Siirry sisältöön

Klimtin Suudelma: mitä kulta merkitsee ja missä maalaus on

Julkaistu: • Lukuaika 15 min

Neliönmuotoinen maalaus pariskunnasta syleilemässä kukkaisella kielekkeellä pilkullista kultapohjaa vasten: mies mustista ja valkoisista suorakulmioista kootussa kaavussa kumartuu suutelemaan polvistuneen naisen poskea, ja naisella on värikkäistä ympyröistä ja kukista koostuva mekko.

Kesällä 1908 Itävallan kulttuuri- ja opetusministeriö osti maalauksen suoraan väliaikaisen näyttelyhallin seinältä Wienissä, eikä maalaus ollut vielä aivan valmis. Näyttelyn nimi oli Kunstschau. Se avattiin 1. kesäkuuta 1908. Maalauksen oli tehnyt 45-vuotias taiteilija, jonka kanssa sama ministeriö oli ollut riidoissa lähes vuosikymmenen. Luettelossa sen nimi oli Liebespaar, ”rakastavaiset”. Hinta oli 25 000 kruunua. Nykyään maailma tuntee sen nimellä Suudelma. Klimtin rakastavaiset, jotka valtio osti ennen kuin maali oli ehtinyt asettua, eivät ole sen jälkeen lähteneet Wienistä.

Ja tässä on kummallinen osuus. Kahdeksan vuotta aiemmin sama ministeriö oli tilannut Gustav Klimtiltä Wienin yliopiston juhlasalin kattomaalaukset. Kun hän toimitti ensimmäisen kankaan, kymmenet professorit allekirjoittivat sitä vastustavan protestin, ja kriitikot hyökkäsivät sen kimppuun lehdistössä säädyttömänä. Vuoteen 1905 mennessä Klimt oli palauttanut palkkionsa ja vienyt maalauksensa kotiin. Sitten, vuonna 1908, valtio kääntyi ja maksoi pienen omaisuuden kuvasta, jossa kaksi ihmistä on juuri suutelemassa. Jokin tässä kankaassa sai kaupungin antamaan hänelle anteeksi. Vastaus on kuviossa, ja sitä voi lukea kuin lausetta, kun tuntee kieliopin.

Suudelma lyhyesti

Teos on neliö, 180 × 180 senttimetriä. Se on maalattu öljyvärillä ja lehtikullalla kankaalle, mukana hopeaa ja useiden teknisten tutkimusten mukaan hieman platinaa. Useimmat hakuteokset ajoittavat sen vuosille 1907–1908. Belvedere ajoittaa sen vuosille 1908–1909, ja museon oman dokumentaation mukaan Klimt aloitti sen vuoden 1908 alkupuoliskolla ja sai sen valmiiksi vuonna 1909. Toisin sanoen hän näyttää jatkaneen sen työstämistä vielä sen jälkeen, kun se oli jo myyty.

Maalauksessa ei ole tarinaa. Siinä ei mainita myyttiä, pyhimystä eikä tilaajaa. Pitkäkaapuinen mies kukkaisen kielekkeen reunalla taivuttaa päänsä jyrkkään kulmaan suudellakseen poskelle naista, joka polvistuu häntä vasten. Naisen silmät ovat kiinni. Miehen kasvot ovat lähes kokonaan piilossa. Heidän ympärillään yksi ainoa kultainen muoto sulkee heidät maailmalta kuin kello. Heidän takanaan ei ole muuta kuin pilkullisen kullan kenttä.

Siinä on koko maalaus. Kaikki kiinnostava on siinä, miten se on tehty.

Klimtin Suudelma kohta kohdalta

Gustav Klimtin Suudelma, johon on merkitty yksitoista numeroitua kohtaa: 1 miehen pää ja murattiseppele, 2 naisen kasvot, 3 kädet naisen kasvoilla, 4 naisen käsivarsi miehen niskan ympärillä, 5 miehen kaavun mustat ja valkoiset suorakulmiot, 6 naisen mekon ympyrät ja kukat, 7 kultainen kello, joka sulkee heidät molemmat sisäänsä, 8 kukkaniitty, 9 naisen paljaat jalat reunalla, 10 kultaiset suortuvat, jotka putoavat jyrkänteen yli, 11 Klimtin signeeraus.

Kuvan numerot vastaavat tätä selitystä. Lue se ylhäältä alas, siinä järjestyksessä kuin katse todella kulkee.

#Mikä se onMitä kannattaa huomata
1Miehen pääMurattiseppeleen kruunaama, taipunut lähes suoraan kulmaan, niska paksu ja tumma. Hänen kasvonsa ovat meistä poispäin.
2Naisen kasvotSilmät kiinni, kukkia hiuksissa, poski nostettuna ottamaan suudelma vastaan. Ne ovat ainoat kasvot, jotka todella näemme.
3Kädet naisen kasvoillaMiehen pitkä käsi kehystää naisen poskea. Naisen oma käsi, sormet koukussa, nousee leuan kohdalla miehen kättä kohti.
4Naisen käsivarsi miehen niskan ympärilläNaisen toinen käsi lepää miehen niskassa. Vetääkö hän miestä puoleensa vai pidätteleekö häntä, on vanhin kiista tästä maalauksesta.
5Miehen kaapuMustia, valkoisia ja hopeisia suorakulmioita pinottuina kuin tiilet tai laatat kultaisten spiraalien pohjalle.
6Naisen mekkoYmpyröitä, soikioita ja kirkkaita kukkia punaisena, sinisenä ja violettina, laskeutumassa pitkänä pylväänä hänen jalkoihinsa asti.
7Kultainen kelloYksi yhtenäinen ääriviiva kietoo molemmat ruumiit. Sisällä on kaksi ihmistä, ulkoa katsottuna yksi muoto.
8NiittyPienten kukkien matto parin alla, maalattu lähes kuin mosaiikki.
9Naisen jalatPaljaat, varpaat tiukasti koukussa, aivan reunalla, jossa niitty loppuu.
10Putoavat suortuvatOhuita kultaisia kärhiä, jotka roikkuvat naisen nilkoista alas niityn oikeaa reunaa pitkin.
11Signeeraus”GUSTAV KLIMT” pienin oranssein suuraakkosin, leijumassa kullassa oikealla alhaalla.

Kun selitys on kerran painunut mieleen, maalaus lakkaa olemasta kaunis kultainen kuva ja alkaa olla väite.

Yksityiskohta Suudelman yläosasta: miehen tumma, kihara pää vihreiden muratinlehtien seppeleessä kumartuu naisen ylöspäin kääntyneiden kasvojen ylle, naisen silmät ovat kiinni ja punakultaisissa hiuksissa on kukkia, miehen käsi on naisen poskella ja naisen koukistettu käsi leualla.

Suorakulmioita miehelle, ympyröitä naiselle

Katso ensin kaapua. Mies on rakennettu suorakulmioista: umpinaisista mustista lohkoista, valkoisista lohkoista, harmaista lohkoista, jotka on asetettu pystyyn kuin muuri. Ainoat kaaret miehen puolella ovat kaavun pohjan kultaiset spiraalit, ja lohkot ovat niiden päällä. Katso nyt naista. Hänet on rakennettu ympyröistä. Pieniä renkaita, silmukoita, spiraaleja ja sitten kukkia, jotka ovat puhjenneita ympyröitä. Väritkin noudattavat sääntöä. Miehen puoli on enimmäkseen mustaa, valkoista ja kultaa. Naisen puoli on täynnä värejä.

Tavallinen tulkinta on yksinkertainen, ja se pitää paikkansa niin pitkälle kuin se ulottuu. Suorakulmio on maskuliininen merkki, ympyrä feminiininen, ja nämä kaksi järjestelmää kohtaavat siinä kohdassa, jossa ruumiit painautuvat toisiaan vasten. Klimt ei keksinyt tätä koodia tätä maalausta varten. Hän oli käyttänyt sitä vuosia muotokuvissaan ja friiseissään. Uutta tässä on se, miten puhtaasti se toimii. Molemmat kasvot voisi peittää, ja pelkästä kuviosta näkisi silti, kumpi ruumis on kumpi.

Ajatuksesta on olemassa yllättävämpikin versio. Neurotieteilijä Eric Kandel, joka sai Nobel-palkinnon muistia koskevista tutkimuksistaan, kirjoitti laajan kirjan vuoden 1900 Wienistä nimeltä The Age of Insight. Hän huomautti, että Klimt oli vakiovieras Berta Zuckerkandlin salongissa, jonka puoliso Emil oli yksi kaupungin johtavista anatomeista, ja että Klimtin pienet suorakulmiot ja soikiot muistuttavat kovasti aikansa biologian oppikirjojen siittiö- ja munasoluja. Kandel esittää ajatuksen suorimmin muiden Klimtin maalausten kohdalla, joten pidä sitä vahvana vihjeenä äläkä sääntönä. Mutta kun sen on kerran kuullut, sitä on vaikea olla näkemättä. Kultainen kello alkaa näyttää vähemmän sädekehältä ja enemmän solulta.

Yksityiskohta Suudelman keskeltä: vasemmalla miehen kaapu mustine, valkoisine ja hopeisine suorakulmioineen ja kultaisine spiraaleineen, oikealla naisen mekko punaisine, sinisine ja violetteine kukkaympyröineen, ja naisen olkapään lähellä pieni ryhmä kultaisia neliöitä.

Katso sitten kohtaa, jossa kuviot koskettavat toisiaan. Kankaan keskilinjalla miehen suorakulmiot päättyvät ja naisen kukkaympyrät alkavat lähes ilman väliä. Ja aivan naisen olkapään alapuolella pieni ryhmä kultaisia neliöitä on siirtynyt hänen mekkoonsa. Järjestelmiä ei ole eristetty toisistaan. Ne menevät päällekkäin täsmälleen yhdessä kohdassa. Se kohta on syleily.

Jyrkänteen reuna

Laske nyt katseesi kankaan alaosaan. Kukkaniitty ei jatku kehyksiin asti. Se loppuu. Oikealla puolella se päättyy terävään viivaan, ja viivan alla ei ole muuta kuin lisää kultapilkullista tyhjyyttä. Nainen polvistuu juuri tuolla reunalla. Hänen paljaat jalkansa ovat viimeisillä senttimetreillä maata, ja varpaat ovat tiukasti koukussa, niin kuin varpaat koukistuvat, kun seisoo liian lähellä pudotusta.

Yksityiskohta Suudelman oikeasta alakulmasta: naisen paljaat jalat koukistunein varpain kukkaisen kielekkeen reunalla, ohuita kultaisia kärhiä roikkumassa niityn reunaa pitkin ja niiden vieressä Klimtin signeeraus pilkullisessa kultaisessa tyhjyydessä.

Tämän yksityiskohdan ohi useimmat kävelevät, ja juuri se muuttaa maalauksen. Ilman sitä Suudelma on kuva autuudesta. Sen kanssa se on kuva autuudesta kielekkeellä. Pari on turvassa vain kultaisen muodon sisällä. Yksi askel ulos, eikä maata ole lainkaan. Ohuet kultaiset suortuvat, jotka roikkuvat naisen nilkoista niityn reunaa pitkin kuin köynnökset tai hiukset, tekevät pudotuksesta todellisen.

Antautuuko nainen vai pinnistääkö hän vastaan? Kummankin puolesta voi argumentoida. Hänen silmänsä ovat kiinni ja päänsä taaksepäin kallistunut, mikä näyttää antautumiselta. Mutta hänen kasvonsa ovat kääntyneet pois miehen suusta, joten mies suutelee hänen poskeaan eikä huuliaan, ja hänen kaulansa on taipunut kulmaan, jossa kukaan ei jaksaisi pysyä pitkään. Käsi miehen niskassa voi vetää tätä lähemmäs tai pitää tämän tietyn matkan päässä. Taidehistorioitsijat ovat kiistelleet naisen asennosta sata vuotta, eikä Klimt kirjoittanut siitä sanaakaan. Meidän mielestämme monitulkintaisuus on juuri asian ydin. Suudelma on hetki juuri ennen kuin tietää.

Lehtikulta, isän ammatti ja Ravennan kirkot

Kulta ei ole päälle lisättyä koristetta. Se on pohja, jolle koko maalaus on rakennettu, ja se tuli Klimtille kahta tietä.

Ensimmäinen oli hänen perheensä. Hänen isänsä Ernst Klimt oli kultakaivertaja, joka oli muuttanut Wieniin Böömistä. Gustav kasvoi seuraten, miten kultaa työstettiin käsin, ja hän opiskeli Wienin taideteollisessa koulussa eikä akatemiassa, joten hän oppi käsityötekniikoita, joihin useimmat maalarit eivät koskaan koskeneet. Lehtikullan kiinnittäminen, kuvioiden painaminen siihen, metallin sekoittaminen maaliin: hänelle ne olivat verstastaitoja, eivät eksoottisia efektejä.

Toinen oli Ravenna. Vuonna 1903 Klimt matkusti kahdesti Italiaan, ja näillä matkoilla hän seisoi Ravennan San Vitalen basilikassa. Kirjeessään Emilie Flögelle hän kuittasi suuren osan kaupungista köyhäksi mutta kutsui mosaiikkeja ennenkuulumattoman loistaviksi. Tarkan sanamuodon käännökset vaihtelevat. Merkitys ei.

Kuudennen vuosisadan bysanttilainen mosaiikki, jossa keisarinna Theodora jalokivikruunussa ja sädekehässä seisoo kuvioitujen kaapujen hovimiesten ja hovinaisten keskellä hohtavaa kultapohjaa vasten.

Mene katsomaan keisarinna Theodoraa hänen noin vuodelta 547 peräisin olevassa apsismosaiikissaan, niin näet, mistä Klimtin kultainen kausi on peräisin. Hahmot ovat litteitä. Kaavut eivät ole niinkään kangasta kuin kuvioiden, jalokivien ja pienten geometristen tesseroiden kenttiä. Kasvot ja kädet ovat ainoat osat, joita käsitellään lihana. Ja kaikki leijuu kullan päällä, ilman lattiaa, ilman horisonttia, ilman todellista tilaa. Se on täsmälleen Suudelman resepti. Kahdet muotoillut kasvot, muutama käsi, pari jalkoja ja niiden ympärillä litteä ornamentin maailmankaikkeus.

Seuraavat vuodet ovat sitä, mitä kutsutaan Klimtin kultaiseksi kaudeksi. Sen tuotoksia ovat Adele Bloch-Bauerin muotokuva, joka on nykyään New Yorkissa, ja Brysselin Palais Stocletin friisi. Suudelma on kauden huippu ja tavallaan sen loppu. Muutamassa vuodessa Klimt oli suurelta osin lopettanut kullan käytön.

Kenraaliharjoitus Secessionin seinällä

Suudelma ei ollut Klimtin ensimmäinen maalattu suudelma. Kuusi vuotta aiemmin, vuonna 1902, hän teki pitkän seinämaalaussarjan Beethovenia käsittelevään näyttelyyn Wienin Secessioniin, näyttelyrakennukseen, jonka perustamisessa hän oli ollut mukana. Sen viimeinen paneeli esittää alastonta paria tiukassa syleilyssä eräänlaisen kultaisen aitauksen sisällä Schillerin Oodi ilolle -runon säkeen alla, runon, jonka Beethoven sävelsi yhdeksänteen sinfoniaansa: ”Diesen Kuss der ganzen Welt”, tämä suudelma koko maailmalle.

Klimtin Beethoven-friisin viimeinen paneeli: takaapäin nähty alaston mies syleilee naista, jonka käsivarret kietoutuvat hänen kaulaansa, kultaisen kaaren sisällä, jonka päällä on kahdet aurinkomaiset kasvot, ja vasemmassa yläkulmassa näkyy naiskuoron reuna.

Kun teokset asettaa rinnakkain, sukulaisuus on ilmeinen. Mies selkä meihin päin, hänen ruumiinsa peittää naisen ruumiin. Naisen käsivarret miehen kaulan ympärillä. Kultainen muoto, joka sulkee heidät sisäänsä. Vuonna 1902 pari on alasti, ja heidän vieressään laulaa enkelikuoro. Vuoteen 1908 mennessä Klimt on pukenut heidät, poistanut kuoron ja asettanut heidät kielekkeelle tyhjyyden ylle. Utopistisesta versiosta tuli inhimillinen.

Beethoven-friisi on yhä olemassa. Se on Secession-rakennuksen kellarikerroksessa, muutaman minuutin kävelymatkan päässä Oopperasta, ja jos olet Wienissä Suudelman takia, se on kaupungin paras pariteos sille.

Kuka on kuka: Klimt, Emilie Flöge vai joku muu?

Kaikki kysyvät, keitä rakastavaiset olivat. Rehellinen vastaus on, ettei kukaan tiedä. Klimt ei jättänyt muistiinpanoja malleistaan. Hän ei pitänyt päiväkirjaa. Meillä on vain kolme tai neljä vahvaa arvausta.

Miehen sanotaan yleensä olevan Klimt itse. Paksu niska, tummat hiukset ja pitkä kaapu sopivat kaikki. Klimt työskenteli suurimman osan elämästään pitkässä, väljässä maalarintakissa, ja valokuvissa hän on pukeutunut sellaiseen. Mutta hän oli tunnetusti haluton maalaamaan itseään. Hän kirjoitti kerran lyhyessä muistiinpanossa, ettei hänestä ole olemassa omakuvaa, koska häntä ei kiinnostanut oma itsensä maalauksen aiheena. Jos tämä on Klimt, hän piti huolen siitä, ettemme näe hänen kasvojaan.

Naisen sanotaan useimmiten olevan Emilie Flöge. Hän oli muotisuunnittelija, joka johti sisartensa kanssa menestyvää muotisalonkia Wienissä. Hänen sisarensa Helene oli mennyt naimisiin Klimtin veljen Ernstin kanssa. Hän ja Klimt olivat läheisiä kumppaneita 1890-luvun alusta Klimtin kuolemaan vuonna 1918 asti. He viettivät kesänsä yhdessä Attersee-järvellä, jonka rannalla Klimt maalasi suurimman osan maisemistaan, ja tästä kerroimme kirjoituksessamme Klimtin metsämaalauksista. Kun Klimt sai aivohalvauksen tammikuussa 1918, hänen ensimmäiset sanansa olivat kertoman mukaan, että Emilie oli haettava paikalle. Olivatko he rakastavaisia tavallisessa mielessä, on yhä kiistanalaista. Belvederen oma tuore tutkimus pitää Klimtin tunteita Emilieä kohtaan yhtenä maalauksen säikeistä.

Kokovartalomuotokuva hoikasta nuoresta naisesta pitkässä, vartalonmyötäisessä sinisessä mekossa, jossa on kultaisia ja hopeisia spiraaleja ja neliöitä, toinen käsi lantiolla ja pään takana tumma kuvioitu sädekehä.

Toinen ehdokas on malli, joka tunnetaan vain nimellä ”Punainen Hilda”. Hän oli punatukkainen nainen, joka poseerasi Klimtille samoina vuosina, ja monet kirjoittajat näkevät hänen kasvonsa muissakin kauden maalauksissa, muun muassa Danaëssa ja Kultakaloissa. Suudelman naisella on punakultaiset hiukset. Se ei ole todiste, mutta ei se tyhjäkään ole.

Yksi nimi, johon törmäät, ei kestä tarkastelua. Jotkin verkkosivut väittävät naisen olevan Alma Mahler, säveltäjän vaimo, joka oli flirttaillut Klimtin kanssa vuosia aiemmin. Siitä ei ole minkäänlaista näyttöä.

Hyödyllisin vastaus voi olla, että kysymys on hieman väärin asetettu. Klimt ei maalannut parin muotokuvaa. Hän maalasi ajatuksen kahdesta ihmisestä, joista tulee yksi muoto. Siksi miehen kasvot ovat piilossa. Muotokuva tarvitsee kasvot. Symboli ei.

Suudelman merkitys: myytti, Rodin ja hetki ennen

Koska maalauksella ei ole muuta nimeä kuin ”rakastavaiset”, ihmiset ovat yrittäneet antaa sille tarinan. Kaksi myyttiä nousee esiin yhä uudelleen.

Ensimmäinen on Apollon ja Dafne Ovidiuksen Muodonmuutoksista. Siinä tarinassa jumala saa nymfin kiinni täsmälleen sillä hetkellä, kun tämä muuttuu laakeripuuksi. Näin luettuna naisen jäykkä ruumis, suljetut silmät ja hänen jaloistaan roikkuvat köynnökset ovat muodonmuutoksen alku. Bernini veisti saman hetken marmoriin kolme vuosisataa aiemmin, ja olemme kirjoittaneet hänen Apollonistaan ja Dafnestaan Galleria Borghesessa. Toinen myytti on Orfeus ja Eurydike, hetki, jolloin Orfeus kääntyy syleilläkseen vaimoaan ja menettää tämän ikuisesti manalaan. Tämä tulkinta selittää jyrkänteen reunan hienosti. Nainen on juuri putoamassa.

Kumpaakaan myyttiä ei tarvita. Belvederen tuore tutkimus tuo mukaan toisen lähteen, Auguste Rodinin, ranskalaisen kuvanveistäjän, jonka oma marmorinen Suudelma oli tuolloin eurooppalaisen taiteen kuuluisin syleily. Rodin vieraili Wienissä vuonna 1902 ja näki Klimtin Beethoven-friisin. Miehet ihailivat toisiaan. Maalattu vastaus kuvanveistäjän suudelmaan, tehty kullasta marmorin sijaan, sopii kuvaan.

Mitä Suudelma sitten merkitsee? Tässä on meidän tulkintamme. Se on maalaus rajasta. Kultainen kello on raja parin ja maailman välillä. Jyrkänne on raja maan ja tyhjyyden välillä. Sauma, jossa miehen suorakulmiot kohtaavat naisen ympyrät, on raja kahden ihmisen välillä. Klimt on pysäyttänyt ajan hetkeen, jolloin kaikki kolme rajaa ovat pettämässä, eikä sekuntiakaan myöhemmin. Siksi se ei näytä seksiä esittävältä kuvalta, vaikka se selvästi kertoo halusta. Se näyttää kuvalta hetkestä, jolloin pidättää hengitystään.

Miksi Wien antoi hänelle anteeksi

Palataan ministeriöön ja sen 25 000 kruunuun. Belvederen intendentti Franz Smola on huomauttanut, että wieniläinen opettaja ansaitsi tuohon aikaan noin 1 200 kruunua vuodessa. Valtio maksoi siis suunnilleen kahdenkymmenen vuoden opettajanpalkan yhdestä maalauksesta, sellaisen taiteilijan teoksesta, jonka yliopiston kattomaalauksia se oli pitänyt liian säädyttöminä ripustettaviksi.

Osa vastauksesta on, että Suudelma on siveä siinä, missä kattomaalaukset eivät olleet. Ruumiit on peitetty. Ainoa paljas iho on kasvoissa, käsissä ja jaloissa. Halu on kokonaan kuviossa. Ministeriön virkamies saattoi ostaa sen ilman skandaalia.

Toinen osa on, että Kunstschau oli itävaltalaisen muotoilun juhla, joka ajoitettiin keisari Frans Joosefin hallituskauden 60-vuotisjuhlaan. Suudelma näytti Wienin vastaukselta Pariisille: moderni, koristeellinen, käsityöhön juurtunut ja erehtymättömän paikallinen. Valtio ei ostanut vain maalausta. Se osti kansallisen tyylin. Se toimi. Ne yliopistomaalaukset, jotka olivat aiheuttaneet skandaalin, tuhoutuivat tulipalossa Immendorfin linnassa Ala-Itävallassa toukokuussa 1945. Suudelma on se Klimt, joka säilyi ja määritteli hänet.

Missä Suudelma on? Ylä-Belvederessä Wienissä

Suudelma on Ylä-Belvederessä, suuremmassa niistä kahdesta barokkipalatsista, jotka Savoijin prinssi Eugen rakennutti 1700-luvun alussa rinteelle aivan Wienin vanhan keskustan kaakkoispuolelle. Se on kukkulan laella oleva palatsi osoitteessa Prinz-Eugen-Strasse 27, ja helpoiten sinne pääsee raitiovaunulla D Schloss Belvedere -pysäkille. Maalaus on ollut kokoelmassa vuodesta 1908 eikä ole sen jälkeen matkustanut.

Ylä-Belvederen palatsi Wienissä sinisellä hetkellä, pitkä barokkijulkisivu valaistuna ja heijastumassa sen edessä olevaan altaaseen.

Maalaus on ensimmäisessä kerroksessa, jota amerikkalaiset kutsuisivat toiseksi, vuoden 1900 Wienille omistetuissa saleissa Belvederen muiden Klimtien rinnalla, joihin kuuluu myös hänen Juditinsa vuodelta 1901. Museo on avoinna joka päivä kello 9–18. Ylä-Belvederen normaali pääsylippu maksaa vuoden 2026 lopussa 23 euroa, ja alle 19-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Käynti varataan aikaikkunaan, joten aamun tungosta säädellään, mutta tämä on silti rakennuksen ruuhkaisin sali. Päivän ensimmäinen aikaikkuna ja viimeinen tunti ennen sulkemista ovat rauhallisimmat.

Useimmat katsovat maalausta ovelta, ottavat kuvan ja lähtevät. Tee päinvastoin. Kävele lähelle ja aloita alhaalta. Salissa, kun Chiaro on päällä, tarina jyrkänteen reunasta ja koukistuneista varpaista kuuluu juuri silloin, kun katsot niitä niityn viimeisiä senttimetrejä, sitä maalauksen osaa, jota olkapäiden korkeudella seisova väkijoukko ei koskaan näe. Anna sitten katseen kiivetä. Niitty, naisen mekon pylväs, sauma, jossa miehen suorakulmiot kohtaavat naisen ympyrät, naisen käsi miehen niskassa ja lopulta taipunut pää aivan neliön yläreunassa, niin lähellä kehystä, että mies näyttää kumartuvan sen alta.

Mitä katsoa, kun seisot sen edessä

Asetu ensin noin kahden metrin päähän. Sieltä kulta on yksi yhtenäinen pinta, ja pari näyttää yhdeltä korkealta muodolta, kuin tornilta tai liekiltä.

Astu nyt lähelle. Kulta hajoaa. Tausta ei ole sileä lehtikultapinta vaan läikikäs, pilkullinen kenttä, kuin kultapölyä olisi puhallettu tumman pohjan yli. Kaapu osoittautuu yhtä paljon spiraaliksi kuin suorakulmioksi. Naisen puolen ympyrät kellon sisällä ovat renkaita renkaiden sisällä, osa hopeisia. Valo muuttuu, kun liikut, koska metalli heijastaa ja maali ei. Se on Ravennan efekti, lainattu suoraan mosaiikeista, jotka oli tehty kimaltelemaan kynttilänvalossa.

Etsi sitten kasvot. Kasvot, kädet ja jalat ovat ainoat osat, jotka on maalattu kuin tavallinen öljymaalaus, pehmein varjoin ja todellisen ihon tavoin. Kaikki muu on ornamenttia. Klimt kertoo sinulle, mihin katsoa. Kuvio on maailma. Kasvot ovat ihmiset. Ja ihmiset ovat siihen melkein hukkumassa.

Katso viimeiseksi naisen jalkoja. Jos haluat tietää, onko tämä onnellinen maalaus, nuo varpaat ovat vastaus, ja ne ovat koukussa.

Jos haluat kulkea kokoelman muun osan läpi verkkaisemmin, oppaamme taiteen katsomiseen silloin, kun et ”tajua” sitä toimii erityisen hyvin Belvederen kaltaisessa rakennuksessa, jossa yksi maalaus vetää puoleensa kaikki väkijoukot ja viereiset salit ovat lähes tyhjiä.

Suudelma on lähes 1,80 metriä leveä kultainen neliö, ja sen tärkein asia on muutama senttimetri ruohoa, joka loppuu naisen varpaiden alla.