
Kaksi maalausta, kahdenkymmenen vuoden välein. Ensimmäinen on pieni, maalattu Le Havressa sumuisena marraskuun aamuna vuonna 1872. Siinä on työsatama, oranssi aurinko nousemassa veden ylle ja kolme mustaa soutuvenettä lähdössä päivän töihin. Maalari oli Claude Monet, nimi oli Impression, soleil levant, ja satiirinen kriitikko, joka katsoi sitä vuonna 1874, luuli heittävänsä loukkauksen, kun kutsui sellaisia maalauksia tekeviä maalareita ”impressionisteiksi”. Toinen on myös pieni, ja sen maalasi norjalainen taiteilija Edvard Munch iltakävelyn jälkeen Oslossa tammikuussa 1893. Siinä ihmisenkaltainen hahmo seisoo vuonon rannan sillalla kädet kasvoillaan, suu auki, taivas sen takana vuotaa oranssia ja punaista ja vesi vuotaa samoja värejä takaisin. Maalari kirjoitti päiväkirjaansa, että taivas oli tuntunut ”loputtomalta huudolta, joka kulki luonnon läpi”. Sen nimi on nyt Huuto, ja se on kuva, jonka useimmat ihmiset vuonna 2026 näkevät mielessään, jos heitä pyydetään kuvittelemaan ekspressionistinen maalaus. Impressionismin ja ekspressionismin kysymys tiivistyy siis kahteen maalaukseen, joissa molemmissa oranssi taivas palaa veden yllä, tehtyinä kahdenkymmenen vuoden välein kahdessa eri maassa ja esittäen kaksi täysin erilaista kysymystä siitä, mitä varten maalaustaide on.
Tämä on impressionismin ja postimpressionismin ero, impressionismin ja ekspressionismin ero ja impressionismin ja lähes kaiken sen jälkeen tulleen ero. Kolme liikettä, kaikki visuaalisesti niin samankaltaisia, että ne sekoittuvat, kaikki syntyneinä suunnilleen viidenkymmenen vuoden aikaikkunassa 1870–1920 Ranskassa ja Saksassa. Kaavio, jonka useimmat sivustot antavat niiden erottelemiseksi, on väärässä tärkeimmässä kohdassa. Tässä on kaavio, joka oikeasti toimii.
Yhden kysymyksen testi
Impressionismin ja ekspressionismin kysymys palautuu yhteen kysymykseen, ja kaikkien käyttämä kaavio ohittaa sen. Tavallisen kaavion mukaan impressionismi on ”ulkona” ja ekspressionismi ”sisällä”. Tai sen mukaan impressionismi on ”iloista” ja ekspressionismi ”surullista”. Molemmat ovat harhaanjohtavia. Degas maalasi sisällä ja Kirchner katukuvia, joten paikkakaavio pettää. Munchin myöhäiset maisemat ovat iloisia ja Pissarron myöhäiset bulevardikuvat synkkiä, joten tunnelmakaaviokin pettää.
Todellinen ero on tämä. Impressionismi on sen maalaamista, mitä silmäsi näkevät. Ekspressionismi on sen maalaamista, mitä hermosi tuntevat.
Siinä on koko testi. Pidä mitä tahansa kummankin liikkeen maalausta kysymystä vasten, niin vastaus putoaa esiin siististi. Monet’n Auringonnousu on maalaus tietystä aamusta tietyssä satamassa, jossa oranssi aurinko nousee tietyssä kulmassa. Maalari yrittää tallentaa fyysisen, optisen kokemuksensa sen katsomisesta. Munchin Huuto on maalaus tunteesta, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä vuono sinä iltana todella näytti. Taivas ei oikeasti ollut punainen. Sillalla olevalla hahmolla ei oikeasti ole soikeaa päätä ilman kasvonpiirteitä. Maalari yrittää tallentaa hermostonsa reaktion kauhun hetkeen.
Impressionismi luottaa silmään. Ekspressionismi epäilee silmää. Siinä koko ero. Kaikki muu – tekniikka, väri, aihe, aikakausi, maa – seuraa tästä yhdestä erimielisyydestä.
Milloin ja missä kumpikin tapahtui
Kaksi lyhyttä aikajanaa, koska päivämäärät ovat tärkeitä sille, miten liikkeet liittyvät toisiinsa.
Impressionismi: Pariisi, suunnilleen 1860–1886. Ensimmäinen impressionistinäyttely pidettiin huhtikuussa 1874 lainatussa valokuvaajan ateljeessa Boulevard des Capucinesilla. Kahdeksas ja viimeinen ryhmänäyttely pidettiin vuonna 1886. Siihen mennessä useimmat alkuperäisistä maalareista olivat siirtyneet muihin rekistereihin tai yksinkertaisesti sulauttaneet tekniikat työtapaan, joka ei tarvinnut nimilappua. Maalarit olivat noin viidentoista ystävän pieni joukko, useimmat Pariisissa, ja vuoteen 1880 mennessä kaikki maalasivat suunnilleen samaan suuntaan. Claude Monet oli sitoutunein. Pierre-Auguste Renoir oli suosituin. Edgar Degas oli teknisesti kunnianhimoisin. Camille Pissarro oli ainoa, joka oli mukana jokaisessa kahdeksasta ryhmänäyttelystä.
Ekspressionismi: Saksa ja Pohjois-Eurooppa, suunnilleen 1905–1925. Kaksi tärkeintä ekspressionistiryhmää perustettiin molemmat Saksassa 1900-luvun alussa. Die Brücken, ”Sillan”, perusti Dresdenissä vuonna 1905 neljä arkkitehtuurin opiskelijaa, muiden muassa Ernst Ludwig Kirchner. Der Blaue Reiterin, ”Sinisen ratsastajan”, perustivat Münchenissä vuonna 1911 Wassily Kandinsky ja Franz Marc. Norjalainen Edvard Munch ja wieniläinen Oskar Kokoschka luetaan yleensä myös ekspressionisteihin, vaikka he edelsivät kumpaakin saksalaisryhmää eivätkä koskaan kuuluneet niihin. Natsit käytännössä lakkauttivat koko liikkeen vuonna 1937, kun Entartete Kunst -näyttely leimasi lähes jokaisen ekspressionistimaalarin ”rappiotaiteilijaksi” ja määräsi heidän työnsä poistettaviksi saksalaisista museoista.
Impressionismi on siis suunnilleen sukupolven vanhempi. Se tapahtui enimmäkseen Ranskassa. Se oli ohi vuoteen 1890 mennessä. Ekspressionismi on suunnilleen sukupolven nuorempi. Se tapahtui enimmäkseen Saksassa. Se oli ohi vuoteen 1937 mennessä, väkivalloin.
Mitä impressionistinen maalaus oikeastaan tekee

Seiso Renoirin Bal du moulin de la Galetten edessä Musée d’Orsayssa ja katso, miten iltapäivän siivilöityvä valo putoaa lehtien läpi tanssijoiden päälle. Maalaus esittää tietyn optisen väitteen. Sunnuntai-iltapäivänä vuonna 1876 Montmartren ulkoilmatanssipaikalla, kun aurinko paistoi puiden läpi vasemmalta ylhäältä, tältä suunnilleen olisi näyttänyt, jos olisit ollut paikalla. Kasvot eivät ole täydellisesti piirrettyjä. Vaatteet eivät ole viimeisteltyjä. Mutta valo on havaittavasti todellista, tanssijat ovat havaittavasti ihmisiä, ja koko maalaus luottaa siihen, että näiden näköhavaintojen rehellinen tallentaminen riittää.
Tämä on impressionismin ohjelma. Katso maailmaa. Maalaa se sellaisena kuin se todella näyttää sillä hetkellä, kun katsot sitä. Älä idealisoi. Älä symbolisoi. Älä keksi. Lehtien läpi tuleva valo on aidosti maalauksen tärkein asia, eikä maalari yritä ladata sitä merkityksellä sen oman fyysisen totuuden yli.
Tästä sitoumuksesta seuraavat tekniset tuntomerkit ovat ennustettavia. Vapaa siveltimenjälki, koska jos työskentelet nopeasti muuttuvassa valossa, sinulla ei ole varaa hiottuun pintaan. Kirkas väri, koska uudet kemialliset pigmentit antavat sinun maalata edessäsi olevat värit sen sijaan, että sekoittaisit ne ruskeaksi akateemiseksi paletiksi. Ulkoaiheet, koska siellä valokokeilut toimivat. Modernit aiheet – junat, esikaupungit, tanssisalit, viikonloppusoutajat, balettiharjoitukset, Pariisin uudet bulevardit – koska ne ovat aiheita, jotka ovat olemassa näkyvässä nykyhetkessäsi. Rajatut, keskeltä siirretyt sommitelmat, jotka on otettu valokuvauksesta ja japanilaisista puupiirroksista, koska sellaiselta todellinen näkökokemuksesi näyttää ennen kuin salonkimaalari siistii sen.
Impressionismin hanke on silmiin luottamisen hanke.
Mitä ekspressionistinen maalaus oikeastaan tekee

Katso nyt Kirchnerin vuonna 1913 maalaamaa teosta Katu, Berliini, joka riippuu MoMAssa New Yorkissa. Siinä on berliiniläinen jalkakäytävä yöllä, etualalla kaksi prostituoitua, heidän ympärillään muutama hattupäinen mies ja taustalle puristunut jalankulkijoiden joukko. Hahmot ovat vääristyneitä. Kasvot ovat naamiomaisia. Värit ovat vääriä – vaaleanpunaista, happaman vihreää ja likaista turkoosia, eikä mikään niistä vastaa yhtään todellista berliiniläistä jalkakäytävää. Sommitelma on kallistettu pystysuunnassa, ikään kuin paniikissa oleva ihminen näkisi koko kadun kalansilmäobjektiivin läpi.
Kirchner ei valehtele Berliinistä. Hän maalaa sitä, miltä berliiniläisellä jalkakäytävällä oleminen vuonna 1913 hänestä tuntui. Kaupunkimodernin ahdistusta. Kohtaamisten kaupallista luonnetta. Sitä, miten sotaa edeltävä Berliini tuntui horjuvan jonkin kauhean partaalla. Maalaus ei ole tallenne paikasta. Se on tallenne tunteesta paikkaa kohtaan. Vääristymät ja väärät värit eivät ole havainnoinnin epäonnistumisia. Ne ovat koko asian ydin.
Tämä on ekspressionismin ohjelma. Älä katso maailmaa. Katso, miltä maailma saa sinut tuntemaan. Maalaa sitten se. Vääristä mitä tahansa, mikä täytyy vääristää, jotta tunne tulee näkyviin. Käytä väärää väriä, jos oikea väri ei kanna oikeaa latausta. Taivuta perspektiiviä. Tee silmistä liian suuret. Venytä suuta. Maalarin hermosto on aihe. Maalauksen maailma on vain vertauskuva sille, mitä hermosto tekee.
Myös ekspressionismin tekniset tuntomerkit ovat ennustettavia, ja ne ovat enimmäkseen impressionismin tuntomerkkien käänteisiä. Raskas ääriviiva liukenevien reunojen sijaan. Aggressiivinen, luonnoton väri havaitun värin sijaan. Vääristyneet hahmot rehellisesti mitoitettujen sijaan. Symbolinen aihe satunnaisen sijaan. Maalari julistaa merkityksen sen sijaan, että antaisi näkyvän maailman tarjota sen.
Hetkinen – mitä sitten on postimpressionismi?
Tässä kohdassa tulee esiin kysymys impressionismista ja postimpressionismista, ja se on kysymys, jossa useimmat satunnaiset kaavioiden tekijät menevät pieleen.
Postimpressionismi on silta. Se on taidehistorioitsijoiden 1910-luvulla jälkikäteen keksimä termi sukupolvelle maalareita, jotka aloittivat impressionismin sisältä 1880- ja 1890-luvuilla mutta työntyivät sen rajojen yli eri suuntiin. Cézanne suuntasi rakenteeseen ja sen muodolliseen analyysiin, miten maalaus pysyy koossa. Vincent van Gogh suuntasi tunteen intensiteettiin ja kylläiseen väriin. Paul Gauguin suuntasi symbolismiin ja ei-länsimaisiin värijärjestelmiin. Georges Seurat suuntasi tieteellisiin pistekuvioihin – pointillismiin, jota kutsutaan myös uusimpressionismiksi. Kukaan heistä ei tee sitä, mitä Monet teki. Kukaan heistä ei tee sitä, mitä Munch tekee. He ovat näiden kahden välissä.
Impressionismin ja postimpressionismin ero yhdellä virkkeellä on tämä. Impressionismi luottaa silmään. Postimpressionismi käyttää yhä impressionismin kehittämää vapaan siveltimenjäljen ja kirkkaan värin työkalupakkia mutta alkaa käyttää sitä ilmaisemaan jotain muuta kuin puhdasta optista totuutta – rakennetta Cézannen tapauksessa tai tunnetta van Goghin tapauksessa. Postimpressionismi ei ole yhtenäinen liike. Se on termi, jota käytämme niistä neljästä tai viidestä suuresta maalarista, jotka tulivat impressionismista mutta liikkuivat jo kohti ekspressionistista asemaa ennen kuin ekspressionismi oli olemassa nimityksenä.
Erityisesti van Gogh on maalari, joka ennakoi ekspressionismia suorimmin. Paksu, pyörteinen siveltimenjälki hänen myöhäisissä Saint-Rémyn maalauksissaan tekee jotain, mikä on lähempänä Munchia kuin Monet’ta. Saksalaiset ekspressionistit lukivat 1900- ja 1910-luvuilla hänen kirjeitään veljelleen Theolle eräänlaisena perustamisasiakirjana. He näkivät sen, mitä itse yrittivät tehdä, jo tehtynä van Goghin Tähtiyössä kymmenen tai viisitoista vuotta aiemmin.
Selkeä vastaus kysymykseen, ovatko uusimpressionismi ja postimpressionismi sama asia: eivät. Uusimpressionismi on täsmällisempi termi Seurat’n pointillistiselle lähestymistavalle, jota kutsutaan joskus divisionismiksi ja jossa käytetään puhtaan värin pieniä pisteitä, jotka silmä sekoittaa etäältä. Postimpressionismi on laajempi kattotermi, joka sisältää uusimpressionismin, Cézannen rakenteellisen hankkeen, van Goghin tunnehankkeen ja Gauguinin symbolistisen hankkeen. Kaikki nämä neljä haaraa kasvoivat impressionismista 1880-luvulla. Kaksi niistä (van Goghin ja vähemmässä määrin Gauguinin) ruokki suoraan ekspressionismia 1900-luvulla.
Toinen vertailu, johon kaikki törmäävät
Kun nyt kerran selvitämme nimityksiä, kysymys impressionismista ja realismista ansaitsee kappaleen, koska se on se toinen, joka nousee esiin.
Maalaustaiteen realismi on liike, joka edelsi impressionismia Ranskassa 1840-, 1850- ja 1860-luvuilla. Gustave Courbet oli sen johtohahmo. Jean-François Millet, Honoré Daumier ja Jean-Baptiste-Camille Corot luetaan yleensä myös siihen. Realismin ohjelma oli maalata tavallista modernia elämää – talonpoikia, työläisiä, kaupunkien köyhiä – vakavasti ja idealisoimatta. Tekninen toteutus oli yhä suhteellisen hiottua, mutta aiheet olivat tietoinen kieltäytyminen Salongin mieltymyksestä mytologiaan ja historiaan. Realismi oli poliittisesti vasemmistolaista ja visuaalisesti konservatiivista.
Impressionismi peri realismilta sitoutumisen moderneihin aiheisiin – rautatieasemaan, esikaupunkiin, bulevardiin, tanssisaliin – mutta hylkäsi sen hiotun pinnan. Siinä missä Courbet olisi kuvannut talonpojan kädet vanhojen mestarien täydellä varjostuksella, Monet kuvaisi heinäsuovan kolmena tai neljänä vapaana vastavärien läiskänä. Miten on eri. Miksi on samankaltainen. Realismi on impressionismin välitön esi-isä, ja raja niiden välillä on epäselvä.
Miten impressionismi eroaa realismista? Se muutti siveltimenjäljen, säilytti aiheet, lisäsi ulkoilmatyöskentelyn ja omaksui värikontrastin. Realismi ja impressionismi ovat jatkumo. Realismi ja ekspressionismi eivät ole.
Kaksi maalausta rinnakkain

Tässä on rinnakkaistesti. Kuvittele Monet’n Impression, soleil levant seinälle ja Kandinskyn Komposition VII sen viereen. Molemmat maalattu saman neljänkymmenen vuoden ikkunan sisällä. Molemmat värin ja rytmin teoksia. Molemmat kääntävät tietoisesti selkänsä akateemiselle viimeistelylle.
Vuonna 1872 maalattu Monet on tunnistettavasti Le Havren satama tiettynä marraskuun aamuna. Voit paikantaa auringon, veneet, savupiiput, veden. Toteutus on vapaa, mutta aihe on todellinen ja havaittava. Maalari pyytää silmäänsä tekemään työn ja luottaa silmänsä raporttiin.
Vuonna 1913 maalattu Kandinsky ei ole tunnistettavasti mitään erityistä. Värilliset muodot eivät esitä esineitä. Sommitelma ei viittaa todelliseen paikkaan. Kandinsky itse oli synesteetikko, joka kuuli musiikkia nähdessään värejä, ja hänen Kompositionensa ovat pohjimmiltaan yrityksiä maalata musiikin kokemus. Havaittavaa aihetta ei ole. On vain maalarin sisäinen kokemus, näkyväksi tehtynä.
Siinä on impressionismin ja ekspressionismin välinen kuilu yhdellä seinällä. Monet luottaa siihen, että maailma on aihe. Kandinsky on päättänyt, että maailma ei ole aihe vaan maalarin sisäinen elämä on. Välissä olevat maalarit – van Gogh, Munch, Kirchner, Marc – työstävät tämän seurauksia.

Franz Marcin vuonna 1911 maalattu Sininen hevonen I esittää saman argumentin metrin kankaalla. Hevonen on sininen. Sinisiä hevosia ei ole. Sininen ei ole havainto, se on tunne – viattomuudesta, eläimen sisäisyydestä, siitä hengellisestä vakavuudesta, jonka Marc ajatteli asuvan eläimessä, jonka ihmiset olivat turruttaneet lähes näkymättömäksi. Maalaus oli yksi Der Blaue Reiterin, Marcin ja Kandinskyn vuonna 1911 perustaman müncheniläisen ekspressionistiryhmän, perustavista teoksista. He nimesivät ryhmän sen sinisen hevosen ja ratsastajan mukaan, jotka toistuvat molempien maalarien varhaisessa ekspressionistisessa tuotannossa. Eläin on aihe. Sininen on maalari, joka kertoo sinulle, mitä eläin merkitsee.
Lyhyt lunttilappu
Koska kysymys siitä, miten impressionismi eroaa ekspressionismista, nousee esiin niin usein, tässä on vertailu tiivistettynä yhteen riviin ulottuvuutta kohden.
- Aikakausi: Impressionismi n. 1860–1886, enimmäkseen Ranska. Ekspressionismi n. 1905–1925, enimmäkseen Saksa.
- Ydinkysymys: Impressionismi kysyy ”miltä maailma näyttää?” Ekspressionismi kysyy ”miltä maailma tuntuu?”
- Värin logiikka: Impressionismi käyttää havaittua väriä. Ekspressionismi käyttää symbolista tai emotionaalista väriä.
- Piirustus: Impressionismi liuottaa ääriviivat. Ekspressionismi palauttaa ne.
- Aihe: Impressionismi ottaa aiheekseen satunnaisen modernin elämän. Ekspressionismi ottaa aiheekseen sisäisen tunne-elämän.
- Vääristys: Impressionismi vääristää vain sen verran kuin silmä vääristää (rajaus, keskeltä siirretty sommitelma). Ekspressionismi vääristää tarkoituksella ladatakseen kuvaa.
- Siveltimenjälki: Molemmissa vapaa. Impressionistinen vapaus tallentaa havaintoa; ekspressionistinen vapaus tallentaa tunnetta.
- Politiikka: Impressionismi on enimmäkseen epäpoliittista. Ekspressionismi on usein avoimesti poliittista, ja natsit kielsivät sen virallisesti ”rappiotaiteena”.
- Välitön esi-isä: Impressionismi tulee ranskalaisesta realismista. Ekspressionismi tulee postimpressionisteista van Goghista ja Gauguinista sekä Munchista.
Mitä katsoa, kun seuraavan kerran seisot sellaisen edessä
Kolme nopeaa asiaa.
Ensin katso väriä. Jos se voisi uskottavasti olla todellisen näkymän väri, katsot todennäköisesti impressionismia. Jos taivas on happaman vihreä tai kasvot vaaleanpunaiset sinivihreää vasten, katsot todennäköisesti ekspressionismia.
Toiseksi katso viivaa. Jos esineiden reunat liukenevat ympäröivään ilmaan, impressionismi. Jos reunat on rajattu raskaasti tai kaiverrettu esiin kovilla vedoilla, ekspressionismi.
Kolmanneksi katso hahmoa. Ovatko mittasuhteet suunnilleen sellaiset kuin mittasuhteet yleensä ovat? Impressionismi. Vai ovatko silmät liian suuret, pää epämuodostunut, vartalo taipunut? Ekspressionismi. Chiaro lukee ääneen Munchin tammikuun 1893 päiväkirjamerkinnän ”loputtomasta huudosta, joka kulki luonnon läpi”, kun seisot jonkin Huuto-litografian edessä ja katsot punaisena vuotavaa taivasta.
Suurin osa impressionismin ja ekspressionismin sekaannuksesta arkisessa kirjoittelussa johtuu siitä, että katsotaan pelkkää siveltimenjälkeä. Molemmat liikkeet käyttävät vapaata siveltimenjälkeä. Siveltimenjälki ei ole ero. Ero on se, mitä siveltimenjälki tallentaa.
Loppukaneetti
Sumuinen Le Havren satama marraskuussa 1872. Hahmo oslolaisella sillalla tammikuussa 1893. Kaksikymmentä vuotta välissä, kaksi eri maata, kaksi eri sukupolvea. Molemmissa oranssi taivas palaa veden yllä. Ensimmäinen maalari yrittää kertoa sinulle, miltä aamu näytti. Toinen maalari yrittää kertoa sinulle, miltä ilta tuntui. Siinä on koko impressionismin ja ekspressionismin kysymys, kahdessa maalauksessa, molemmat pieniä, molemmissa sama väri taivaalla.
Kuvien lähteet
- Edvard Munch, 1893, The Scream.jpg — Edvard Munch (1863–1944). Lähde, Public Domain.
- Auguste Renoir - Dance at Le Moulin de la Galette - Google Art Project.jpg — Pierre-Auguste Renoir (1841–1919). Lähde, Public Domain.
- Ernst Ludwig Kirchner, 1913, Street, Berlin.jpg — Ernst Ludwig Kirchner (1880–1938). Lähde, Public Domain.
- Vassily Kandinsky, 1913 - Composition 7.jpg — Wassily Kandinsky (1866–1944). Lähde, Public Domain.
- Marc, Franz - Blue Horse I - Google Art Project.jpg — Franz Marc (1880–1916). Lähde, Public Domain.