
Pantheonin julkisivun poikki kulkevin, kolmenkymmenen sentin korkuisin pronssikirjaimin kirjoitettu lause on katsonut kävijöitä takaisin tuhannenyhdeksänsadan vuoden ajan.
M·AGRIPPA·L·F·COS·TERTIVM·FECIT.
Marcus Agrippa, Luciuksen poika, kolmatta kertaa konsuli, teki tämän. Se kuulostaa lopulliselta. Se on lähes täysin harhaanjohtava. Kun ihmiset kysyvät, kuka rakensi Pantheonin, päätykolmion vastaus on väärä. Nimi kuuluu miehelle, joka kuoli yli vuosisataa ennen kuin katsomasi rakennus valmistui. Varsinainen rakentaja ei jättänyt signeerausta. Varsinainen suunnittelija on henkilö, jonka nimeä ei ole missään kivessä.
Tässä tarinassa on kolme miestä. Yksi saa kunnian. Yksi tekee työn. Yksi luultavasti piirtää koko asian ja tulee sitten mahdollisesti teloitetuksi siksi, että tiesi liikaa. Näin he liittyvät toisiinsa.
Agrippa ja ensimmäinen Pantheon
Marcus Vipsanius Agrippa oli varhaisen keisariajan Rooman tärkein julkisten rakennusten rakennuttaja. Hän oli Augustuksen läheisin ystävä, tämän vävy ja sotapäällikkö, joka komensi laivastoa Actiumin taistelussa vuonna 31 eaa. Sodan jälkeen Augustus antoi hänen tehtäväkseen kaupungin parantamisen. Agrippa päällysti katuja, ruoppasi viemäreitä, kunnosti temppeleitä, rakensi Rooman ensimmäisen kylpyläkompleksin ja suunnitteli Campus Martiuksen suuren monumentaalialueen.
Vuonna 27 eaa. hän sai sinne valmiiksi temppelin, jota hän kutsui Pantheoniksi. Kreikkalainen nimi tarkoitti suunnilleen ”kaikille jumalille”, vaikka kaksi vuosisataa myöhemmin kirjoittanut Cassius Dio kertoo perimätiedosta, jonka mukaan se oli omistettu nimenomaan Julius-suvun suojelusjumalille eikä koko roomalaiselle jumalpanteonille. Tarkka omistus ei ole säilynyt. Ei myöskään itse rakennus.
Arkeologit, jotka kaivoivat nykyisen Pantheonin alla 1890-luvulla, löysivät pohjois–eteläsuuntaisen, etelään päin avautuvan suorakaiteen muotoisen temppelin perustukset. Se oli suunnilleen yhtä leveä kuin nykyinen rotunda, mutta muodoltaan ja suunnaltaan erilainen. Se on Agrippan rakennus. Se oli tavallinen roomalainen temppeli: pylväikköinen eteinen, suljettu cella, luultavasti yksi useista samankaltaisista temppeleistä, joita Agrippa pystytti Campus Martiukselle noin vuosina 30–25 eaa.
Syy siihen, että nykyinen kävijä voi hämmentyä tästä, on se, että myöhempi Hadrianuksen aikainen uudelleenrakennus säilytti vanhan nimen, vanhan omistuskirjoituksen ja suunnilleen portiikin vanhan suunnan. Tämä oli tarkoituksellista. Roomalainen uskonnollinen käytäntö piti uudelleenrakennettua temppeliä alkuperäisen lupauksen jatkona. Temppeliä ei numeroitu uudelleen, kun sen katto vaihdettiin. Vaikka rakennus oli täysin uusi, se oli siis juridisesti, liturgisesti ja epigrafisesti sama Pantheon.
Agrippan alkuperäinen rakennus ei kestänyt. Se tuhoutui vuoden 80 jaa. suuressa tulipalossa, noin yhdeksänkymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Keisari Domitianus rakennutti temppelin uudelleen. Uusi rakennus kesti noin kolmekymmentä vuotta, ja sitten siihen iski salama ja se paloi jälleen noin vuonna 110 jaa. Suurimman osan seuraavasta vuosikymmenestä paikka oli kärventynyt muuraustilkku keskellä Roomaa.
Hadrianus ja uudelleenrakennus, joka säilytti vanhan nimen

Hadrianuksesta tuli keisari vuonna 117 jaa. Hän oli ensimmäinen Rooman keisari, joka kasvatti parran. Hän oli myös ensimmäinen keisari, joka todella piti itseään arkkitehtina. Hän vietti hallituskautensa matkustaen – Britanniassa, Egyptissä, Kreikassa, Anatoliassa – ja jokaisessa merkittävässä paikassa, jossa hän vieraili, hän joko tilasi rakennuksen tai muutti sitä henkilökohtaisesti. Hän signeerasi omat suunnitelmansa. Hän väitteli arkkitehtiensa kanssa. Hän erotti, ja erään tarinan mukaan luultavasti murhautti, heistä kuuluisimman.
Hadrianuksen Pantheonin rakentaminen aloitettiin muutaman vuoden kuluessa hänen valtaannousustaan. Rakennuksen seinien saveen ennen polttoa painetut tiilileimat ovat tärkein ajoitustodiste. Leimoissa mainitaan keisarilliset tiilitehtaat ja niiden konsulien vuosi, joiden alaisuudessa tiilet valmistettiin. Lise Hetland osoitti 2000-luvun alussa, että valtaosa Pantheonin tiilileimoista on vuosilta 114–119 jaa., ja pienempi ryhmä ulottuu noin vuoteen 126 tai 128. Rakennus aloitettiin luultavasti Trajanuksen aikana ja vihittiin Hadrianuksen aikana.
Useimpia kävijöitä yllättää se, kuinka perusteellinen uudelleenrakennus oli. Kyse ei ollut korjauksesta. Hadrianuksen työryhmä purki sen, mitä Domitianuksen temppelistä oli jäljellä, ja aloitti perustuksista. Rakennus käännettiin osoittamaan pohjoiseen. Suorakaiteen muotoinen cella korvattiin massiivisella sylinterin muotoisella rotundalla, jonka päällä on puolipallon muotoinen kupoli, jonka alla kävijät yhä kävelevät. He lisäsivät monumentaalisen pronaoksen – portiikin, jonka kuusitoista egyptiläistä graniittipylvästä näkyvät Piazza della Rotondalle. Jokainen pylväs on noin kaksitoista metriä korkea, yksi ainoa harmaan tai ruusunpunaisen graniitin runko, joka louhittiin Mons Claudianuksella Egyptin itäisessä autiomaassa, uitettiin Niiliä alas, lautattiin Välimeren yli ja raahattiin härkävaljakoilla Tiberiä ylös. Pelkät pylväät ovat logistinen saavutus, joka vetää vertoja itse kupolille.
Sitten Hadrianus teki jotain epätavallista. Kun rakennus oli valmis, hän kieltäytyi panemasta siihen omaa nimeään. Hän säilytti Agrippan kirjoituksen päätykolmion poikki pronssikirjaimin. Hän teki samoin useissa muissa restaurointihankkeissa ympäri Roomaa. Myöhemmin kirjoittanut Cassius Dio piti sitä ihailtavana vaatimattomuutena. Uudemmat historioitsijat ovat tulkinneet sen poliittiseksi taidoksi – keinoksi yhdistää uusi keisarillinen ohjelma vanhaan augustukselaiseen ja sijoittaa Hadrianus rakentajien jatkumoon sen sijaan, että hän olisi vaatinut yksin tekijyyttä. Kummin päin tahansa vaikutus on se, minkä Rooma näkee yhä tänään. Agrippa, joka oli ollut kuolleena sataakolmekymmentä vuotta, sai nimensä rakennukseen, jota hän ei rakentanut eikä olisi voinut kuvitella.
Apollodoros Damaskolainen, todennäköinen suunnittelija
Pantheonin rotundan varsinainen suunnittelu on yksi vaikeimmista insinööriongelmista, joita yksikään roomalainen arkkitehti koskaan ratkaisi, eikä se muistuta juuri lainkaan mitään, mitä Roomaan oli aiemmin rakennettu. Jonkun oli piirrettävä se. Antiikin lähteet eivät mainitse tätä henkilöä nimeltä, mutta on yksi hyvin uskottava ehdokas: Apollodoros Damaskolainen, Syyriassa syntynyt arkkitehti, joka oli ollut Hadrianuksen edeltäjän Trajanuksen pääinsinööri.
Apollodoros oli rakentanut Trajanuksen foorumin, valtavat monikerroksiset Trajanuksen markkinat, foorumin sisällä olevan basilikan ja Tonavan ylittävän kivisillan Trajanuksen Daakian sotaretkeä varten. 110-luvulla hän oli valtakunnan taitavin käytännön arkkitehti. Hadrianus peri hänet osana keisarillista henkilöstöä. Ajoitus sopii: Pantheonin varhaiset tiilileimat ovat Trajanuksen hallituskaudelta, jolloin Apollodoros olisi yhä johtanut suuria keisarillisia hankkeita.
Suhteen päättymisestä kerrotaan myös omituinen tarina. Noin vuosisataa myöhemmin kirjoittanut Cassius Dio kertoo, että Apollodoros oli kerran julkisesti pilkannut yhtä Hadrianuksen omista arkkitehtuuriluonnoksista – suunnitelmaa Venuksen ja Roman temppeliksi – ja sanonut tulevalle keisarille, että tämän pylväät olivat liian lyhyitä eivätkä patsaat mahtuisi syvennyksiinsä. Kun Hadrianus nousi valtaan, Dion mukaan hän karkotti Apollodoroksen Roomasta. Myöhemmin hän teloitutti tämän tekaistuin syyttein. Tarina ei ole aivan aikalaislähteestä, eikä se välttämättä pidä paikkaansa. Mutta se on ainoa tarina Apollodoroksen kohtalosta, joka meillä on, ja se on uskottava.
Tässä kohtaa asia muuttuu kiinnostavaksi. Jos Apollodoros suunnitteli Pantheonin rotundan Trajanuksen aikana ja jos hänen kuvittelemansa rakennus oli suurelta osin tai lähes valmis siihen mennessä, kun Hadrianus aloitti hallituskautensa, Hadrianus olisi perinyt sekä suunnitelman että sen tekijän. Ja sitten tekijä, joka oli kerran pilkannut keisarin piirustuksia, tapettiin tarinan mukaan. Tämän tulkinnan mukaan Pantheon olisi Apollodoroksen postuumi mestariteos, jonka omi keisari, joka oli ottanut sen haltuunsa ja sitten ottanut siitä kunnian – ja sitten taas ei edes kunniaa, koska Hadrianus antoi kunnian Agrippalle. Se on yksi länsimaisen arkkitehtuurin historian oudoimmista tekijyysketjuista.
Yksikään Pantheonin kirjoitus ei mainitse Apollodorosta. Mutta kupolin insinöörisanasto – betonin asteittain muuttuva koostumus, kasettikatto, 43,3 metrin puolipallon geometria – sopii täsmälleen siihen järjestelmälliseen, laskelmiin nojaavaan lähestymistapaan, jota hänen muut rakennuksensa osoittavat. Erityisesti Trajanuksen markkinat osoittavat samaa halukkuutta käsitellä betonia rakennusmateriaalina muodoissa, joita mikään muu perinne ei ollut yrittänyt. On mahdollista, että Pantheon on sitä, mitä tapahtuu, kun tilavolyymeihin lahjakas syyrialainen insinööri suunnittelee temppelin turhamaisimmalle keisarille, jonka Rooma koskaan tuotti, ja sitten koko hanke nimetään vuosisadan kuolleena olleen miehen mukaan, koska se vaikuttaa viisaalta.
Kirjoituksen ongelma

Palataan päätykolmioon. Kirjoitus kuuluu M·AGRIPPA·L·F·COS·TERTIVM·FECIT. Agrippa oli kolmatta kertaa konsuli vuonna 27 eaa., mikä ajoittaa hänen omistuksensa tuohon vuoteen. Kiveen kiinnitetyt pronssikirjaimet ovat jäljennöksiä; alkuperäiset katosivat keskiajalla, mutta tiedämme, mitä niissä luki, koska kirjainten kiinnitysten reiät näkyvät yhä ja vastaavat täydellisesti dokumentoituja jäljennöksiä.
Agrippan pronssikirjoituksen alapuolella, hieman huomaamattomampana, on toinen rivi, jota useimmat kävijät eivät koskaan huomaa. Siinä lukee latinaksi IMP·CAES·L·SEPTIMIVS·SEVERUS·PIVS·PERTINAX·ARABICVS·ADIABENICVS·PARTHICVS·MAXIMVS·PONTIF·MAX·TRIB·POT·X·IMP·XI·COS·III·P·P·PROCOS·ET·IMP·CAES·M·AVRELIVS·ANTONINVS·PIVS·FELIX·AVG·TRIB·POT·V·COS·PROCOS·PANTHEVM·VETVSTATE·CORRVPTVM·CVM·OMNI·CVLTV·RESTITVERVNT.
Käännettynä: ”Keisari Caesar Septimius Severus Pius Pertinax, Arabian, Adiabenen ja Parthian voittaja, tribuunin valtansa kymmenentenä vuonna jne., yhdessä keisari Marcus Aurelius Antoninus Piuksen kanssa, tribuunin valtansa viidentenä vuonna, palauttivat iän turmeleman Pantheonin kaikella asiaan kuuluvalla kunnioituksella.”
Tuo kirjoitus on vuodelta 202 jaa. Septimius Severus ja hänen poikansa Caracalla tekivät rakennukseen pieniä korjaustöitä noihin aikoihin. Heidän kirjoituksensa on lisäys Agrippan kirjoitukseen. Pantheonin julkisivu antaa siis tarkkaan ottaen nykyään kunnian kolmelle osapuolelle: Agrippalle, Severukselle ja Caracallalle. Mikään päätykolmiossa ei mainitse Hadrianusta, joka rakensi lähes kaiken, mitä näet. Mikään ei mainitse Apollodorosta, joka luultavasti suunnitteli kupolin. Päätykolmio on vaikenemalla kerrottu valhe, mutta se on sellainen valhe, jota roomalaiset suosivat. He halusivat rakennustensa julistavan jatkuvuutta. He eivät välittäneet, jos nimet olivat vääriä.
Mitä tämä kertoo, kun seisot ulkona
On erityistä nautintoa seistä Piazza della Rotondalla ja lukea kirjoitusta sitä vasten, mitä tiedät. Pronssikirjaimet ovat sotapäällikön nimi, joka kuoli ennen Kristuksen syntymää. Päätykolmio on Trajanuksen tai Hadrianuksen työtä. Sen takana oleva kupoli on tulosta insinööriperinteestä, jota oli hiottu Trajanuksen foorumilla vuosikymmentä aiemmin, luultavasti Apollodoros Damaskolaisen johdolla. Koko julkisivu on kerroksellinen argumentti jatkuvuudesta Rooman julkisessa muistissa, jossa yksikään nimi ei koskaan kerro totuutta siitä, kuka oikeasti piteli talttaa.
Chiaro lukee kirjoituksen sinulle latinaksi samalla kun katsot sitä ja kertoo sitten, mistä rakennuksen osista kukin nimi todellisuudessa vastaa, joten yhden rivin vastaus – että Agrippa rakensi sen – avautuu kolmen nimen vastaukseksi, kun vielä katsot ylös päätykolmioon.
Lyhyesti
Jos haluat yhden lauseen vastauksen: Marcus Agrippa rakennutti ensimmäisen Pantheonin vuonna 27 eaa., keisari Hadrianus rakennutti sen kokonaan uudelleen noin vuosina 114–126 jaa., ja rotundan suunnitteli luultavasti Apollodoros Damaskolainen. Ajattele Agrippaa perustajana, Hadrianusta rakentajana ja Apollodorosta hiljaisena piirtäjänä kaaren takana.
Rakennus, johon nykyään kävelemme sisään, on Hadrianuksen. Nimi, jota se kantaa, on Agrippan. Kupolin piirsi lähes varmasti joku, jonka Hadrianus myöhemmin karkotti. Tuhatyhdeksänsataa vuotta myöhemmin päätykolmio antaa yhä kunnian miehelle, joka ei koskaan nähnyt kattoa. Parempaa esimerkkiä Rooman julkisesta muistista ei ole. Roomalaiset olivat erittäin hyviä muistamaan vääriä asioita oikeista syistä.