Siirry sisältöön

Perunansyöjät: miksi Van Gogh piti sitä parhaana maalauksenaan

Julkaistu: • Lukuaika 14 min

Viisi talonpoikaa istuu pienen puupöydän ympärillä riippuvan öljylampun alla mökin pimeässä tuvassa. Vasemmalla lippalakkipäinen nuori mies ja valkoiseen myssyyn pukeutunut nuori nainen kurottavat perunavatiin, keskellä istuu tyttö selin katsojaan, oikealla vanhempi mies ojentaa kuppia ja valkomyssyinen vanhempi nainen kaataa kahvia. Vasemmassa yläkulmassa seinällä riippuvat kello ja pieni kehystetty kuva.

Syksyllä 1887 Vincent van Gogh asui Pariisissa veljensä Theon kanssa, maalasi auringonkukkia ja pieniä valoisia näkymiä Montmartrelta ja inhosi, kuten itse sanoi, kirjeiden kirjoittamista. Hän kirjoitti silti yhden, nuorimmalle sisarelleen Willemienille. Sivun puolivälissä hän kysyi erään perheen kuulumisia hollantilaisesta Nuenenin kylästä. ”Menikö Sien de Groot naimisiin serkkunsa kanssa? Ja jäikö hänen lapsensa henkiin?”

Ja heti perään hän nimesi parhaan asian, jonka oli koskaan maalannut. Se oli Perunansyöjät. ”Omista töistäni pidän sitä Nuenenissa tekemääni maalausta perunoita syövistä talonpojista après tout parhaana, mitä olen tehnyt.”

Mieti, missä hän oli tätä kirjoittaessaan. Häntä ympäröivät impressionistit. Hän oli juuri löytänyt vastavärit, japanilaiset puupiirrokset ja rikotun siveltimenvedon. Ja maalaus, jota hän kutsui parhaakseen, oli tummanruskea illallinen mökissä yöllä, viisi raskasta kasvoa ja yksi lamppu. Nainen, jonka lapsesta hän kyseli, istui siinä pöydässä.

Miksi ruskealla illallisella on niin paljon väliä

Useimmat Amsterdamin kävijät kävelevät sen ohi matkalla Auringonkukkien luo. Sitä on helppo pitää tylsänä varhaistyönä. Se on täysin väärinpäin. Se oli ensimmäinen maalaus, jonka hän suunnitteli näyttöteokseksi, se, jolla hän toivoi todistavansa osaavansa maalata henkilöryhmän. Se oli ensimmäinen, jota hän puolusti kirjallisesti, kirjesarjassa, joka luetaan yhä kuin manifesti. Ja se maksoi hänelle viiden vuoden ystävän.

Nykyään se riippuu Van Gogh -museon pysyvässä kokoelmassa ja on yksi pysäkki Van Gogh -museon ääniopastuksessamme. Tässä on, ketkä pöydän ääressä istuvat ja miksi hän ei koskaan lakannut uskomasta tähän maalaukseen.

Perunansyöjät hahmo hahmolta

Perunansyöjät ja kymmenen numeroitua ympyrää: 1 lippalakkipäinen nuori mies aivan vasemmalla, 2 valkomyssyinen nuori nainen, 3 selin näkyvä tyttö, 4 kuppia pitelevä vanhempi mies, 5 kahvia kaatava vanhempi nainen, 6 riippuva öljylamppu, 7 seinäkello, 8 pieni kehystetty hartauskuva, 9 perunavati, 10 kahvipannu ja kupit.

Kuvan numerot vastaavat tätä selitystä. Vain yksi malleista voidaan nimetä varmasti. Muut kuuluvat lähes varmasti samaan talouteen, mutta kukaan ei kirjoittanut heidän nimiään muistiin.

NroKuka tai mikäMistä löytyyMitä tiedämme
1Nuori miesAivan vasemmalla, lippalakissa, profiilissaLuultavasti De Groot-van Rooijin talouden jäsen; ei varmasti tunnistettu
2Nuori nainenKeskeltä vasemmalle, valkoisessa myssyssä, haarukka vadissaGordina de Groot, ainoa varmasti tunnistettu malli
3TyttöKeskellä etualalla, selin katsojaanTunnistamaton; siluetti lampun valoa vasten
4Vanhempi miesKeskeltä oikealle, ojentaa kuppiaTunnistamaton; ehkä talossa asunut sukulainen
5Vanhempi nainenAivan oikealla, valkoisessa myssyssä, kaataaTunnistamaton; luultavasti talouden vanhempi jäsen
6ÖljylamppuRiippuu pöydän ylläHuoneen ainoa valonlähde
7KelloVasen yläkulma, seinälläNäyttää noin seitsemää, joten kyseessä on ilta-ateria
8Pieni kehystetty kuvaKellon allaPieni hartauskuva, huoneen ainoa koriste
9PerunatVati vasemmallaSyödään suoraan yhteisestä vadista
10KahviPannu ja kupit oikeallaPannusta kaadettua kahvia, illan juoma

Aloita vasemmalta. Lippalakkipäinen nuori mies kumartuu eteenpäin, käsi menossa vatiin. Hänen vieressään haarukkaa pitelevä nuori nainen vilkaisee sivulle häneen. Hän on Gordina de Groot, noin kolmekymmentävuotias, naimaton, malli, jonka Van Gogh maalasi sinä talvena yhä uudelleen. Keskellä selin meihin istuva tyttö on tumma leikkokuva valoa vasten, ja hän on koko sommitelman sarana. Ilman häntä pöytä hajoaa kahdeksi pariksi. Hänen kanssaan siitä tulee piiri.

Yksityiskohta riippuvasta öljylampusta, jossa on vaalea varjostin ja pieni oranssi liekki, selin näkyvän tytön tumman pyöreän pään ja hartioiden yllä; taustalla ikkuna ja mökin matalat kattopalkit.

Oikealla vanhempi mies ojentaa kuppiaan ja katsoo vanhempaa naista, joka pitää katseensa alhaalla kaatamassaan kahvissa. Kukaan ei puhu. Kello näyttää seitsemää. Sen alla riippuu pieni hartauskuva.

Talvi täynnä päitä ja käsiä

Van Gogh oli muuttanut takaisin vanhempiensa pappilaan Nueneniin, Brabantin maaseudulle, joulukuussa 1883. Talvella 1884–1885 hän kävi kankurien ja maatyöläisten mökeissä ja maalasi heidän päitään yhden toisensa jälkeen. Van Gogh -museon vuonna 2021 maalaukselle omistama näyttely laski tuolta talvelta noin neljäkymmentä maalattua päätutkielmaa; Kröller-Müller-museo arvioi muotokuvatutkielmien määräksi piirustukset mukaan lukien yli sata. Hän piirsi kulhoja pitäviä käsiä, haarukoita pitäviä käsiä, nyrkin pöydällä.

Maaliskuun 26. päivänä 1885 hänen isänsä, pastori Theodorus van Gogh, lyyhistyi pappilan kynnykselle ja kuoli. Muutamaa viikkoa myöhemmin Vincent aloitti suuren kankaan. Huhtikuun 30. päivän tienoilla hän kertoi Theolle tehneensä sen ”suhteellisen lyhyessä ajassa ja suurelta osin muistinvaraisesti”, mutta että ”siihen on mennyt kokonainen talvi päiden ja käsien tutkielmien maalaamista”.

Hän eteni vaiheittain. Ensin lyijykynäluonnos ja pieni, karkea öljyluonnos. Sitten litografia, joka piirrettiin muistista yhdessä päivässä ja painettiin peilikuvana. Sitten koko sommitelman suuri maalattu tutkielma, nykyään Kröller-Müller-museossa. Ja lopuksi Amsterdamin versio, joka valmistui aivan toukokuun 1885 alussa ja lähetettiin Theolle Pariisiin. Yhteen valmistelevaan piirustukseen ilmestyi kissa, joka sitten jätettiin hiljaa pois.

Karkea, peilikuvana painettu vedos samasta illallisnäkymästä mustana ja harmaana: viisi hahmoa pöydän ympärillä lampun alla, kaatava nainen vasemmalla oikean sijaan.

Gordina de Groot ja mökki Gerwensewegillä

Perhe asui pienessä mökissä Nuenenin laidalla, nykyisen Gerwensewegin varrella. Taloa jakoi kaksi perhettä, ja Van Gogh oli siellä vakituinen vieras. Hän maalasi sen ulkoa toukokuussa 1885: matala olkikattoinen tölli, jossa tumma oviaukko. Alkuperäistä mökkiä ei enää ole; sen paikalle rakennettiin uusi 1950-luvulla.

Matala olkikattoinen mökki hämärässä, tumma oviaukko ja sen edessä seisova nainen pilvisen iltataivaan alla.

Gordina de Groot, jota Van Gogh kirjeissään kutsui Sieniksi, oli kasvot, joihin hän palasi useimmin. Hän esiintyy sarjassa saman kevään päitä, kulmikas leuka, täyteläiset huulet ja valkoinen brabantilainen myssy, ja ainakin yhdessä niistä hän tuijottaa suoraan kankaalta maalariin.

Valkoiseen myssyyn pukeutuneen nuoren talonpoikaisnaisen pää, raskaat piirteet ja tummat silmät, maalattu paksuin tummanruskein ja harmain vedoin.

Loppukesästä hän oli raskaana. Kylä puhui, ja paikallinen katolinen papisto päätti, että syyllinen oli protestanttinen maalari, joka vietti iltansa hänen talossaan. Van Gogh kirjoitti Theolle syyskuun alussa 1885, että papit olivat varoittaneet häntä olemasta ”liian tuttavallinen minua alempisäätyisten ihmisten kanssa” ja samalla uhanneet kyläläisiä, jos nämä antaisivat maalata itsensä. ”Pappi meni jopa niin pitkälle, että lupasi ihmisille rahaa, jos he kieltäytyisivät poseeraamasta”, hän kirjoitti, ”mutta he vastasivat varsin reippaasti, että ansaitsivat mieluummin rahaa minulta kuin kerjäsivät sitä häneltä.”

Hän kiisti huhun jyrkästi. ”Tyttö, jota olin usein maalannut, oli saamassa lapsen, ja minua epäiltiin, vaikka minulla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.” Hänen mukaansa Gordina itse oli kertonut, että isä oli papin oman seurakunnan jäsen, ja hän meni suoraan pormestarin luo valittamaan. Siksi hän kaksi vuotta myöhemmin Pariisissa kysyi sisareltaan, oliko Sien mennyt naimisiin serkkunsa kanssa ja oliko lapsi jäänyt henkiin. Huhu oli vienyt häneltä mallit. Kaksi kuukautta tuon Theolle kirjoitetun kirjeen jälkeen, marraskuussa 1885, hän lähti Nuenenista lopullisesti eikä enää koskaan maalannut hollantilaisia talonpoikia.

”Hyvin pölyisen perunan väri, kuorimattoman tietysti”

Tummuus on ensimmäinen asia, jonka kaikki tästä maalauksesta sanovat, ja se oli tarkoituksellista. Van Gogh maalasi päät ensin sävyllä, jota hän kutsui lihanväriksi, keltaisen okran, punaisen okran ja valkoisen sekoituksella. Se näytti väärältä. ”Kaikki päät olivat valmiita, ja vieläpä suurella huolella viimeisteltyjä”, hän kirjoitti Theolle toukokuun alussa, ”mutta maalasin ne heti uudelleen, armotta, ja väri, jolla ne nyt on maalattu, on kuin hyvin pölyisen perunan väri, kuorimattoman tietysti.”

Edes valkoiset eivät ole valkoisia. Hän selitti, että vaaleat kohdat oli sekoitettu sinooberista, pariisinsinisestä ja napolinkeltaisesta, neutraalista sävystä, joka näyttää vaalealta vain siksi, että kaikki sen ympärillä on tummempaa. Varjot on maalattu sinisellä. Hän ajatteli ranskalaisen talonpoikaismaalarin Jean-François Millet’n lausetta: talonpoikien piti näyttää siltä kuin heidät olisi maalattu juuri sillä maalla, johon he kylvivät.

Sitten hän kertoi Theolle tarkasti, miten maalaus pitäisi ripustaa. Ei tummaa seinää vasten. Kultakehyksiin tai tapetille, joka on ”kypsän viljan syvää sävyä”, koska todellisuudessa liesi ja tulen valo olivat katsojan ja pöydän välissä, kuvan ulkopuolella. Maalauksen piti hehkua lämpimästä ympäristöstä kuin huone tulen ääreltä nähtynä.

”Nämä ihmiset ovat kaivaneet maata samoilla käsillä”

Puolustuksen ydin on kirjeessä, joka on kirjoitettu noin 30. huhtikuuta 1885 Theon syntymäpäiväksi. ”Olen yrittänyt tuoda esiin ajatuksen, että nämä ihmiset, jotka syövät perunoitaan lamppunsa valossa, ovat kaivaneet maata samoilla käsillä, jotka he nyt pistävät vatiin, ja niin se kertoo ruumiillisesta työstä ja – rehellisesti ansaitusta ateriasta.”

Hän halusi kädet rumiksi. Hän halusi kasvot karkeiksi. ”Jos talonpoikaismaalaus haisee pekonille, savulle, perunahöyrylle, hyvä – se ei ole epätervettä”, hän kirjoitti. ”Talonpoikaiselämää kuvaavan maalauksen ei pidä olla hajustettu.” Hän käski Theon näyttää sen silti taidekauppias Paul Durand-Ruelille ja varautua kuulemaan ranskaksi ”mikä töherrys”.

Yksityiskohta käsistä pöydän ympärillä: nuoren naisen sormet haarukalla vaaleiden perunoiden vadissa, nuoren miehen vieressä kurottava käsi, tytön tumma selkä keskellä ja oikealla kyhmyinen käsi, joka kaataa pannusta pienten kuppien riviin.

Asetu kankaan eteen ja katso käsiä ennen kasvoja. Nuoren miehen rystyset. Gordinan haarukka. Vanhemman miehen kupera kämmen kupin alla. Naisen ote pannusta. Chiaro lukee syntymäpäiväkirjeen Theolle, kun seuraat noita käsiä pöydän ympäri, ja yhtäkkiä maalaus kuulostaa siltä, miksi hän sitä kuvasi: rehellisesti ansaitulta aterialta.

Kirje, joka päätti ystävyyden

Van Gogh lähetti vedoksen litografiasta ystävälleen Anthon van Rappardille, varakkaasta utrechtilaisesta perheestä tulleelle maalarille, joka oli ollut hänen toverinsa ja väittelykumppaninsa siitä asti, kun he tapasivat Brysselissä vuonna 1880. Van Rappardin 24. toukokuuta 1885 päivätty vastaus on yksi julmimmista arvioista, jonka maalari on koskaan saanut ystävältään.

”Olet kanssani samaa mieltä siitä, ettei tuollaista työtä ole tarkoitettu vakavasti”, hän kirjoitti. Hän pilkkasi pannua pitelevän naisen ”keimailevaa pikku kättä” ja kysyi, mitä ihmettä pannu siinä teki. Sitten hän kävi anatomian kimppuun. ”Ja miksi tuo oikeanpuoleinen mies ei saa pitää polvea, vatsaa ja keuhkoja? Vai ovatko ne hänen selässään? Ja miksi hänen käsivartensa pitää olla kyynärän liian lyhyt?” Erään naisen nenä näytti hänen mukaansa ”jonkinlaiselta pikku piipunvarrelta, jonka päässä on pikku kuutio”. Ja viimeinen isku: ”ja tuolla tavalla työskennellessäsi kehtaat vedota Millet’n ja Bretonin nimiin? No älä nyt! Minun mielestäni taide on aivan liian ylevä asia käsiteltäväksi noin huolettomasti.”

Muista, että hän katsoi vedosta, joka on peilikuvana ja paljon karkeampi kuin maalaus. Sillä ei ollut väliä. Van Goghin vastaus tuli seuraavana päivänä, ja se on kahden rivin mittainen. ”Sain juuri kirjeesi – hämmästyksekseni. Palautan sen tämän mukana.” Hän palautti kirjeen vastaamatta.

Miehet vaihtoivat sinä kesänä vielä muutaman vihaisen kirjeen, joissa Van Gogh sanoi Van Rappardille, ettei tällä ollut ”mitään oikeutta tuomita työtäni” sillä tavoin, ja sitten kirjeenvaihto hiipui. Lähes viisi vuotta kestänyt ystävyys ei kestänyt yhtä illallista.

Oliko Van Rappard väärässä? Anatomian osalta ei täysin. Käsivarret ovat lyhyet ja kasvot työnnetty kohti karikatyyriä. Mutta Van Gogh valitsi tunteen totuuden oikean piirustuksen sijaan, ja hän tiesi tarkalleen, mistä luopui. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän kirjoitti Van Rappardille tekevänsä aina sitä, mitä ei vielä osannut, oppiakseen sen.

Saman illallisen kolme versiota

Täyteläisempi öljytutkielma samoista viidestä hahmosta pöydän ympärillä lampun alla, vapaammin maalattu, tummin sinivihrein sävyin.

Rinnakkain kolme versiota näyttävät Van Goghin oppimassa työn lomassa. Litografia on peilikuvana, raapiva ja lähes pelkkää viivaa. Otterlossa olevassa Kröller-Müllerin tutkielmassa sommitelma on jo paikallaan, kasvot ovat vapaammat ja valo viileämpi ja sinisempi. Amsterdamin kangas kiristää kaiken. Päät ovat kovemmat, lamppu kirkkaampi, käsissä on rystyset.

Theo ripusti valmiin maalauksen pariisilaisasuntonsa takan yläpuolelle. Hänen leskensä Jo van Gogh-Bonger säilytti sen, ja se on ollut Van Gogh -museossa siitä asti, kun rakennus avattiin vuonna 1973.

Kummallakin versiolla on oma rikoshistoriansa. Joulukuussa 1988 varkaat veivät Kröller-Müllerin tutkielman kahden muun Van Goghin kanssa; se löytyi seuraavana heinäkuuna. Ja 14. huhtikuuta 1991 Van Gogh -museosta varastettiin kaksikymmentä maalausta, niiden joukossa Perunansyöjät. Pakoautoon tuli rengasrikko. Varkaat jättivät sen, ja maalaukset löytyivät noin kolmekymmentäviisi minuuttia myöhemmin.

Miksi hän kutsui sitä yhä parhaakseen

Miksi hän siis vuonna 1887, Pariisin ympäröimänä, asetti yhä tämän maalauksen ensimmäiseksi? Osaksi siksi, ettei hänellä ollut mitään vastaavaa. Hän kirjoitti Willemienille, ettei hänellä ollut Nuenenin jälkeen ollut ”tilaisuutta saada malleja”. Hän ei enää koskaan rakentanut kunnianhimoista henkilöryhmää kuukausien elävän mallin tutkielmista. Lähes jokainen myöhempi kuuluisa maalaus on maisema, asetelma, yhden ihmisen muotokuva tai huone, jossa ei ole ketään.

Osaksi myös siksi, että hänen ajatuksensa olivat lähtöisin täältä. Sinnikkyys maalata ihmisiä, jotka tekevät työtä käsillään. Ajatus, että värin pitää kantaa tunnetta eikä jäljitellä luontoa. Valmius näyttää kömpelöltä, jos kömpelö oli totta. Kuuluisat sypressit ja tähtitaivaat ovat samoja vakaumuksia kirkkaammalla maalilla.

Eikä hän koskaan päästänyt siitä kokonaan irti. Huhtikuussa 1890 Saint-Rémyn mielisairaalassa hän kirjoitti harkitsevansa maalauksen tekemistä uudelleen, lampunvalon vaikutelmalla. Hän teki muistista muutaman luonnoksen talonpojista pöydän ääressä, muistoja Pohjoisesta, mutta uutta versiota ei syntynyt. Kuukautta myöhemmin hän maalasi Provencen-kautensa viimeisen kuvan, tien, sypressin ja tähden. Pyörteisen sinisen Orsayn omakuvan mies, joka maalattiin samassa mielisairaalassa, on sama mies, joka viisi vuotta aiemmin istui savuisessa brabantilaisessa mökissä laskemassa rystysiä.

Perunansyöjät: usein kysyttyä

Missä Van Goghin Perunansyöjät on?

Valmis maalaus on Van Gogh -museossa Amsterdamissa pitkäaikaisena talletuksena Vincent van Gogh -säätiöltä, ja se on tällä hetkellä esillä pysyvässä kokoelmassa. Suuri öljytutkielma on Kröller-Müller-museossa Otterlossa, ja litografian vedoksia on useissa kokoelmissa, muun muassa Rijksmuseumissa.

Keitä Perunansyöjät-maalauksen ihmiset ovat?

He ovat De Groot-van Rooijin perheen jäseniä, nuenenilaisesta talonpoikaistaloudesta. Vain Gordina de Groot, toinen nuori nainen vasemmalta, voidaan tunnistaa varmasti. Muut ovat luultavasti hänen sukulaisiaan, mutta yksikään asiakirja ei mainitse heidän nimiään.

Mitä Perunansyöjät tarkoittaa?

Van Gogh sanoi sen itse: nämä ihmiset ovat kaivaneet maata samoilla käsillä, jotka he pistävät vatiin, joten ateria on rehellisesti ansaittu. Se on kuva ruumiillisesta työstä ja arvokkuudesta, tarkoituksella maalattu ilman hiottua pintaa.

Kuinka suuri Perunansyöjät on?

Sen koko on 82 × 114 senttimetriä, noin 32 × 45 tuumaa.

Miksi Perunansyöjät on niin tumma?

Van Gogh maalasi kasvot uudelleen, jotta ne näyttäisivät ”hyvin pölyiseltä perunalta”, ja sekoitti valkoisetkin värillisistä pigmenteistä. Kangas on myös tummunut ajan myötä, ja hän valitti vuonna 1885, että osa hänen väreistään oli huonoja.

Missä sen näkee Amsterdamissa ja Otterlossa

Van Gogh -museo sijaitsee osoitteessa Museumplein 6. Jokaisen kävijän, myös ilmaiseksi pääsevien lasten, on varattava etukäteen verkosta aikaan sidottu lippu, ja viikonloppujen ja pyhien ajat myydään loppuun. Aukioloajat vaihtelevat vuoden mittaan; marraskuussa 2026 museo on auki klo 9–17, perjantai-iltaisin klo 21 asti. Kokoelma on ripustettu suunnilleen Van Goghin elämän järjestyksessä, joten Perunansyöjät on tummien hollantilaisten maalausten joukossa, ennen kuin valo tulee mukaan. Tarkista museon pohjapiirros samana päivänä, sillä saleja ripustetaan uudelleen.

Mene aikaisin tai perjantai-iltana, niin saat usein illallispöydän minuutiksi lähes itsellesi. Van Gogh -museon ääniopastuksessamme se on yksi pysäkeistä. Jos tarvitset luvan hidastaa museossa, vinkkimme niille, jotka luulevat, etteivät ymmärrä taidetta ovat hyvää alkulämmittelyä.

Jos sinulla on toinen päivä, Otterlossa, Hoge Veluwen kansallispuiston sisällä sijaitseva Kröller-Müller-museo omistaa suuren tutkielman ja yhden maailman suurimmista Van Gogh -kokoelmista. Itse Nuenenissa, noin kahden tunnin juna- ja bussimatkan päässä etelään, on Van Gogh -vierailukeskus ja kävelyreitti pappilan ohi.

Mitä katsoa maalauksen edessä

Astu ensin kauemmas ja etsi lamppu. Se on huoneen ainoa valo, ja kaikki, mitä näet, on sen valaisemaa. Astu sitten lähemmäs ja etsi selin sinuun istuva tyttö, keskellä oleva musta hahmo, joka tekee viidestä ihmisestä piirin. Etsi seitsemää näyttävä kello ja pieni kuva seinällä.

Tee sitten niin kuin Van Gogh halusi. Ohita hetkeksi kasvot ja lue kädet vasemmalta oikealle: kurottava nuori mies, Gordina haarukkoineen, vanhemman miehen avoin kämmen, naisen ote pannusta. Neljä paria käsiä, jotka ovat viettäneet päivän mullassa. Katso sitten kasvoja uudelleen ja huomaa, mitä Van Rappard ei karkeasta vedoksesta nähnyt. He eivät poseeraa. He ovat väsyneitä, ja he syövät.

Van Gogh halusi sen kultakehyksiin, kypsän viljan väriselle seinälle. Mihin museo sen ripustaakin, tulen selkäsi takana joudut kuvittelemaan itse.