Siirry sisältöön

Miksi Michelangelo signeerasi Pietàn eikä koskaan enää signeerannut mitään

Julkaistu: • Lukuaika 9 min

Michelangelon Pietà kappelissaan Pietarinkirkossa, Neitsyt pitelemässä Kristuksen ruumista sylissään.

Tässä on syy, miksi Michelangelo signeerasi Pietàn. Keväällä 1499 kaksi pyhiinvaeltajien viittoihin pukeutunutta miestä seisoi vanhan Pietarinkirkon pohjoisessa poikkilaivassa ja katseli upouutta marmoriveistosta. Nuori äiti, tuskin tyttöä vanhempi, piteli aikuista poikaansa sylissään. Poika oli kuollut. Hänen lihaksensa olivat veltot. Hänen oikea kätensä riippui alas, sormet löysinä, melkein hipaisten äidin polvea. Äidin kasvot olivat taipuneet hänen ylleen surussa, joka oli niin hiljainen, että se näytti unelta.

Pyhiinvaeltajat ihailivat teosta. Toinen heistä kääntyi toisen puoleen ja sanoi sen tehneen kuvanveistäjän nimen. Nimi, jonka hän sanoi, oli Cristoforo Solari.

Kolmas mies, joka seisoi muutaman askeleen päässä, kuuli hänet. Kolmas mies oli Michelangelo Buonarroti. Hän oli 24-vuotias. Hän oli käyttänyt puolitoista vuotta tuohon marmoriin. Hän oli juuri toimittanut sen kirkkoon ranskalaisen kardinaalin hautaa varten. Ja hän katseli, kun vieraat ihmiset antoivat hänen työnsä kunnian keskinkertaiselle milanolaiselle kuvanveistäjälle.

Sinä yönä, tai ehkä seuraavana, hän palasi kappeliin mukanaan kynttilä, taltta ja nuija. Hän kiipesi veistoksen päälle. Neitsyen rinnan poikki vinosti kulkevaan nauhaan hän kaiversi viisi latinankielistä sanaa: MICHAEL.A[N]GELVS.BONAROTVS.FLORENT[INVS].FACIEBA[T]. ”Firenzeläinen Michelangelo Buonarroti teki tätä.”

Sitten hän kiipesi alas. Se oli ainoa kerta elämässään, kun hän signeerasi oman veistoksensa. Hän eli vielä kuusikymmentäneljä vuotta eikä koskaan tehnyt sitä uudelleen.

Miksi Michelangelo signeerasi Pietàn ja katui sitä

Tarina on peräisin Giorgio Vasarilta, joka kirjoitti Taiteilijaelämäkertansa vuonna 1550 ja päivitti Michelangelo-lukua kuvanveistäjän kuoltua vuonna 1564. Vasari tunsi Michelangelon. Hän oli seurannut tämän työskentelyä. Hän oli haastatellut ihmisiä, jotka olivat olleet Roomassa vuonna 1499, kun Pietà asennettiin paikalleen. Kun Vasari kertoo tapauksesta, hän ei arvaile.

Kilpailu Cristoforo Solarin kanssa oli hänen mukaansa laukaisija. Solari oli lombardialainen kuvanveistäjä, jolla oli kohtuullinen maine Milanossa mutta ei mitään jalansijaa Roomassa. Jotenkin joukko kävijöitä oli Pietàn edessä seistessään vakuuttanut itsensä siitä, että nuori äiti oli peräisin tuosta toisesta työpajasta. Michelangelo kuuli sen eikä voinut antaa asian olla.

Mutta tässä on se osa, jolla on merkitystä. Michelangelo häpesi tekoaan. Vasari huomauttaa tarkasti, että signeeraus kaiverrettiin hetkessä, jona hän oli kuullut loukkauksen, eikä rutiininomaisena itsensä esille tuomisena. Rauhoituttuaan hän päätti, että kuvanveistäjälle sopiva asenne oli olla kaivertamatta nimeään teokseen lainkaan. Se oli kerskailua. Se oli moukkamaista. Suuren veistoksen pitäisi puhua puolestaan.

Niinpä hän teki yksityisen lupauksen. Ei enää koskaan signeerausta. Ja hän piti sen.

Firenzen Daavid, viisi metriä marmoria, ei ole signeerattu. San Pietro in Vincolin Mooses ei ole signeerattu. Medicien haudat ylevine Aamunkoittoineen, Iltahämärineen, Päivineen ja Öineen eivät ole signeerattuja. Louvren Kuoleva orja ja Kapinallinen orja eivät ole signeerattuja. Sikstuksen kappelin kattoa ei ole signeerattu. Viimeistä tuomiota ei ole signeerattu. Viimeistä, Rondaninin Pietàa, jota hän työsti vielä kuusi päivää ennen kuolemaansa 88-vuotiaana, ei ole signeerattu.

Ainoa Michelangelon signeeraus, jonka Vatikaanin kävijät voivat nähdä, ainoa, jonka hän koskaan kaiversi, on nauhassa, joka kulkee kaksikymmenvuotiaan marmorisen Neitsyen poikki. Se on väärinkäsitystä oikaisevan miehen signeeraus. Se on myös signeeraus, jota hän myöhemmin päätti, ettei hänen olisi pitänyt kaivertaa.

Pietàn signeerattu nauha ja mistä sen löytää

Jos kävelet tänään Pietarinkirkkoon, Pietà on ensimmäisessä kappelissa oikealla sisäänkäynnin jälkeen. Se on paksun luodinkestävän lasin takana, joka asennettiin sen jälkeen, kun unkarilais-australialainen geologi László Tóth hyökkäsi veistoksen kimppuun vasaralla vuonna 1972 ja löi irti Neitsyen nenän ja osan tämän vasemmasta käsivarresta. Restaurointi kesti kymmenen kuukautta.

Pietà, jonka Pietarinkirkon kävijät nykyään näkevät, on siis metrien päässä lasin takana, ja valo kappelissa on aina hämärä. Kaiverruksen löytäminen on vaikeaa ilman opasta.

Michelangelon Pietà edestä nähtynä. Neitsyen rinnan poikki kulkee vinottain nauha, johon kuvanveistäjä kaiversi ainoan signeerauksensa.

Katso Neitsyttä. Katso hänen rintaansa, jonka poikki nauha kulkee vasemmalta olkapäältä vinosti alas oikealle lantiolle. Nauha pitää hänen viittansa kiinni. Tuohon nauhaan Michelangelo kaiversi nimensä antiikvaversaalein.

Kirjaimet ovat pieniä. Ne eivät ole tyylikkäitä. Ne on raaputettu eikä huolellisesti hakattu. Michelangelo oli firenzeläinen, joka oli tutkinut klassisia piirtokirjoituksia koko ikänsä ja olisi voinut signeerata teoksen kauniilla humanistikäsialalla, jos olisi suunnitellut sitä. Hän ei suunnitellut. Hän teki sen yöllä, kiireessä, vihaisena. Kirjaimet näyttävät siltä.

Pietàn nauha on veistoksen ainoa signeeraus ja sen ainoa osa, joka ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Kaikki muu kaiverrettiin kuukausien suunnittelun jälkeen. Kirjaimet kaiverrettiin yhdellä kerralla, luultavasti muutamassa tunnissa, pimeässä.

Ainoa teos, jonka Michelangelo signeerasi, hänen omin sanoin

Vuonna 1549, viisikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen, firenzeläinen taidekirjailija Benedetto Varchi kirjoitti Michelangelolle Roomaan ja pyysi häntä vahvistamaan tarinan. Michelangelo oli 74-vuotias. Hän oli ollut Euroopan kuuluisin elävä taiteilija neljäkymmentä vuotta. Hän vastasi Varchin kirjeeseen kirjallisesti, ja kirje on säilynyt.

Hän vahvisti tapauksen. Hän vahvisti kuulleensa teoksen nimettävän Solarin työksi. Hän vahvisti kaivertaneensa signeerauksen sinä yönä vihoissaan. Ja hän vahvisti katuneensa sitä jälkeenpäin ja päättäneensä olla koskaan signeeraamatta toista teosta.

Ainoa teos, jonka Michelangelo signeerasi, on siis ainoa, jonka signeeraamisen voimme ajoittaa, ja ainoa, jonka signeeraamiselle meillä on taiteilijan oma selitys. Kaikki hänen muut teoksensa on attribuoitu tyylin, asiakirjojen, aikalaiskertomusten ja Rooman ja Firenzen arkistoissa säilyneiden sopimusten allekirjoitusten perusteella. Itse signeeraus, nauhan kirjaimet, on hänen urallaan ainutlaatuinen.

Tätä kannattaa hetki miettiä. Michelangelo eli 88-vuotiaaksi. Hän tuotti enemmän dokumentoituja teoksia kuin yksikään sukupolvensa kuvanveistäjä. Ja koko tuossa tuotannossa, viisitoistavuotiaan oppipojan töistä Lorenzo de’ Medicin puutarhassa viimeiseen keskeneräiseen Pietàan, jota hän hakkasi kuolinviikollaan, on täsmälleen yksi kaiverrettu signeeraus. Yhdessä veistoksessa. Kaiverrettuna kiireessä. Yhden väärinkäsityksen jälkeen. 24-vuotiaan tekemänä, joka sitten päätti loppuelämäkseen, että oli ollut liian äänekäs.

Mitä Pietàn latinankielinen kaiverrus tarkoittaa

Kaiverruksen latina kertoo myös jotain. MICHAEL.ANGELVS.BONAROTVS.FLORENTINVS.FACIEBAT. Verbin valinta on kiinnostavin osa. FACIEBAT on imperfekti. Se tarkoittaa ”teki tätä” tai ”oli tekemässä”, ei ”teki valmiiksi”.

Tämä oli roomalaisten kuvanveistäjien käyttämä kaava. Plinius vanhempi kirjoitti, että suuret kreikkalaiset kuvanveistäjät signeerasivat teoksensa imperfektissä nimenomaan ilmaistakseen vaatimattomuutta, ikään kuin sanoakseen: en saanut tätä valmiiksi, se on vain työ, joka oli minulla kesken, joku muu olisi aina voinut tehdä sen paremmin. FECIT, ”teki”, oli rohkea, valmis toteamus. FACIEBAT oli nöyrä, keskeneräinen.

Pietàn marmorikaiverrus ei siis ole pelkkä nimi vaan roomalaissävyinen vaatimattomuuden ilmaus jopa signeeraamisen hetkellä. Michelangelo sanoi samalla hengenvedolla: tein tämän, enkä oikeastaan ollut valmis. Vaatimattomuus oli esitettyä. Hän osasi latinaa. Hän korosti itseään kuvanveistäjien nöyryyden perinteen sisällä, josta hän oli lukenut Pliniukselta.

Mutta vaatimattomuus ei pelastanut häntä hänen omalta myöhemmältä tuomioltaan. Jälkikäteen hän päätti, että FACIEBATkin oli ollut liikaa. Ainoa sopiva signeeraus oli se, ettei signeerausta ollut. Teos puhui puolestaan.

Michelangelon Neitsyt Maria ja miksi hän on nuori

Yksityiskohta Michelangelon Pietàsta: Neitsyen nuoret kasvot taipuneina poikansa ruumiin ylle hiljaisessa, alaspäin suuntautuvassa tarkkaavaisuudessa eikä avoimessa surussa.

Toinen asia, jonka ihmiset huomaavat Pietarinkirkossa: Pietàn Neitsyt Maria on nuorempi kuin poikansa. Hän on seesteinen, sileäkasvoinen, ehkä kahdeksantoistavuotias, ja hän pitelee noin 33-vuotiasta miestä. Se näyttää väärältä. Kaikki muut renessanssitaiteen Pietàt esittävät surevaa keski-ikäistä naista. Michelangelo teki hänestä tytön.

Kun kävijät valittivat tästä 1500-luvun alussa, hän vastasi. Ascanio Condivi, hänen elämäkerturinsa ja oppipoikansa, kirjasi selityksen muistiin. Siveät naiset, Michelangelo sanoi, säilyttävät nuoruutensa pidempään kuin naiset, jotka eivät ole siveitä. Maria oli siveimpi nainen, joka oli koskaan elänyt. Siksi hän olisi pysynyt nuorena ikuisesti. Michelangelon Neitsyt Maria on teologinen argumentti kivessä: puhtaus säilyttää lihan.

Vastaus on kummallinen, eikä sitä hyväksytä yleisesti. Jotkut taidehistorioitsijat ajattelevat, että todellinen syy on sommittelullinen. Jos äidistä tekee pojan ikäisen, hän ei voi kannatella pojan ruumista sylissään näyttämättä rasittuneelta. Michelangelon oli veistettävä nainen, joka oli tarpeeksi vahva ja nuori pitelemään kuollutta miestä polviensa poikki, tai veistos olisi kallistunut groteskin puolelle. Nuoruus on yhtä lailla rakenteellinen kuin teologinen ratkaisu.

Syy mikä tahansa, Pietàn nuoren Marian symboliikka on yksi ensimmäisistä asioista, jotka kävijät huomaavat, ja se on ensimmäinen syy sille, että veistos näyttää yhä tuoreelta eikä tutulta. Jokaisessa museossa koskaan näkemässäsi Pietàssa on itkevä vanhempi nainen. Tässä ei ole.

Yö, jona Michelangelo kiipesi veistokseen

Ajattele itse fyysistä tekoa. Pietà on vajaat kaksi metriä korkea. Neitsyen nauha kulkee hänen rintansa poikki suunnilleen veistoksen olkapäiden korkeudella, siis noin puolentoista metrin korkeudella maasta. Kaivertaakseen kirjaimet sen poikki Michelangelon piti kiivetä marmorille tai raahata sen viereen jakkara, tai molempia. Hän tarvitsi valoa. Hänen piti työskennellä niin hiljaa, ettei kukaan basilikassa yöllä yllättäisi häntä turmelemasta kappelia.

Hän kaiversi viisi sanaa. Siihen olisi kulunut ainakin tunti huolellista naputtelua pienellä taltalla. Häntä valaisi kynttilä. Muu basilika oli pimeä. Tämä tapahtui vuoden 1499 viimeisillä tai vuoden 1500 ensimmäisillä viikoilla, mikä tarkoittaa, että oli kylmä. Hän oli 24-vuotias, kuuluisa Firenzessä mutta vielä tuntematon Roomassa, ja hän seisoi juuri valmistuneen veistoksensa päällä raaputtamassa nimeään kiveen, jota hän oli kiillottanut kuukausia.

Chiaro lukee Condivin ja Vasarin kertomukset kuullusta väärästä attribuutiosta, kun seisot lasin edessä, niin että kynttilänvalossa tehty yöllinen kaiverrus kuuluu korvassasi samassa kulmassa, jossa katseesi laskeutuu nauhaan. Viisi latinankielistä sanaa lakkaa olemasta koristetta ja muuttuu tunnustukseksi.

Kun hän palasi aamulla, tai kun valo nousi ja hän näki, mitä oli tehnyt, hän ei pyytänyt poistamaan sitä. Hän oli siihen liian ylpeä. Mutta hän häpesi turhamaisuuttaan niin paljon, että lupasi itselleen, ettei se koskaan toistuisi. Eikä se koskaan toistunut.

Mitä etsiä, kun käyt siellä

Pietà on ensimmäisessä kappelissa oikealla, kun astut Pietarinkirkkoon. Veistos on lasin takana. Väkeä on usein paljon. Paikalla on vartija. Valo on hämärä.

Tee kolme asiaa.

Ensin etsi Neitsyen kasvot. Hän katsoo alas. Hänen silmänsä ovat kiinni tai melkein kiinni. Hänen ilmeensä ei ole surua. Se on eräänlaista alaspäin suuntautuvaa tarkkaavaisuutta, ikään kuin hän kuuntelisi jotain, mitä kuollut ruumis hänelle kertoo. Useimmat kävijät näkevät surua. Suru ei ole oikea sana. Oikea sana on tarkkaavaisuus.

Toiseksi etsi poika. Hänen ruumiinsa lankeaa äidin syliin pitkänä lävistäjänä. Oikea käsi riippuu. Pää retkahtaa taaksepäin. Lihakset ovat täydellisen rentoina. Michelangelo oli teini-ikäisenä saanut leikellä ruumiita Santo Spiriton sairaalassa Firenzessä, ja anatomia on tässä tarkin, mitä missään koskaan veistetyssä Pietàssa on. Katsot kuollutta ruumista, jonka on tehnyt kuvanveistäjä, joka oli katsellut kuolleita ruumiita.

Kolmanneksi etsi nauha. Seuraa sitä Neitsyen vasemmalta olkapäältä alas ja poikki hänen oikealle lantiolleen. Keskellä, pienin kaiverretuin antiikvaversaalein, on nimi. Sitä on vaikea nähdä lasin läpi. Vartija näyttää sen joskus, jos kysyt. Kun olet löytänyt sen, koko veistos muuttuu.

Tuo viiden sanan kaiverrus on teoksen syke. Se on ainoa kohta, jossa Michelangelo unohti itsensä ja vaati teoksen omakseen ääneen. Kaikkialla muualla hän antoi marmorin puhua. Tässä hän puhui sen puolesta viiden sanan ajan.

Lopuksi

Hän oli 24-vuotias kaivertaessaan nuo kirjaimet. Hän oli 88-vuotias kuollessaan. Kuuteenkymmeneenneljään vuoteen hän ei signeerannut toista veistosta, ei kirjoittanut nimeään freskoon eikä kaivertanut nimikirjaimiaan nurkkaan. Pietà oli viimeinen teos, josta hän ei pystynyt päästämään irti. Ja tuon yhden epäonnistumisen ansiosta se on ainoa teos, jota voimme katsoa ja tietää hänen omasta kädestään, että hän tiesi tehneensä sen.

Kuvien lähteet