisesti freskoin maalattu molemmilta seiniltä ja katosta. Tämä on Galleria delle Carte Geografiche, karttagalleria, jonka paavi Gregorius XIII tilasi vuonna 1580 ja jonka maalasi dominikaanikartografi Egnazio Dantin johtama ryhmä.

Sivuseiniä peittää neljäkymmentä suurta freskokarttaa – kaksikymmentä kummallakin puolella – ja ne esittävät koko Italian ja Välimeren sellaisina kuin ne tunnettiin 1580-luvun alussa. Länsiseinän kartat kuvaavat Tyrrhenanmeren rajaamia Italian alueita. Itäseinän kartat näyttävät Adrianmeren rajaamat alueet. Ne on järjestetty maantieteellisesti eikä aakkosjärjestykseen, joten gallerian käveleminen etelästä pohjoiseen on virtuaalinen matka ylös Italian niemimaan selkärankaa. Kartografia on aikakauteensa nähden todella hyvää. Sisilian rannikko on tunnistettava. Venetsian laguuni on piirretty selkeän yksityiskohtaisesti. Kirkkovaltiota on hieman liioiteltu.

Karttojen yläpuolella oleva katto on se osa, jonka useimmat ohittavat, koska kaikki katsovat seiniä. Katso ylös. Katto on jaettu kahdeksankulmaisiin paneeleihin, jotka esittävät ihmeitä, pyhimyksiä ja historiallisia tapahtumia, jotka liittyvät suoraan alapuolella seinällä kuvattuun alueeseen. Paavi heijasti sekä maantieteellistä että hengellistä valtaansa niemimaan ylle samassa mittakaavassa, samalla akselilla. Tämä on käytävä, jossa sinun kannattaa hidastaa. Edelläsi oleva joukko laahustaa, ja katto palkitsee ylös katsomisen niin pitkään kuin pystyt pysähdyksen pitämään.

Rafaelin huoneet

Stanza della Segnatura Vatikaanin museoissa: takaseinällä näkyy Rafaelin Ateenan koulu -fresko, jossa Platon ja Aristoteles ovat keskellä filosofien joukkoa kasettikattoisen renessanssikaaren alla.

Karttagallerian jälkeen reitti tulee Rafaelin huoneisiin – Stanze di Raffaello, neljän kammion sarjaan, jonka freskomaalaamisen paavi Julius II tilasi Rafaelilta vuonna 1508, kun Rafael oli kaksikymmentäviisivuotias. Neljä huonetta olivat paavin työasunto. Stanza della Segnatura, neljästä toinen, oli Juliuksen yksityiskirjasto ja allekirjoitushuone, ja siellä on neljä Rafaelin kuuluisimmista freskoista: Ateenan koulu yhdellä seinällä, Sakramenttikiista vastakkaisella seinällä ja kaksi pienempää sommitelmaa sivuseinillä.

Ateenan koulu on se, jota useimmat kävijät etsivät. Platon ja Aristoteles keskellä etääntyvän kasettikaaren alla ovat sommitelman filosofinen keskipiste; heidän ympärillään ovat Pythagoras kirjan kanssa, Eukleides harppi kädessään, portailla lojuva Diogenes ja etualalla marmorilohkaretta vasten nojaava Herakleitos, joka on maalattu Michelangelon muotokuvaksi. Rafael työskenteli Michelangelon Sikstuksen kappelin katon viereisessä huoneessa täsmälleen samaan aikaan. Hän oli nähnyt Michelangelon alustavat kartongit. Hän sisällytti Michelangelon, kivenhakkaajaksi puettuna ja yksin hautoen, keskelle klassista filosofiaa käsittelevää freskoa, osin kunnianosoituksena ja osin taiteellisena vastineena silmäniskulle kilpailijalle, joka työskenteli kolmen oven päässä. Michelangelo ei koskaan mainitse vastanneensa kohteliaisuuteen. Hän vihasi Rafaelia.

Neljä huonetta maalattiin kuudentoista vuoden aikana. Rafael itse kuoli vuonna 1520 kolmenkymmenenseitsemän vuoden iässä, viimeinen huone vasta puoliksi valmiina, ja hänen verstaansa apulaiset saattoivat sen loppuun. Vaihdos näkyy, jos tiedät, mitä katsot – viimeisen huoneen seinän Ostian taistelun hahmot ovat jäykempiä, kankaat vähemmän eläviä, perspektiivi hieman mekaanisempi. Paavi tilasi freskoja kuudentoista vuoden ajan yhdeltä verstaalta, koska Roomassa ei ollut saatavilla muuta maalaria, joka olisi kyennyt sellaiseen mittakaavaan. Vatikaanin museoissa on maailman viimeisin ja yhtenäisin kokonaisuus Rafaelin kypsää tuotantoa.

Sikstuksen kappeli

Yksityiskohta Sikstuksen kappelin katosta: yksi Michelangelon freskon jaksoista, jossa profeetta istuu maalatulla arkkitehtonisella valtaistuimella ignudien – alastomien nuorukaisten – reunustamana kulmissa.

Sikstuksen kappeli on neljäkymmentä metriä pitkä, kolmetoista leveä ja kaksikymmentäyksi korkea. Katon maalasi Michelangelo vuosina 1508–1512, alttariseinän sama taiteilija kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin vuosien 1536–1541 Viimeisessä tuomiossa. Sivuseinät maalattiin aiemmin, vuosina 1481–1483, ryhmän toimesta, johon kuuluivat Botticelli, Perugino, Ghirlandaio ja Cosimo Rosselli – freskoja, joita tuskin kukaan katsoo, koska katto ja oven yläpuolinen alttariseinä hallitsevat niin voimakkaasti.

Katto on se hanke, jonka kaikki tuntevat. Michelangelo oli kuvanveistäjä, joka ei ollut koskaan toteuttanut freskoa suuressa mittakaavassa, ennen kuin Julius II pakotti hänet ottamaan tilauksen. Hän tunnetusti vihasi tehtävää, valitti koko ajan ja sai lopulta aikaan yhden länsimaisen maalaustaiteen tiheimmistä kerronnallisista sarjoista: yhdeksän Genesiksen kohtauksia esittävää keskipaneelia, joita kehystävät kaksitoista nurkissa istuvaa profeettaa ja sibyllaa, pronssinväriset hahmot kolmiokentissä ja kaksikymmentä kiemurtelevaa alastonta nuorukaista (ignudit), jotka pitelevät köynnöksiä. Aatamin luominen, jossa Jumala ja Aatami kurkottavat toisiaan kohti neljännen paneelin keskellä alttaripäästä lukien, on sarjan ylivoimaisesti eniten jäljennetty kuva. Se on myös hieman vähemmän keskeisellä paikalla kuin useimmat jäljennökset antavat ymmärtää – se on yhdeksästä paneelista neljäs alttarista laskien, holvin puolivälin takana, kun tulet sisään sisäänkäynnin seinän puolelta, ja se maalattiin ohjelman loppuvaiheessa, kun Michelangelo oli yksinkertaistanut lähestymistapaansa.

Vartija kappelin toisessa päässä huutaa ”silenzio” muutaman minuutin välein. Kappeli on vihitty tila, ja sinne on tarkoitus astua hiljaisuudessa. Sääntöä noudatetaan nykyään enemmän rikkomalla kuin ennen, mutta silenzio on todellinen, ja vartijat valvovat sitä ajoittain. Seiso hiljaa kappelin keskellä, katso ylös, niin ymmärrät, miksi huoneen oli tarkoitus olla hiljainen. Katto on jo itsessään tarpeeksi äänekäs.

Alttariseinän Viimeinen tuomio on häiritsevämpi maalaus. Michelangelo oli kuusikymmentäkuusivuotias maalatessaan sitä. Hahmot ovat raskaampia, tuskaisempia ja ruumiillisesti lihaksikkaampia tavalla, jolla katon hahmot eivät ole. Keskellä oleva Kristus on parraton ja sileäksi ajeltu, oikea käsivarsi kohotettuna kadotukseen tuomitsevaan eleeseen. Hänen ympärillään pelastetut nousevat vasemmalla, kadotetut laskeutuvat oikealla. Elävältä nyljetty Bartolomeus pitelee omaa nahkaansa – ja nahan kasvot ovat Michelangelon omakuva. Maalaus herätti paljastettaessa kiistaa hahmojensa alastomuuden vuoksi, ja sukupolvea myöhemmin, Michelangelon kuoleman jälkeen, taiteilija Daniele da Volterra palkattiin maalaamaan lannevaatteita paljaimpien ruumiiden päälle. Lannevaatteet ovat yhä paikoillaan. Ne on helppo huomata, kun tietää katsoa. Chiaro asettaa näiden kahden maalauspinnan aikajärjestyksen – vuoden 1508 nuoren Michelangelon ja vuoden 1536 ikääntyneen Michelangelon – rinnakkain samalla kun seisot kappelissa, jotta sama maalari kahdessa eri iässä on luettavissa saman huoneen kahdelta pinnalta.

Mitä katsoa

Viisi asiaa, jotka kannattaa tehdä reitillä. Ensinnäkin etsi Pio Clementinon kahdeksankulmaiselta pihalta Laokoon. Se on 100-luvulta eaa. peräisin oleva marmoriryhmä, joka esittää troijalaista pappia Laokoonia ja hänen kahta poikaansa käärmeiden hyökkäyksen kohteena. Se kaivettiin esiin roomalaisesta viinitarhasta vuonna 1506, ja Michelangelo oli yksi ensimmäisistä taiteilijoista, jotka tutkivat löytöä. Osa katon hahmojen jännityksestä ja kierteestä on peräisin suoraan hänen tämän teoksen tutkimisestaan.

Toiseksi katso karttagalleriassa ylös kattoon. Useimmat katsovat vain karttoja. Yläpuolella olevat maalatut kahdeksankulmaiset paneelit ovat huoneen huomaamatta jäävä puolisko.

Kolmanneksi etsi Stanza della Segnaturassa Michelangelo Ateenan koulun etualalta. Hän on se raskas hahmo, joka nojaa marmorilohkareeseen yksinäisessä hautovassa asennossa kivenhakkaajaksi puettuna. Rafael maalasi hänet mukaan nähtyään viereisen huoneen katon.

Neljänneksi katso Sikstuksen kappelissa alttariseinää ja etsi Bartolomeus pitelemässä omaa nyljettyä nahkaansa. Nahan kasvot ovat Michelangelon omakuva, joka maalattiin seinään taiteilijan ollessa kuusissakymmenissä.

Viidenneksi, poistuessasi, kulje Momon kierreportaita, jos poistut virallista reittiä. Ne ovat kaksoiskierre – yksi nouseva, yksi laskeva – kahdella toisiinsa kietoutuvalla luiskalla, jotta sisään tulevat ja ulos lähtevät kävijät eivät kohtaa. Giuseppe Momo suunnitteli ne vuonna 1932 korvaamaan vanhemmat Bramanten portaat, ja ne ovat se visuaalinen hetki, jonka useimmat museoista otetut valokuvat näyttävät. Pronssinen kaide kiertyy ylös lasimaalauskupolin alle. Katso kerran alas ennen kuin lähdet.

Vatikaanin museot eivät ole museo samalla tavalla kuin Louvre on museo. Ne ovat paavien yksityishuoneita, jotka on muokattu yleisölle, ja kaikki on yhä suunnilleen siinä, mihin paavit sen jättivät. Reitti on päätetty puolestasi. Väkijoukko on tiheä. Mutta käytävä rakennettiin tuomaan sinut noin yhdeksänkymmenen minuutin kävelyn päätteeksi neljäkymmentä metriä pitkään kappeliin katon alle, joka on ollut siellä viisisataaviisitoista vuotta. Tuo perille tuominen on koko suunnitelman tarkoitus.

Kuvalähteet