Siirry sisältöön

Huultaan purevan Berninin Daavid on omakuva

Julkaistu: • Lukuaika 7 min

Gian Lorenzo Berninin Daavid Galleria Borghesessa, marmoriveistos Daavidista lataamassa linkoaan

Berninin Daavid -veistos Galleria Borghesessa on omakuva. Seiso sen edessä. Katso kasvoja. Otsa on rypyssä. Silmät ovat siristetyt. Alahuuli on hampaiden välissä niin lujasti, että paineen näkee poskilihaksista. Katso nyt Gian Lorenzo Berninin kuvaa noin vuodelta 1623, sitä, jonka Ottavio Leoni piirsi elävästä mallista. Kasvot ovat samat. Sama otsa, sama leuka, sama huuli. Kuvanveistäjä oli kaksikymmentäviisivuotias, ja hän veisti itseään.

Kardinaali Scipione Borghese piteli hänelle peiliä hänen työskennellessään. Tieto on peräisin Filippo Baldinuccilta, joka kirjoitti kuvanveistäjän ensimmäisen elämäkerran ja sai tarinan ihmisiltä, jotka olivat olleet verstaassa. Viisikymppinen Scipione seisoi kärsivällisesti peili kädessään, kun nuori taiteilija taltasi kasvoja paimenkuninkaalle, joka oli juuri tappamassa jättiläisen. Näin vuonna 1623 alkanut tilaus sai kasvonsa.

Miksi Berninin Daavid Galleria Borghesessa kirjoittaa aiheen uudelleen

Kaikki tiesivät, miltä Daavid näytti. Donatello oli tehnyt hänestä haaveilevan, alastoman nuorukaisen vuonna 1440. Verrocchio teki hänestä vuonna 1473 itsevarman teinin Goljatin pää jalkojensa juuressa. Michelangelon Daavid tietysti seisoi Firenzessä vuodesta 1504 alkaen, viiden metrin korkuisena, kauniina, rauhallisena, valmiina ennen taistelua. Jokainen Daavid ennen vuotta 1623 odotti. Joko he olivat jo tappaneet Goljatin ja poseerasivat ruumiin yllä, tai he eivät olleet vielä tappaneet häntä ja miettivät asiaa.

Nuori kuvanveistäjä heitti sen kaiken pois. Hänen Daavidinsa on kesken heittoa. Vartalo on kiertynyt täyteen kierteeseen. Oikea käsi on vedetty taakse, vasen käsi on edessä, paino on siirtynyt takajalalle, ja linko on ladattu ja valmiina napsahtamaan eteenpäin. Hahmo on urheilija viisitoista senttiä pyörivän liikkeen sisällä. Sekunnin päästä kivi on ilmassa. Patsas ei ole muotokuva Daavidista. Se on muotokuva yhdestä sekunnista Daavidin elämässä.

Bernini oli kaksikymmentäviisi. Hän oli juuri saanut valmiiksi Proserpinan ryöstön ja työsti yhä Apollonia ja Dafnea. Tämä oli hänen neljäs suuri tilauksensa Scipionelle. Hän veisti sen seitsemässä kuukaudessa. Se on taidehistorian ainoa Daavid, jossa tuntee laukauksen olevan tulossa.

Kasvot, jotka ovat myös kuvanveistäjän

Berninin Daavid profiilista, Galleria Borghese, Rooma: purtu huuli ja keskittynyt ilme

Katso alahuulta. Sitä purraan. Siinä näkyy hampaiden painama uurre. Tämä on koko hahmon täsmällisin fyysinen yksityiskohta. Marmorissa ei yleensä ole ruhjottuja huulia. Klassisissa patsaissa huulet ovat raollaan, tasaisesti yhteen painettuina tai hieman avoinna. Kukaan ei pureskellut itseään. Kuvanveistäjä veisti juuri tämän purennan omasta suustaan. Leukalihas on kiristynyt oikealta puolelta. Kaula on jännittynyt. Otsa on alhaalla.

Baldinucci kirjoitti, että Scipione piteli peiliä, mutta tarinan takana oleva tarina on tämä: malli, joka pitää asentoa kuukausien työn ajan, olisi hymyillyt tai herpaantunut kymmenessä minuutissa. Ainoa, joka pystyi ylläpitämään keskittymisen, raivon ja juuri-toimimassa-olevan jännityksen kuukausien ajoittaisten istuntojen ajan, oli taiteilija itse. Niinpä hän katsoi omia kasvojaan. Peili ei ole koriste. Se on työkalu, joka teki veistoksen mahdolliseksi. Chiaro lukee Baldinuccin kohdan kokonaisuudessaan kasvojen edessä, joka on ainoa paikka, jossa peilitarina todella osuu.

Lähteissä on vielä yksi yksityiskohta. Hahmon takana maassa on pieni harppu. Vanhan testamentin Daavid oli harpunsoittaja. Harppuun on upotettu pieni kotkan kuva, ja kotka on Borghesen suvun vaakunaeläin. Kardinaalin suvun vaakuna on kätketty rekvisiittaan. Veistos on sekä taiteilijan omakuva että koodattu muotokuva tilaajasta.

Michelangeloa vastaan, ja mikä oikeasti muuttui

Aseta ne mielessäsi vierekkäin. Michelangelon Daavid, valmistunut 1504, on paikallaan seisova alaston mies, joka katsoo vasemmalle linko vasemman olan yli. Hänen vartalonsa on kontrapostossa. Hänen lihaksensa ovat rentoina. Hänen kasvonsa ovat ilmeettömät. Et voi tietää, onko hän jo taistellut vai onko hän taistelemassa. Michelangelo otti tauon ennen toimintaa. Hän veisti pojan, joka kuvittelee tulevaa taistelua.

Berninin versio, valmistunut 1624, on alaston mies kesken pyörähdyksen. Sommitelma on diagonaalinen. Raajat ovat epäsymmetriset. Lihakset ovat jännittyneinä. Kasvot ovat vääntyneet keskittymiseen. Hän on juuri heittämässä kiveä kahden ja puolen metrin pituista haarniskoitua miestä kohti. Taukoa ei ole. On sekunti väkivaltaa puristettuna kiveen.

Ero ei ole vain tekniikassa. Se on filosofiassa. Michelangelo näki kuvanveiston täydellisen muodon esiin kaivamisena lohkareesta: vapautat hahmon, joka on jo sen sisällä. Levossa oleva ruumis on ruumis olennaisimmillaan. Bernini näki kuvanveiston hetken vangitsemisena: sen yhden sekunnin ihmisen elämässä, jolloin kaikki, mitä hän on, näkyy ruumiissa. Voima, pelko, tahto, päätös, kaikki puristettuna yhteen asentoon. Michelangelo veistää sielun. Toinen veistää hermoston.

Molemmat lähestymistavat ovat oikeita. Mutta liikkeessä oleva barokin Daavid-veistos on vaikeampi tekninen ongelma, ja nuori taiteilija ratkaisi sen kaksikymmentäviisivuotiaana.

Miten kivimies saadaan liikkeeseen

Veistosta pitää pystyssä kaksi insinöörikikkaa.

Ensimmäinen on asento. Hahmo on tasapainossa kahden jalan varassa, mutta toinen jalka on tukevasti maassa ja toinen varpaillaan kantapää koholla. Paino siirtyy heiton aikana etujalalta takajalalle, mikä on fyysisesti oikein. Todellinen ihminen, joka lataa linkoa, siirtää painoaan samoin kuin hahmo. Kivi näyttää siis biomekaanisesti tarkan hetken, ja Bernini tunsi biomekaniikan, koska oli oletettavasti kokeillut liikettä itse. Tällaista asentoa ei veistetä mielikuvituksesta.

Toinen on alileikkaus. Linkoa pidellään vasemmassa kädessä vartalon poikki vedettynä, ja kivi on ladattu sen taskuun. Tasku on syvä. Käsi puristaa kangasta. Käsivarsi on vedetty tiukasti kylkiluita vasten. Koko vasen käsivarsi ja linko on veistetty irti vartalosta, mikä tarkoittaa, että käsivarren ja vartalon välissä on ilmaa. Sivulta katsottaessa valo pääsee raon läpi. Tämä on uloke marmoria, joka kannattelee omaa painoaan kesken liikkeen, nyt jo yli neljäsataa vuotta ilman halkeamaa.

Tilaajan määräämä kirjoitus vuodelta 1624

Jalustaan kaiverrettiin tietenkin latinankielinen säepari. Tällä kertaa sitä ei kirjoittanut Maffeo Barberini, koska Barberinista oli juuri tullut paavi ja hänellä oli kiireitä. Scipione Borghese tilasi säeparin muualta, ja kirjoitus kuuluu suunnilleen: ”Viattomassa yksinkertaisuudessaan Daavid heitti kiven lingostaan ja kaatoi jättiläisen maahan.” Ilmaus, joka tekee siinä työn, on viaton yksinkertaisuus. Veistos on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Mutta tilaaja tarvitsi julkisen tulkinnan, joka oli uskonnollinen: nöyrä Daavid, Jumalan voimistamana, voittaa Goljatin. Marmorihahmo kertoo väkivallasta, keskittymisestä ja raivosta. Jalusta kertoo nöyryydestä.

Tätä roomalaiset kardinaalit tekivät 1620-luvulla. He tilasivat pakanallisia ja raamatullisia aiheita, joissa oli poikkeuksellista fyysistä voimaa, ja ruuvasivat sitten jalustaan moralisoivia latinankielisiä säepareja, jotta teos voisi elää kristityssä taloudessa. Säeparit olivat eräänlainen sensorin lupa.

Mitä ruumis tekee joka suunnasta katsottuna

Berninin Daavid Galleria Borghesessa: kiertynyt vartalo ja kohotettu takakantapää kesken heiton

Kävele sen ympäri. Tämä on kolmas peräkkäinen Scipionen tilaus, joka suunniteltiin kierrettäväksi. Edestä näet heiton alkavan: oikea käsi vedettynä taakse lingon nyörin kanssa, silmät lukittuina kohteeseen. Vasemmalta näet koko kiertyneen vartalon ja asennon puristetun energian. Takaa näet yhteen vedetyt lapaluut ja oikeaa käsivartta ylös kulkevat jänteet. Oikealta näet kasvot profiilissa, purevina, ja lingon rinnan poikki.

Joka kulma näyttää jotain eri asiaa, mitä ruumis tekee. Kuvanveistäjä teki hänestä hahmon, joka palkitsee koko kierroksen eikä vain edestä katsomisen. Se oli tietoinen irtiotto klassisesta ja renessanssin perinteestä, jossa veistoksella oli yksi pääkatselusuunta. Michelangelon Daavidilla on yhdet kasvot. Tällä on neljät.

Vielä yksi yksityiskohta, jonka useimmat kävijät ohittavat. Saulin haarniska, jota Daavid Raamatussa kieltäytyy pukemasta, on kasassa hänen jalkojensa juuressa. Rintapanssari, kypärä, säärisuojat. Valmiina, hylättyinä ja maahan jätettyinä. Bernini veisti haarniskan, koska se on osa tarinaa, mutta hän hautasi sen jalustalle niin, ettet näe sitä ensi silmäyksellä. Sinun on katsottava alas.

Miksi tämä versio tuntuu yhä modernilta

Syy siihen, ettei veistos näytä 1600-luvun teokselta, vaikka se onkin sellainen, on se, että Bernini ratkaisi lihasjännityksen ja tunteellisen keskittymisen veistämisen ongelman samaan aikaan. Useimmat veistokset antavat jommankumman. Joko ruumis on ilmeikäs ja kasvot tyhjät, kuten antiikin kreikkalaisissa urheilijoissa, tai kasvot ovat ilmeikkäät ja ruumis jäykkä, kuten keskiaikaisissa pyhimyksissä. Hän teki hahmon, jonka jokainen neliötuuma tekee samaa tunnetyötä: niska, sormet, vatsa, otsa. Tämän alastoman ruumiin jokainen osa on juuri heittämässä.

Veistoksen näet nyt Galleria Borghesen salissa kolme, Apollonin ja Dafnen vieressä ja Proserpinan vastapäätä. Nämä kolme teosta yhdessä ovat yhden taiteilijan putki kahdenkymmenenyhden ja kahdenkymmenenviiden ikävuoden välillä, mikä tekee niistä kuvanveiston historian tuotteliaimmat neljä vuotta.

Mitä katsoa vierailullasi

Neljä asiaa.

Ensinnäkin kasvot. Mene lähelle. Katso alahuulta. Vertaa noita kasvoja mihin tahansa Gian Lorenzo Berninin muotokuvaan. Samat kasvot.

Toiseksi kädet. Oikean käden peukalon ja etusormen välissä on lingon nyöri. Vasen käsi puristaa ladattua taskua. Molemmat otteet ovat oikein. Tämä on veistos ihmisestä, joka tietää, miten linko toimii.

Kolmanneksi jalat. Katso koholla olevaa takakantapäätä. Se on liike juuri päättymässä. Veistos on sekunti ennen irtipäästöä.

Neljänneksi harppu hänen takanaan. Etsi kotka. Se on tilaaja iskemässä sinulle silmää.

Lopuksi

Purtu huuli. Ladattu linko. Kaksikymmentäviisivuotias tuijottamassa kardinaalin pitelemään peiliin ja veistämässä näkemänsä kasvot. Seitsemän kuukauden työ, joka kirjoitti uudelleen sen, miltä Daavid saattoi kivessä näyttää.

Kuvalähteet