Siirry sisältöön

Louvren faktoja: linnoitus, palatsi ja museo pinottuina yhteen rakennukseen

Julkaistu: • Lukuaika 9 min

Edgar Degas, Harjoitus näyttämöllä (noin 1874): valkoisiin tutuihin pukeutuneita balettitanssijoita harjoittelemassa näyttämöllä, kun mustiin pukeutunut balettimestari ohjaa heitä ja kaksi miestä katsoo tuoleilta.

Tässä on Louvre-fakta, jota kukaan ei laita postikortteihin. Rakennus, jonka läpi kävelet, ei ole museo. Se on neljä rakennusta, jotka on pinottu päällekkäin kahdeksansadan vuoden aikana ja joiden onkaloihin on valettu museo. Keskiaikainen linnoitus on yhä kellarissa. Renessanssipalatsi on yhä yläkerrassa. Napoleonin siipi on yhä pohjoisessa. 1980-luvun lasipyramidi on uusin pintakerros. Voit kävellä vuosisadalta toiselle valitsemalla väärät portaat, ja jos tiedät, mitä katsot, Louvre ei niinkään kerro sinulle omaa tarinaansa vaan antaa sinun yllättää sen itse teosta.

Useimmat oppaat antavat sinulle kaksitoista ranskalaista viivaa. Maailman vierailluin museo. Oli ennen palatsi. Mona Lisa varastettiin vuonna 1911. Pyramidi avattiin vuonna 1989. Yksikään niistä ei kerro mitään, mitä et voisi lukea lipun kääntöpuolelta. Hyvät jutut – ne, jotka saavat sinut pysähtymään ja oikeasti katsomaan salia, jossa olet – ovat kerrosten välisissä saumoissa. Tässä kerrotaan, mistä ne löytyvät.

Ensimmäinen kerros: linnoitus, jota kukaan ei näe

Vuonna 1190 Ranskan kuningas Filip II August oli lähdössä kolmanteen ristiretkeen. Hän pelkäsi, että sillä aikaa kun hän taisteli Saladinia vastaan, Englannin kuningas Rikhard Leijonamieli – serkku, kilpailija ja tuolloin Euroopan pelätyin sotilas – tulisi Seineä ylös ja ryöstäisi Pariisin. Filip rakensi hänen pysäyttämisekseen linnoituksen joen pohjoisrannalle, kaupungin länsilaidalle. Neliön muotoinen pohjakaava, neljä kulmatornia, keskellä päätorni ja Seinestä vetensä saava vallihauta. Sen nimi oli Louvre. Kukaan ei nykyään ole aivan varma, mistä nimi tulee. Kaksi pääarvausta ovat sudenmetsästysmajaa tarkoittava sana ja frankkien sana linnoitetulle aitaukselle. Kumpikaan arvaus ei tyydytä. Nimi on vanhempi kuin asiakirjat.

Rikhard ei koskaan tullut. Linnoitus kesti. Kahdensadan vuoden ajan se teki juuri sitä, mitä linnoituksen kuuluu tehdä, eli enimmäkseen seisoi paikallaan. Vuoteen 1360 mennessä kaupunki oli kasvanut sen ohi ja uusi muuri oli rakennettu kauemmas, jolloin Louvre jäi sotilaalliseksi jäänteeksi siviilien Pariisin keskelle. Kaarle V, sama kuningas, joka perusti kirjaston, josta tuli Bibliothèque nationale, alkoi muuttaa sitä palatsiksi. Hän teetti ikkunoita. Hän lisäsi gallerioita. Hän säilytti päätornin.

Tässä on fakta, jota kukaan ei kerro. Päätorni, vallihauta ja osa alkuperäisestä ulkomuurista ovat yhä olemassa. Vuonna 1984, kun arkkitehdit kaivoivat pyramidin perustuksia, he löysivät koko keskiaikaisen pohjan ehjänä Cour Napoléonin alta. Vallihauta oli täytetty. Muurit oli haudattu. Päätorni oli tasattu kellarin tasolle ja peitetty parketilla. He kaivoivat sen esiin. He jättivät sen paikalleen. Nykyään voit kävellä pyramidin alla luiskaa alas, seurata Filip II Augustin linnan ulkomuuria ja seistä 1100-luvun päätornin pohjan sisällä. Kivet ovat alkuperäisiä. Niissä on keskiaikaisten vankien piirtämiä kirjoituksia. Pääsi yläpuolella oleva museo painaa kolmekymmentätuhatta tonnia. Linnoitus kestää.

Useimmat kävijät kulkevat keskiaikaisen Louvren sisäänkäynnin ohi matkalla egyptiläisiin antiikkiesineisiin eivätkä mene sisään. Ne ovat rakennuksen aliarvostetuimmat kaksikymmentä minuuttia.

Toinen kerros: palatsi

Frans I päätti 1520-luvulla, että Louvre piti palatsina saattaa ajan tasalle. Hän oli Ranskan kuningas, jonka espanjalaiset olivat vanginneet Pavian taistelussa ja joka oli viettänyt vuoden espanjalaisessa vankilassa lukien italialaisia kirjoja, ja vapauduttuaan hän palasi kotiin Italian renessanssin pauloissa. Hän toi Leonardo da Vincin Ranskaan vuonna 1516 ja asetti hänet kartanoon Loiren laaksoon, missä Leonardo kuoli kolme vuotta myöhemmin – tarinan mukaan Mona Lisa yhä matkatavaroissaan. Frans osti maalauksen Leonardon perillisiltä. Näin Mona Lisa päätyi Ranskaan ja lopulta seinälle, jolla se riippui vuoteen 1911 asti.

Frans alkoi myös purkaa keskiaikaista Louvrea. Hän tilasi vanhan päätornin paikalle uuden siiven, jonka Pierre Lescot suunnitteli puhtaaseen ranskalaiseen renessanssityyliin italialaisin yksityiskohdin. Lescot’n siipi on palatsin vanhin säilynyt maanpäällinen osa. Se on Cour Carréen lounaiskulma. Jos seisot sisäpihalla ja katsot veistettyä julkisivua Voiton ja Maineen kaiverruksineen, katsot vuoden 1546 rakennusta, joka oli ranskalaisen renessanssiarkkitehtuurin ensimmäinen ja paras esimerkki. Kukaan ei katso. Kaikki tuijottavat puhelintaan yrittäen löytää pyramidin sisäänkäynnin.

Fransin jälkeen tuli Katariina de’ Medici, joka laajensi palatsia länteen kohti Tuileries’ta, ja Henrik IV, joka yhdisti Louvren Tuileries’hin pitkällä Seinen suuntaisella gallerialla. Tuo galleria on se selkäranka, jonka päällä Grande Galerie nykyään on. Ludvig XIII lisäsi kerroksia. Ludvig XIV aloitti Cour Carréen laajennuksen, jonka valmistumiseen kului vielä kolme kuningasta. Sitten vuonna 1682 Ludvig XIV teki jotain, mikä muutti Louvren ikuisesti. Hän siirsi hovinsa Versailles’hin.

Palatsi hylättiin. Noin sadaksi vuodeksi. Kuninkaat eivät asuneet siellä. Taiteilijat valtasivat tyhjät huoneet. 1770-luvulle tultaessa Louvre oli katollinen slummi. Virallisesti kuninkaallinen, käytännössä rapistunut. Maalarien ateljeita vanhoissa huoneistoissa. Kirjapainoja kellarissa. Pyykkiä kuivumassa Cour Carréella. Se oli Euroopan huonoiten hoidettu kuninkaallinen asuinpaikka.

Louis-Léopold Boilly, Yleisö katsomassa Davidin Kruunajaisia Louvressa (1810): empiretyylisiin asuihin pukeutunut väkijoukko Davidin valtavan, Napoleonin kruunajaisia esittävän maalauksen alla.

Tämä on Louvre-fakta, jota kukaan ei käytä. Palatsi oli vuosisadan ajan vallattuna.

Kolmas kerros: museo

Ranskan vallankumous teki siitä museon lähes vahingossa. Vuonna 1793 uuden tasavaltalaisen hallituksen piti tehdä jotain kuninkaalliselle taidekokoelmalle, ja näkyvin kuninkaallinen rakennus seisoi tyhjänä Seinen oikealla rannalla. Elokuun 10. päivän asetuksella avattiin Grande Galeriessa ”Muséum central des arts”. Seinille ripustettiin neljäsataa maalausta. Sisäänpääsy oli ilmainen kolmena päivänä kymmenestä. Pariisi, jota ei ollut koskaan päästetty kuninkaallisiin kokoelmiin, tuli katsomaan.

Napoleon laajensi museota samalla menetelmällä, jolla hän laajensi kaikkea, eli sodalla. Jokainen armeija, jonka hän lähetti Italiaan, Alankomaihin, Espanjaan tai Egyptiin, palasi kotiin laatikoiden kanssa. Veronesen Kaanaan häät otettiin seinältä Venetsiassa ja sahattiin kahtia, jotta se mahtuisi laivaan. Pyhän Markuksen hevoset väännettiin irti basilikan julkisivusta. Paavillisia maalauksia vietiin Vatikaanista. Huipussaan vuonna 1813 Louvressa oli enemmän taidetta kuin sillä oli saleja, ja noin puolet siitä oli takavarikoitu. Waterloon jälkeen liittoutuneet yrittivät kuukausien ajan saada kaiken takaisin. Osa palasi kotiin. Suurin osa ei. Pyhän Markuksen hevoset palasivat Venetsiaan. Kaanaan häät jäi Pariisiin, koska kuraattori väitti menestyksekkäästi, että kangas oli liian hauras siirrettäväksi. (Se ei ollut liian hauras siirrettäväksi, mutta bluffi toimi.) Napoleonin siipi pohjoispuolella rakennettiin tänä aikana ylivuotoa varten.

Napoleon myös nimesi museon uudelleen itsensä mukaan. Jonkin aikaa se oli Musée Napoléon. Nimi ei selvinnyt hänen kukistumisestaan.

Louvren Napoleonin huoneistot

Tässä on asia, jota useimmat eivät tajua. Rakennuksen pohjoispuolen kullatut vastaanottohuoneet, ne Richelieu-siiven huoneet, joissa on yhdeksän metrin korkuiset katot, punaista samettia ja kattokruunuja – ne eivät ole Napoleon I:n huoneistot. Ne ovat Napoleon III:n valtioministerin huoneistot, jotka rakennettiin 1860-luvulla toisen keisarikunnan aikana. Louvren Napoleonin huoneistot, joita kaikki kuvaavat Instagramiin, kuuluvat väärälle Napoleonille. Kyse on Napoleon III:sta, veljenpojasta, joka hallitsi Ranskaa vuosina 1852–1870 ja rakennutti suurimman osan siitä, miltä Louvre nykyään näyttää, mukaan lukien koko Richelieu-siiven ja Cour Napoléonin toisen julkisivun. Hänen ministerinsä asui noissa huoneissa, kunnes toinen keisarikunta romahti vuonna 1870. Sitten huoneet suljettiin varastoksi. Sitten, vuosisataa myöhemmin, Louvre avasi ne yleisölle säilytettyinä aikakauden interiööreinä.

Ne ovat Pariisin koristeellisimmat yleisölle avoimet 1800-luvun edustushuoneet, niihin pääsee Louvren lipulla ilman lisämaksua, ja ne ovat yleensä tyhjiä, koska väkijoukot ovat kaikki menneet Denoniin. Jos haluat tuntea, miltä toisen keisarikunnan vastaanotto näytti – samettiseiniä, peilein koristeltuja ruokasaleja, pienen oopperatalon kokoinen teatteri – kävele Richelieun portaat ylös ja käänny oikealle. Varaa puoli tuntia.

Pyramidi ja ylösalainen pyramidi

Louvren pyramidi, jonka suunnitteli kiinalais-amerikkalainen arkkitehti I. M. Pei ja joka avattiin vuonna 1989, oli kolmas näytös uudistuksesta, jonka François Mitterrand oli käynnistänyt vuonna 1981 osana Grands Projets -hankkeitaan – sarjaa suuria arkkitehtonisia eleitä, joiden oli määrä merkitä hänen presidenttikautensa kaupunkiin. Pyramidi oli kiistanalaisin. Ranskalaiset sanomalehdet kutsuivat sitä egyptiläiseksi, faaraomaiseksi, vieraaksi esineeksi kansallisen rakennuksen keskellä. Sen pysäyttämiseksi kiersi vetoomus. Mitterrand vei sen silti läpi.

Siinä on seitsemänkymmentäkolme sisälasia ja kuusisataakolme ulkolasia, jotka valmisti ranskalainen valmistaja, jonka piti keksiä uusi menetelmä saadakseen lasista tarpeeksi kirkasta. Pei halusi sen katoavan. Jotta pyramidi toimisi kattona, sen piti päästää läpi niin paljon valoa, ettei itse lasia näkisi, vain sen takana olevat muodot. Lasin lopullinen hiekkaseos oli niin puhdasta, että se piti hankkia tietystä louhoksesta Saint-Gobainin seudulta.

Lisäksi on toinen pyramidi, ylösalaisin, joka riippuu maanalaisen Carrousel-ostoskeskuksen katosta. Useimmat kävelevät sen ohi katsomatta ylös. Se on Pariisin ainoa pyramidi, jonka kärki osoittaa alaspäin, ja kärki päättyy noin metrin korkeudelle pienen lattialla olevan kivipyramidin yläpuolelle, jonka kärki osoittaa takaisin ylös. Kärjet melkein koskettavat. Tätä yksityiskohtaa Dan Brown käytti Da Vinci -koodissa. Sitä ei rakennettu Dan Brownia varten. Se rakennettiin, koska Pei halusi peilikuvan ulkopyramidista, ja huone, jonka valonlähde riippuu katosta, tarvitsi jotain, mikä pitää katseen.

Oikea lista Louvren faktoista

Pieter Bruegel vanhempi, Elonkorjaajat (1565): talonpoikia leikkaamassa ja kokoamassa kultaista vehnää, toisia syömässä lounasta päärynäpuun alla, taustalla laaja laakso ja meri.

Annan sinulle sen version faktoista, jota useimmat oppaat eivät anna. Nämä ovat asioita, jotka kertoisin ystävälle viinilasillisen äärellä.

Rakennus oli linnoitus 200 vuotta, palatsi 300 vuotta ja museo 230 vuotta. Museo on kolmesta vaiheesta uusin ja lyhin, ja 70 vuoden päästä se on toiseksi lyhin. Mieti, mitä se tarkoittaa, kun seisot Cour Carréella.

Mona Lisa ei ollut kuuluisa ennen kuin se varastettiin vuonna 1911. Sitä ennen se oli yksi Louvren ehkä neljästäkymmenestä ”suuresta maalauksesta”. Varkaus teki siitä uutisen. Uutinen teki siitä maailmanlaajuisen julkkiksen. Kun se palasi kotiin kaksi vuotta myöhemmin, se palasi kuuluisana.

Louvren kokoelmassa on noin 480 000 esinettä. Niistä noin 35 000 on esillä kerrallaan – suunnilleen kahdeksan kertaa niin paljon kuin Musée d’Orsay näyttää Seinen toisella puolella. Loput ovat varastossa, Pariisin ulkopuolella sijaitsevassa varastorakennuksessa, joka ei ole avoinna yleisölle ja jossa on oma sisäinen tieverkosto esineiden siirtelyä varten.

Louvren vierailluin yksittäinen esine on Mona Lisa. Toiseksi vierailluin on Milon Venus. Kolmas on Samothrakeen Nike. Neljäs – mikä yllätti museon omat kuraattorit, kun he alkoivat seurata kävijävirtoja 2000-luvun alussa – on Hammurabin laki, 3 800 vuotta vanha musta basalttisteeli Babylonista, suunnilleen ihmisen mittainen, johon on kaiverrettu maailman vanhin säilynyt kirjoitettu lakikokoelma. Se on Richelieu-siiven Mesopotamian antiikin galleriassa, yleensä ilman väkijoukkoa, ja se on tämän listan vanhin esine noin kolmellatuhannella vuodella. Seiso sen edessä Chiaron kanssa, niin lait luetaan ääneen siinä järjestyksessä, jossa Hammurabi kaiverrutti ne, ja se on ainoa järjestys, jossa steeli alkaa käydä järkeen.

Rakennuksessa on postitoimisto. Sisäinen apteekki. Paloasema, jossa päivystää oikeita palomiehiä. Henkilökunnan käyttämä parturi. Putkipostijärjestelmä asiakirjojen siirtämiseen, joka toimi vielä 1980-luvulla. Sisäpihan sisäinen tie museon kuorma-autoille. Kappeli, jossa kukaan ei käy. Ranskan maajoukkueen käyttämä miekkailusali Denon-siiven alla, ei avoinna yleisölle.

Mikään tästä ei ole virallisella kierroksella.

Mitä katsoa, kun kävelet sisään

Mene sisään pyramidin kautta. Mene ensin alas keskiaikaiseen Louvreen. Kosketa 1100-luvun muuria. Kävele ylös Cour Carréelle ja seiso sisäpihalla katsomassa sen neljää sivua. Jokainen sivu on eri vuosisadalta. Frans I:n renessanssijulkisivu lounaassa. Katariina de’ Medici ja Henrik IV lännessä. Ludvig XIV:n klassinen julkisivu idässä – Kolonnadi, joka on Saint-Germain-l’Auxerrois’n kirkkoa kohti ja joka on ensimmäinen esimerkki ranskalaisesta klassismista kuninkaallisessa rakennuksessa. Napoleon III:n siipi on viimeisin lisäys pohjoisessa, tyylissä, jota 1800-luvun Pariisi kutsui ”uus-kaikeksi”. Joka kerta, kun rakennus sai uuden kerroksen, se sai uuden tyylin. Siksi Cour Carrée ei näytä yhdeltä rakennukselta. Se ei ole sitä.

Mene sitten sisälle. Valitse siipi. Kävele hitaasti. Louvre on niin suuri, ettet koskaan näe sitä kokonaan, eikä se ole epäonnistuminen. Se on koko pointti. Se on palatsi, joka söi linnoituksen, ja sitten museo söi palatsin, ja sinä seisot tuhannen vuoden Ranskan sisällä, joka yrittää keksiä, mitä tehdä itselleen.