
Mikä maalaus on Mona Lisaa vastapäätä? Se on Paolo Veronesen Kaanaan häät (Le Nozze di Cana), valmistunut vuonna 1563: Louvren suurin maalaus, seinällä suoraan Mona Lisaa vastapäätä Salle des États’ssa, salissa 711.
Seiso Salle des États’ssa minä tahansa tiistaina kello yksitoista aamupäivällä. Tämän salin läpi kulkee tänään kolmekymmentätuhatta ihmistä. Jokainen heistä katsoo samaan suuntaan: etelään, kohti luodinkestävää lasikaappia, jossa on Leonardon Mona Lisa. Puhelimet ylhäällä, kyynärpäät levällään, kärsivällistä laahustamista.
Käänny nyt ympäri.
Takaseinä on maalattu huone, kuusi ja kolme neljäsosaa metriä korkea ja lähes kymmenen metriä leveä. Siinä syö illallista satakolmekymmentä venetsialaiseen silkkiin pukeutunutta ihmistä. Pöydän alla on koira ja jonkun ranteella papukaija. Etualan neljä muusikkoa soittavat bassoviolaa, violonea, cornettoa ja alttoviulua. Jeesus on keskellä. Hän on juuri muuttanut ruukullisen vettä viiniksi. Se on Paolo Veronesen Kaanaan häät, ja Salle des États’ssa noin yhdeksän ihmistä kymmenestä seisoo milloin tahansa selkä sitä kohti.
Se ei ole väkijoukon liikkeiden sattuma. Se on salin määrittävä tosiasia. Mona Lisa on seitsemänkymmentäseitsemän senttiä korkea. Veronesen kangas on kuusikymmentäseitsemän neliömetriä. Pinta-alojen suhde on noin kaksisataa yhteen. Pienempi teos on luodinkestävän lasin ja lähes neljän metrin syvyisen pronssikaiteen takana. Suurempi on aivan siinä. Voit kävellä sen luo ja lukea esittelykyltin.
Kaanaan häät lukuina
Laitetaan luvut pöydälle, koska luvut ovat koko asetelma.
Kangas on kuusi pilkku seitsemänkymmentäseitsemän metriä korkea. Yhdeksän pilkku yhdeksänkymmentäneljä metriä leveä. Kuusikymmentäseitsemän pilkku kaksikymmentäyhdeksän neliömetriä maalattua pintaa. Pohjustuskankaineen ja nykyaikaisine pingotuskehyksineen se painaa noin 1,3 tonnia. Mittakaavaksi: Jacques-Louis Davidin Napoleonin kruunajaiset, joka riippuu kahden salin päässä ja on itsekin hirviö, on noin kuusi kertaa kymmenen metriä. Veronesen maalaus on suurempi. Se on Louvren suurin maalaus, piste, ja se on ollut suurin vuodesta 1798.
Paolo Caliari, jota kutsuttiin Veroneseksi, koska hän syntyi Veronassa noin vuonna 1528, oli yksi niistä kolmesta miehestä, jotka hallitsivat Venetsian maalaustaidetta 1500-luvulla. Tizian oli vanha mestari ja keisarien hovimaalari. Tintoretto oli vauhtimies, joka työskenteli nopeasti ja halvalla valtavilla pinnoilla. Veronese oli värien ja arkkitehtuurin mies. Hän maalasi juhla-aterioita. San Giorgio Maggioren benediktiinit, joiden luostari oli omalla pienellä saarellaan Venetsian laguunissa, tilasivat häneltä kesäkuussa 1562 teoksen, jonka piti peittää heidän uuden ruokasalinsa koko takaseinä. Seinän oli suunnitellut Andrea Palladio. Veronese oli vähän yli kolmenkymmenen.
Hän allekirjoitti sopimuksen kolmestasadastakahdestakymmenestäneljästä dukaatista sekä tynnyristä viiniä ja ylöspidosta maalaamisen ajaksi. Työhön kului viisitoista kuukautta. Hän luovutti valmiin kankaan 8. syyskuuta 1563.
Illallinen Palladion ruokasalissa
Tämä kannattaa pitää mielessä. Teosta ei koskaan tarkoitettu museoesineeksi. Se oli seinä. San Giorgio Maggioren munkit astuivat ruokasaliin kahdesti päivässä, istuutuivat pitkille penkeille ja söivät leipänsä ja kalansa vaiti tuijottaen hääjuhlaa, joka oli lähes täsmälleen heidän todellisen salinsa kokoinen. Palladion todelliset pylväät heidän puolellaan seinää jatkuivat maalattuina toisella puolella. Maalattu kaide oli linjassa todellisen lattian kanssa. Jos olit kahdeksantoistavuotias, nälkäinen noviisi, on täytynyt tuntua siltä, että kuvan venetsialaiset ylimykset olivat juuri ojentamassa sinulle lautasta.
Veronese maalasi itsensä kohtaukseen. Itsensä ja kolme ystäväänsä. He ovat etualan neljä muusikkoa, valkoisiin silkkitakkeihin pukeutuneet, jotka soittavat jousi- ja puhallinsoitinten yhtyeessä sillä hetkellä, kun vesi muuttuu viiniksi. Perinteinen tunnistus, josta Louvre on omassa kyltissään yhä varovainen, on se, että Veronese on vasemmalla gamban soittaja, Tizian oikealla kontrabasso, Jacopo Bassano pitelee cornettoa ja Tintoretto soittaa heidän takanaan alttoviulua. Neljä Venetsian cinquecenton suurinta maalaria soittamassa kvartettia Galilean häissä, jotka ovat samalla venetsialaisen seurapiirin illallinen ja samalla ihme. Jos se ei ole rohkea kannanotto, mikään ei ole.

Satakolmekymmentä vierasta
Kohtaus on Johanneksen evankeliumin toisesta luvusta. Jeesus, hänen äitinsä ja opetuslapset menevät häihin Kaanan kaupunkiin. Viini loppuu. Maria kertoo Jeesukselle. Jeesus käskee palvelijoita täyttämään kiviset vesiruukut. He kaatavat viiniä. Se on hänen ensimmäinen julkinen ihmeensä. Koko kertomus on yksitoista jaetta pitkä.
Veronese antaa sille noin satakolmekymmentä hahmoa. Venetsialaisia patriiseja silkissä. Turbaanipäisiä turkkilaisia lähettiläitä. Lautasia kantavia afrikkalaisia palvelijoita. Kääpiö vasemmalla papukaija kädessään. Koira pöydän alla. Kissa etualalla kurkottamassa tassullaan kannua. Mies oikealla kaivamassa hampaitaan hammastikulla. Jeesus on aivan keskellä, pienenä kuvassa, hiljaisena, punainen viitta yllään. Maria on hänen vierellään. Morsian ja sulhanen on työnnetty lähes kankaan reunan yli aivan vasemmalle, mikä on teologisesti aggressiivista. Veronese sanoo, sanomatta sitä aivan suoraan, että näissä häissä ei ole kyse parista. Niissä on kyse vieraasta, joka juuri muutti juomien kemian.
Pöydän yläpuolella, ylemmässä kolmanneksessa, näkyy taivas ja venetsialaisen palatsin palladiolaistyylistä renessanssiarkkitehtuuria. Parvekkeella teurastajat leikkaavat karitsaa. Sekään ei ole sattumaa. Karitsa on kärsimyksen merkki, sijoitettu ensimmäisen ihmeen taustalle kolme vuotta ennen tapahtumaa, johon se viittaa.
Jos haluat yhden rivin oppaan Kaanaan häiden omakuvaryhmään, tässä se on: he ovat salin parhaiten pukeutuneet ihmiset ja ainoat, jotka oikeasti tekevät töitä.
Napoleon leikkaa sen irti
Syyskuun 11. päivänä 1797 kenraali Napoleon Bonaparten käskystä toimineet ranskalaissotilaat kävelivät San Giorgio Maggioren ruokasaliin ja ottivat maalauksen seinältä.
Ehjänä he eivät tietenkään voineet sitä kantaa ulos. Se oli seinän kokoinen. Niinpä he sahasivat kankaan osiin suoraan maalin läpi, rullasivat osat, pakkasivat ne laatikoihin ja lähettivät ne Pariisiin. Tämä oli osa ryöstökampanjaa, jota Ranskan armeijat Italiassa toteuttivat vuosina 1796–1798 Tolentinon rauhansopimuksen ehtojen nojalla. Ranskalaiset olivat sanelleet sopimuksen aseella uhaten paavi Pius VI:lle muutamaa kuukautta aiemmin. Sopimus antoi Ranskalle laillisen suojan viedä Italiasta yli viisisataa maalausta ja veistosta. Tämä oli listan suurin yksittäinen kohde.
Rullatut kankaat saapuivat Pariisiin vuonna 1798. Konservaattorit ompelivat teoksen takaisin yhteen ja kiinnittivät sen uusiin pingotuskehyksiin. Se asennettiin Musée Napoléoniin, kuten Louvrea kutsuttiin Napoleonin hallitessa Ranskaa, ja se on ollut siellä siitä asti. Jos olet joskus miettinyt, miten Kaanaan häät päätyi Louvreen, se meni näin. Maalaus ei tullut Pariisiin. Se leikattiin irti ja lähetettiin Pariisiin.

Le Brun -vaihtokauppa, jota Venetsia yhä katkeroituu
Vuonna 1815 Napoleon hävisi Waterloossa. Pariisin rauhansopimus velvoitti Ranskan palauttamaan taiteen, jonka se oli ryöstänyt edeltäneiden kahden vuosikymmenen aikana. Antonio Canova, suuri uusklassinen kuvanveistäjä, lähetettiin Roomasta paavin lähettiläänä hoitamaan Vatikaanin maalausten palautusta. Kaikkien yllätykseksi hän onnistui pitkälti. Suurin osa Napoleonin italialaisesta ryöstösaaliista palasi kotiin.
Venetsia pyysi Veronesea takaisin.
Ranska kieltäytyi.
Ranskan virallinen kanta oli, että kangas oli nyt liian hauras siirrettäväksi. Se oli jo kerran sahattu osiin, rullattu, kuljetettu, ommeltu ja kiinnitetty uudelleen. Sen ottaminen Louvren seinältä ja nostaminen Venetsiaan menevään kärryyn tuhoaisi sen, perustelu kuului. Lohdutuslahjaksi Ranska lähetti Venetsiaan toisen teoksen: Charles Le Brunin Ateria fariseus Simonin talossa, 1600-luvun lopun ranskalaisen maalauksen, joka esittää toista Uuden testamentin juhla-ateriaa. Tuo korvike riippuu tänään San Giorgio Maggioren ruokasalin seinällä, jossa Veronese ennen riippui. Useimmat kävijät eivät koskaan huomaa vaihtoa. Venetsialaiset eivät ole koskaan lakanneet huomaamasta. Vielä 2000-luvullakin Italian kulttuuriministerit ovat väläytelleet ajatusta pyytää uudelleen, ja Pariisin vastaus on aina sama: liian hauras siirrettäväksi.
Tässä on hauraustodistelun juju. Vuonna 2007 italialainen studio Factum Arte valmisti Fondazione Giorgio Cinin tilauksesta täysikokoisen digitaalisen faksimilen ja asensi sen takaisin Palladion ruokasaliin. Siihen kului kolmeltakymmeneltä ihmiseltä viisitoista kuukautta. Faksimile on ruokasalissa juuri nyt. Voit käydä katsomassa sitä. Voit istua salissa, jota varten se maalattiin, Palladion pylväät linjassa maalattujen kanssa niin kuin Veronese tarkoitti, ja nauttia näkymästä, jota munkit katselivat aterioidessaan kaksisataakolmekymmentä vuotta.
Se ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen on Pariisissa.
Runoilijoiden ja hullujen vapaudet
Kymmenen vuotta tämän kankaan valmistumisen jälkeen Veronese oli vaikeuksissa inkvisition kanssa.
Tapaus ei koskenut itse Kaanaa. Se koski toista ruokasalimaalausta, Pyhää ehtoollista, jonka hän oli tehnyt dominikaaneille Santi Giovanni e Paolon luostariin. Siihen hän oli maalannut saksalaisia sotilaita, narreja, kääpiöitä, miehen, jonka nenä vuoti verta, ja koiran etualalle. Inkvisiittorit halusivat tietää, kuka oli antanut luvan sopimattomiin yksityiskohtiin. Heinäkuun 18. päivänä 1573 Veronese kutsuttiin tuomioistuimen eteen.
Pöytäkirja on säilynyt. Se on yksi hienoimmista dokumenteista, joissa taiteilija puolustaa omaa työtään uskonnollista sensoria vastaan, ja keskeinen keskustelu menee näin. Inkvisiittori kysyy, miksi Veronese laittoi saksalaisia, kääpiöitä ja ilveilijöitä pyhän ehtoollisen kohtaukseen. Veronese vastaa pöytäkirjaan: ”Me maalarit otamme samat vapaudet kuin runoilijat ja hullut.” Hän lisää maalanneensa hahmot koristeeksi kankaan tyhjiin kohtiin, kuten maalarit ovat aina tehneet.
Inkvisitio määräsi hänet korjaamaan sen. Veronese ei maalannut uudelleen. Sen sijaan hän muutti nimen. ”Pyhästä ehtoollisesta” tuli ”Ateria Leevin talossa”, kertomus siitä, kun Jeesus söi publikaanin talossa, kohtaus, jossa saksalaiset ja narrit pöydän ääressä ovat teologisesti aivan kunnossa. Uusi nimi, ja asia oli sillä selvä. Tuo kangas on nykyään Venetsian Accademiassa.
Inkvisitiotarina kuuluu ensimmäisen maalauksen tarinaan eikä vain omaan Ateria Leevin talossa -merkintäänsä tästä syystä: periaate, jota Veronese puolusti tuomioistuimen edessä vuonna 1573, on täsmälleen se periaate, jonka hän oli jo kymmenen vuotta aiemmin maalannut San Giorgio Maggioren benediktiiniruokasalin seinälle. Uskonnollinen ihme puettuna 1500-luvun venetsialaiseen silkkiin, täynnä koiria, papukaijoja ja työtään tekeviä muusikoita. Inkvisitio haastoi hänet Santi Giovanni -teoksen takia. Se olisi voinut haastaa hänet Kaanan takia, ja väittely olisi ollut samanlainen.
Päivä, jona se repesi
Toinen arpi vuoden 1797 irtileikkaamisen jälkeen on se, jonka Louvre myönsi vuonna 1992.
Vuonna 1989 kangas otettiin pitkään suunniteltuun konservointihankkeeseen. Konservaattorit halusivat puhdistaa siitä kahden vuosisadan lakat, vahvistaa hilseilevän maalin alueita ja pingottaa pohjustuskankaan uudelleen. Työ oli määrä tehdä itse Salle des États’ssa telineiden takana. Yöllä 8. kesäkuuta 1992 käsittelyn aikana osa maalausta kannattelevasta tukikehikosta petti. Maalaus putosi ja repesi. Louvre kertoi vahingosta julkisesti. Restaurointia, jonka piti valmistua samana vuonna, jouduttiin jatkamaan. Restauroijat paikkasivat repeämän ja vahvistivat pohjustuskankaan. Kangas nostettiin takaisin paikalleen.
Vuoden 1992 repeämää ei löydy useimmista englanninkielisistä tiivistelmistä Kaanan tarinasta tai sen merkityksestä. Se on helppo ohittaa. Louvre itsekään ei mainitse sitä salin kyltissä ensimmäisenä. Mutta se on osa sitä, mitä katsot, kun seisot nyt teoksen edessä. Sotilaat leikkasivat kankaan osiin vuonna 1797, ja sen oma tukikehikko pudotti sen vuonna 1992. Sitä on korjattu kahdesti.
Salin 711 löytäminen, vastapäätä Mona Lisaa
Kaanaan häiden mitat eivät mahdu tavalliseen galleriaan, joten Louvre antoi sille oman paikan. Se on Salle des États’ssa, virallisesti salissa 711, Denon-siiven ensimmäisessä kerroksessa. Siellä on myös Mona Lisa. Jos olet joskus kysynyt, missä Kaanaan häät sijaitsee, vastaus on yksinkertainen: samassa salissa kuin maailman valokuvatuin maalaus, vastakkaisella seinällä.
Sinne pääseminen on museon helpoin suunnistustehtävä. Seuraa Mona Lisan opasteita. Siinä kaikki. Jokainen käytävä jokaisesta sisäänkäynnistä johtaa lopulta Salle des États’hin. Kun olet salissa, Mona Lisa on se seinä, jonka edessä on köysillä rajattu väkijoukko. Veronese on seinä väkijoukon takana.
Käytännön vinkki Kaanaan häiden katsomiseen Salle des États’ssa. Aamuruuhka puoli kymmenen ja yhdentoista välillä on se aika, jolloin Mona Lisan jono on tihein ja vastakkainen seinä tyhjin. Pääset metrin päähän Veronesesta ja voit katsoa ylös kankaan keskeltä Jeesukseen ja Mariaan ilman, että kukaan on tiellä. Väkijoukko on kolme metriä takanasi, kaikki katsomassa toiseen suuntaan. Louvren vartijat eivät estä sinua seisomasta siinä, kunhan et koske kaiteeseen. Sinulla on yksi kaikkien aikojen suurimmista öljymaalauksista käytännössä yksin itsellesi maailman vierailluimmassa taidesalissa keskellä ruuhkaa – eivätkä salin kyltit kerro sinulle neljästä muusikosta, vuoden 1797 sahanjäljistä tai vuoden 1992 repeämästä. Chiaro käy läpi kaikki kolme.
Käänny ympäri
Jos muistat tästä kankaasta yhden asian, olkoon se geometria. Rakennuksen suurin teos on ollut Pariisissa vuodesta 1798. Ranskalaiset sotilaat veivät sen sahojen kanssa venetsialaisesta luostarista. Ranska on kieltäytynyt palauttamasta sitä yli kahden vuosisadan ajan. Se riippuu tänään seinällä suoraan Mona Lisaa vastapäätä. Noin kolmekymmentätuhatta ihmistä seisoo sen edessä joka päivä, eikä melkein kukaan heistä tiedä seisovansa sen edessä. He katsovat väärään suuntaan.
Venetsian seinällä sitä ei edelleenkään ole. Pariisin seinän se peittää kokonaan. Ja maailman vierailluimman museon vierailluimmassa salissa suurimman seinän suurin maalaus on se ainoa asia, jota kukaan ei katso. Tee se yksi asia, jota kukaan muu Salle des États’ssa ei tee. Käänny ympäri.