
Lähes jokainen renessanssin tietäjien kumarrus oli väline muotokuvamaalaukselle. Raamatun kertomuksessa kolme itämaan kuningasta tuli kaukaa mukanaan kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kuninkaat saattoi maalata keiksi tahansa. Firenzeläiset tilaajat pyysivät maalareitaan säännöllisesti antamaan tietäjille tilaajan ystävien, sukulaisten ja poliittisten liittolaisten kasvot. Kuninkaiden takana seisovat sivulliset saattoivat olla vielä paikallisempia. Koko maalauksesta saattoi tehdä pyhäksi kohtaukseksi naamioidun sukumuotokuvan.
Botticellin Tietäjien kumarrus, maalattu 1470-luvun puolivälissä ja nykyään Uffizissa, on tämän tempun kunnianhimoisin yksittäinen toteutus. Se on Medicien dynastian muotokuva, joka on naamioitu kuninkaiden vierailuksi seimellä. Se on myös hyvin hiljaisesti yksi italialaisen taiteen varhaisimmista maalarin omakuvista. Botticelli sijoitti itsensä maalauksen oikeaan reunaan katsomaan suoraan katsojaa kohti.
Tämä kirjoitus kertoo, kuka on kukin, mitä maalaus tekee ja miksi maalari päätyy oikeaan reunaan.
Mitä oikeastaan katsot
Näyttämönä on puoliksi raunioitunut antiikin rakennus, sellainen murentuva riemukaari, jolla 1400-luvun italialainen maalari viittasi ”antiikin maailmaan”. Raunion sisällä, matalalla kumpareella etualalla, istuu Neitsyt Maria Kristus-lapsi polvellaan. Joosef seisoo tai polvistuu hänen vieressään sen mukaan, mitä restaurointia katsot.
Kolme kuningasta on saapunut, yksi maassa Kristus-lapsen edessä ja kaksi hieman taempana, kaikki taidokkaissa firenzeläisissä aikalaisvaatteissa, jotka eivät kovin tosissaan yritä esittää itämaisten kuninkaiden kaapuja. Heidän ympärillään on parin tusinan miehen ja muutaman naisen joukko, hekin firenzeläisissä vaatteissa, hekin 1470-luvun puolivälin muodin mukaan. Jotkut katsovat Kristus-lasta. Jotkut katsovat toisiaan. Jotkut osoittavat. Yksi heistä, kankaan oikeassa reunassa, katsoo ulos kuvasta sinua kohti.
Maalaus on temperaa puupaneelille, noin 111 × 134 senttimetriä, alun perin alttaritaulu. Se on niin pieni, että läheltä katsottuna jokaisen hahmon kasvot erottuvat selvästi. Tämä on tärkeää. Kasvot ovat koko asian ydin.
Kuka sen tilasi
Tilaaja oli Gaspare di Zanobi del Lama, firenzeläinen pankkiiri ja Medicien vähäinen virkamies. Hänellä ei ollut aatelista sukutaustaa. Hän oli ollut sekaantunut joihinkin talousskandaaleihin. Hän halusi vakiinnuttaa asemansa Medicien piirissä, ja hän tilasi tämän alttaritaulun sukunsa kappeliin Santa Maria Novellan kirkkoon, laivan eteläpuolelle, joskus vuoden 1475 tienoilla. (Itse kappeli on kadonnut; se purettiin vuonna 1565.)
Maalaus oli yritys tulla nähdyksi. Kun del Lama antoi Botticellin maalata Medicit kuninkaiksi – ja Medicien serkut, liittolaiset ja suojatit sivullisiksi – hän liittoutui pysyvästi ja näkyvästi Firenzen mahtavimman suvun kanssa. Se toimi. Jokainen firenzeläinen, joka astui Santa Maria Novellaan seuraavien yhdeksänkymmenen vuoden aikana, näki pyhäksi kohtaukseksi naamioidun sukumuotokuvan ja näki siihen liitetyn del Laman nimen.
Del Lama itse on maalauksessa. Hän on parrakas vanhempi mies oikean puolen hahmojen toisen rivin keskellä, katsoo ulos kuvasta ja osoittaa yhdellä sormella ylöspäin kuin esitellen huoneen. Botticellin maalarivierailu aivan oikeassa reunassa on tavallaan vastaus del Lamalle: tilaaja ja maalari, kumpikin hiljaisesti tunnistettuna, kankaan samalla puolella.
Vasarin tunnistukset
Suurin osa siitä, mitä tiedämme maalauksen henkilöistä, on peräisin yhdestä Giorgio Vasarin Taiteilijaelämäkertojen lauseesta, joka kirjoitettiin noin seitsemänkymmentäviisi vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen. Vasari, jolla oli pääsy firenzeläisen hovin perimätietoon ja joka saattoi kysyä vanhemman sukupolven tunteneilta ihmisiltä, tunnisti kolme kuningasta nimeltä. Nykytutkijat ovat vahvistaneet ja tarkentaneet hänen tunnistuksiaan vertaamalla niitä muihin Medicien muotokuviin, etenkin säilyneisiin Cosimon, Pieron ja muiden mitaleihin ja pronssiveistoksiin.
Tässä Vasarin tunnistukset, jotka ovat yhä tutkimuksen lähtökohta.
Cosimo il Vecchio polvistuvana kuninkaana

Suoraan Kristus-lapsen edessä polvistuva kuningas, jonka kruunu on laskettu maahan hänen viereensä ja joka pitelee lapsen pientä jalkaa kädessään, on Cosimo il Vecchio de’ Medici. Vuonna 1389 syntynyt Cosimo oli käytännössä perustanut Medicien poliittisen dynastian. Hän oli ollut kuolleena yksitoista vuotta, kun Botticelli maalasi tämän – hän kuoli vuonna 1464 – mutta Vasari kertoo, ja kasvot vahvistavat, että Botticelli maalasi hänet säilyneiden mitalien ja rintakuvien mukaan.
Se on maalauksen näkyvin paikka. Vanhin tietäjistä polvistuneena Kristus-lapsen jalkojen juureen. Asettamalla Cosimon siihen maalaus esittää pienen teologisen argumentin: Medicien dynastia polvistuu ensimmäisenä Kristuksen eteen. Suvun näytös on hartaa eikä ylimielinen.
Cosimo on kalju, ja hänellä on hieman koukkuinen nenä ja se raskas leuka, joka hänellä oli elämässään. Hän on profiilissa. Kasvot tunnistaa jokainen, joka tuntee hänen kuolemansa jälkeen lyödyt pronssimitalit.
Piero il Gottoso toisena kuninkaana
Keskimmäinen kuningas, joka polvistuu hieman Cosimon takana kärpännahalla vuoratussa punaisessa kaavussa kädet anovasti kohotettuina, on Piero il Gottoso de’ Medici, ”Piero Kihtinen”. Piero oli Cosimon poika ja seuraaja. Hän oli hallinnut sukua vain viisi vuotta, vuodesta 1464 vuoteen 1469, ja kuollut viisikymmentäkolmevuotiaana kihtiin, josta hän sai lisänimensä. Cosimon tavoin hänkin oli jo kuollut, kun Botticelli maalasi tämän.
Piero näyttää nuoremmalta kuin Cosimo, hänen kasvonsa ovat täyteläisemmät ja suunsa leveämpi. Hän on pukeutunut koristeellisemmin, ruhtinaallisemmin kuin vanhempi mies. Hänen roolinsa maalauksessa on olla silta: linkki perustajan ja suvun nykyisen sukupolven välillä.
Giovanni de’ Medici kolmantena kuninkaana
Kolmas kuningas, joka on osittain selin katsojaan ja niin ikään polvillaan, on Giovanni de’ Medici, Pieron nuorempi veli ja Cosimon toinen poika. Giovanni oli kuollut nuorena vuonna 1463, ennen isäänsä ja vanhempaa veljeään. Botticelli maalasi hänet suvun muistikuvien ja postuumin mitalin perusteella.
Kolme kuningasta, kolme Mediciä, joista kaksi oli kuollut ennen maalauksen syntyä: tämä on dynastian muistomerkki. Maalaus kunnioittaa kuolleita perustajia elävän suvun rinnalla.
Lorenzo il Magnifico seisovassa joukossa
Vasemmalla seisovien hahmojen joukossa, hieman muita korkeammalla, tummiin kaapuihin ja pieneen mustaan hattuun pukeutuneena ja toisella kädellään miekkaansa nojaten seisoo Lorenzo il Magnifico de’ Medici – ”Lorenzo Upea” – Firenzen tosiasiallinen hallitsija maalauksen syntyaikaan. Lorenzo oli vuonna 1475 kaksikymmentäkuusivuotias ja oli ottanut suvun omaisuuden hoitaakseen kuusi vuotta aiemmin Pieron kuoltua.

Lorenzon kasvot ovat kuuluisat. Haukkamainen profiili, pitkä leuka, tummat silmät. Botticelli maalasi hänet elävästä mallista. (Lorenzo oli päivittäinen näky Medicien palatsissa ja ympäröivillä huviloilla; Botticelli kuului talouteen älyllisesti ja sosiaalisesti, joskaan ei palkattuna palvelijana.) Tämän maalauksen Lorenzo on sama Lorenzo, jonka Botticelli myöhemmin sijoittaisi naamioituneena Venuksen syntymään ja Primaveraan. Tässä Lorenzo on erehtymättömästi oma itsensä.
Giuliano de’ Medici seisovien hahmojen joukossa

Seisovien hahmojen joukossa, joidenkin tunnistusten mukaan kankaan oikealla puolella, tummemmassa kaavussa ja pää hieman painuksissa, on Giuliano de’ Medici, Lorenzon nuorempi veli. Giuliano oli neljä vuotta Lorenzoa nuorempi, kaksikymmentäkaksivuotias maalauksen syntyessä. Hän oli suvun oletettu perijä Lorenzon jälkeen. Kolme vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen, vuonna 1478, Giuliano murhattaisiin Pazzien salaliitossa Firenzen tuomiokirkossa: häntä puukotettiin yhdeksäntoista kertaa rintaan pääsiäismessun aikana. Lorenzo selviäisi samasta hyökkäyksestä veitsenhaava kaulassaan.
Maalaus siis tallentaa Medicien suvun aivan viimeisinä vuosina ennen Pazzien katastrofia. Giuliano on yhä elossa, yhä seisomassa, yhä osa dynastian ryhmämuotokuvaa. Kolmen vuoden kuluttua hän makaa kuolleena Duomossa. Botticelli, joka tunsi Giulianon hyvin, maalasi myöhemmin hänestä kuuluisan postuumin muotokuvan, joka on nykyään Berliinin Gemäldegaleriessa.
Botticellin omakuva oikeassa reunassa

Kankaan oikeassa reunassa, seisovien hahmojen eturivissä, keltakultaisessa viitassa ja pienessä punertavanvaaleassa parrassa, suoraan katsojaa kohti katsoen seisoo Sandro Botticelli itse. Vasari tunnistaa hänet suoraan: ”maalauksessa on Sandron itsensä muotokuva, hän on oikealla oleva hahmo, joka kääntyy katsojaa kohti.”
Botticelli oli maalauksen syntyessä noin kolmekymmentävuotias. Kasvot täsmäävät. Parta täsmää. Ilme – hieman epäilevä, hieman väsynyt, hyvin valpas – täsmää niihin kasvoihin, jotka hän myöhemmin maalasi muissa yhteyksissä.
Maalarin vierailu oikeassa reunassa ei ollut vuonna 1475 uusi perinne. Giotto oli kätkenyt itsensä freskojen väkijoukkoihin. Masaccio oli sijoittanut itsensä Brancaccin kappeliin. Ghirlandaio tekisi saman Santa Maria Novellassa vuosikymmentä myöhemmin. Botticellin versiossa epätavallista on katseen suoruus. Hän ei katso pyhää kohtausta. Hän ei katso tilaajaansa. Hän katsoo rauhallisesti ja vakaasti katsojaa.
Puolitoista vuosisataa myöhemmin Caravaggio tekisi jotain samankaltaista omakuvassaan Goljatin irtileikattuna päänä Borghesessa. Meillä on kokonainen kirjoitus Caravaggion myöhäisistä omakuvista Roomassa, joka sopii pariksi Botticellin tässä tekemälle siirrolle. Ja meillä on kirjoitus Rafaelin omakuvasta Ateenan koulussa, joka maalattiin kolmekymmentäkuusi vuotta tämän Kumarruksen jälkeen ja jossa sama temppu – maalari katsoo katsojaa pyhän kohtauksen oikeasta reunasta – toteutetaan paljon suuremmassa mittakaavassa.
Tietäjien kumarruksen oikean reunan Botticelli on esikuva. Vatikaanin Rafael on joidenkin tulkintojen mukaan kunnianosoitus sille.
Mitä maalaus tekee poliittisesti
Maalaus on joka tasolla Medicien propagandaa. Dynastian kolme perustajaa polvistuu seimen äärellä kohtauksen hartaimmilla paikoilla. Suvun nykyiset päämiehet ovat seisovassa joukossa hillityissä aikalaisvaatteissa, läsnä mutta eivät komeilemassa. Tilaaja del Lama on toisessa rivissä, tunnistettavissa taivaaseen osoittavasta sormestaan. Maalari on oikealla katsomassa ulos kuvasta.
Vuoteen 1475 mennessä Medicit olivat jo huolissaan siitä, miten hallita yhä näkyvämpää valtaansa kaupungissa, joka oli ainakin nimellisesti tasavalta. Medicien perinteinen strategia oli käyttää valtaa kerskailematta sillä: pukeutua vaatimattomasti, kieltäytyä seremoniallisista arvonimistä ja ylläpitää kuvitelmaa siitä, että he olivat vain yksi firenzeläissuku muiden joukossa. Tietäjien kumarrus julkisena taideteoksena Santa Maria Novellassa pujotti tämän langan neulansilmään täydellisesti. Suku ei maalauttanut itseään Firenzen kuninkaiksi. Se maalautti itsensä itämaan kuninkaiksi polvillaan Kristuksen edessä. Hartautta ja näkyvyyttä yhdellä eleellä.
Temppu toimi noin sata vuotta. Medicit hallitsivat kaupunkia enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti dynastian loppuun vuoteen 1737 asti.
Miksi maalaus on Uffizissa
Tietäjien kumarrus riippui del Laman kappelissa Santa Maria Novellassa noin vuodesta 1475, kunnes kappeli purettiin vuonna 1565 kirkon remontin yhteydessä. Maalaus pelastettiin, siirrettiin ja päätyi lopulta Medicien kokoelmaan. Se ripustettiin Uffiziin luultavasti 1600-luvun lopulla. Se on ollut museossa siitä lähtien, ja sitä on siirrelty suhteellisen vähän.
Nykyään se riippuu Botticelli-saleissa Primaveran ja Venuksen syntymän rinnalla, saleissa 10–14. Sali on museon vilkkaimpia. Useimmat kävijät pysähtyvät kahden suuren mytologisen maalauksen eteen, ottavat kuvansa ja kävelevät Kumarruksen ohi päästäkseen Leonardon ja Michelangelon luo saliin 35.
Se on virhe. Kumarrus on elämäkerrallisempi, poliittisesti latautuneempi ja kenties paljastavampi siitä, miten Botticelli ymmärsi oman roolinsa kaupungissa, kuin kumpikaan kahdesta kuuluisammasta maalauksesta. Seistä sen edessä ja tunnistaa kasvot – Cosimo, Piero, Giovanni, Lorenzo, Giuliano, del Lama ja Botticelli itse – on nähdä siivu vuoden 1475 Firenzeä harvinaisen suoraan.
Chiaro käy läpi seitsemän tunnistettua muotokuvaa – kolme Medici-kuningasta, kaksi Medici-veljestä joukossa, tilaaja del Laman ja Botticellin oikealla – yhtenä yhtenäisenä ryhmäkuvana uuden ajan alun vaatteissa, jolloin maalaus näyttäytyy sinä sukumuotokuvana, joka se aina oli, eikä pyhänä kohtauksena, joksi se on puettu.
Miten Botticelli sen teki
Vasari kertoo jälleen, että Botticelli ”teki kauniita ja eläviä kasvoja” tähän maalaukseen ja että teos toi hänelle ”suuren maineen niin Firenzessä kuin muuallakin”. Se on maalaus, joka vakiinnutti Botticellin asemaan maalarina, jolle Medicit uskoivat poliittisimmat tilauksensa. Tämän Kumarruksen jälkeen hän sai Sikstus IV:ltä Sikstuksen kappelin freskot (1481), Lorenzo di Pierfrancescolta Primaveran tilauksen (1482) ja toisen, Berliinissä olevan Kumarruksen. 1480-luvun puolivälin Venuksen syntymää ei olisi syntynyt ilman tätä.
Tekniikka on puhdasta temperaa puupaneelille, ja hahmot on järjestetty hienostuneeksi friisiksi, jota silmä lukee kahteen suuntaan: keskellä olevasta pyhästä perheestä ulospäin siipiin ja edessä polvistuvista taaksepäin seisovan joukon läpi. Arkkitehtuuri – puoliksi raunioitunut antiikin paviljonki – on asetettu hieman vinoon, mikä antaa maalaukselle syvyyttä menettämättä hahmojen friisimäistä luonnetta.
Värit ovat hillittyjä: paljon tummaa vihreää, tummaa punaista, okraa ja kultaa, satunnaisin kirkkaan sinisen ja valkoisen välähdyksin. Tämä vastaa sitä, mikä oli muodissa firenzeläisessä maalaustaiteessa 1470-luvun puolivälissä, muutamaa vuotta ennen Primaveran kirkkaampaa palettia.
Loppukäänne
Kävele Botticelli-saleihin. Ohita Venuksen syntymä. Ohita Primavera. Etsi seuraavalta seinältä pienempi, tummempi paneeli. Katso nyt oikeaa reunaa. Vaalea mies kultaisessa viitassa ei ole sivullinen. Hän on maalari, joka katsoo sinua viidensadanviidenkymmenen vuoden takaa. Hänen vasemmalla puolellaan Firenzeä hallinnut suku polvistuu seimen äärellä. Koko maalaus on pidätetty henkäys. Kolmekymmentävuotias Sandro Botticelli päästää sinut mukaan vitsiin.
Kuvalähteet
- Botticelli - Adoration of the Magi (Zanobi Altar) - Uffizi.jpg – Sandro Botticelli (n. 1445–1510). Lähde, public domain.
- Sandro Botticelli - The Adoration of the Magi (detail) - WGA2705.jpg – Sandro Botticelli. Lähde, public domain.
- Sandro Botticelli - The Adoration of the Magi (detail) - WGA2703.jpg – Sandro Botticelli. Lähde, public domain.
- Botticelli, Adoration of the Magi (Zanobi Altarpiece), 1474-76, Uffizi, detail.jpg – Sandro Botticelli, kuva: Sailko. Lähde, CC BY 3.0.
- Botticelli, Adoration of the Magi (Zanobi Altarpiece), 1474-76, Uffizi, detail with self-portrait.jpg – Sandro Botticelli, kuva: Sailko. Lähde, CC BY 3.0.