Siirry sisältöön

Viimeinen Provencen kuva: Van Goghin Tie, sypressi ja tähti

Julkaistu: • Lukuaika 7 min

Vincent van Gogh, Tie, sypressi ja tähti (n. 12.–15. toukokuuta 1890), Kröller-Müller-museo, Otterlo

Joskus toukokuun 1890 kahdennentoista ja viidennentoista päivän välillä, vuoden mittaisen Saint-Paul-de-Mausolen mielisairaalassa vietetyn jakson viimeisellä viikolla Saint-Rémyn kaupungin liepeillä Provencessa, Vincent van Gogh maalasi tien. Tie oli tyhjä lukuun ottamatta kahta etelään kävelevää hahmoa, heidän takaansa lähestyvää ruskean hevosen vetämää keltaista postivaunua ja yhtä valtavaa sypressiä, joka kasvoi suoraan ylöspäin keskeltä kuvaa. Taivaan vasemmalla puolella, matalalla ja hyvin kirkkaana, oli Venus-planeetta, joka oli maalattu teevadin kokoiseksi vihreänkeltaiseksi kehäksi. Oikealla, sypressin takana, oli ohut oranssi kuunsirppi. Viikkoa myöhemmin veljelleen Theolle kirjoittamassaan kirjeessä hän kutsui maalausta ”viimeiseksi yritykseksi – tähtitaivas, jossa on lähes säteetön kuu, hento sirppi, joka nousee maan heittämästä varjosta – tähti, jonka loisto on liioiteltu”. Kirje on päivätty 17. kesäkuuta 1890. Kuusi viikkoa myöhemmin hän oli kuollut. Tie, sypressi ja tähti on viimeinen maalaus, jonka Vincent van Gogh teki Provencessa, ja suorin kuva, jonka hän koskaan maalasi siitä, mitä hän oli yrittänyt selittää Theolle kaksi vuotta – eli siitä, mitä sypressit merkitsivät.

Sypressiongelma

Hän oli ollut sypressien lumoissa edellisestä keväästä lähtien. Sypressit ovat niitä korkeita, kapeita, mustanvihreitä puita, jotka kasvavat hautausmaiden aidanteina ja maalaisteiden varsilla Etelä-Ranskassa ja näyttävät maahan kärki ylöspäin pistetyiltä tummanvihreiltä liekeiltä. Van Gogh oli maalannut ensimmäisen kunnollisen sypressinsä kesäkuussa 1889, noin kolme viikkoa mielisairaalaan kirjautumisensa jälkeen, kuvaan nimeltä Vehnäpelto ja sypressejä. Hän kirjoitti niistä Theolle pakkomielteisesti. ”Sypressit askarruttavat ajatuksiani alituiseen”, hän kirjoitti 25. kesäkuuta 1889 päivätyssä kirjeessä. ”Minua hämmästyttää, ettei niitä ole vielä tehty sellaisina kuin minä ne näen. Se on linjoiltaan ja mittasuhteiltaan yhtä kaunis kuin egyptiläinen obeliski. Ja vihreässä on niin hienostunutta laatua. Se on mustan läiskä aurinkoisessa maisemassa, mutta se on yksi kiinnostavimmista mustista sävyistä, ja vaikein osua täsmälleen oikeaan, mitä voin kuvitella.”

Vehnäpelto ja sypressejä (1889), maalaus, jossa Van Gogh ensimmäisen kerran ratkaisi sypressin aiheena – nykyään National Galleryssa Lontoossa

Vaikeaa oli nimenomaan se, että hän näki sypressin arkkitehtuurina eikä puuna. Hän halusi maalata sen niin kuin egyptiläinen kuvanveistäjä olisi veistänyt obeliskin – pystysuorana, joka on korkeampi kuin mikään muu kohtauksessa ja pitää koko sommitelman koossa pelkällä läsnäolollaan. Tie, sypressi ja tähti on kuva, jossa hän viimein sai sypressin tekemään tämän. Puu täyttää kankaan ylhäältä alas. Tie kaartuu sen ympäri. Kaksi tähteä on sijoitettu täsmälleen sinne, minne niiden on mentävä, jotta sypressi tuntuisi maailman akselilta. Hän oli työskennellyt tätä kohti neljätoista kuukautta. Hän sai kuvan valmiiksi kolmessa päivässä. Hän ei koskaan maalannut toista sypressiä.

Tie ja sen kulkijat

Kaksi tiellä etelään kävelevää hahmoa ovat tarkoituksella pieniä. Toisella on tumma takki, toisella kellertävä paita. He eivät ole muotokuvia. He ovat ihmisiä tiellä. Heidän takanaan lähestyy keltainen diligence – ranskalainen postivaunu – jonka kuski ja matkustajat on merkitty maalitahroina ruskean hevosen yläpuolelle. Van Gogh maalasi postivaunun litteäksi ja sypressin syväksi, mikä saa sypressin tuntumaan juurtuneelta ja vaunun ohikulkevalta. Tämä on kuva liikkeessä olemisesta. Hahmot kävelevät. Vaunu vierii. Sypressi pysyy. Tähdet kiertävät. Hän maalasi tuskin koskaan matkustamisen kohtauksia – hänen kuvissaan ihmiset ovat yleensä pysähtyneinä, istumassa pöytien ääressä, työskentelemässä kangaspuilla, poseeraamassa tuoleissa. Viimeinen Provencen maalaus on yksi harvoista, joissa kaikki ovat menossa jonnekin.

He ovat menossa etelään, kohti Saint-Rémyä, poispäin maalauksen katselupisteestä. Itse tie on todellinen tie. Se on reitti Saint-Paul-de-Mausolen mielisairaalasta Saint-Rémyn kaupunkiin, noin kahden kilometrin kävely alamäkeen. Van Gogh oli kävellyt tämän tien kymmeniä kertoja mielisairaalavuotensa aikana, hyvinä päivinään hoitajan saattamana ja huonoina lukittuna huoneeseensa. Hänet oli otettu hoitoon toukokuussa 1889 Arlesin romahduksen jälkeen, sen, joka päättyi siihen, että hän seisoi Paul Gauguinin edessä partaveitsi kädessään ja tunteja myöhemmin viilsi irti oman vasemman korvansa. Mielisairaala oli yhtä aikaa hänen turvapaikkansa ja hänen rajoitustensa paikka. Maalauksen tie on tie ulos.

Näkymä Saint-Rémyn mielisairaalaan ja kappeliin (lokakuu 1889), rakennus, jossa Van Gogh asui maalatessaan tietä

Mitä tähdet tekevät

Tästä osasta taidehistorioitsijat ovat kiistelleet pisimpään. Van Goghin kirje Theolle kuvaa maalauksen sen osien järjestyksessä. Ensin kuu – ”hento sirppi, joka nousee maan heittämästä varjosta”. Se on oranssi siivu sypressin oikealla puolella. Sitten ”tähti, jonka loisto on liioiteltu” – vihreänkeltainen kehä vasemmalla. Vuonna 2000 tähtitieteilijä Donald Olson rekonstruoi yhdessä historioitsija Russell Doescherin kanssa planetaario-ohjelmiston avulla Saint-Rémyn yötaivaan toukokuun alussa 1890. Maalauksen vasemmalla puolella oleva kirkas kohde oli Venus. Venus oli sinä toukokuuna iltatähtenä ja laski lännessä noin tunti auringon jälkeen. Kuunsirppi oli kasvava, ja se olisi näkynyt hieman sypressin eteläpuolella suunnilleen 13. tai 14. toukokuuta 1890 illalla. Olsonin ja Doescherin rekonstruktio sijoittaa Van Goghin istumaan etelään suuntautuvalle tielle hämärissä jonakin noista illoista katse länteen, Venus vasemmalla ja kuu oikealla. Sypressi olisi todellisuudessa ollut suunnilleen siinä, mihin hän sen maalasi. Tähtitieteelliset yksityiskohdat eivät ole symbolisia. Ne ovat havaittuja.

Se, mitä hän havainnolla teki, on symbolista. Venuksen kehä on maalattu noin kaksikymmentä kertaa todellisen planeetan näennäistä kokoa suuremmaksi. Kuu on maalattu kehällä, jonka säde on kolminkertainen kuuhun itseensä verrattuna. Niiden välinen taivas on maalia, joka on vedetty pitkiksi kaartuviksi siveltimenvedoiksi – samanlaisiksi, joita hän oli käyttänyt edellisen kesäkuun kuuluisammassa Tähtiyössä, kuvassa, jonka luultavasti tunnet parhaiten, siinä, jossa yötaivas pyörteilee kylän yllä. Tie, sypressi ja tähti on Tähtiyön pienempi, rauhallisempi, mielisairaalajakson päätteeksi maalattu versio. Taivas liikkuu yhä. Kaksi suurta kirkasta kohdetta ankkuroi yhä sommitelman. Mutta alla oleva kylä on korvattu tiellä, ja tie on menossa jonnekin, ja sypressi, joka Tähtiyössä on vasemmassa reunassa, on tuotu aivan keskelle ja tehty koko kuvan ytimeksi.

Chiaro lukee 17. kesäkuuta päivätyn Theolle kirjoitetun kirjeen sypressin äärellä, joten kuulet Van Goghin oman kuvauksen kuusta ja tähdestä – ”loisto on liioiteltu” – samalla kun seisot kankaan vasemmalla puolella olevan planeetan edessä.

Van Gogh, Tähtiyö (kesäkuu 1889), kuuluisampi pariteos, maalattu yksitoista kuukautta aiemmin samassa mielisairaalassa

Viimeinen viikko

Van Gogh lähti Saint-Rémyn mielisairaalasta 16. toukokuuta 1890, kolme tai neljä päivää tiekuvan valmistumisen jälkeen. Hän matkusti junalla pohjoiseen Pariisiin ja saapui 21. toukokuuta Auvers-sur-Oiseen, Pariisin pohjoispuolella olevaan pieneen kylään, jonne hänen veljensä Theo oli järjestänyt hänelle huoneen ja lääkärin, melankolisiin potilaisiin erikoistuneen Paul Gachet’n. Maalauksen tie oli kirjaimellisesti tie ulos Provencesta. Hän ei koskaan palannut. Hän työskenteli Auversissa tasaisesti seitsemänkymmentä päivää ja teki noin seitsemänkymmentä maalausta – yhden päivässä – ja 27. heinäkuuta 1890 hän käveli vehnäpellolle ja ampui itseään rintaan pienellä revolverilla. Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin vuokrahuoneessaan Auberge Ravoux’n yläkerrassa Theo vuoteensa vieressä.

Tie, sypressi ja tähti kulki muiden myöhäisten töiden mukana Theolle ja Theon kuoltua kuusi kuukautta myöhemmin tämän leskelle Johanna Bongerille, joka käytti loppuelämänsä Vincentin postuumin maineen rakentamiseen. Maalaus myytiin vuonna 1903 hollantilaiselle keräilijälle Helene Kröller-Müllerille, joka ripusti sen yksityisgalleriaansa ja rakensi lopulta museon sitä varten. Se on ollut Kröller-Müller-museossa Otterlossa, Hoge Veluwen kansallispuistossa Alankomaissa, vuodesta 1938. Se on matkustanut vain harvoin. Nähdäksesi Tie, sypressi ja tähti -maalauksen sinun on mentävä syrjäiseen hollantilaiseen puistoon.

Mitä katsoa

Kolme asiaa, kun löydät sen. Ensin itse sypressi. Se on rakennettu noin tusinasta väristä – ei pelkästä tummanvihreästä vaan myös mustansinisestä, oliivinvihreästä, tummanruskeasta ja muutamasta oranssista raidasta rungossa – jotka on vedetty pystysuoriksi vedoiksi, jotka kiihtyvät ylöspäin mentäessä. Puu tekee tarkoituksella sitä, mitä liekit tekevät. Toiseksi tien mutka. Tie on maalattu kahtena likaisenkeltaisena ja vaaleanpunertavan harmaana kaistana, joita erottaa vihreä ruohokaista, ja kaikki on vedetty kaariksi samalla siveltimen tekniikalla. Kolmanneksi Venus. Vasemman puolen kehää ei ole maalattu tahraksi tai sumentumaksi. Se on rakennettu samankeskisistä renkaista – vihreästä, sitten keltaisesta ja keskellä valkoisesta – jotka on levitetty märkänä tummuvan taivaan päälle. Paikan päällä se on maalauksen osa, jossa on eniten fyysistä maalia. Tähti on kohta, jossa Van Goghin pidättyvyys loppui.

Loppukäänne

Hän kirjoitti maalauksesta Theolle Auversista kuusi viikkoa sen valmistumisen jälkeen. Silloin hän oli jo viimeisessä sairaudessaan. ”Se ei merkitse paluuta romanttiseen tai uskonnollisiin ajatuksiin”, hän kirjoitti, ”ei. Mutta Eugène Delacroix’n tietä, enemmän kuin päältä päin näyttää, värin ja harhaanjohtavaa täsmällisyyttä spontaanimman piirroksen avulla, voi ilmaista maaseudun puhtaan luonnon verrattuna Pariisin esikaupunkeihin ja kabareisiin.” Hän puolusti maalausta syytökseltä, että se olisi liian symbolinen, liian kaunis, liian helppo. Puolustus on itsessään runo. Viimeinen kuva, jonka hän teki Provencessa, oli obeliski, kaksi valoa ja etelään vievä tie, ja hän väitteli siitä vielä kuukautena, jona kuoli.

Kuvalähteet