Siirry sisältöön

Pompeji: kaupunki, jonka Vesuvius hautasi ja sitten säilytti

Julkaistu: • Lukuaika 6 min

Näkymä Pompejin roomalaisen kaupungin raunioiden yli, taustalla Vesuvius kohoaa kirkasta taivasta vasten.

Lokakuun 24. päivän iltapäivänä vuonna 79 jaa. pompejilainen leipuri työnsi kahdeksankymmentäyksi leipää tiiliuuniin ja sulki rautaluukun. Leivät ovat yhä siellä. Ne ovat hiiltyneitä, mustia ja kovia kuin keramiikka, ja niissä näkyvät yhä ne kahdeksan lohkon viillot, jotka leipuri painoi taikinaan kämmenensä syrjällä. Uuni ja leivät ovat lasivitriinissä Napolin arkeologisessa museossa. Kukaan ei avannut tuota luukkua tuhanteenkuuteensataanseitsemäänkymmeneen vuoteen.

Tätä Pompeji on. Tulivuori ei vain tuhonnut roomalaista kaupunkia. Se luetteloi sen. Vesuvius pudotti noin seitsemän metriä hohkakiveä ja tuhkaa toimivan kaupungin päälle yhden iltapäivän aikana, sinetöi kannen viimeisellä tulikuuman kaasun aallolla seuraavan aamun pikkutunneilla ja käveli sitten pois kuudeksitoista vuosisadaksi. Kun ensimmäiset aarteenetsijät kaivautuivat kerrostumaan vuonna 1748, esiin ei tullut raunioita. Esiin tuli kaupunki, jossa valot olivat yhä päällä.

Iltapäivä, joka hautasi sen

Pompeji sijaitsee Vesuviuksen juurella Napolinlahden rannalla, ensimmäisellä vuosisadalla noin neljän tunnin ratsastusmatkan päässä Roomasta etelään. Vuonna 79 se oli vauras, keskikokoinen maakuntakaupunki, jossa asui noin kaksitoistatuhatta ihmistä. Forum oli vaurioitunut voimakkaassa maanjäristyksessä seitsemäntoista vuotta aiemmin, ja sitä korjattiin yhä. Rakennustelineitä oli pystyssä kaikkialla kaupungissa. Elämä oli tavallista samalla tavalla kuin elämä on tavallista missä tahansa kaupungissa, jossa hitaasta jälleenrakennuksesta on tullut uusi normaali.

Asukkaat eivät tienneet, että edellisten vuosikymmenten maanjäristykset olivat olleet tulivuoren kurkun selvittelyä. Heidän yllään oleva vuori ei ollut purkautunut miesmuistiin. Strabon, joka kirjoitti sukupolvea aiemmin, oli tunnistanut Vesuviuksen entiseksi tulivuoreksi sen kivien ulkonäön perusteella, mutta yksikään roomalainen ei odottanut sen heräävän. Purkauksen perinteinen päivämäärä on 24. elokuuta, mutta hiiltyneiden orgaanisten jäänteiden, varastoruukuissa säilyneiden syyshedelmien ja ruumiiden raskaiden villavaatteiden tuoreet uudelleentulkinnat viittaavat siihen, että 24. lokakuuta on lähempänä totuutta.

Varhain iltapäivällä vuori aukesi. Hohkakivestä ja tuhkasta muodostunut pylväs nousi noin kolmenkymmenen kilometrin korkeuteen suoraan ylös ennen kuin se alkoi pudota. Plinius nuorempi, joka katseli sitä lahden toiselta puolelta Misenumista, kuvasi sitä Tacitukselle kirjoittamassaan kirjeessä pylvääksi, joka oli sateenvarjomännyn muotoinen ja haarautui latvastaan. Hänen enonsa Plinius vanhempi purjehti purkausta kohti pelastamaan ihmisiä ja kuoli Stabiaen rannalla, luultavasti tukehtumalla. Plinius nuoremman kirje, joka kirjoitettiin muistinvaraisesti noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, on ainoa silminnäkijän kertomus tapahtumasta. Se on myös asiakirja, josta nykyaikainen vulkanologia otti termin ”pliniaaninen purkaus”.

Ensimmäisten kuuden tunnin aikana Pompejiin satanut hohkakivi oli marmorikuulan, sitten golfpallon kokoista. Katot alkoivat romahtaa painon alla. Ne, jotka yrittivät lähteä avointa tietä pitkin, saivat niin kovia iskuja, että he menettivät tajuntansa. Useimmat sisälle jääneistä tukehtuivat, kun tuhka täytti huoneet, tai murskautuivat, kun palkit pettivät. Noin kello yhdeltä yöllä itse pylväs romahti ja alkoi tuottaa sarjan pyroklastisia virtoja – tiheitä, maata myötäileviä tuhka- ja kaasupilviä, jotka liikkuivat noin 480 kilometrin tuntinopeudella noin 260 asteen lämpötilassa. Neljäs virta saavutti Pompejin. Jokainen kaupungissa yhä elossa ollut kuoli sekunneissa.

Valokset

Kipsivalos yhden Pompejin purkauksen uhrin ruumiista käpertyneenä matalalla jalustalla, kankaan ja raajojen muoto säilyneenä tuhkan jäljennöksessä.

1860-luvulla arkeologi Giuseppe Fiorelli huomasi, että hänen työmiehensä osuivat jatkuvasti tuhkassa oleviin onteloihin. Hän käski heidän lopettaa kaivamisen, kun seuraava ontelo löytyi, ja kaataa sen sijaan onteloon nestemäistä kipsiä. He antoivat kipsin kovettua ja hakkasivat sitten tuhkan pois. Esiin tuli ihminen.

Kuolevien ruumiiden päälle satanut tuhka oli kovettunut muotiksi heidän ympärilleen. Iho ja vaatteet olivat vuosisatojen kuluessa hajonneet ja jättäneet kiven sisään täydellisen negatiivisen tilan. Fiorelli valoi tuota negatiivista tilaa. Tuloksena on arkeologian järkyttävin arkisto. Voit nähdä kasvonilmeet. Voit nähdä tunikoiden pintarakenteen. Voit nähdä koiran kiemurtelemassa tuskissaan ketjua vasten, raskaana olevan naisen käpertyneenä vatsansa ympärille, nelihenkisen perheen, joka löydettiin yhdessä takahuoneen nurkasta, miehen istumassa pää käsissään. Pompejin ruumiit eivät ole luurankoja. Ne ovat ihmisten muoto heidän viimeisen henkäyksensä hetkellä.

Tällaisia valoksia on tehty noin kolmetoistasataa. Tuoreiden arvioiden mukaan koko Vesuviuksen alueen vahvistettu kuolonuhrien määrä on noin kaksituhatta, ja monia on yhä löytämättä. Ruumiita on runsaasti kaupungin porteilla ja kaduilla, joita pitkin ihmiset yrittivät paeta. Niitä on runsaasti myös talojen yläkerroksissa, joihin perheet olivat menneet odottamaan myrskyn laantumista.

Mitä kävelet läpi

Pitkä näkymä Pompejin Via dell’Abbondanzaa pitkin: kivetty roomalainen katu, johon kärryjen pyörät ovat uurtaneet urat ja jota reunustavat kauppojen ja talojen avoimet julkisivut.

Kadut ovat basalttilaattoja, joihin kärryjen pyörät ovat kuluttaneet uria, joihin voi yhä painaa sormen. Jokaisessa risteyksessä kadun ylittävät askelkivet, kolme tai neljä katuun upotettua kivilohkaretta sellaisella korkeudella, että jalankulkija voi kävellä yli astumatta valumaveteen ja kärryjen akselit mahtuvat kulkemaan niiden välistä. Askelkivien välisen raon leveys on roomalaisen kärryn akselin vakioleveys. Jokainen kärry Italiassa rakennettiin vuosisatojen ajan tuohon raideleveyteen näiden kivien vuoksi.

Talojen sisällä lattiat ovat yhä mosaiikkia. Seinät ovat yhä maalattuja. Freskojen pigmentit ovat yhä kirkkaita, koska ne sinetöitiin hapettomaan tuhkakylpyyn muutamassa tunnissa. Punaiset ovat yhä punaisia. Keltaiset ovat yhä keltaisia. Bordellissa on fresko, joka näyttää palvelujen valikoiman ja on maalattu suoraan kunkin huoneen oven yläpuolelle asiakkaille, jotka eivät puhuneet latinaa. Via dell’Abbondanzalla on viinibaari, jonka marmoritiskissä on yhä pyöreä tahrarengas kohdassa, johon joku viimeisenä aamuna laski märän kupin. Kuppi on poissa. Rengas ei ole.

Maalatut huoneet

Pompejin Mysteerien huvilan seinä, johon on maalattu punapohjaiseen roomalaiseen freskotyyliin hahmoja esittämässä dionyysistä vihkimyskohtausta.

Mysteerien huvila sijaitsee aivan kaupunginmuurin ulkopuolella. Se on ylemmän luokan maalaistalo, joka oli tyhjillään purkauspäivänä. Sen pääasiallinen vastaanottohuone on maalattu maailman suurimmalla säilyneellä roomalaisella freskosarjalla. Kaksikymmentäkahdeksan lähes luonnollisen kokoista hahmoa kylläisellä sinooperinpunaisella pohjalla yhtenäisenä friisinä huoneen ympäri, esittämässä sitä, mitä yleensä pidetään dionyysisenä vihkimyksenä – rituaalina, jonka morsian on ehkä käynyt läpi ennen häitään. Kukaan ei ole varma. Hahmot etenevät pyhää tekstiä lukevasta lapsesta naiseen, joka paljastaa viskuukorin, jossa näyttää olevan fallos, siivekkääseen naiseen, joka heiluttaa ruoskaa, ja vihittävään morsiameen.

Fresko on kaksituhatta vuotta vanha ja näyttää siltä kuin se olisi maalattu viime vuonna. Siveltimenvedot näkyvät. Näet, missä järjestyksessä värit levitettiin. Sarjan huipentumassa olevan morsiamen poskissa on yhä vaaleanpunainen poskipuna. Sinooperiseinän pigmentti oli jauhettua elohopeasulfidia, jota roomalaiset kutsuivat nimellä minium ja toivat Espanjan Almadénin kaivoksista. Se oli kallis huone. Chiaro lukee hahmot järjestyksessä huoneen ympäri, kun seisot oikealla ovella, siinä järjestyksessä, jossa roomalainen olisi astunut sisään, joten friisin kertomus aukeaa myötäpäivään niin kuin se oli tarkoitettu.

Mitä katsoa

Kolme asiaa, jotka kannattaa huomata. Katso ensin alas. Jokaisen risteyksen basalttiset askelkivet ovat avain kaupungin liikenteeseen. Seiso kivillä keskellä risteystä, niin näet, miten roomalainen pystyi ylittämään minkä tahansa risteyksen koskematta kertaakaan märkään katuun. Katso toiseksi pienten huoneiden seinäfreskoja, ei vain kuuluisia. Tavallisten keskiluokkaisten talojen seinät on maalattu yhtä huolellisesti kuin suurten huviloiden, usein puutarhanäkymin ikkunattomien huoneiden sisäseinillä. Roomalaiset maalasivat näkymiä omiin seiniinsä. Katso kolmanneksi takaisin vuorelle. Vesuvius on yhä aktiivinen. Se purkautui viimeksi vuonna 1944. Se purkautuu uudelleen. Napolin vulkanologinen instituutti julkaisee päivittäin seismiset lukemat. Sen alla oleva kaupunki, nyt suurempi kuin koskaan, elää saman kannen alla kuin roomalaiset ja sillä on sama suunnitelma, jos kansi taas nousee.

Kadut ovat nyt hiljaisia. Leipä on museossa. Kärrynurat ovat yhä paikallaan. Kaksituhatta vuotta sitten tulivuoren iltapäivä sammutti valot ja muutti toimivan kaupungin täydellisimmäksi kuvaksi, joka meillä koskaan tulee olemaan roomalaisesta kaupungista ei monumenttina vaan arkielämänä kesken lauseen.

Kuvien lähteet