
La Primaverassa on yhdeksän hahmoa. Useimmissa aikakauden maalauksissa on yksi tai kaksi, joskus kolme. Primavera asettaa yhdeksän rinnakkain etualalle, appelsiinipuiden lehtoon, vyöhykkeeksi, joka täyttää lähes koko kankaan. Jokainen hahmo on lainaus. Jokainen tekee jotain tiettyä. Maalaus on tarkoitettu luettavaksi oikealta vasemmalle, vastoin länsimaisen lukemisen luontevaa suuntaa vasemmalta oikealle, ja se on yksi syy siihen, miksi useimmat kävijät seisovat sen edessä hämmentyneinä.
Tämä on hahmo kerrallaan etenevä purkukirjoitus. Jokainen maalauksen hahmo: mitä se lainaa, mitä se tekee, kuka se on. Ne luetaan siinä järjestyksessä, jossa Botticelli haluaa sinun lukevan ne: oikealla Khlorikseen tarttuvasta Zefyroksesta aivan vasemmalla pilviä erottavaan Merkuriukseen.
Pidempi kirjoitus maalauksesta kokonaisuutena käsittelee tilaajaa, vuodenaikaa ja uusplatonista taustaa. Tämä on sen hahmotason kumppani.
Miten maalausta luetaan
Aloita oikealta. Siirry vasemmalle. Jokainen hahmo johdattaa seuraavaan. Maalaus on yksi ainoa kulkue yhdeksässä osassa: kevään saapuminen.
Lukeminen oikealta vasemmalle on epätavallista. Useimmat renessanssimaalaukset, joissa on kertomus, luetaan vasemmalta oikealle. Primavera kääntää suunnan. Vallitsevan uusplatonisen tulkinnan mukaan syy on se, että maalaus etenee fyysisen, eläimellisen rakkauden maailmasta (Zefyroksen hyökkäys Khlorista kohtaan) kohti filosofisen, älyllisen rakkauden maailmaa (Merkuriuksen ylöspäin taivaisiin osoittava ele). Silmä lukee maasta taivaalle, ruumiista sieluun.
Maassa on kahdeksan hahmoa, ja yhdeksäs, Amor, leijuu Venuksen yllä; jotkut tutkijat pitävät häntä erillisenä hahmona ja toiset osana Venuksen ryhmää. Käymme hahmot läpi yksi kerrallaan ja katsomme sitten lähempää lehtoa, kukkia ja Gratioita: yhteensä kymmenen pysähdystä.
1. Zefyros (oikea reuna)

Kankaan oikeassa reunassa oleva vaaleansininen hahmo, joka tulee puoliksi esiin tummien puiden välistä posket pullistuneina kuin hän puhaltaisi tuulta, on Zefyros, länsituuli. Zefyros on sen lämpimän kevättuulen henkilöitymä, jonka antiikin kirjailijoiden mukaan uusi vuodenaika toi mukanaan. Hesiodos, Ovidius, Lucretius – kaikki kuvaavat Zefyrosta kevään tuulena, henkäyksenä, joka sulattaa maailman talven jälkeen.
Zefyros on maalauksen ainoa hahmo, joka ei seiso maassa. Hän on ilmassa, oman tuulensa puhaltamana puoliksi lehdon sisällä. Hänen ihonsa on sinertävä, hieman toismaailmallinen, mikä merkitsee hänet hengeksi eikä kuolevaiseksi. Hänen suunsa on auki. Henkäys näkyy: valkoisia juovia kulkee hänen huuliltaan Khloriksen hiuksiin.
Hän pitelee tiukasti nymfiä, joka on aivan hänen vasemmalla puolellaan. Hän on juuri tarttumassa tähän.
2. Khloris (heti Zefyroksen vieressä)
Valkopukuinen nuori nymfi, joka kiertyy poispäin Zefyroksesta toinen käsi koholla työntääkseen tämän pois ja kasvot yllättyneinä tai pelästyneinä käännettyinä, on Khloris. Hän on kreikkalaisen mytologian metsänymfi, kenenkään merkittävän tytär, joka sattui asumaan lehdossa, johon Zefyros päätti tulla.
Ovidiuksen Fastien viidennen kirjan mukaan Zefyros näki Khloriksen, lumoutui tämän kauneudesta ja ajoi tätä takaa. Hän sai tämän kiinni, raiskasi tämän ja – samassa kappaleessa – nai tämän, antoi tälle vallan kukkiin ja muutti tämän jumalatar Floraksi. Muodonmuutos alkaa maalauksessa juuri tällä hetkellä. Katso Khloriksen suuta. Siitä tulee jo kasvillisuutta: kärhiä, lehtiä, niiden kukkien ensimmäisiä versoja, joita hän pian hallitsee. Hänen jalkojensa ympärillä maa versoo kevään ensimmäisiä kasveja.
Botticelli on tavoittanut Khloriksen kynnykseltä hyökkäyksen ja jumalaksi korottamisen välissä, kuolevaisen nymfin ja kukkien jumalattaren välissä. Hahmo on yksi ainoa liike: väkivalta muuttuu luomiseksi.
3. Flora (askel Khloriksesta vasemmalle)

Heti Khloriksen vasemmalla puolella oleva hahmo, jonka valkoiseen pukuun on painettu ruiskaunokkeja ja ruusuja, jolla on seppele hiuksissaan ja edessään kankaasta kokoon kerätty esiliina, josta hän sirottelee kukkia pitkin lehtoa, on Flora, kukoistuksen jumalatar. Kertomuksen kannalta Flora on sama henkilö kuin Khloris, askeleen myöhemmin ajassa. Oikealla oleva Khloris on juuri aloittanut muodonmuutoksensa. Askeleen vasemmalla oleva Flora on saanut sen päätökseen.
Tämä on yksi maalauksen hienovaraisimmista sommitteluratkaisuista. Sama henkilö näytetään kahdesti, yhtä aikaa, kahdessa tilassa. Maalaus tekee kuvan keinoin sen, minkä Ovidius tekee säkeissä: yhden virkkeen, jossa Khloris siepataan, muutetaan ja nimetään uudelleen Floraksi.
Floran asu on renessanssimaalauksen kauneimpia. Hänen pukunsa ruiskaunokit ja ruusut ovat sinisiä ja punaisia, myöhäiskevään värejä. Hänen hiustensa seppele on myrttiä, joka oli Venukselle pyhä. Hänen sirottelemiensa kukkien esiliinassa on päivänkakkaroita, kehäkukkia, esikkoja ja ainakin tusina muuta lajia. 1480-luvun firenzeläisen muodin kielellä hän on pukeutunut morsiameksi: valkoinen puku, kukkainen esiliina, seppele. Firenzeläiset morsiamet todella pukeutuivat tähän aikaan näin vihkiseremoniaan.
Flora myös katsoo ulos kohti katsojaa, mikä tekee hänestä toisen maalauksen vain kahdesta hahmosta, joiden katse kohtaa meidän katseemme. (Kolme Gratiaa katsovat toisiaan, Venus ja Merkurius katsovat ohitsemme, ja vain Flora ja keskimmäinen Gratia katsovat meitä suoraan silmiin.)
4. Venus (keskellä)
Hahmo, joka seisoo hieman muiden takana kankaan geometrisessa keskipisteessä punaisessa viitassa valkoisen alusmekon päällä ja toinen käsi kohotettuna eleeseen, joka on jotain tervetulotoivotuksen ja siunauksen väliltä, on Venus. Hän on lehdon hallitseva läsnäolo. Muut hahmot on aseteltu hänen ympärilleen kuin hovi.
Venus, roomalainen rakkauden jumalatar (kreikaksi Afrodite), yhdistettiin perinteisesti kevääseen, avioliittoon ja suvunjatkamisen periaatteeseen. Siinä uusplatonisessa ikonografisessa järjestelmässä, jota Marsilio Ficino oli opettanut Firenzessä viisitoista vuotta ennen kuin Botticelli maalasi tämän teoksen, Venuksella oli kaksi puolta: taivaallinen Venus (Venus Caelestis), jumalallisen rakkauden jumalatar, ja maallinen Venus (Venus Vulgaris), ruumiillisen rakkauden jumalatar. Molemmat olivat sama jumalatar eri suunnista nähtynä.
Tämän maalauksen Venus ei ole pukeutunut antiikin laskostettuun asuun, jota jumalattarelta voisi odottaa, vaan aikalaisen firenzeläisen morsiamen asuun. Punainen viitta, punareunainen valkoinen alusmekko ja kampaus – trinzale, jossa otsalla on yksi ainoa jalokivi – ovat kaikki 1480-luvun firenzeläisen sposan asua. Maalaus tilattiin nuoren Medici-serkun, Lorenzo di Pierfrancescon, häihin, ja Venus on puettu morsiameksi.
Hänen eleensä on merkityksellinen. Hänen oikea kätensä on koholla kämmen eteenpäin, eleessä, jonka taidehistorioitsijat tulkitsevat tervetulotoivotukseksi – adventus, roomalainen vieraiden vastaanottamisen ele. Hän toivottaa Zefyroksen, Khloriksen, Floran, Gratiat ja Merkuriuksen, heidät kaikki, tervetulleiksi lehtoonsa.
Venuksen vatsa on mekon alla hieman pyöristynyt. Jotkut tutkijat ovat Charles Dempseyn jäljissä tulkinneet tämän raskauden merkiksi, mikä sitoisi maalauksen tarkemmin häiden ja hedelmällisyyden ikonografiaan, joka sopii vuoden 1482 Medici–Appiani-avioliittoon. Toiset pitävät sitä firenzeläisen morsiamen luontevana vartalonmuotona maalauksen kuvakielessä. Tulkinnasta kiistellään.
5. Amor (Venuksen yllä)

Aivan Venuksen pään yllä, appelsiinipuiden latvustossa leijuu Amor, hänen poikansa. Hän jännittää jousta. Hänen silmänsä on sidottu. Nuoli osoittaa alaspäin ja hieman katsojan oikealle, kohti kolmen Gratian keskimmäistä hahmoa.
Silmäside on lainaus Petrarcalta, joka oli teoksessaan Trionfi (Riemukulut) kuvannut Amorin sokeaksi ja hänen nuolensa osumassa välittämättä siitä, keneen ne osuvat. Viittaus Petrarcaan olisi ollut heti tunnistettavissa jokaiselle sivistyneelle firenzeläiselle vuonna 1482. Petrarca oli ollut italian kielen luetuin runoilija sadan vuoden ajan. Silmät sidottu Amor on maalauksen tapa sanoa: rakkaus on sattumaa, rakkaus on järjetöntä, rakkaus osuu sinne, minne osuu.
Amorin liekkikärkinen nuoli – kärjessä näkyy pieni oranssi liekki – on eroottisen rakkauden nuoli. Kun se osuu keskimmäisen Gratian rintaan, se käynnistää sen ketjureaktion, jota kolme Gratiaa tanssivat.
6. Kolme Gratiaa (Venuksesta vasemmalle)

Kolme nuorta naista lähes läpikuultavissa valkoisissa puvuissa, käsi kädessä piirissä hitaasti tanssimassa appelsiinilehdossa, ovat kolme Gratiaa. He ovat kreikkalaisen mytologian kharitit, latinaksi gratiat: Hesiodoksen Theogoniassa he ovat Zeuksen ja Eurynomen kolme tytärtä, nimeltään Aglaia (Loisto), Eufrosyne (Ilo) ja Thaleia (Riemu). Renessanssin uusplatonisessa ikonografiassa he saivat kuitenkin eri nimet ja eri tulkinnan: Pulchritudo (Kauneus), Castitas (Siveys) ja Voluptas (Nautinto).
Primaveran kolme Gratiaa ovat vakiintuneen uusplatonisen tulkinnan mukaan vasemmalla Pulchritudo, keskellä Castitas ja oikealla Voluptas. He ovat asettuneet piiritanssiin, koska Marsilio Ficinon tulkinnassa nämä kolme ovat eroottisen rakkauden yhden ja saman kierron vaiheita: Kauneus johtaa Siveyteen (koska Kauneus herättää halun, jonka siveä mieli hillitsee), Siveys johtaa Nautintoon (koska hillitty halu löytää lopulta oikean ilmaisunsa), Nautinto johtaa takaisin Kauneuteen (koska nautinto jalostaa ja uudistaa kauneuden havaitsemista).
Siksi Amorin nuoli on suunnattu keskimmäiseen Gratiaan, Castitakseen. Nuoli, joka on osumassa hänen rintaansa, muuttaa hänet – rakkauden väistämättömän logiikan mukaan – Pulchritudon sisareksi Voluptakseksi. Tanssi on kierto, ja Amor on sattumanvarainen nuoli, joka käynnistää sen.
Myös käsien asento on merkityksellinen. Gratiat eivät vain pidä toisiaan kädestä. Heidän sormensa ovat lomittain tietyssä asennossa – kolmen ristikkäisen kädenotteen ketjuna – jota antiikin kirjailijat olivat kuvanneet liberalitasin, ”anteliaisuuden”, ikonografiaksi. Antiikin ikonografiassa kolme Gratiaa edustivat anteliaisuuden kolmea vaihetta: antamista, vastaanottamista ja takaisin antamista. Botticellin asetelma säilyttää antiikin viittauksen ja asettaa sen päälle uusplatonisen eroottisen tulkinnan.
Läpikuultavat puvut ovat tarkoituksellisia. Gratiat ovat pukeissa, mutta heidät näkee. Tämä on yksi maalauksen pienistä vitseistä: eroottisen rakkauden jumalattaret ovat muodollisesti säädyllisiä pitkähihaisissa valkoisissa mekoissa, mutta mekot ovat niin ohuita, että vartalot näkyvät. Botticelli käyttää ikonografiaansa molempiin suuntiin.
7. Merkurius (aivan vasemmalla)

Maalauksen vasemmassa reunassa oleva hahmo punaisessa viitassa, kultaiset saappaat jalassa, pieni miekka vyöllään ja kaduceus (sauva, jonka ympärille on kietoutunut kaksi käärmettä) nostettuna kohti puita, on Merkurius, jumalten sanansaattaja. Hän on maalauksen ainoa hahmo, joka on kääntynyt poispäin keskiryhmästä. Hänen selkänsä on viistosti tanssia kohti. Hän katsoo ylös ja sivulle pieneen tummaan pilvirintamaan, joka on ilmestynyt appelsiinipuiden latvuston ylle.
Hän erottaa pilviä toisistaan. Hänen kohotetussa oikeassa kädessään oleva kaduceus kurottaa kohti pilviä ja työntää niitä erilleen. Tämä on antiikin tunnusmerkki. Merkurius oli psykhopompoksen eli sielujen saattajan roolissa perinteisesti jumala, joka saattoi kuolleet manalaan ja joka joissakin myyteissä myös avasi teitä pilvien, usvien ja esteiden läpi. Vergilius kuvaa hänet tekemässä näin Aeneiassa. Botticelli kuvittaa tätä roolia.
Uusplatonisessa tulkinnassa Merkurius on rajahahmo. Hänen takanaan oleva lehto Gratioineen, Venuksineen ja Floroineen on maallisen rakkauden maailma. Hänen yläpuolellaan, pilvien takana, on taivaallisen rakkauden maailma – sielun nousu kohti jumalallista. Merkuriuksen ele avaa näiden kahden välistä rajaa. Siinä ikonografisessa argumentissa, jonka maalaus esittää, hän johdattaa sielun ulos ruumiista ja kohti taivaita.
Tästä syystä myös Merkurius on puettu aikalaisfirenzeläiseksi. Hänen asunsa – punainen viitta, saappaat, pieni miekka lanteella – on nuoren firenzeläisen aatelismiehen asu. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että kasvot ovat muotokuva jostakusta Medicistä, mahdollisesti Giuliano de’ Medicistä (Lorenzo Upean veljestä, joka murhattiin vuonna 1478) tai jostakusta hänen serkuistaan. Muotokuvatunnistuksesta kiistellään. Selvää on, että Merkurius, kuten Venus, on puettu aikansa vaatteisiin, mikä olisi kaventanut välimatkaa mytologian ja sen perheen välillä, jolle maalaus tehtiin.
8. Appelsiinilehto
Miljöö ei ole metsä eikä puutarha vaan nimenomaan appelsiinipuiden lehto. Latvustossa riippuvat hedelmät ovat kultaisia. Lehdet ovat tummanvihreitä. Lehto sulkeutuu maalauksen takaosassa yhtenäiseksi lehvästövyöhykkeeksi, eikä horisonttia tai taivasta näy lainkaan, lukuun ottamatta pientä läikkää Merkuriuksen yllä, jossa hän erottaa pilviä.
Appelsiinipuut eivät ole sattumaa. Appelsiini – italialaisessa kasvitieteellisessä nimessä mala medica – oli Medicien suvun heraldinen tunnus, sanaleikki heidän nimellään. (Nimi ”Medici” tulee sanasta ”medico”, lääkäri; appelsiini, latinaksi mala medica, oli ”lääkeomena” tai ”Medici-omena”. Sanaleikki oli vuonna 1482 jo vanha, ja suku oli omaksunut sen.) Lehto on siis Medicien lehto. Heraldisella tasolla maalaus sijoittuu Medicien maalle.
Tämä on samanlainen suvun heraldiikkaa miljööksi muuttava ratkaisu, jota Botticelli käytti Tietäjien kumarruksessa, jossa Medicien suku tunnistetaan seimen äärellä polvistuvien hahmojen aikalaisasuista. Koko kirjoitus Tietäjien kumarruksesta käy läpi sen toisen maalaukseksi muutetun sukumuotokuvan.
9. Kukat

Kasvitieteilijät ovat tunnistaneet Primaverasta noin 190 eri kukkalajia, alkaen toscanalaisesta kasvitieteilijästä Mirella Levi d’Anconasta 1980-luvulla. Useimmat niistä ovat kukkia, jotka antiikin kirjallisuudessa on perinteisesti yhdistetty Venukseen, avioliittoon tai kevääseen.
Ruusut ovat Venukselle pyhiä. Päivänkakkarat ovat Floran kukkia. Ruiskaunokit yhdistetään joskus roomalaisiin hääperinteisiin. Narsissi on kreikkalaisen nymfi Ekhon kukka; Ekho riutui pois vastaamattoman rakkautensa vuoksi ja muuttui kukaksi. Hyasintti on Apollonin rakastaman nuorukaisen Hyakinthoksen kukka. Jokainen laji on siinä uusplatonisessa ikonografisessa järjestelmässä, jonka puitteissa Angelo Poliziano työskenteli, koodattu viittaus. Jokaisen voisi avata pieneksi mytologiseksi tarinaksi.
Kukilla on myös kalenteri. Maalauksessa näkyvät lajit kukkivat Toscanan kalenterissa suunnilleen samassa kahden viikon jaksossa myöhäistalvella ja varhaiskeväällä. Tunnistamalla lajit tutkijat ovat päätelleet, että Botticelli kuvaa yhtä hetkeä maaliskuun alussa Firenzessä tai sen lähellä, maalauksen valmistumista edeltäneenä vuonna.
10. Kolme Gratiaa läheltä

Kolme Gratiaa ansaitsevat toisen katseen. Edestä he näyttävät yhtenäiseltä piiriltä. Hieman viistosta kulmasta – siitä kulmasta, josta useimmat kävijät heidät salissa näkevät, koska maalaus on leveä eikä sen kaikkien osien eteen voi seistä yhtä aikaa – he ovat kolme erillistä hahmoa.
Jokaisella on eri kampaus. Jokaisella on eri jalokivi. Keskimmäinen Gratia, Castitas, on pukeutunut säädyllisimmin: hänen pukunsa peittää enemmän ja hänen hiuksensa on sidottu tiukemmin. Oikeanpuoleinen Gratia, Voluptas, on koristeltu taidokkaimmin: helmiä hiuksissa, rintaneula olalla. Vasemmanpuoleinen Gratia, Pulchritudo, on yksinkertaisin. Asujen hierarkia vastaa näiden kolmen uusplatonista hierarkiaa: Kauneus (yksinkertainen), Siveys (säädyllinen), Nautinto (koristeellinen).
Läpikuultava kangas on jälleen tarkoituksellinen valinta. Kangas vaikuttaa lähes painottomalta. Se paljastaa vartalot enemmän kuin peittää ne. Botticelli tekee sitä, mitä hän tekee koko maalauksessa: noudattaa muodollisesti aikansa säädyllisyyssääntöjä ja tekee vartaloista niin aistillisia kuin säännöt sallivat.
Mitä hahmot tekevät yhdessä
Oikealta vasemmalle luettuna maalaus kertoo yhden tarinan. Zefyros saapuu. Zefyros tarttuu Khlorikseen. Khloris muuttuu Floraksi. Flora sirottelee ensimmäiset kukat pitkin lehtoa. Venus hallitsee uutta vuodenaikaa keskeltä. Silmät sidottu Amor ampuu nuolensa kohti tanssia. Kolme Gratiaa tanssivat eroottisen rakkauden ikuista kiertoa. Rajalla oleva Merkurius erottaa pilvet ja avaa tien kohti jumalallista.
Maalaus on kevään kulkue yhdeksässä hahmossa. Se alkaa ruumiin himojen kaaoksesta ja päättyy mietiskelevään nousuun kohti taivaita. Se maalattiin nuoren Medici-serkun hääkamariin, jossa se riippui sukupolven ajan, sitten se siirrettiin Medicien huvilaan Castelloon, jossa Vasari näki sen 1550-luvulla, ja sitten 1700-luvulla Uffiziin.
Siellä se on ollut siitä lähtien. Salit 10–14, pitkällä seinällä, vastapäätä Venuksen syntymää. Kumppanikirjoitus maalauksesta kokonaisuutena käsittelee tilaajaa, vuodenaikaa ja laajempaa tulkintahistoriaa. Venuksen syntymä -kirjoitus käsittelee samassa salissa riippuvaa sisarmaalausta.
Sukupolvea myöhemmin Rafael täytti Roomassa seinän filosofeilla, ja hänen Ateenan koulunsa avataan samalla tavalla hahmo hahmolta, yhdessä sarjan muiden teosten kanssa koosteessa Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.
Chiaro opastaa sinut hahmojen läpi oikealta vasemmalle, niin kuin maalaus haluaa tulla luetuksi – Zefyros tarttuu Khlorikseen, Khloris muuttuu Floraksi, Flora sirottelee, Gratiat tanssivat, Merkurius erottaa pilvet – yhtenä jatkuvana kevään virtana, joka kulkee kankaan poikki, joten maalaus avautuu kulkueena, joka se on aina ollut.
Viimeinen sana
Seiso La Primaveran edessä. Etsi sininen poski oikeasta reunasta. Etsi metsänymfi heti sen vierestä, kasvillisuutta jo tulossa hänen suustaan. Siirrä katsettasi vasemmalle, hitaasti, vastoin sitä suuntaa, jossa luet kaiken muun – Flora sirottelee, Venus hallitsee, Amor silmät sidottuina, Gratiat tanssivat, Merkurius erottaa pilven aivan reunassa. Yli viisisataa vuotta sitten, nuoren Medici-serkun hääkamarissa, joku suunnitteli maalauksen, joka pyysi silmääsi kulkemaan takaperin kevään läpi. Se pyytää yhä. Jokainen yhdeksästä hahmosta on lainaus. Jokainen tekee jotain tiettyä. Koko teos mahtuu yhteen silmäykseen ja avautuu tunnissa.
Kuvalähteet
- Botticelli-primavera.jpg – Sandro Botticelli (n. 1445–1510). Lähde, public domain.
- Primavera 02.jpg – Sandro Botticelli (Merkuriuksen yksityiskohta). Lähde, public domain.
- Primavera 03.jpg – Sandro Botticelli (kolmen Gratian yksityiskohta). Lähde, public domain.
- Primavera (Botticelli) (detail).jpg – Sandro Botticelli (Amorin ja Venuksen yksityiskohta). Lähde, public domain.
- Botticelli’s Primavera - detail (Flora and Venus).jpg – Sandro Botticelli. Lähde, public domain.
- Sandro Botticelli - Three Graces in Primavera (detail).jpg – Sandro Botticelli. Lähde, public domain.