
Heinäkuun 28. päivänä 1830 joku kiipesi yhteen Notre-Dame de Paris’n torneista ja ripusti sen huipulle trikolorin. Sen kynnen kokoisen lipun näkee yhä Vapaus johtaa kansaa -maalauksen kulmassa. Lippu oli ollut kielletty viisitoista vuotta. Ranskan yllä liehui Bourbon-kuninkaiden valkoinen lippu, ja vallankumouksen ja Napoleonin sinivalkopunainen pidettiin piilossa laatikossa. Kolmessa päivässä kuningas, joka oli lipun kieltänyt, Kaarle X, oli mennyttä.
Kolmekymmentäkaksivuotias taidemaalari Eugène Delacroix oli Pariisissa noina kolmena päivänä. Samana syksynä hän aloitti niistä kertovan kankaan. Hän antoi sille nimen ”28. heinäkuuta” ja sijoitti pienen lipun Notre-Damen torniin, kauas savuun, oikealle. Maalaus on Louvressa, ja useimmat sen ohi kävelevät erehtyvät kahdessa asiassa. He luulevat, että se kuvaa vuoden 1789 Ranskan vallankumousta. Ja he luulevat, että silinterihattuinen mies on Delacroix.
Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Maalaus kertoo eri vallankumouksesta, neljäkymmentäyksi vuotta myöhemmästä, ja silinterihattuinen mies on lähes varmasti joku muu. Se on myös maalaus, jonka Ranskan valtio osti, ripusti esille, säikähti ja kätki.
Kolme päivää, jotka eivät olleet vuosi 1789
Heinäkuun lopulla 1830 Kaarle X allekirjoitti joukon asetuksia, jotka lakkauttivat lehdistönvapauden, hajottivat juuri valitun edustajainkamarin ja kirjoittivat vaalisäännöt uusiksi vanhan maa-aristokratian hyväksi. Ne julkaistiin maanantaina 26. heinäkuuta. Tiistaina kirjapainojen työntekijät lopettivat työt, koska suukapulan saanut lehdistö tarkoitti, ettei töitä ollut. Keskiviikkona Pariisi oli täynnä barrikadeja.
Ranskalaiset kutsuvat heinäkuun 27., 28. ja 29. päivää yhä Kolmeksi kunniakkaaksi päiväksi. Opiskelijat, työläiset, kauppiaat ja katupojat repivät katukiviä irti ja ampuivat ikkunoista kuninkaan joukkoja. Useita satoja ihmisiä kuoli. Kuukauden 29. päivänä vallattiin itse Louvre. Kaarle X luopui kruunusta muutamaa päivää myöhemmin ja lähti maanpakoon, ja hänen serkustaan Ludvig Filipistä, Orléansin herttuasta, tuli ranskalaisten kuningas. Ei Ranskan kuningas. Sanojen vaihdos oli koko asian ydin.
Kyse ei siis ole Bastiljin valtauksesta. Tämän barrikadin lähellä ei ole giljotiinia. Kuva esittää perustuslaillisen monarkian syntyä, ja sen maalasi mies, joka pian koristelisi saman monarkian julkisia rakennuksia.
Vapaus johtaa kansaa hahmo hahmolta

Kuvan numerot vastaavat tätä selitettä. Jos tunnistus perustuu ennemmin perinteeseen kuin varmuuteen, taulukko kertoo sen.
| # | Hahmo | Mistä hänet löytää | Kuka hän on |
|---|---|---|---|
| 1 | Vapaus | Keskellä, paljain jaloin, lippu oikeassa kädessä, musketti vasemmassa | Allegoria, ei muotokuva. Myöhemmin nimeltään Marianne |
| 2 | Poika kahden pistoolin kanssa | Vapauden oikealla puolella, suu auki, patruunalaukku lanteella | Pariisilainen katupoika. Lempinimeltään Gavroche, Victor Hugon kolmekymmentä vuotta myöhemmin keksimän henkilön mukaan |
| 3 | Silinterihattuinen mies | Vasemmalla, polvillaan barrikadilla kaksipiippuisen aseen kanssa | Pitkään pidetty Delacroix’na. Nykyhistorioitsijat ovat eri mieltä |
| 4 | Sapelia kantava työmies | Aivan vasemmalla, valkoinen paita, pistooli vyöhuivissa | Tehdastyöläinen tai päiväläinen |
| 5 | Polyteknikko | Taustalla, silinterihatun takana, kaksikolkkahattu päässä | École polytechniquen opiskelija |
| 6 | Haavoittunut sinisissä | Polvillaan Vapauden jalkojen juuressa, katse ylöspäin | Työmies sinisissä, valkoisissa ja punaisissa |
| 7 | Poika kansalliskaartin hatussa | Aivan vasemmalla, puoliksi katukivien takana | Toinen katupoika, saaliiksi saatu hattu päässä |
| 8 | Puoliksi riisuttu kuollut | Vasemmalla alhaalla, yksi sininen sukka | Kapinallinen, jo ryöstetty |
| 9 | Kuollut kuninkaallinen kaartilainen | Oikealla alhaalla, selällään, shako vierähtänyt sivuun | Yksi kuninkaan sotilaista |
| 10 | Kuollut kyrassieeri | Oikeassa alakulmassa, kasvot maata vasten, rintahaarniskassa | Kuninkaallista ratsuväkeä |
| 11 | Notre-Dame | Aivan oikealla savussa, pikkuruinen trikolori tornissa | Lippu, joka ajoittaa kohtauksen 28. heinäkuuta |
| 12 | Signeeraus | Oikealla, puolivälin korkeudella, punaisella: ”Eug. Delacroix 1830” | Maalattu barrikadiin kuin graffiti |
| 13 | Kadonnut kenkä | Vasemmassa alakulmassa, kuolleen miehen käden vieressä | Piilossa lakan alla vuoteen 2024 asti |
Kuka nainen on? Vapaus, ei muotokuva
Aloita siitä, mihin katseesi joka tapauksessa menee. Hän ei ole jumalatar pilven päällä. Hän on iso, vahva, auringon ruskettama nainen kadulta, paljain jaloin, mekko valumassa olkapäiltä, ja hän kiipeää kuolleiden yli. Hänen päänsä on profiilissa, kääntyneenä takaisin väkijoukkoon, kuin hän huutaisi ”tulkaa jo”. Oikeassa kädessään hänellä on trikolori. Vasemmassa jalkaväen musketti pistimineen, sellainen ase, jonka otti sotilaalta.
Punainen myssy hänen päässään on fryygialainen myssy, antiikin Rooman vapautettujen orjien päähine ja vuoden 1789 vallankumouksellisten tunnus. Se on koko maalauksen ainoa suora lainaus aiemmasta vallankumouksesta, ja se on allegorian päässä, ei todellisen ihmisen. Delacroix oli tästä tarkka.
Kriitikot kävivät hänen kimppuunsa vuonna 1831. Klassisten allegorioiden piti olla sileitä, valkoisia ja idealisoituja. Tällä oli likaa iholla ja karvoja kohotetun käsivarren alla. Eräs Journal des artistes -lehden arvostelija kirjoitti, että Delacroix oli maalannut ”kauniin vallankumouksemme liejulla”. Se oli tarkoitettu loukkaukseksi. Se on myös aika hyvä kuvaus siitä, mitä Delacroix yritti tehdä.

Seuraavan vuosisadan kuluessa hänestä tuli Marianne, Ranskan tasavallan kansallinen henkilöitymä, ja kuva painui syvälle kansakunnan mieleen. Vuosina 1978–1995 hän oli sadan frangin setelissä Delacroix’n muotokuvan vieressä.
Poika kahden pistoolin kanssa, joka ei ole Gavroche
Vapauden oikealla puolella juoksee ehkä kaksi- tai kolmetoistavuotias poika. Hänellä on musta samettibaretti ja liivi, kummassakin kädessä pistooli, toinen ylhäällä ja toinen alhaalla, ja hän huutaa. Hänen rintansa poikki kulkee valkoinen hihna, jossa roikkuu aikuiselle sotilaalle tehty patruunalaukku. Se näyttää lainatulta joltakulta, joka ei sitä enää tarvinnut.

Kaikki kutsuvat häntä Gavrocheksi. Gavroche on Victor Hugon Kurjien katupoika, joka kuolee laulaen barrikadilla kerätessään patruunoita kuolleilta sotilailta. Yhdennäköisyys on niin vahva, että yleisesti uskotaan Hugon ajatelleen juuri tätä poikaa. Mutta katso vuosilukuja. Kurjat julkaistiin vuonna 1862. Hugon barrikadi sijoittuu toiseen kapinaan, kesäkuuhun 1832. Delacroix maalasi poikansa vuonna 1830. Jos joku lainasi, se oli Hugo. Côme Fabre, Louvren 1800-luvun ranskalaisen maalaustaiteen intendentti, huomauttaa juuri tästä: pojan lempinimi on Gavroche, vaikka Hugon henkilö syntyi paljon myöhemmin.
Vuoden 2024 restaurointi muutti myös sen, missä hän seisoo. Vanhan lakan alla hän näytti kävelevän Vapauden rinnalla. Kun lakkaa ohennettiin, kävi selväksi, että hän juoksee hiukan Vapauden edellä. Hän ei seuraa Vapautta. Hän johtaa häntä.
Silinterihattuinen mies: onko hän Delacroix?
Sitten kuuluisa kysymys. Vasemmalla barrikadilla polvistuu mies korkeassa mustassa hatussa, mustassa takissa ja löysässä kaulaliinassa, puristaen kaksipiippuista asetta. Hän on ainoa hahmo, jonka kasvot ovat niin tarkat, että ne näyttävät muotokuvalta. Pitkään matkaoppaat väittivät, että hän on Delacroix itse, joka oli maalannut itsensä barrikadille.
Ajatus on kaunis. Todennäköisesti se on väärä. Nykyiset taidehistorioitsijat torjuvat omakuvatulkinnan. Muitakin nimiä on ehdotettu, muun muassa teatterinjohtaja Étienne Aragoa ja Frédéric Villot’ta, Delacroix’n ystävää, josta tuli myöhemmin Louvren intendentti. Yksimielisyyttä ei ole, eikä mikään Delacroix’n asiakirja ratkaise asiaa.

Sen sijaan meillä on Delacroix’n oma kuvaus tunteistaan. Lokakuussa 1830 hän kirjoitti veljelleen Charlesille, eläkkeellä olevalle kenraalille: ”Olen ottanut aiheekseni nykyaikaisen aiheen, barrikadin, ja jos en ole voittanut isänmaalle, niin ainakin maalaan sille.” Lue lause uudelleen. Se on miehen lause, joka tarjoaa taistelun sijaan maalauksen. Useimmat historioitsijat lukevat sen hiljaiseksi myönnytykseksi siitä, ettei hän ollut barrikadilla, eikä mies, joka kirjoittaa näin veljelleen, todennäköisesti maalannut itseään sinne ase kädessä.
Silinterihatusta on parempi tulkinta, ja se löytyy vaatteista. Hattu, takki ja kaulaliina kertovat porvarista, herrasmiehestä. Mutta katso alemmas. Hänen housunsa ovat työmiehen housut, ja hänellä on työmiehen vyö. Hän on polvillaan raunioissa. Hahmo on tarkoituksella sekoitus, osin herrasmies ja osin työmies, ja juuri se sekoitus on viesti. Vuonna 1830 keskiluokka ja työväenluokka taistelivat kolme päivää samalla puolella. Silinterihattuinen mies on tuo liitto yhdessä ruumiissa.
Sapelia kantava työmies ja kaksikolkkahattuinen opiskelija
Silinterihatun vasemmalla puolella on hänen vastakohtansa. Karkeakasvoinen mies valkoisessa paidassa, baretti päässä, sapeli kohotetussa nyrkissä ja pistooli työnnettynä vyöhuiviin, joka on sidottu punaisella liinalla. Häntä kuvataan yleensä tehdastyöläiseksi. Hän näyttää mieheltä, joka on taistellut tiistaista asti.
Heidän takanaan, pienenä ja helposti ohitettavana, on nuori mies kaksikolkkahatussa. Se on École polytechniquen, eliittiinsinöörikoulun, univormu. Koulun opiskelijat liittyivät kapinallisiin vuonna 1830 ja saivat siitä kiitosta. Pane nämä kolme yhteen, niin saat harkitun kokonaisuuden: työmies, porvari, opiskelija. Delacroix asetti Pariisin yhteiskuntaluokat riviin barrikadinsa vasemmalle puolelle kuin näytelmän roolijaon.
Ja heidän alapuolellaan, melkein hautautuneena, on hahmo, jota useimmat eivät koskaan huomaa. Poika kurkistaa katukivien yli ja pitää niistä kiinni molemmin käsin. Hänen päässään on korkea musta hattu, jonka edessä on torvimerkki, kansalliskaartin voltigöörien hattu. Se ei ole lapsen hattu. Kenen se oli, voimme vain arvailla. Tässä maalauksessa on kaksi katupoikaa, ei yksi, ja toinen heistä on se, joka näyttää pelokkaalta.
Haavoittunut sinisissä, valkoisissa ja punaisissa
Vapauden jalkojen juuressa mies kohottautuu kiviltä ja kiertyy katsomaan häntä. Hänen päänsä ympärille on solmittu liina. Hänellä on sininen takki, valkoinen paita ja punainen vyöhuivi.

Sininen, valkoinen ja punainen. Hän on pukeutunut lippuun. Hän on myös maalauksen ainoa hahmo, joka katsoo Vapautta eikä tämän ohi tai meihin. Kuoleva mies katsoo ylös siihen, minkä puolesta hän on taistellut, ja kantaa sen värejä.
Konservaattorit huomasivat, että Delacroix oli sirotellut koko kankaalle, kauas lipusta, pieniä sinisiä, valkoisia ja punaisia sivelyjä. Laurence Mugniot, toinen kahdesta konservaattorista, sanoi hänen ”kätkeneen joka puolelle pikkuruisia sinisiä, valkoisia ja punaisia täpliä, hienovaraisesti siroteltuina lipun kaiuksi”. Lippu ei ole vain Vapauden kädessä. Se on vaatteissa, haavoissa ja savussa.
Kuolleet barrikadin juurella
Maalauksen alin kolmannes on se osa, jonka ohi ihmiset kävelevät.
Vasemmalla makaa nuori mies ilman housuja, paita kääriytyneenä ylös, toinen sininen sukka yhä jalassa. Barrikadien ruumiilta vietiin kaikki, mitä saattoi pukea päälle, ja tämäkin on jo kaluttu. Delacroix otti asennon osin kuolleen sankarin kuvaperinteestä ja osin maalauksesta, jonka hän tunsi sisältäpäin. Nuorena miehenä hän oli ollut Théodore Géricault’n mallina yhdessä Medusan lautan hahmoista. Se maalaus on nykyään samassa salissa kuin tämä.

Oikealla makaa kaksi kuninkaan miestä. Toinen, selällään harmaa takki auki, on kuninkaallisen kaartin sotilas. Hänen shakonsa, korkea sotilaspäähine, on vierähtänyt maahan. Hänen vieressään makaa kasvot maata vasten teräksisessä rintahaarniskassa kyrassieeri, raskaan ratsuväen sotilas, jonka tunnistaa valkoisesta olkaläpästä.

Huomaa, että Delacroix antaa molempien osapuolten kuolleille saman painon, saman valon ja saman huolellisuuden. Kukaan tässä kasassa ei ole konna. Louvre itse puhuu maalausta käsittelevissä teksteissään sen realismista, kaduille päiviksi jätettyjen ruumiiden hirvittävästä näystä. Vuonna 1830 pariisilaiset olivat nähneet juuri sen. Vapaus ei kävele pilvien päällä. Hän kävelee ihmisten päällä.
Notre-Dame ja kaupunki, joka ei aivan täsmää
Katso pojan ohi, hänen olkansa yli, savuun. Siellä ovat Notre-Damen kaksi neliskulmaista tornia, ja toisessa niistä, jos menet lähelle, kynnen kokoinen lippu. Sininen, valkoinen, punainen. Se on 28. heinäkuuta aamulla ripustettu lippu, ja siksi Delacroix’n maalauksen nimi oli ”28. heinäkuuta” eikä pelkästään ”Barrikadi”.

Tornien alapuolella on rivi korkeita taloja joen varrella. Restaurointi osoitti, että jokainen julkisivu on erilainen kuin naapurinsa ja että ikkunoista tuleva tuli on maalattu pikkuruisiksi vaaleanpunaisiksi viiruiksi savuun. Maantiede on vapaata. Pariisissa ei ole yhtä paikkaa, josta näkisi juuri tämän näkymän, ja historioitsijat kiistelevät yhä siitä, missä barrikadin on tarkoitus olla. Delacroix ei piirtänyt karttaa. Hän halusi katedraalin kuvaan, koska katedraali oli Pariisi. Jos haluat kuulla itse rakennuksen tarinan, Notre-Dame-oppaamme jatkaa siitä.
Vapaus johtaa kansaa, merkitys: miksi valtio kätki sen
Maalaus esiteltiin keväällä avautuneessa vuoden 1831 Salongissa nimellä ”28. heinäkuuta. Vapaus johtaa kansaa”. Se oli yhtä aikaa menestys ja skandaali. Elokuussa 1831 Ludvig Filipin hallitus osti sen Delacroix’lta 3 000 frangilla. Sen oli määrä kunnioittaa vallankumousta, joka oli nostanut uuden kuninkaan valtaan.
Ongelma oli, etteivät vallankumoukset pysy päättyneinä. Vuoden sisällä Pariisissa riehui koleraepidemia ja kesäkuussa 1832 uusi kapina, se, josta Hugo myöhemmin kirjoitti. Kuva, jossa paljasrintainen Vapaus johtaa aseistettuja työläisiä kuninkaan sotilaiden ruumiiden yli, ei enää näyttänyt hallituksen juhlinnalta. Se alkoi näyttää käyttöohjeelta.
Maalaus otettiin alas. Se palautettiin Delacroix’lle, ja se katosi näkyvistä vuosiksi. Vuonna 1848 kriitikko Champfleury kirjoitti, että se oli piilotettu ullakolle liian vallankumouksellisena. Samana vuonna uusi vallankumous toi toisen tasavallan, ja maalaus tuli hetkeksi esiin. Se oli jälleen esillä Pariisin suuressa maailmannäyttelyssä vuonna 1855, jossa Delacroix sai oman salin. Musée du Luxembourgiin, elävien taiteilijoiden kansallismuseoon, se siirtyi vuonna 1863, Delacroix’n kuolinvuonna. Louvreen se tuli vuonna 1874, kolmannen tasavallan aikana. Silloin tasavalta saattoi vihdoin ripustaa sen säpsähtämättä.
Jokaisen Ranskan hallituksen vuoden 1830 jälkeen oli päätettävä, puhuiko maalaus sen puolesta vai sitä vastaan. Vastaus muuttui yhä uudelleen.
Mitä vuoden 2024 restaurointi toi takaisin
Suurimman osan 1900-lukua Vapaus johtaa kansaa oli ruskea maalaus. Kävijät näkivät keltaisen mekon, samean taivaan ja himmeän lipun ja olettivat, että sellainen Delacroix oli. Ei ollut. Se oli lakkaa.

Syksyllä 2023 Louvren konservaattorit Bénédicte Trémolières ja Laurence Mugniot aloittivat työnsä. He työskentelivät noin kuusi kuukautta ja poistivat kahdeksan kerrosta hapettunutta lakkaa sekä niiden väliin jääneen lian. Edellinen täydellinen restaurointi vuonna 1949 oli levittänyt paksun lakan ja tehnyt omia retusointejaan. Louvren maalausosaston johtaja Sébastien Allard kuvasi vaikutusta yksinkertaisesti: valkoiset ja varjot olivat kaikki sulautuneet toisiinsa kellertävien kerrosten alla.
Esiin tuli toinen maalaus. Taivas on valkoista pilveä ja valkoista savua, ei ruskeaa usvaa. Lippu on terävä. Ja Vapauden mekko, jota kaikki olivat vuosikymmeniä kuvailleet keltaiseksi, osoittautui vaaleanharmaaksi. Delacroix oli maalannut sen kokonaan harmaaksi ja sivellyt sitten päälle keltaista, voimakkaimmin rinnan kohdalle ja haalistuen jalkoja kohti. Tasainen keltainen oli vuoden 1949 retusointi. Vasempaan alakulmaan ilmestyi kenkä, vanha, kulunut ja nahkainen, joka oli sulautunut katukiviin. Maalaus palasi seinälle keväällä 2024.
Eron näkee helpoimmin kulmista. Asetu sivummalle, etsi kadonnut kenkä ja katso sitten ylös taivaaseen Vapauden kohotetun käsivarren takana. Chiaro kertoo kahdeksan lakkakerroksen tarinan, kun katsot tuota taivasta, sillä se on kankaan ainoa kohta, josta todella näkee, mitä konservaattorit poistivat.
Missä Vapaus johtaa kansaa on Louvressa
Maalaus on Louvren Denon-siivessä, ensimmäisessä kerroksessa, Salle Mollienissa, jonka museo numeroi saliksi 700. Se on pitkä punainen sali, jossa on Ranskan romantiikan suuria maalauksia. Maalaus on noin 2,6 metriä korkea ja 3,25 metriä leveä, joten näet sen jo ovelta. Géricault’n Medusan lautta on samassa salissa, ja Davidin Napoleonin kruunajaiset on lähellä Salle Darussa, salissa, jonka läpi Kruunajaisten väkijoukkoa käsittelevä oppaamme kulkee hahmo hahmolta.

Louvren virallisen sivuston mukaan museo on auki klo 9–18 maanantaisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä klo 9–21 keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiistaisin se on suljettu. Liput maksavat 22 euroa Euroopan talousalueella asuville ja 32 euroa muille kävijöille, ja museo suosittelee aikaikkunan varaamista etukäteen. Keskiviikko- ja perjantai-illat ovat paras aika tähän saliin. Tungos harvenee, kun Mona Lisan jono on poissa, ja Salle Mollien on muutaman askeleen päässä hänen salistaan.
Maalaus on matkustanut enemmän kuin useimmat. Vuonna 1999 se lensi Tokioon Airbus Beluga -rahtikoneessa, koska se oli liian suuri jumbojetiin. Helmikuussa 2013, lainassa uudessa Louvre-Lensissä, se töhrittiin tussilla. Konservaattori puhdisti sen alle kahdessa tunnissa.
Jos pidät tällaisesta tavasta lukea täyttä kangasta, Rafaelin Ateenan koulu saa saman numeroidun avaimen, ja koko sarja löytyy koosteesta Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.
Mitä katsoa, kun seisot sen edessä
Anna sille kymmenen minuuttia.
Mene ensin lähelle oikeaa reunaa ja etsi signeeraus, ”Eug. Delacroix 1830”, punaisella maalilla barrikadin puussa, suunnilleen pojan polven korkeudella. Hän signeerasi sen kuin joku töhrisi kadulla seinään.
Etsi toiseksi pieni trikolori Notre-Damesta. Se on pikkuruinen. Se on maalauksen päivämäärä.
Katso kolmanneksi silinterihattua ja laske sitten katseesi hänen housuihinsa ja vyöhönsä. Koko luokkia koskeva väite on hänen päänsä ja polviensa välisessä erossa.
Mene lopuksi vasempaan alakulmaan ja etsi kenkä. Vuosikymmeniin kukaan ei nähnyt sitä. Nyt se on Louvren äänekkäimmän maalauksen hiljaisin esine. Kuulet maalauksen tarinasta lisää ilmaisessa Louvren ääniopastuksessamme, joka pysähtyy sen kohdalle.
Delacroix eli vielä kolmekymmentäkolme vuotta. Hänestä tuli yksi Ranskan arvostetuimmista maalareista, ja hän maalasi kattoja ja kirjastoja samalle valtiolle, joka oli kätkenyt hänen barrikadinsa ullakolle. Mutta mitään vastaavaa hän ei enää koskaan maalannut. Jossain savussa joen yllä, katedraalin tornissa, kynnen kokoinen lippu merkitsee yhä 28. heinäkuuta.