Siirry sisältöön

Kuinka kauan Musée d’Orsayssa kannattaa viettää (ja missä järjestyksessä)

Julkaistu: • Lukuaika 10 min

Vincent van Goghin L’Arlésienne (1888–89), yksi Musée d’Orsayn kokoelman kahdestakymmenestäneljästä Van Goghista

Kuinka paljon aikaa Musée d’Orsayssa tarvitaan? Tavallinen käynti kestää kolme tuntia. Sen verran aikaa tarvitaan, jotta ehdit nähdä kaikki kolme kerrosta tasaiseen tahtiin. Tässä on, mitä kullakin käynnin pituudella saa:

AikaMitä ehdit nähdä
2 tuntiaVain kohokohdat: Olympia, Maailman alkuperä, Van Goghit, Monet’n katedraalit. Jätä keskikerros väliin. Katso kahden tunnin suunnitelma.
3 tuntiaKaikki kolme kerrosta tasaiseen tahtiin. Sopiva määrä ensimmäiselle käynnille.
4 tuntiaHitaampi kokonainen käynti, jossa enemmän aikaa impressionistien kerroksessa.
5 tuntiaKaikki, ja lisäksi lounas Café Campanassa suuren kellon takana.

Täydellinen tunti tunnilta -suunnitelma on alempana. Jos aikaa on vähän, Chiaron ilmainen Musée d’Orsayn ääniopas käy läpi viisi keskeistä teosta noin neljässäkymmenessäviidessä minuutissa jalan, ja se toimii selaimessa ilman, että mitään tarvitsee ladata.

On lokakuinen tiistai. Seisot suuren lasikellon alla Seinen vasemmalla rannalla, sen kellon, joka ennen kertoi junille, milloin lähteä. Joen toisella puolella ovat Tuileries’n puutarha ja Louvre. Pääsi yllä ovat kullatut kirjaimet, jotka yhä muodostavat sanat GARE D’ORLEANS, koska tämä paikka oli rautatieasema ennen kuin siitä tuli museo. Kädessäsi on lippu. Ystäväsi sanoi, että kaksi tuntia riittää. Ystäväsi on väärässä, ja kysymys siitä, kuinka kauan Musée d’Orsayssa kannattaa viettää, on joka tapauksessa väärä kysymys. Oikea kysymys on: missä järjestyksessä.

Kolme tuntia on vähimmäismäärä. Neljä on mukava. Viisi tarkoittaa rauhallista lounasta ja Manet’n saleja kahteen kertaan. Alle kolmessa tunnissa lähdet päänsärkyisenä ja puhelin täynnä maalauksia, joista et enää muista, missä kerroksessa olit. Riittääkö Orsayssa kaksi tuntia? Vain jos hyväksyt, että näet neljänneksen museosta ja jätät näkemättä kaksi sen kolmesta pysäyttävimmästä teoksesta. Ne, jotka pitävät kiinni kahden tunnin Orsay-suunnitelmasta, yrittävät yleensä ehtiä Louvreen samana aamuna, ja Louvre syö heidän iltapäivänsä joka tapauksessa.

Tässä se osa, jota kukaan ei kerro. Orsayn kolme suurinta vatsanpohjaan osuvaa maalausta eivät ole samassa salissa. Ne eivät ole samassa kerroksessa. Ne eivät ole edes samassa siivessä. Édouard Manet’n Olympia on pohjakerroksessa lähellä sisäänkäyntiä. Vincent van Goghin Tähtikirkas yö Rhônen yllä on ylhäällä viidennessä kerroksessa, kuuluisassa galleriassa kellotaulun takana. Gustave Courbet’n Maailman alkuperä on taas pohjakerroksessa, mutta piilossa sivuhuoneessa, jonka ohi useimmat kävelevät. Väärässä järjestyksessä kulkeminen tarkoittaa, että palaat kolmesti takaisin korttelin kokoisen rakennuksen poikki. Siksi ystävältäsi loppui aika.

Rakennus, joka halusi olla asema

Gare d’Orsay avattiin heinäkuussa 1900, kolme viikkoa ennen maailmannäyttelyä. Se oli maailman ensimmäinen sähköistetty rautatieterminaali, ja Victor Laloux suunnitteli sen näyttämään belle époque -hotellilta eikä teollisuusrakennukselta. Junat lakkasivat kulkemasta sinne vuonna 1939. Vuoteen 1970 mennessä Ranskan hallitus halusi purkaa sen uuden hotellin tieltä. Sitten tuli Pompidou-keskus, ja Pariisi muisti, että 1800-luvun rakennusten heittäminen pois oli yleensä virhe. Valéry Giscard d’Estaing teki päätöksen vuonna 1977. Asemasta tuli museo, joka on omistettu vuosille 1848–1914, juuri sille välille, johon Louvre päättyy ja josta Pompidou alkaa.

Muutostyö kesti yhdeksän vuotta. Museo avattiin joulukuussa 1986. Tuloksena on maailman ainoa suuri museo, jossa arkkitehtuuri on äänekkäämpi kuin puolet taiteesta. Holvattu lasikatto, kymmenmetriset kellot, pitkä keskilaiva, joka ennen oli junalaituri. Kävelet sisään ja haluat kuvata rakennusta, ennen kuin olet katsonut yhtäkään maalausta. Älä taistele sitä vastaan. Rakennus on osa käyntiä. Varaa sille vain aikaa.

Mitä kolmella tunnilla Orsayssa oikeasti saa

Kolme tuntia kuulostaa paljolta. Se ei ole. Orsayn pysyvässä näyttelyssä on yli neljätuhatta esinettä. Kahdeksankymmentä Renoiria. Kuusikymmentä Manet’ta. Kaksikymmentäneljä Van Goghia. Kahdeksantoista Monet’ta, joista viisi Rouenin katedraali -sarjasta, ja niitä kannattaa katsoa rinnakkain, koska koko idea on, että hän maalasi saman rakennuksen eri valossa, ja erot avautuvat vain paikan päällä. Sitten on Cézannen sali. Sitten Degas’n sali. Sitten keskilaivan veistospuutarha, jossa ovat Carpeaux’n Tanssi ja Pomponin jääkarhu sekä halkaistu pienoismalli Pariisin oopperatalosta, jotta näet maanalaisen joen, jossa Oopperan kummituksen kerrotaan asuvan.

Siitä kysymyksessä Orsayn käyntiajasta oikeasti on kyse. Ei siitä, montako minuuttia yksi Renoir vie. Kolme tuntia on vähimmäismäärä, koska alle kolmessa tunnissa et ehdi kolmea kerrosta jättämättä yhtä väliin. Ja Orsay palkitsee kerrosten vaihtamisen. Rakennuksen nerokkuus on, että aikajärjestys kulkee pystysuunnassa eikä vaakasuunnassa. Pohjakerros: maalaustaiteen maailma, jonka Manet särki 1860-luvulla. Keskikerros: hiottu, virallinen salonkitaide ja varhainen kuvanveisto. Ylin kerros: impressionistit ja se, mikä tuli heidän jälkeensä. Voit katsoa ranskalaisen taiteen hajoavan ja kokoavan itsensä uudelleen kahdella liukuportaalla.

Aloita Olympiasta, älä Tähtikirkkaasta yöstä

Useimmat nousevat liukuportaista ylimmässä kerroksessa, kävelevät suoraan Van Goghin luo ja viettävät siellä neljäkymmentä minuuttia, ennen kuin ovat katsoneet mitään muuta. Älä tee niin. Olympia on pohjakerroksessa, ja Olympia on koko museon selkäranka. Manet sai sen valmiiksi vuonna 1863 ja esitti sen vuoden 1865 Salongissa, ja yleisön reaktio oli lähimpänä mellakkaa galleriassa, mitä 1800-luku tunsi. Vartijoiden oli seisottava maalauksen edessä, koska kävijät yrittivät hyökätä sen kimppuun sateenvarjoilla. Skandaali ei ollut alastomuus. Joen toisella puolella oleva Louvre oli täynnä alastomia. Skandaali oli se, että Olympia katsoi takaisin. Hän on pariisilainen työläisnainen, hänellä on musta nauha kaulassaan, jalassaan yksi tohveli, ja palvelijatar tuo hänelle kukkakimpun asiakkaalta, jonka hän on juuri lähettämässä pois. Manet maalasi hänet litteäksi kankaalle, ilman pehmeää varjostusta, ilman marmorista idealisointia. Hän maalasi ruumiin niin kuin kamera sen näkisi. Kaikki tiesivät tarkalleen, mitä katsoivat, eikä kukaan päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko se mestariteos vai siveettömyys.

Édouard Manet’n Olympia (1863), pohjakerroksen maalaus, joka pohjustaa koko Orsayn reitin

Seiso hänen edessään kymmenen minuuttia. Kävele sitten kaksikymmentä askelta oikealle ja katso Manet’n Aamiaista ruohikolla, joka on samassa salissa ja maalattiin kaksi vuotta aiemmin. Katsot hetkeä, jolloin eurooppalainen maalaustaide lakkaa käsittelemästä jumalia ja aristokraatteja ja alkaa käsitellä ihmisiä, jotka voisivat hyvin istua vieressäsi metrossa. Sen jälkeen olet tehnyt käynnin raskaimman ajatustyön. Kaikki muu on helpompaa.

Courbet-sivupolku, jonka useimmat kävijät ohittavat

Ennen kuin lähdet pohjakerroksesta, etsi Maailman alkuperä. Se on salissa 7, pienempi kuin odotat, ripustettuna hiljaisempaan nurkkaan, jonka museo valitsi tarkoituksella antaakseen sille tilaa hengittää. Courbet maalasi sen vuonna 1866 turkkilais-egyptiläisen diplomaatin Khalil Beyn tilauksesta, ja tämä piti sitä vihreän samettiverhon takana pariisilaisasunnossaan yksityistä katselua varten. Sen jälkeen se katosi yksityiskokoelmiin yli sadaksi vuodeksi. Jacques Lacan omisti sen 1950-luvulla ja pani André Massonin maalaamaan sille puisen kannen, joka esitti saman maiseman abstraktisti, jotta vieraat eivät näkisi ilman varoitusta, mitä sen alla oli. Orsay hankki sen lopulta vuonna 1995.

Se on neljäkymmentä kertaa viisikymmentäviisi senttimetriä kokoinen maalaus naisen lantiosta ja alavartalosta, rajattuna rintojen ja reisien kohdalta, ilman kasvoja. Se on myös yksi rakennuksen teknisesti taidokkaimmista maalauksista. Mene lähelle. Katso, miten iho on kuvattu. Courbet esitti realismista näkemystä, jota hän oli esittänyt kaksikymmentä vuotta ja jota Salonki oli kieltäytynyt kuulemasta. Sisällön voit hyväksyä tai hylätä. Maalina sitä ei voi sivuuttaa. Viisi minuuttia täällä, sitten ylös.

Keskikerros, jonka kaikki ohittavat

Keskikerroksessa, teknisesti toisessa kerroksessa eli ”niveau 2:ssa”, useimmat kolmen tunnin käynnit kaatuvat. Ihmiset tulevat liukuportaita ylös, näkevät kullatut salonkimaalaukset ja pronssit ja olettavat, että tämä on kakkosluokan kokoelma. Ei ole. Täällä asuu Rodin. Kaksi versiota Helvetin porttien pienoismallista, pieni Ajattelija, suurempi Balzac. Siellä on myös pitkä sali jugendkauden huonekaluja ja taideteollisuutta, muun muassa Hector Guimardin metron sisäänkäyntien pienoismalleja, samaa takorautaista kirjasintyyppiä, jonka näet Abbessesin asemalla yhä tänään.

Anna keskikerrokselle kaksikymmentäviisi minuuttia. Kävele maalausgallerioiden läpi nopeasti. Käytä suurin osa ajasta Rodinin veistoksiin. Katso Camille Claudelin pieniä töitä, erityisesti Kypsää ikää, joka on yksi Pariisin psykologisesti latautuneimmista veistoksista ja piilossa sivugalleriassa, johon puolet kävijöistä ei koskaan astu. Sitten ylös.

Viides kerros ja kuuluisa kello

Vincent van Goghin Tähtikirkas yö Rhônen yllä (1888), Orsayn viidennessä kerroksessa kellon takana

Impressionistien galleria on viidennessä kerroksessa suuren kellon takana. Tämä on se huone, joka on jokaisessa valokuvassa. Valo tulee kellotaulun läpi lännestä. Siellä on kaksi jättimäistä Monet’n lumpeetutkielmaa, Renoirit, muun muassa Tanssiaiset Moulin de la Galettessa, Pissarrot, Sisleyt ja seinällinen Cézannen omenoita. Vietä täällä neljäkymmentä minuuttia. Ehkä enemmän. Cézannen muotokuvien ohi on helppo kävellä, ja niitä on hyvin, hyvin vaikea unohtaa, kun on oikeasti katsonut yhtä.

Kävele sitten Van Goghin saleihin. Tähtikirkas yö Rhônen yllä, Makuuhuone Arlesissa, Saint-Rémyssä maalattu omakuva, kaksi versiota tohtori Gachet’n tutkielmasta. Orsaylla on maailman toiseksi suurin Van Gogh -kokoelma Amsterdamin Van Gogh -museon jälkeen. Seiso Tähtikirkkaan yön Rhônen yllä edessä vähintään kolme minuuttia. Hän maalasi sen syyskuussa 1888 Arlesin joenrannalta, yöllä, kynttilät hatun lieriin kiinnitettyinä, jotta näkisi kankaan. Chiarossa on kirje, jonka hän kirjoitti siitä Theolle kolme yötä myöhemmin, luettuna hänen omin sanoin, jos haluat kuulla kynttilät kuvattuina maalarin omalla äänellä. Kaasulamppujen heijastukset eivät ole sinisiä. Ne ovat keltaokraa, joka valuu syvään ultramariiniin. Näet siveltimenvetojen kirjaimellisesti työntävän valon veden pinnalle.

Kun olet saanut tarpeeksesi Van Goghista, mene katsomaan ulos itse kellotaulusta. Lasin takaa näet Tuileries’n Seinen toisella puolella jättimäisten roomalaisten numeroiden kehystämänä. Ota kuva. Palaa alas.

Kuinka kauan Musée d’Orsayssa kannattaa viettää tunneittain

Tässä varsinainen kartta. Muokkaa makusi mukaan.

Kolme tuntia yhteensä. Neljäkymmentä minuuttia pohjakerroksessa Manet’n, Courbet’n ja varhaisen Degas’n parissa. Kaksikymmentäviisi minuuttia keskikerroksessa Rodinin ja taideteollisuuden parissa. Seitsemänkymmentä minuuttia ylimmässä kerroksessa Monet’n, Renoirin, Cézannen, Van Goghin ja kellon parissa. Kaksikymmentäviisi minuuttia varaa kellon takana olevalle kahvilalle, kirjakaupalle ja väistämättömälle väärälle käännökselle.

Neljä tuntia: lisää kolmekymmentä minuuttia ylimpään kerrokseen ja kävele hitaammin. Viisi tuntia: syö kunnon lounas Café Campanassa, siinä, jonka katosta roikkuu surrealistinen kultainen aalto. Ruoka on ihan hyvää. Näkymä suuren kellon läpi on varsinainen syy istua siellä.

Mitä nähdä Musée d’Orsayssa, jos sinulla on vain 2 tuntia

Kaksi tuntia riittää vain, jos hyväksyt vaihtokaupan. Jätä keskikerros kokonaan väliin ja käy näissä, tässä järjestyksessä:

  1. Manet’n Olympia, pohjakerros, kymmenen minuuttia. Sitten Aamiainen ruohikolla samassa salissa.
  2. Courbet’n Maailman alkuperä, pohjakerros, sali 7, viisi minuuttia.
  3. Van Goghin salit, viides kerros, kolmekymmentä minuuttia. Ensin Tähtikirkas yö Rhônen yllä.
  4. Monet’n Rouenin katedraalit, viides kerros, rinnakkain.
  5. Yksi Renoir: Tanssiaiset Moulin de la Galettessa. Katso sitten ulos suuren kellon läpi ja lähde.

Näet suunnilleen neljänneksen museosta. Muistat lähes kaiken siitä. Orsay palkitsee tällaisen keskittyneen käynnin paremmin kuin Louvre, koska rakennus on pienempi ja aikajärjestys tiivis.

Sivuosien esittäjät, joita kukaan ei suunnittele

Orsayn salainen ase on kaikki se, mikä ei ole kohokohtakoosteissa. Whistlerin äiti on täällä pysyvästi esillä hiljaisessa salissa, ja se on paljon pienempi ja harmaampi kuin jäljennökset antavat ymmärtää. Bonnard’n intiimit kuvat ovat yläkerrassa. Toulouse-Lautrecin julisteet ja öljyluonnokset ovat nekin yläkerrassa. Siellä on Pariisin oopperatalon poikkileikkausmalli, jonka ymmärtäminen vie täydet kymmenen minuuttia. Siellä on pieni amerikkalaisen taiteen sali, jossa on Sargent. Siellä on kaksi Klimtiä, jotka Wienin museot antaisivat mitä tahansa saadakseen takaisin.

Jos huomaat, että aikaa jää yli, oikea siirto ei ole kiertää takaisin impressionistien luo. Oikea siirto on etsiä yksi taiteilija, josta et ole koskaan kuullut, ja seistä kolmen hänen maalauksensa edessä. Orsay on niin tiheä, että tämä toimii.

Mitä suuri kello opetti minulle

Tässä se asia rakennuksesta, johon palaan yhä uudelleen. Orsay lähetti ennen ihmisiä jonnekin. Se oli paikka, johon saavuttiin ja josta sitten lähdettiin. Junat saapuivat lasikaton alle, matkustajat astuivat ulos matkalaukkuineen, ja tunnin sisällä he olivat Etelä-Ranskassa tai Bordeaux’ssa tai istumassa kahvilassa kadun päässä. Koko arkkitehtuuri oli kauttakulkua varten. Sitä varten, ettei jäädä.

Nyt se lähettää sinut jonnekin muualle. Kävelet sisään, katsot Olympiaa kymmenen minuuttia, nouset liukuportailla kuudenkymmenen vuoden ranskalaisen maalaustaiteen läpi, ja kun kävelet takaisin ulos Quai Anatole Francelle, Tuileries joen toisella puolella edessäsi, et ole sama ihminen, joka käveli sisään kolme tuntia sitten. Rakennus kuljettaa yhä ihmisiä. Se vain vaihtoi lastia.

Maalaukset ovat samoja, jotka Manet’t, Cézannet ja Vincentit maalasivat 1880-luvulla. Tarinat olivat siellä koko ajan. Joskus tarvitset vain jonkun kuiskaamaan ne korvaasi oikealla hetkellä.

Kolme tuntia. Kolme kerrosta. Manet ensin. Älä jätä keskikerrosta väliin. Kello on lopussa, ei alussa.

Kuvalähteet