
Colosseumin avajaisnäytökset keväällä vuonna 80 kestivät sata päivää. Keisari Titus oli määrännyt avajaisohjelman rakennuksen valmistumisen kunniaksi. Säilyneiden kertomusten mukaan areenalla kuoli noiden sadan päivän aikana yhdeksäntuhatta villieläintä ja useita tuhansia taistelijoita. Lattia haravoitiin ja hiekoitettiin uudelleen ottelujen välillä. Kellarin väkipyöräjärjestelmällä lavasteet pystyi vaihtamaan esitysten välillä alle viidessä minuutissa. Keisarillisen laivaston sata merimiestä viritti rakennuksen yläreunan yli kokoon vedettävän kangasmarkiisin, velariumin, varjostamaan katsomoa. Taukojen aikana sisäänkäynneillä jaettiin ilmaista leipää ja viiniä. Päätöspäivään mennessä Rooman kalenteri oli järjestetty uudelleen spektaakkelin ympärille.
Stadion, joka pystyi tähän ensimmäisenä päivänään, piti rakentaa toisin kuin yksikään sitä edeltänyt stadion. Colosseum on sitä, mitä tapahtuu, kun maailman ylisuunnitteluun taipuvaisin sivilisaatio päättää rakentaa julkisen huvipuiston.
Perusasiat
Virallinen nimi on Flaviusten amfiteatteri. Flaviusten dynastia – Vespasianus ja sitten hänen poikansa Titus ja Domitianus – aloitti rakentamisen noin vuonna 72 jKr. sen tekojärven kuivatulla pohjalla, jonka Nero oli rakennuttanut omaa huvipalatsiaan varten. Vespasianus oli sotilaskeisari, joka oli juuri palannut Juudean sodasta. Hän maksoi hankkeen Juudean sotaretken rikkauksilla ja vankityövoimalla. Rinnettä ylempänä Colosseumista oleva Tituksen riemukaari näyttää, miten Jerusalemin temppelistä ryöstettyjä aarteita kuljetetaan kulkueessa Rooman halki. Temppelin seitsenhaarainen menora on tuossa riemukaaressa. Osa tuosta saaliista rakensi sen rakennuksen, johon kävelet sisään.
Colosseum on soikea. Pitkä akseli on satakahdeksankymmentäkahdeksan metriä, lyhyt sataviisikymmentäkuusi. Kolme ulkoista arkadikerrosta ja suljettu neljäs ullakkokerros nousevat noin neljänkymmenenkahdeksan metrin korkeuteen. Rakennusaineena on travertiini, paikallinen roomalainen kalkkikivi Tiburin louhoksilta, jota ei pidetä koossa laastilla vaan sulaan lyijyyn upotetuilla rautaliittimillä. Liittimet louhittiin pois keskiajalla, ja reiät näkyvät yhä seinissä.
Katsomon kokoa on kiistelty kaksisataa vuotta. Nykyinen yksimielisyys, joka perustuu istuinten leveyteen ja säilyneisiin riveihin, on noin viisikymmentätuhatta katsojaa täydessä rakennuksessa. Historioitsija Edward Gibbon arvioi tunnetusti luvuksi seitsemänkymmentäviisituhatta, mutta hän arvioi seisomapaikkoja. Kummin päin tahansa se oli roomalaisen maailman suurin lajissaan, ja sen kapasiteettiennätys säilyi Maracanãn rakentamiseen asti vuonna 1950.
Miten yleisö pääsi sisään ja ulos
Nykyaikaisen viidenkymmenentuhannen hengen stadionin tyhjentyminen suuren tapahtuman jälkeen kestää noin tunnin. Colosseum tyhjeni suunnilleen viidessätoista minuutissa.
Colosseumissa oli maantasossa kahdeksankymmentä sisäänkäyntikaarta. Seitsemänkymmentäkuusi niistä oli numeroitu lipunhaltijoille. Roomalaiset liput olivat pieniä keraamisia merkkejä, tesseroita, joihin oli merkitty lohko, rivi ja istuin. Lipunhaltija käveli sisään siitä numeroidusta kaaresta, joka vastasi hänen merkkinsä ensimmäistä numeroa, nousi kiviportaat ja tuli istuimelleen holvatusta käytävästä, jota kutsuttiin vomitoriumiksi. Sana ei tarkoita sitä, mitä luulet. Se tarkoittaa ”paikkaa, joka syöksee ulos” – arkkitehtonista aukkoa, jonka kautta väkijoukko valutettiin katsomon kulhoon ja sieltä pois. Nykyaikaiset stadionit käyttävät yhä tätä termiä. Colosseumin alkuperäiset vomitoriumit ovat yhä paikallaan, ja niiden läpi voi yhä kävellä.
Kun ympärysmitalle on sijoitettu kahdeksankymmentä toisistaan riippumatonta uloskäyntiä, kenenkään katsojan ei tarvinnut kävellä toisen katsojan lohkon läpi päästäkseen ulos rakennuksesta. Jaa viisikymmentätuhatta ihmistä kahdeksallekymmenelle kanavalle, niin kukin kanava hoitaa alle kuusisataakaksikymmentäviisi. Tavallisella kävelyvauhdilla se tyhjenee viidessätoista minuutissa. Yksikään nykyajan stadionarkkitehti ei ole parantanut tätä geometriaa.
Kätketty kellari

Areenan lattia oli puuta, hiekalla peitetty, ja sitä kannatteli alla oleva tiiliseinien ja -kaarien verkosto. Tuo verkosto on hypogeum. Sitä katsot, kun kurkistat nykyään rakennuksen avoimeen vatsaan. Puulattia poistettiin myöhäisantiikin aikana eikä sitä koskaan korvattu.
Hypogeum oli kulissien taakse jäävä tila. Siellä oli sellejä gladiaattoreille ja orjille, ramppeja vaunuille, säilytystiloja villieläimille sekä kolmenkymmenenkahden luukun ja vastapainoilla toimivien hissien järjestelmä, joka nosti ihmiset ja pedot suoraan ylös areenalle. Leopardin pystyi päästämään häkistään alhaalla, nostamaan ylös ja vapauttamaan hiekan tasolla olevan luukun kautta alle kolmessakymmenessä sekunnissa. Yläpuolella oleva yleisö ei tiennyt, mistä se tuli. Joidenkin kertomusten mukaan lavasteiden vaihdossa nostettiin lattian läpi minuuteissa metsästyskohtaus tekometsässä elävine puineen, ja se laskettiin taas alas seuraavaa esitystä varten.
Hypogeumissa oli myös viemäri. Colosseumin pystyi tulvittamaan lavastettuja meritaisteluja, naumakhioita, varten. Historioitsija Cassius Dio kuvaa yhden tällaisen avajaisnäytöksiin lavastetun taistelun, jossa areena täytettiin noin metrin syvyydeltä vedellä ja miehitetyt sotalaivat taistelivat, kunnes toinen osapuoli upposi. Viemäröintijärjestelmä on rakennettu perustuksiin, ja sitä syöttivät samat vesijohdot, jotka pitivät kaupungin suihkulähteet käynnissä. Kun Domitianus rakensi pysyvän hypogeumin, täysi tulvittaminen ei enää ollut mahdollista. Meritaistelut siirrettiin Trasteveressa olevalle tarkoitusta varten rakennetulle tekojärvelle. Mutta rakennuksen ensimmäisen vuosikymmenen ajan Colosseumin lattia oli sekä näyttämö että järvi.
Mitä siellä oikeasti tapahtui

Gladiaattoritaistelut olivat päivän keskikohta. Aamut oli varattu venatioille, villieläinten lavastetuille metsästyksille – leijonia, karhuja, leopardeja, virtahepoja, sarvikuonoja, norsuja. Keskipäivän tienoilla, aamun ja iltapäivän ohjelmien välissä, kuolemaan tuomittuja rikollisia teloitettiin areenalla, usein heittämällä heidät eläinten eteen tai pakottamalla heidät esittämään rooleja mytologisissa näytelmissä, jotka päättyivät heidän todelliseen kuolemaansa. Iltapäivä kuului gladiaattoreille.
Gladiaattorit olivat erikoistunut ammattikunta. Jotkut olivat orjia, jotkut sotavankeja, jotkut kaupunkien köyhälistöstä tulleita vapaaehtoisia, jotka allekirjoittivat auctoramentum-nimisen sopimuksen ja luopuivat oikeudellisesta asemastaan taatun palkan ja ruoan vastineeksi. He asuivat kasarmeissa, joista suurin, Ludus Magnus, sijaitsi noin sata metriä Colosseumista itään ja oli yhdistetty siihen maanalaisella tunnelilla. He harjoittelivat vuosia. Useimmat taistelut eivät päättyneet kuolemaan. Gladiaattori oli kallis investointi, eikä näytösten järjestäjä – yleensä keisari – halunnut menettää omaisuuttaan. Nykyajan legendan peukalo alas -ele on heikosti todennettu. Historiallinen merkki taistelijan armahtamisesta oli nimeltään missio, ja se myönnettiin suurimmassa osassa kirjatuista taisteluista.
Zlitenin mosaiikki, roomalainen lattia, joka löydettiin Libyasta ja on nykyään Tripolin arkeologisessa museossa, esittää gladiaattoreita tavanomaisissa taistelupareissa erotuomareiden ja muusikoiden ympäröiminä. Se on yksi yksityiskohtaisimmista säilyneistä kuvista areenan päivästä. Mosaiikki oli triklinin eli ruokasalin lattia. Varakas roomalainen Libyan rannikolla söi päivällistä lempiareenataistelijoidensa kuvien päällä. Chiaro kertoo säilyneistä taistelusopimuksista ja yleisön puolen merkeistä – millä paikalla keisari istui, millä merkillä yleisö huusi missiota, mitä torvet tarkoittivat – kun seisot kaiteella katsomassa alas hypogeumiin, joten paikan kerroksellinen teatteri rakentuu uudelleen ympärillesi.
Mitä katsoa

Neljä asiaa, jotka kannattaa huomata sisällä. Ensinnäkin katso ylös eteläpuolen ulkoseinään – siihen puoliskoon, joka on yhä täydessä korkeudessaan. Kunkin kerroksen päällekkäiset pylväänpäät ovat alimpana doorilaisia, keskellä joonialaisia ja ylimpänä korinttilaisia. Pylväsjärjestykset muuttuvat koristeellisemmiksi ylöspäin mentäessä, ja se on arkkitehtoninen kommentti yhteiskunnalliseen hierarkiaan: alhaalla raskaampaa ja yksinkertaisempaa, ylhäällä kevyempää ja koristeellisempaa, aivan kuten sisällä istuimet, joissa senaattorit istuivat alimmalla rivillä ja kaupunkien köyhälistö ja naiset ylimpänä.
Toiseksi etsi jokin niistä rei’istä, joihin rautaliitin oli aikoinaan upotettu. Niitä on kaikkialla alaseinissä. Ne ovat myös syy siihen, miksi rakennus näyttää rokonarpiselta. Keskiajan roomalaiset, joille Colosseum oli louhos, varastivat ensin metallin.
Kolmanneksi kävele vomitoriumin läpi ja katso, miten käytävä avautuu. Muuraus ohjaa sinut visuaalisesti ulospäin poistuessasi. Vomitorium suunniteltiin paitsi väkijoukon virtausta myös väkijoukon psykologiaa varten.
Neljänneksi etsi risti lattialta. Areenan toisella laidalla seisoo nykyään puinen risti muistona niistä kristityistä marttyyreista, jotka keskiaikaisen perimätiedon mukaan surmattiin siellä. Historiallinen näyttö on ohutta – aikakaudelta ei ole säilynyt yhtään merkintää kristittyjen teloituksista nimenomaan Colosseumissa – mutta risti on todellinen.
Rakennus on ollut louhos, linnoitus, kristillinen pyhäkkö ja matkailukohde. Kaksi kolmasosaa ulkoseinästä on poissa. Puulattia on poissa. Marmori-istuimet ovat poissa. Jäljellä on geometria: kahdeksankymmentä kaarta, viidentoista minuutin poistuminen, soikio, joka on piirretty geometriaan, joka on sanellut stadionsuunnittelua kaksituhatta vuotta. Pauhukin on poissa, mutta rakennus vahvistaa yhä ääntä. Seiso keskellä, missä areenan lattia olisi ollut, napsauta sormiasi kerran ja kuuntele. Takaisin kaikuva napsaus on lähimpänä roomalaisen iltapäivän melua, mihin pääset.