Siirry sisältöön

Louvren maalaukset: mitä katsoa, kun pääset Mona Lisan ohi

Julkaistu: • Lukuaika 8 min

Louvren Grande Galerie, museon lähes puolen kilometrin mittainen selkäranka

Suoraan Mona Lisaa vastapäätä olevalla seinällä riippuu Louvren suurin maalaus. Se on lähes seitsemän metriä korkea. Kangasta on lähes seitsemänkymmentä neliömetriä. Siinä on satakolmekymmentä ihmistä, kolme koiraa, kissa ja Jeesus häissä Venetsiassa. Kukaan ei katso sitä. Kaikki ovat kääntyneinä toiseen suuntaan, kohti keittiönkaapin kokoista muotokuvaa, ja osoittavat puhelimillaan toistensa takaraivoja.

Tämä on Louvren maalausten määrittävä tosiasia. Tulit katsomaan kuuluisia. Seurasit nuolia. Päädyit ainoaan huoneeseen, jossa kartta onnistuu niin hyvin, että se rikkoo itsensä. Seisot rakennuksen kahden mahtavimman maalauksen välissä ja näet niistä vain toisen, koska toisen edessä ei ole jonoa.

Takanasi oleva maalaus on Paolo Veronesen Kaanan häät, joka valmistui vuonna 1563 San Giorgio Maggioren luostarin ruokasaliin Venetsiassa. Napoleonin sotilaat leikkasivat sen irti seinästä, rullasivat sen ja toivat sen Pariisiin vuonna 1797. Se on riippunut Mona Lisaa vastapäätä pidempään kuin useimmat valtiot ovat olleet valtioita. Ja se on olemassa lähes jokaisen Louvreen tulevan kokemuksessa vain taustana muiden ihmisten valokuvissa.

Miksi Louvren maalaukset on järjestetty näin

Louvren kokoelma on järjestetty karkeasti maantieteen ja sitten ajankohdan mukaan. Italialaiset maalaukset kulkevat pohjoiseen Grande Galerien läpi – lähes puolen kilometrin käytävä, joka oli aikoinaan kuninkaanlinnan ja Tuileries’n välinen fyysinen yhteys, niin pitkä, että Napoleon piti sen sisällä joukkojen katselmuksia. Ranskalaiset maalaukset täyttävät Richelieun ja Sullyn siivet. Pohjois-Euroopan teokset – hollantilaiset, flaamilaiset ja saksalaiset – riippuvat Richelieun tasolla 2. Jos katsot maalausta, se on yleensä päätynyt paikalleen sen vuoksi, mistä taidemaalari oli kotoisin, ei sen vuoksi, kuinka tärkeä maalaus on.

Siksi kokemus on niin hämmentävä. Kartta kohtelee 1200-luvun bysanttilaista ikonia samalla tavalla kuin Rafaelin Madonnaa, koska molemmat ovat italialaisia. Unohdettu ranskalainen historiamaalaus riippuu samassa huoneessa kuin Delacroix’n Vapaus johtaa kansaa, koska molemmat ovat 1800-luvun ranskalaisia. Suuruutta ei ole järjestetty missään pohjapiirroksessa. Sinun odotetaan tuovan oma makusi, mikä on hyvin ranskalainen tapa suunnitella museo ja hyvin uuvuttava tapa käydä sellaisessa.

Toinen asia, joka kannattaa tietää ennen sisään astumista: Louvren kokoelma päättyy noin vuoteen 1848. Kaikki sitä myöhempi siirtyi Musée d’Orsayhin, kun se avattiin vuonna 1986. Tämä on oikea vastaus jokaiselle hämmentyneelle turistille, joka googlaa ”Louvre Van Gogh” ja tulee etsimään häntä. Hän ei ole täällä. Hän on vajaan kilometrin päässä Seinen toisella puolella kauniissa vanhassa rautatieasemassa – Saint-Rémyn omakuva on viidennessä kerroksessa suuren kellon takana. Louvrella ei ole mitään häneltä, eikä koskaan ole ollut, eikä koskaan tule olemaan. Hänen koko lyhyt uransa osui neljäkymmentä vuotta sen jälkeen, kun Louvre lakkasi keräämästä.

Kun ihmiset kysyvät Pariisin Louvren kuuluisista maalauksista, he tarkoittavat siis lähes aina kourallista teoksia, jotka sattuivat valmistumaan ennen rajavuotta ja jotka Ranskan kuninkaat, keisarit ja komiteat sattuivat ostamaan tai ryöstämään neljän vuosisadan aikana. Se on upea kokoelma. Se on myös omalaatuinen.

Grande Galerie on kaiken selkäranka

Aloita Louvren Grande Galerien sisäänkäynniltä Denonin siiven tasolta 1, yhden kerroksen sisäänkäyntiä ylempää. Käänny pohjoiseen. Seisot huoneessa, jota Stendhal kutsui aikoinaan Euroopan kauneimmaksi, ja väite on kestänyt aikaa hyvin. Käytävä jatkuu lähes puolen kilometrin matkan. Kaikki italialaisen maalaustaiteen kuuluisa on siinä tai haarautuu siitä. Leonardo. Rafael. Tizian. Caravaggio, joka riippuu lähellä alkua. Mantegna, jonka ristiinnaulitsemiskohtaus San Zenon alttaritaulun predellasta on seinävitriinissä kuin järjettömän yksityiskohtainen miniatyyri.

Grande Galeriessa saat tietää, että Louvrella on enemmän Leonardoa kuin yhdelläkään museolla maailmassa. Valmiita Leonardon maalauksia tiedetään olevan olemassa vain noin viisitoista, ja Louvrella on niistä viisi. Viisi. Kalliomadonna riippuu Grande Galeriessa. Niin myös La Belle Ferronnière, muotokuva naisesta, jonka henkilöllisyydestä tutkijat ovat kiistelleet kaksi vuosisataa. Johannes Kastaja on siellä osoittamassa ylöspäin niin oudolla eleellä, että ihmiset ovat käyttäneet elämänsä sen tulkitsemiseen. Neitsyt ja lapsi sekä pyhä Anna on siellä. Ja sitten, omassa huoneessaan, Mona Lisa – joka on Louvressa ei siksi, että se olisi ryöstetty, vaan siksi, että Leonardo itse kantoi sen Alppien yli vuonna 1516 ja myi sen Frans I:lle muutamaa vuotta myöhemmin. Hän kuoli Ranskassa. Maalaus jäi.

Jos viettäisit koko Louvren-käyntisi Grande Galeriessa ja sen sivuhuoneissa katsoen vain Leonardoa ja hänen jälkeensä tulleita taidemaalareita, ohittaisit silti muun rakennuksen, mutta olisit nähnyt tätä taidemaalaria enemmän kuin missään muualla on mahdollista. Jo siksi jokaisen väittelyn Louvren parhaista maalauksista on alettava täältä.

Delacroix’n Vapaus johtaa kansaa, nykyään Ranskan passeissa

Ranskalaisissa saleissa asuu politiikka

Lähde Grande Galeriesta ja kävele ranskalaiseen siipeen, niin museon koko lämpötila muuttuu. Italialaiset salit kertovat yksityisestä hartaudesta, yksityisestä muotokuvataiteesta ja hillitystä väristä. Ranskalaiset salit kertovat spektaakkelista. Niissä valtio maalaa itseään.

Jacques-Louis Davidin Napoleonin kruunajaiset täyttää kokonaisen seinän salissa Denonin tasolla 1, samassa kerroksessa kuin Grande Galerie. Se on yhdeksän metriä leveä. Napoleon tilasi sen suoraan, tarkasti luonnokset ja vaati muutoksia. David maalasi keisarin asettamassa kruunua omaan päähänsä ja sitten Josephinen päähän katedraalissa, joka on täynnä juuri niitä ihmisiä, joiden Napoleon halusi näkyvän todistamassa kruunajaisiaan. Se ei ole maalaus kruunajaisista. Se on maalaus lehdistötiedotteesta kruunajaisista. Se, että se on myös mestariteos, on melkein sivuseikka – David osasi maalata, ja hän maalasi sen, mitä käskettiin, ja se, mitä hänen käskettiin tehdä, on paras säilynyt kuva siitä, miten Napoleonin valtio halusi nähdä itsensä.

Samassa salissa, muutaman askeleen päässä, riippuu Théodore Géricault’n Medusan lautta, joka on päinvastainen maalaus. Sekin on valtava. Sekin on täynnä ruumiita. Mutta ruumiit nääntyvät nälkään, kuolevat ja ovat kasautuneina rikkinäiselle lautalle keskellä Atlanttia, koska ranskalainen kapteeni ajoi aluksensa karille ja hylkäsi sitten miehistön. Géricault maalasi sen vuonna 1819 syytökseksi ja käytti malleina ruumishuoneen vainajia ja ateljeessaan olleita ruumiita saadakseen ihon sävyt oikein. Maalaus oli vähällä jäädä ripustamatta tänne. Hallitus piti sitä kumouksellisena. Se riippuu täällä silti, muutaman salin päässä kuninkaasta, joka teki siitä poliittisesti vaarallisen, mikä on sille paras mahdollinen lopputulos.

Ja sitten Delacroix’n Vapaus johtaa kansaa, maalaus, joka on karannut museostaan niin täydellisesti, että se on Ranskan passeissa ja oli aikoinaan seteleissä. Se esittää paljasrintaista allegorista hahmoa johtamassa väkijoukkoa barrikadin yli vuoden 1830 vallankumouksessa, kuollut sotilas jalkojensa juuressa ja oikealla puolellaan silinterihattuinen poika kaksi pistoolia käsissään. Se on propagandaa. Se on myös aidosti kiihottava, ja aina kun se on viety Louvresta puhdistettavaksi, uutista on käsitelty pienenä kansallisena tapahtumana.

Nämä kolme maalausta rinnakkain ovat sitä, mitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan Louvren kuuluisasta taiteesta osoittamatta mitään tiettyä teosta. Ne ovat ranskalaisen 1800-luvun kokoelman selkäranka, ja ne kaikki ovat puolen minuutin kävelymatkan päässä toisistaan.

Salit, joihin kukaan ei mene

Richelieun tasolla 2 väkijoukot harvenevat. Tämä on hollantilainen ja flaamilainen siipi, ja siinä on joitakin Euroopan hiljaisen upeimmista pienistä maalauksista. Vermeer on täällä – ei paljon, koska hänen töitään ei ole paljon missään, mutta kaksi: Pitsinnypläjä ja Tähtitieteilijä, molemmat niin pieniä, että ne voisi peittää tabletilla, ja molempia melkein kipeää katsoa, koska Vermeer pystyi tekemään niin paljon yhdellä valonlähteellä. Rembrandtia on täällä salikaupalla, muun muassa omakuva vuodelta 1660, jossa hän näyttää mieheltä, joka on selvinnyt suurimmasta osasta omaa elämäänsä. Frans Hals. Hieronymus Bosch. Rogier van der Weydenin ilmestyskohtaus, jossa enkelin viitta on kuvattu niin tarkasti, että brokadin yksittäiset langat erottuvat.

Kun ihmiset kysyvät Louvren tärkeimmistä maalauksista ja haluat kertoa heille jotain, mitä he eivät ole jo kuulleet, lähetä heidät tänne. Käske heitä katsomaan kumpaakin Vermeeriä viisi minuuttia liikkumatta Chiaro päällä, jotta he tietävät, mitä Vermeerin ainoa valonlähde oikeastaan tekee heidän seistessään siinä. Käske heitä etsimään Rembrandtin omakuva ja seisomaan sen edessä kolmella eri etäisyydellä. Kerro heille, että koko Italian renessanssi on alakerrassa ja että heillä on tarpeeksi energiaa nähdä se myöhemmin, koska täällä ylhäällä salit ovat hiljaisia, maalaukset pieniä eikä mikään ole luodinkestävän lasin takana.

Veronesen Kaanan häät, Louvren suurin maalaus

Kaanan häät, uudelleen

Kävele vielä kerran takaisin Mona Lisan huoneeseen ja käänny tällä kertaa ympäri.

Takanasi oleva maalaus peittää seinän niin kuin elokuvakangas peittää seinän. Sommitelma rakentuu pitkän U-muotoisen pöydän ympärille, joka on täynnä häävieraita, palvelijoita, muusikoita ja eläimiä arkkitehtonisessa ympäristössä, joka muistuttaa enemmän venetsialaista palazzoa kuin galilealaista kylää. Pöydän keskellä, lähes väkijoukkoon kadonneena, Kristus nostaa kätensä tehdäkseen ihmeen. Hänen yläpuolellaan parvekkeella teurastajat leikkaavat lammasta. Etualalla palvelija kaataa vettä amforasta toiseen, ja se muuttuu kesken kaatamisen viiniksi. Etualan keskellä soittava orkesteri on ryhmämuotokuva – Veronese itse on siinä valkoisissa viola da gamba kädessään, samoin Tizian ja Tintoretto, maalattuina kuin he olisivat tuuraamassa vuosisadan häiden talobändiä.

Se on paljon maalausta yhdelle seinälle. Se on sellainen kuva, jonka edessä voisi seistä tunnin ja löytää yhä uusia asioita. Ja koska se riippuu museon kaikkein kuvatuimman esineen vastapäätä, se on olemassa lähinnä tapettina. Mikä on suoraan sanottuna paras yksittäinen neuvo, jonka kukaan voi antaa taiteen katsomisesta Louvressa: maalaus, jota kaikki katsovat, on harvoin huoneen ainoa maalaus, eikä se joskus ole edes suurin.

Miten ne oikeasti näkee

Jos olet Louvressa päivän, näet ehkä viisikymmentä maalausta. Jos olet siellä kolme tuntia, näet kaksikymmentä. Jos olet siellä tunnin väkijoukon keskellä, näet kuusi ja muistat kolme. Suunnittele sen mukaan. Älä yritä nähdä kaikkea. Valitse yksi käytävä ja kävele se hitaasti. Istu penkille Grande Galeriessa ja pysy siinä kaksikymmentä minuuttia katsellen, miten valo muuttuu, niin opit enemmän siitä, miten nämä maalaukset oli tarkoitettu nähtäviksi, kuin mistään ääniopastuksesta.

Nämä maalaukset eivät ole tarkistuslista. Ne ovat lukulista, ja kuten minkä tahansa lukulistan kohdalla, tarkoitus ei ole päästä sen läpi, vaan löytää ne kaksi tai kolme, joista tulee jotain, mitä kannat mukanasi jälkeenpäin. Mona Lisa voi olla sinulle yksi niistä tai sitten ei. Kaanan häät voi olla. Vermeerit luultavasti ovat. Odottamaton Géricault’n yksityiskohta yllättää sinut salissa, johon eksyit vahingossa, ja se on maalaus, jota ajattelet kotiin palatessasi.

Kuka sen tilasi. Kuka vihasi sitä, kun se valmistui. Mitä taidemaalari yritti sanoa pöydän toisella puolella istuvalle. Se on kerros, jota gallerian seinä ei pysty kantamaan, ja se on kerros, joka päähäsi jääneillä maalauksilla on aina lopulta ollut.

Kuvien lähteet