
Jos Venuksen syntymä on se maalaus, joka vie Botticellin jokaiseen kangaskassiin, Primavera on se, joka vie hänet jokaiselle taidehistorian kurssille. Se on vanhempi, maalattu noin vuonna 1482, kolme vuotta ennen Syntymää, ja suurempi, tiheämpi ja vaikeampi. Siinä on yhdeksän hahmoa neljän sijaan. Siinä ei ole ilmeistä kertomusta. Se ei kuvita yhtä myyttiä. Tutkijat ovat kiistelleet sen merkityksestä siitä asti, kun Vasari kuvaili sen ensimmäisen kerran vuonna 1550, eivätkä he ole vielä lopettaneet.
Tämä on maalausta käsittelevä essee. Vuodenaika, johon maalaus sijoittuu. Tarina, jota se yrittää kertoa. Tilaaja, jolle se maalattiin. Ja miksi, yli puoli vuosituhatta myöhemmin, voit yhä kävellä Uffizin gallerian saleihin 10–14 ja tuntea, miten ilma hiljenee sen edessä.
Mitä oikeastaan katsot
Appelsiinipuiden lehto. Yhdeksän hahmoa väljässä rivissä etualan poikki, noin kolmen metrin levyisellä kaistalla. Vasemmalta oikealle siinä järjestyksessä, josta useimmat tutkijat nykyään ovat yhtä mieltä:
- Merkurius, sanansaattajajumala, punaisessa viitassa miekka vyöllään, sauvansa (kahden toisiinsa kietoutuneen käärmeen sauvan, kaduseuksen) kohotettuna puita kohti. Hän hajottaa pilviä, jotka ovat juuri ilmestyneet lehdon ylle.
- Kolme gratiaa, kolme nuorta naista lähes läpinäkyvissä valkoisissa puvuissa, piirissä, käsi kädessä tanssimassa.
- Venus, hieman muita korkeammalla keskellä, punaisiin puettuna, kasvot tyyninä, oikea käsi kohotettuna.
- Hänen yläpuolellaan silmät sidottuina oleva Amor, joka jännittää jousensa ja tähtää nuolella keskimmäiseen gratiaan.
- Flora, kukoistuksen jumalatar, kukkakuvioisessa puvussa, sirottelemassa ruusuja kankaan poimusta, jota hän pitelee edessään kuin esiliinaa.
- Khloris, nymfi ohuessa valkoisessa puvussa, ruumis kiertyneenä poispäin takanaan olevasta hahmosta, kasvin kärhiä jo tulemassa hänen suustaan, kun hänen muodonmuutoksensa alkaa.
- Zefyros, länsituuli, posket pullistuneina, sininen ruumis puoliksi esiin tulossa puiden välistä äärioikealla, tarttumassa Khlorikseen takaapäin.
Maalauksesta on tunnistettu noin viisisataa yksittäistä kasvia, jotka edustavat noin 190 lajia. Ruusuja, kurjenmiekkoja, esikkoja, hyasintteja, narsisseja, päivänkakkaroita, talvioita, ruiskaunokkeja, jasmiinia, kieloja ja niin edelleen. Kasvitieteellinen tarkkuus on niin suuri, että 1980-luvulla lajeja tutkineet nykytutkijat pystyivät ajoittamaan maalauksen parin viikon tarkkuudella Toscanan varhaiskevääseen.

Lehto koostuu appelsiinipuista, joissa on kultaisia hedelmiä. Appelsiinit eivät ole sattumaa. Ne ovat mala medica, ”Medicien hedelmiä”, Medicin suvun heraldinen tunnus. Koko lehto on heraldinen viesti: tämä lehto kuuluu Medicien suvulle, ja sen kevät on heidän.
Vuodenaika
Maalauksen nimi, Primavera, italiaksi ”kevät”, ei ole Botticellin. Se tulee Vasarilta, joka näki maalauksen noin vuonna 1550 Medicien Castellon huvilassa ja kuvaili sitä Taiteilijaelämäkerroissaan teokseksi, joka esittää ”Venusta, jota gratiat koristavat kukin, kevään merkkinä”. Nimi jäi elämään. 1600-luvulle tultaessa maalaus tunnettiin koko Firenzessä nimellä La Primavera.
Vuodenaikaa ei voi ohittaa, kun tietää, mitä etsiä. Khloriksen jalkojen ympärillä kukkivat narsissit ovat Toscanan kalenterissa varhaiskevään kukkia. Appelsiinipuissa on hedelmiä, mikä tarkoittaa myöhäistalvea tai aivan varhaista kevättä. Pilvet, joita Merkurius hajottaa, ovat talven lopun kylmiä harmaita pilviä. Zefyros, länsituuli, oli antiikin kirjoittajien mukaan se tuuli, joka toi kevään. Hän tuo sitä nyt.
Tämä ei ole mikä tahansa kevät. Se on tietty hetki: talven viimeisten päivien ja lämpimän kauden ensimmäisten päivien taitekohta, kun tuuli kääntyy, appelsiinilehto kantaa hedelmää ja kukat alkavat puhjeta. Maalaus tavoittaa maailman tuolla yhdellä sekunnilla.
Tarina, jonka se kertoo (suunnilleen)
Primaveran selkein kertova tulkinta etenee oikealta vasemmalle. Tämä on epätavallista. Länsimaista maalaustaidetta luetaan lähes aina vasemmalta oikealle, niin kuin tekstiä. Botticelli kääntää suunnan.
Oikealla Zefyros, länsituuli, on juuri puhaltanut lehtoon. Hän on tarttunut Khlorikseen, metsänymfiin, ja on käymässä hänen kimppuunsa. Khloris kiertyy pois. Kasvillisuutta alkaa tulla hänen suustaan. Ovidiuksen 1. vuosisadan alussa jaa. kirjoittaman Fastin mukaan Zefyroksen Khlorikseen kohdistama raiskaus päättyy tämän muodonmuutokseen: Zefyros nai hänet, antaa hänelle vallan kukkiin, ja hänestä tulee jumalatar Flora. Botticelli on maalannut saman hahmon molemmat vaiheet. Khloris oikealla kesken muodonmuutoksen. Flora askelen vasemmalla, täysin muuttuneena, sirottelemassa kukkia puvustaan.
Keskellä seisoo Venus punaisessa viitassaan. Hän on lehdon hallitseva läsnäolo. Hänellä on yllään aikalaisfirenzeläisen morsiamen asu. (Medicien taloudessa oli kyseisinä vuosina useita morsiamia.) Hänen yläpuolellaan Amor on silmät sidottuina ja tähtää nuolellaan. Nuolen alapuolella tanssivat kolme gratiaa, Aglaia, Eufrosyne ja Thaleia, Zeuksen kolme tytärtä Hesiodoksen Theogoniassa, vaikka nimiä tärkeämpää on koreografia.
Äärivasemmalla Merkurius on astunut hieman sivuun tanssista. Hän on kohottanut sauvansa pientä tummaa pilvivallia kohti, joka on ilmestynyt appelsiinipuiden ylle. Hän hajottaa sitä. Tutkijoiden yksimielisyyden mukaan hän karkottaa talven viimeiset rippeet.
Siis: Zefyros saapuu ja tuo ensimmäisen lämpimän tuulen, ja Khloriksen raiskaus ja muuttuminen Floraksi on uuden vuodenajan ensimmäinen tapahtuma. Flora sirottelee kukkia lehtoon. Venus johtaa. Gratiat tanssivat. Amor tähtää nuolellaan keskimmäiseen gratiaan. Merkurius ajaa pilvet pois lehdon ja taivaan rajalla.
Se on yhdeksänosainen kulkue kevään saapumisesta.
Kuka sen maalasi ja milloin
Sandro Botticelli, syntyjään Alessandro di Mariano di Vanni Filipepi, syntyi Firenzessä noin vuonna 1445 ja maalasi Primaveran joskus vuosien 1480 ja 1482 välillä. Maalaus on temperaa puupaneelille. Se on suuri: 203 × 314 senttimetriä. Se on yksi Euroopan suurimmista ennen vuotta 1500 tehdyistä maallisista maalauksista.
Vuonna 1482 Botticelli oli kolmekymmentäseitsemänvuotias ja uransa huipulla. Hän oli juuri palannut Roomasta, jossa hän oli maalannut kolme freskoa Sikstuksen kappeliin paavi Sikstus IV:lle. Hän oli Medicien piirin suosikkimaalari ja läheisessä yhteydessä Lorenzo il Magnificon ympärillä liikkuneisiin firenzeläisiin filosofeihin ja runoilijoihin, Marsilio Ficinoon, Pico della Mirandolaan ja Angelo Polizianoon. Hänellä oli työpaja. Hänellä oli apulaisia. Hän oli aikalaisfirenzeläisen maineen kaikilla mittareilla huipulla.
Primavera oli maalaus, joka todisti hänen hallitsevan hahmosommittelun suurimmassakin mittakaavassa. Yhdeksän hahmoa on aseteltu hienostuneeseen rytmiin, jokainen eri asennossa, jokainen eri tavoin puettuna, jokainen eri tilassa, ja ne ovat tasapainossa. Silmä liikkuu niiden läpi. Mikään ei putoa pois.
Kuka sen tilasi
Suurimman osan maalauksen historiasta oletettiin, että Primaveran oli tilannut Lorenzo il Magnifico, Firenzen tosiasiallinen hallitsija. Vasari kuvaili sen riippuneen Medicien Castellon huvilassa kaupungin länsipuolella Venuksen syntymän rinnalla. Mutta 1900-luvun arkistotutkimus on tunnistanut varsinaisen tilaajan tarkemmin.
Tilaaja oli Lorenzo di Pierfrancesco de’ Medici, Lorenzo il Magnificon nuorempi serkku, syntynyt vuonna 1463. Lorenzo di Pierfrancescon isä oli kuollut nuorena. Häntä kasvatettiin vanhemman serkkunsa taloudessa, ja tämä kohteli häntä eräänlaisena älyllisenä holhokkinaan. Primavera tilattiin luultavasti suunnilleen hänen ja Semiramide Appianin vuonna 1482 solmitun avioliiton aikoihin, ja se oli ehkä tarkoitettu riippumaan pariskunnan firenzeläisessä kaupunkitalossa, Casa Vecchiassa, jossa se mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1499 inventaariossa.
Maalaus oli toisin sanoen häälahja tai häihin liittyvä tilaustyö nuorelle, vähän alle kaksikymmenvuotiaalle Medici-serkulle. Firenzeläinen humanisti Angelo Poliziano oli lähes varmasti ohjelman suunnittelija. Poliziano oli lukenut Hesiodosta, Ovidiusta, Lucretiusta ja uusplatonistisia kommentaattoreita. Hän pystyi lukemaan ne kaikki alkukielellä kreikaksi ja latinaksi. Useimmat nykytutkijat pitävät häntä ohjelman, eli hahmojen valinnan, ikonografian ja oikealta vasemmalle etenevän luentatavan, laatijana.
Charles Dempseyn 1970- ja 1980-luvulla esittämä erillinen teoria väittää, että maalaus oli itse asiassa häälahja Semiramiden sukulaisen Lorenzo Tornabuonin ja Giovanna degli Albizzin avioliittoon vuonna 1486. Tornabuoni-teoria on hyvin perusteltu mutta jää vakiintuneen akateemisen konsensuksen ulkopuolelle, joka pitäytyy Lorenzo di Pierfrancescon ja Appianin häissä. Kummin tahansa: Medicien lähipiirin häät, nuoren miehen talossa, ja Venus johtamassa aviovuodetta.
Neljä hahmokohtaista ratkaisua
Maalaus on niin täynnä hahmokohtaisia yksityiskohtia, että kokonainen essee, joka avaa jokaisen hahmon erikseen, on ainoa tapa tehdä niille oikeutta. Tässä ovat neljä merkittävintä tulkintaratkaisua.
Miksi Venus on puettu morsiameksi

Keskellä oleva Venus ei ole puettu jumalattareksi. Hänet on puettu 1400-luvun firenzeläiseksi morsiameksi. Punainen viitta, punareunainen valkoinen alusmekko ja kampaus (trinzale, jossa on yksi jalokivi otsalla) ovat kaikki firenzeläisen sposan asua. Vuoden 1482 katsoja olisi lukenut hänet naimisissa olevaksi naiseksi, ei jumalattareksi.
Tämä on maalauksen keskeinen sanaleikki. Koko kangas on yhdellä tasolla pakanallisen mytologian kohtaus: Venus Amorin, Merkuriuksen, Floran, Zefyroksen ja gratioiden ympäröimänä. Toisella tasolla se on avioliittoallegoria, jota varten maalaus todellisuudessa tilattiin. Morsiamen huoneessa oli Venus, ja Venus oli morsian.
Miksi Merkurius kääntää selkänsä
Vasemmalla oleva Merkurius on ainoa hahmo, joka ei ole tekemisissä muiden kanssa. Gratiat tanssivat piirissään. Venus johtaa. Flora sirottelee kukkia. Zefyros tarttuu Khlorikseen. Merkurius seisoo hieman erillään, selkä vinosti tanssista poispäin, ja kurottaa sauvallaan hajottamaan pilviä.
Uusplatonistinen tulkinta: Merkurius on psykhopompos, sielunsaattaja, joka merkitsee rajan maallisen lehdon ja yllä olevien taivaiden välillä. Hän johdattaa sielun ulos fyysisen rakkauden maailmasta (Venus, Flora, gratiat) taivaallisen rakkauden maailmaan (yläpuolella kirkastuva taivas). Lorenzo di Pierfrancescon, jota Marsilio Ficino koulutti juuri tällaisessa filosofisessa harjoituksessa, oli määrä katsoa Merkuriusta joka päivä ja muistaa siirtymä maallisesta rakkaudesta jumalalliseen.
Miksi Amorilla on side silmillä

Silmäside on lainaus Petrarcalta, joka kuvaili Trionfi-teoksessaan Amorin sokeaksi, jonka nuolet osuvat välittämättä siitä, keneen ne osuvat. Primaverassa Amor tähtää keskimmäiseen gratiaan. Jotkut tutkijat sanovat, että hän ampuu Castitasta (siveyttä), kolmesta vaatimattominta. Hänen rintaansa pian osuva nuoli muuttaa hänet rakkauden väistämättömän logiikan mukaan Pulchritudoksi (kauneudeksi), toiseksi gratiaksi, josta puolestaan tulee Voluptas (nautinto), kolmas. Tanssi on eroottisen muodonmuutoksen kiertokulku, ja Amor on sattumanvarainen nuoli, joka käynnistää sen.
Miksi maalaus luetaan oikealta vasemmalle
Tavallinen länsimainen lukusuunta on vasemmalta oikealle. Primavera etenee oikealta vasemmalle: Zefyros saapuu, Khlorikseesta tulee Flora, Flora sirottelee, gratiat tanssivat, Merkurius hajottaa pilvet. Käänteisyys on maalauksen hämmentävin sommitteluratkaisu. Useimmat katsojat kokevat sen epämääräisenä levottomuutena ennen kuin tietoisesti huomaavat sen.
Tulkinta on jälleen uusplatonistinen. Maalauksen oikea puoli on fyysisen, eläimellisen, jopa väkivaltaisen rakkauden maailma (Zefyroksen hyökkäys Khlorista vastaan). Vasen on filosofisen, älyllisen, kohoavan rakkauden maailma (Merkurius hajottamassa pilviä). Maalaus etenee ruumiista mieleen, maasta taivaaseen. Lukeakseen sen oikein silmän on opittava liikkumaan takaperin.
Kukat

Kasvitieteilijät ovat tutkineet Primaveran kukkia lähes sadan vuoden ajan. Perusteellisin tutkimus, toscanalaisen kasvitieteilijän Mirella Levi d’Anconan 1980-luvulla tekemä, tunnisti noin 190 lajia. (Jotkut tutkijat päätyvät nykyään suurempaan lukuun.) Kukkia on siroteltu koko etualalle. Ne kukkivat hahmojen jalkojen alla, valuvat heidän pukujensa yli ja lentävät ilmassa Floran ympärillä.
Kukat eivät ole sattumaa. Useimmat niistä ovat kukkia, jotka antiikin kirjallisuudessa liitetään avioliittoon, Venukseen tai kevääseen. Ruusut ovat Venukselle pyhiä. Päivänkakkarat ovat Floran kukkia. Ruiskaunokit liitetään joskus roomalaisiin hääperinteisiin. Narsissi on kreikkalaisen nymfi Ekhon kukka. Hyasintti on Apollonin rakastaman nuorukaisen Hyakinthoksen kukka. Jokainen laji on siinä uusplatonistisessa ikonografisessa järjestelmässä, jossa Poliziano työskenteli, koodattu viittaus.
Kukat ovat myös puhdasta kauneutta. Niitä ei tarvitse lukea koodina, jotta ne pysäyttäisivät. Ne ovat värien kirjo muuten tummalla, hallitulla, vihreällä ja kultaisella kankaalla. Niiden ansiosta maalaus tuntuu elävältä.
Miksi siitä ei ole lakattu kiistelemästä
Useimmat suuret renessanssimaalaukset kertovat yhden tunnistettavan tarinan. Pyhä ehtoollinen. Ateenan koulu. Urbinon Venus. Ne voi tiivistää yhteen lauseeseen.
Primaveraa ei voi tiivistää yhteen lauseeseen. Se ei ole yksi myytti. Se ei ole yksi allegoria. Se on lähes varmasti tarkoituksellisesti kerroksellinen rakennelma, jossa jokainen hahmo kantaa merkityksiä usealla tasolla yhtä aikaa: klassinen mytologia, aikalaisten avioliittosymboliikka ja uusplatonistinen filosofinen allegoria. Poliziano, ohjelman suunnittelija, oli sellainen oppinut, joka pystyi lukemaan saman kuvan hesiodoslaisena, ovidiuslaisena, ficinolaisena ja hääallegoriana yhtä aikaa ja kirjoittamaan latinankielisen runon jokaisesta kerroksesta.
Siksi tutkijat kiistelevät yhä. Maalaus ei ole ratkaisematon; se on ylenmäärin ratkaistavissa. Jokainen tulkinta on osittain oikea, eikä yksikään niistä tyhjennä sitä.
Chiaro käy läpi maalauksen oikealta vasemmalle etenevän liikkeen, Zefyroksen tarttumassa Khlorikseen, Khloriksen muuttumassa Floraksi, Floran sirottelemassa, gratioiden tanssimassa ja Merkuriuksen hajottamassa pilviä, yhtenä yhtenäisenä kevään virtana kankaan poikki, niin että maalaus hahmottuu yhdeksi kulkueeksi eikä staattiseksi hahmoriviksi.
Mistä sen löytää
Primavera on esillä Uffizin galleriassa Firenzessä saleissa 10–14, pitkässä Botticellin salissa. Se on yhdellä sivuseinistä Venuksen syntymää vastapäätä. Sali on museon vierailluin. Kaksi maalausta ovat vastakkain, ja niiden välissä on istumapaikkoja.
Salin valaistus on säädetty paneelille maalatun temperan katsomista varten: viileämpi kuin päivänvalo, josta tulit sisään, tasaisempi, ja ylhäältä tulee hieman lämmintä valoa. Seiso lähellä. Astu taaksepäin. Seiso taas lähellä. Maalauksen mittakaava muuttuu etäisyyden mukaan. Metrin päästä näet kukat ja lehtikullan. Viiden metrin päästä näet yhdeksän hahmon rytmin.
Uffizin yleiskatsaus käsittelee museon muut osat, ja ensikertalaisen kierros hoitaa reitin. Jos sinulla on aikaa vain yhdelle Botticelli-esseelle, hahmo hahmolta etenevä avaus menee syvemmälle siihen, kuka kukin yhdeksästä hahmosta on ja mitä kukin tekee.
Lopuksi
Kävele sisään. Etsi appelsiinilehto. Aloita oikealta, Zefyroksen sinisestä poskesta, joka tulee esiin puiden välistä. Siirrä katseesi vasemmalle, vastoin suuntaa, jossa luet kaiken muun. Katso, miten Khlorikseesta tulee Flora, Flora sirottelee kukat, gratiat tanssivat ja Merkurius kurottaa pilviä kohti. Yli viisisataa vuotta sitten nuoren Medici-serkun hääkamarissa joku suunnitteli maalauksen, joka pyysi silmääsi liikkumaan takaperin kevään läpi. Se pyytää yhä.
Kuvien lähteet
- Botticelli-primavera.jpg — Sandro Botticelli (n. 1445–1510). Lähde, public domain.
- Primavera 03.jpg — Sandro Botticelli (yksityiskohta: kolme gratiaa). Lähde, public domain.
- Primavera 02.jpg — Sandro Botticelli (yksityiskohta: Merkurius). Lähde, public domain.
- Primavera 05.jpg — Sandro Botticelli (yksityiskohta: Venus ja Amor). Lähde, public domain.
- Botticelli’s Primavera - detail (Flora and Venus).jpg — Sandro Botticelli. Lähde, public domain.