
Joskus 1490-luvun puolivälissä nuori dominikaani Matteo Bandello, luostarin priorin veljenpoika, seurasi taidemaalarin työtä milanolaisen luostarinsa ruokasalissa. Joinakin päivinä, Bandello kirjoitti myöhemmin, mies kiipesi telineille aamunkoitteessa eikä laskenut sivellintä käsistään ennen pimeää, syömisen unohtaen. Toisina päivinä hän ei maalannut lainkaan. Hän seisoi tuntikausia seinän edessä kädet ristissä ja katsoi. Sitten hän saattoi kävellä keskipäivällä sisään kaupungin toiselta laidalta, lisätä yhteen päistä vedon tai kaksi ja lähteä.
Maalari oli Leonardo da Vinci, ja päät kuuluivat kahdelletoista apostolille. Jos olet joskus seissyt maalauksen jäljennöksen edessä ja kysynyt itseltäsi ilmeisen kysymyksen, kuka on kuka Pyhässä ehtoollisessa, olet hyvässä seurassa: vuosisatojen ajan lähes kukaan ei osannut nimetä heistä neljää enempää. Leonardo ei kirjoittanut heidän nimiään seinään. Nykyään käyttämämme nimet ovat peräisin kopiosta, kiistanalaisesta piirustuksesta ja hyvin tarkasta katsomisesta. Tässä he ovat numeroituina, ja kunkin kohdalla kerrotaan, mitä hän tekee ja miksi.
Tämä on maalaus kolmestatoista ihmisestä, jotka kuulevat yhden lauseen, ja jokainen reaktio on vihje. Kun osaat nimetä heidät, seinä lakkaa olemasta kuuluisa kuva ja muuttuu kohtaukseksi.
Pyhä ehtoollinen, kuka on kuka, yhdellä silmäyksellä

Kuvan numerot vastaavat tätä selitystä. Vasemmalta oikealle luettuna apostolit jakautuvat neljään kolmen hengen ryhmään, ja Kristus istuu yksin keskellä.
| # | Hahmo | Mistä hänet löytää | Mitä hän tekee |
|---|---|---|---|
| 1 | Bartolomeus | Äärimmäisenä vasemmalla, seisoo, molemmat kädet pöydällä | Nojaa eteenpäin, kuin olisi juuri ponnahtanut pystyyn |
| 2 | Jaakob nuorempi | Andreaksen takana, puoliksi piilossa | Kurottaa kättään Andreaksen takaa kohti Pietaria |
| 3 | Andreas | Harmaa parta, keltainen kaapu | Molemmat kämmenet ylös ja ulospäin: en minä |
| 4 | Juudas Iskariot | Tumma kasvo varjossa, nojaa taaksepäin, sinisissä | Puristaa pientä pussia, kyynärpää pöydällä |
| 5 | Pietari | Valkoiset hiukset, tunkee eteenpäin Juudaksen takaa | Kuiskaa Johannekselle, veitsi oikeassa kädessä |
| 6 | Johannes | Nuori, parraton, katse alas luotuna, lähimpänä Kristusta | Kallistuu poispäin kuunnellakseen Pietaria |
| 7 | Jeesus | Keskellä, keskimmäisen ikkunan kehystämänä | On juuri puhunut; kädet avoimina pöydällä |
| 8 | Tuomas | Jaakob vanhemman takana | Etusormi pystyssä |
| 9 | Jaakob vanhempi | Parrakas, vihreissä, Kristuksen vieressä | Levittää kätensä järkyttyneenä |
| 10 | Filippus | Seisoo, punaisissa | Kädet painettuina rintaa vasten: olenko se minä? |
| 11 | Matteus | Nuori, sinisissä, oikealla | Ojentaa molemmat kätensä taaksepäin kohti Kristusta |
| 12 | Juudas Taddeus | Harmaa parta, Matteuksen ja Simonin välissä | Kääntynyt Simonin puoleen, toinen käsi koholla |
| 13 | Simon Kiivailija | Äärimmäisenä oikealla, profiilissa | Kämmenet auki, pyytää selitystä |
| 14 | Juudaksen rahakukkaro | Juudaksen oikeassa kädessä | Yhteinen kassa, jota hän hoiti ryhmän puolesta |
| 15 | Pietarin veitsi | Juudaksen selän takana, terä ulospäin | Ennakkoviesti Getsemanen puutarhasta |
Mistä Pyhän ehtoollisen apostolien nimet tulevat
Leonardo ei nimennyt ketään. Pitkään ainoat hahmot, joista kaikki olivat yhtä mieltä, olivat ne neljä, jotka kertomus tekee helpoiksi: Jeesus keskellä, Johannes hänen vieressään, Pietari valkoisine hiuksineen ja Juudas pimeässä.
Täydellinen luettelo on peräisin kopiosta. Ponte Capriascan Sant’Ambrogion seurakuntakirkossa, kylässä Luganon yläpuolisilla kukkuloilla Sveitsissä, on 1500-luvulla maalattu versio Leonardon seinästä, joka usein katsotaan hänen seuraajansa Cesare da Seston työksi. Sen maalari teki sen, mitä Leonardo ei halunnut tehdä. Alareunaan hän kirjoitti jokaisen hahmon alle nimen latinalaisin suuraakkosin: Bartholomeus, Iacobus Minor, Andreas, Petrus, Iudas, Iohannes ja niin edelleen aina oikean reunan Simoniin asti. Lähemmäs vastausavainta emme pääse: se kirjoitettiin aikana, jolloin elossa oli vielä ihmisiä, jotka olivat nähneet alkuperäisen hyvässä kunnossa.

Toinen vihje on punaliidulla tehty piirustus Venetsian Gallerie dell’Accademiassa. Siinä on nimet kahdestatoista päästä yhdeksän yllä, ja Juudas istuu yhä yksin pöydän toisella puolella. Tutkijat kiistelevät siitä, onko piirustus ylipäätään Leonardon. Joka tapauksessa se näyttää vanhan asetelman, jonka hän hylkäsi.
Leonardon omat muistikirjat antavat meille jotakin parempaa kuin nimiä. Ne antavat meille eleitä. Sivulla muistiinpanoja, jotka hän kirjoitti suunnitellessaan seinää, hän kuvasi, mitä halusi miestensä tekevän. ”Yksi, joka joi, on jättänyt lasin paikalleen ja kääntänyt päänsä puhujaa kohti.” Toinen punoo sormensa yhteen ja kääntyy kulmat ankarasti rypyssä toverinsa puoleen. Toinen avaa kätensä, näyttää kämmenensä ja kohauttaa hämmästyneenä olkapäänsä korviin asti. Toinen kuiskaa vieruskaverinsa korvaan, ja tämä kääntyy kuuntelemaan, veitsi toisessa kädessään. Kaikki rivit eivät päätyneet seinälle. Monet päätyivät, ja siitä tietää, että maalaus on käsikirjoitus.
Pyhän ehtoollisen merkitys: yksi lause, kolmetoista reaktiota
Hetki on peräisin evankeliumeista. Pääsiäisaterialla Jeesus sanoo kahdelletoista: ”Yksi teistä kavaltaa minut.” Johanneksen evankeliumissa Pietari viittoo Johannekselle, Jeesusta lähimpänä aterioivalle opetuslapselle, että tämä kysyisi, ketä hän tarkoittaa. Matteus lisää, että apostolit alkoivat kysyä toinen toisensa jälkeen: ”Herra, en kai se ole minä?”
Leonardo maalaa sen puolen sekunnin, joka seuraa lauseen osumista. Kristus on lakannut puhumasta. Hänen suunsa on yhä hieman auki. Hänen ympärillään järkytys leviää ulospäin kuin väre vedessä ja pirstoo pöydän neljäksi kolmen hengen aalloksi.
Tämä on suuri ajatus, ja siksi jokainen myöhempi ehtoollisaihe näyttää vähän tältä. Ennen Leonardoa firenzeläiset maalarit asettivat apostolit rauhalliseen riviin, antoivat heille sädekehät ja istuttivat Juudaksen jakkaralle pöydän väärälle puolelle, jotta kukaan ei voisi ohittaa häntä. Leonardo siirsi Juudaksen takaisin ystäviensä joukkoon. Hän otti sädekehät pois. Hän antoi kavaltajan paljastaa itsensä niin kuin syyllinen paljastaa itsensä täydessä huoneessa: säpsähtämällä. Se säpsähdys on merkitys. Tämä ei ole ensisijaisesti sakramentin kuva. Se on kuva siitä, mitä yksi lause tekee huoneelle.
Bartolomeus, Jaakob ja Andreas: pöydän pää ponnahtaa pystyyn
Aloita äärimmäisestä vasemmasta. Bartolomeus seisoo molemmat kädet tukevasti pöytäliinalla ja nojaa keskustaa kohti, kuin ei olisi kuullut aivan oikein. Hän on tämän pään ainoa apostoli, joka seisoo suorana, ja hän on sulje, joka päättää sommitelman vasemmalla.

Hänen vieressään, puoliksi piilossa, on Jaakob nuorempi, jota kutsutaan myös Jaakobiksi, Alfeuksen pojaksi. Hän on se hiljainen. Hänestä näkyvät lähinnä kasvot ja käsivarsi, joka kurottaa Andreaksen takaa koskettamaan Pietarin selkää, kuin sanoakseen: kysy häneltä.
Andreas, vanhempi harmaapartainen mies keltaisissa, nostaa molemmat kätensä kämmenet ulospäin. Se on lähes täsmälleen se ele, joka on Leonardon muistiinpanossa miehestä, joka näyttää kämmenensä ja kohauttaa olkapäitään. Millä kielellä tahansa se tarkoittaa samaa. En minä.
Juudas: kukkaro, suola ja varjo
Toinen ryhmä on se, jonka takia kaikki tulevat, ja se on tiivis. Juudas, Pietari ja Johannes ovat kolme päätä yhden olkapään levyisessä tilassa.

Juudas on mies, jonka kasvot ovat varjossa. Maalauksen valo tulee vasemmalta, samalta puolelta kuin ruokasalin todelliset ikkunat, ja se osuu hänen ryhmänsä jokaisiin kasvoihin paitsi hänen omiinsa. Hän on myös ainoa, joka nojaa taaksepäin, kun kaikki hänen ympärillään kumartuvat eteenpäin. Hänen oikea kätensä puristuu pienen pussin ympärille. Se on kukkaro. Johanneksen evankeliumissa Juudas hoiti yhteisiä rahoja, ja pussi on tulkittu myös niiksi kolmeksikymmeneksi hopearahaksi, jotka hän otti vastaan papeilta.
Hän on lisäksi ainoa, jonka kyynärpää on pöydällä, ja se kyynärpää on saanut tuhoa aikaan. Hän on kaatanut suola-astian. Läikkynyt suola oli jo silloin huonon onnen enne, ja pöydässä jaettu suola oli uskollisuuden merkki, joten kavaltajan kyynärpään vieressä kaatunut suola-astia sanoo sen, mitä maalaus ei sano ääneen. Nykyään seinältä sitä on hyvin vaikea erottaa. Maali siinä kohdassa on yksi viiden vuosisadan uhreista.
On vielä yksi vihje, ja se on näppärin. Katso pöytää pitkin Kristusta kohti. Juudaksen vasen käsi kurottaa samaa vatia kohti, jota kohti Kristuksen oikea käsi liikkuu. Matteuksen evankeliumissa Jeesus nimeää kavaltajan juuri näin: ”Se, joka pisti kätensä vatiin yhtä aikaa minun kanssani, kavaltaa minut.” Leonardo ei tarvinnut jakkaraa pöydän väärälle puolelle. Hän tarvitsi kaksi kättä.
Pietarin veitsi ja käsi, joka ei ole arvoitus
Pietari on valkohiuksinen vanha mies, joka tunkee eteenpäin Juudaksen takaa. Hänen vasen kätensä on Johanneksen olalla ja kasvot lähellä Johanneksen korvaa. Hän tekee juuri sitä, mitä Johanneksen evankeliumi kertoo hänen tehneen: hän hoputtaa Johannesta kysymään Jeesukselta, kuka kavaltaja on.
Hänen oikea kätensä on alhaalla lantion kohdalla, taaksepäin kiertyneenä, ja pitelee veistä terä ulospäin. Ne, jotka näkevät maalauksen ensimmäistä kertaa, päättelevät usein, ettei käsi kuulu kenellekään, että se on irrallinen käsi aseineen. Seuraa käsivartta, niin huomaat sen olevan Pietarin, kömpelösti taivutettuna Juudaksen selän taakse. Veitsi on ennakkoviesti. Muutamaa tuntia myöhemmin Getsemanen puutarhassa Pietari vetää esiin miekan ja sivaltaa irti ylipapin palvelijan korvan.
Pietari, mies, joka kieltää Kristuksen kolmesti ennen aamunkoittoa, istuu aivan sen miehen takana, joka kavaltaa hänet. Leonardo on asettanut kavaltajan ja kieltäjän rinnakkain.
Onko tuo Maria Magdaleena? Ei, ja tässä syy
Johannes istuu lähimpänä Kristusta, hänen oikealla puolellaan. Hän on nuori, parraton, pitkähiuksinen ja katse alas luotuna, ja hän kallistuu Jeesuksesta poispäin Pietarin puoleen. Vuonna 2003 Dan Brownin romaanissa Da Vinci -koodi eräs henkilö väittää, että hahmo on Maria Magdaleena ja että hänen ja Jeesuksen välinen V:n muotoinen rako on salainen symboli. Miljoonat lukijat menivät katsomaan.
Taidehistorioitsijat ovat asiasta rauhallisia ja yksimielisiä. Se on Johannes. Firenzeläiset maalarit olivat kuvanneet hänet näin jo sadan vuoden ajan: nuorimpana opetuslapsena, sileäkasvoisena ja pehmeähiuksisena, usein nukkumassa Kristuksen rintaa vasten, koska evankeliumi kutsuu häntä opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti. Leonardo oli saanut koulutuksensa Firenzessä. Hänen yleisönsä olisi tunnistanut tyypin sekunnissa.
On myös yksinkertainen testi. Laske pöydän ääressä olevat ihmiset. Heitä on kolmetoista: Kristus ja kaksitoista miestä. Jos Jeesuksen vieressä oleva hahmo on Maria Magdaleena, yksi kahdestatoista apostolista puuttuu ehtoolliselta, ja puuttuja on Johannes, se opetuslapsi, jonka evankeliumi sijoittaa sinä iltana aivan Kristuksen viereen. Heidän välissään oleva rako ei ole koodi. Se on Johannes tekemässä sitä, mitä tekstissä sanotaan: kallistumassa kuulemaan Pietaria.
Kasvot, joita Leonardo sanoi, ettei pystynyt viimeistelemään
Kristus istuu yksin keskellä, ja Leonardo antaa hänelle kaksi asiaa, joita kukaan muu ei saa. Ensimmäinen on tila. Hänen kummallakin puolellaan on selvä väli, joten hänen vartalonsa muodostaa rauhallisen kolmion liikettä täynnä olevassa huoneessa. Toinen on ikkuna. Hänen päänsä takana oleva kirkas aukko, jonka yllä on kaari, kehystää hänen kasvonsa niin kuin sädekehä ennen.

Kaikki huoneen linjat johtavat hänen päähänsä. Kattopalkit, sivuseinien seinävaatteet, pöydän reunat: seuraa mitä tahansa niistä, niin päädyt Kristuksen oikeaan ohimoon. Nykyaikaisessa restauroinnissa konservaattorit raportoivat tuossa kohdassa pienestä reiästä, ja tavallinen selitys on, että Leonardo löi siihen naulan ja pingotti siitä naruja merkitäkseen perspektiivilinjat valmistellulle seinälle. Pitipä naulatarina täsmälleen paikkansa tai ei, vaikutuksesta ei ole epäilystä. Katse vetäytyy yhä uudelleen takaisin noihin kasvoihin.
Giorgio Vasari kirjoittaa vuonna 1550, että Leonardo jätti Kristuksen pään keskeneräiseksi, koska ei uskonut pystyvänsä antamaan sille tarvittavaa jumalallisuutta. Vasari kertoo myös toimeksiannon tunnetuimman tarinan. Luostarin priori, kyllästyneenä katselemaan Leonardon seisoskelua, valitti herttua Ludovico Sforzalle. Leonardo selitti herttualle etsivänsä yhä tarpeeksi konnamaisia kasvoja Juudakselle, ja jos sellaisia ei löytyisi, hän voisi aina käyttää priorin kasvoja. Priori lakkasi valittamasta. Se on hyvä tarina. Leonardon muistikirjojen 1800-luvun toimittaja Jean Paul Richter piti sitä yhtä perusteettomana kuin epätodennäköisenä, joten nauti siitä niin kuin useimmista Vasarin jutuista.
Tuomas, Jaakob ja Filippus: epäilijä, järkytys, vastalause
Kristuksen vasemmalla puolella kolmas ryhmä kohoaa ja vyöryy häntä kohti.

Tuomas on takana oleva mies, jonka etusormi osoittaa ilmaan. Kristuksen käsien jälkeen se on maalauksen kuuluisin sormi, ja se on vitsi, jonka ensimmäinen yleisö olisi tajunnut. Tämä on epäilevä Tuomas, apostoli, joka ylösnousemuksen jälkeen kieltäytyy uskomasta ennen kuin saa painaa saman sormen Kristuksen haavoihin. Tässä se jo osoittaa ylöspäin ja esittää jo kysymyksen.
Jaakob vanhempi, parrakas vihreäpukuinen mies aivan Kristuksen vieressä, on levittänyt kätensä kauhistuneena. Hän vetäytyy pöydästä taaksepäin, kuin lause olisi työntänyt häntä. Hänen takanaan Filippus on noussut seisomaan, nuori, punaisessa kaavussa, molemmat kädet rintaa vasten painettuina. Hänen koko ruumiinsa esittää Matteuksen evankeliumin kysymyksen: Herra, en kai se ole minä? Hän on ainoa apostoli, joka vaikuttaa enemmän loukatulta kuin yllättyneeltä.
Matteus, Taddeus ja Simon: neuvonpito pöydän päässä
Viimeinen ryhmä aivan oikealla on melkein kääntänyt selkänsä draamalle. Nämä kolme väittelevät keskenään.

Matteus, nuori ja sinisissä, tekee kahta asiaa yhtä aikaa. Hänen kätensä ojentuvat taaksepäin kohti Kristusta, molemmat kädet häneen osoittaen, samalla kun hänen päänsä kääntyy vieressä olevien kahden vanhemman miehen puoleen. Hän on uutisten välittäjä: kuulitteko, mitä hän juuri sanoi? Juudas Taddeus, keskellä oleva harmaapartainen mies, on kääntynyt Simonin puoleen käsi koholla, ja hänen katseensa on epäluuloinen. Simon Kiivailija, aivan pöydän päässä, profiilissa ja valkoisissa, ojentaa avoimet kämmenensä. Hän haluaa selityksen, eikä hän sitä saa.
Huomaa, miten sommitelma sulkeutuu. Bartolomeus seisoo suorana kuin seiväs vasemmassa päässä. Simon istuu tukevasti oikeassa päässä. Näiden kahden sulkeen välissä kaikki liikkuu.
Mitä pöydällä oikeasti on
Katso lautasia. Pitkään pöydän ruoka oli liian likaista erottaakseen, ja oletettiin, että se oli tavallista leipää ja ehkä lammasta. Restauroinnin jälkeen taidehistorioitsija John Varriano tarkasteli tarjoiluvateja läheltä ja esitti, että joissakin on grillattua ankeriasta appelsiinilla koristeltuna. Kaikki eivät hyväksy ankeriasta. Pääkonservaattori Pinin Brambilla Barcilon puhui mieluummin yksinkertaisesti kalasta. Kumpi tahansa, se ei ole pääsiäislammas, ja se muistuttaa, että Leonardo sijoitti pyhän kertomuksen johonkin, joka näyttää kovasti milanolaiselta illalliselta.
Miksi Leonardon Pyhä ehtoollinen alkoi kuolla heti
Tässä on se osa tarinaa, jota on vaikea uskoa. Maailman kopioiduin seinä oli hajoamassa alle kahdenkymmenen vuoden kuluttua valmistumisestaan.
Ongelma oli Leonardon menetelmä. Aito fresko maalataan nopeasti, märkään rappaukseen, alue kerrallaan päivässä, ja väristä tulee osa seinää. Leonardo ei halunnut työskennellä nopeasti. Hän halusi tulla keskipäivällä, lisätä yhden vedon ja ottaa etäisyyttä viikon. Niinpä hän sulki kuivan seinän kipsistä, pikestä ja mastiksista tehdyllä pohjalla ja maalasi sen päälle temperalla ja öljyllä, niin kuin maalataan paneelia. Sen ansiosta hän saattoi työskennellä kuin Leonardo. Se tarkoitti myös, että maali istui seinän päällä eikä sen sisällä, kostealla seinällä ruokasalissa keittiön vieressä.
Vuonna 1517 maali hilseili jo. Vuonna 1556 Vasari kuvaili sitä tahrojen sotkuksi. Vuonna 1652 veljet puhkaisivat seinän alaosaan oven ja veivät samalla Kristuksen jalat. Oven kaarevat ääriviivat näkyvät yhä pöydän alla jokaisessa valokuvassa. Ranskan vallankumousjoukot käyttivät ruokasalia tallina ja asevarastona vuonna 1796. Elokuun 15. päivän yönä 1943 liittoutuneiden pommit osuivat luostariin ja sortivat suuren osan ruokasalista. Pyhän ehtoollisen seinä jäi pystyyn hiekkasäkein ja telinein tuettuna.
Sitten tuli puhdistus. Vuosina 1978–1999 Pinin Brambilla Barcilon vietti seinän ääressä kaksikymmentäyksi vuotta, poisti vuosisatojen päällemaalaukset, liiman ja lian ja täytti puuttuvat kohdat hillityllä vesivärillä, jotta ne eivät esittäisi olevansa Leonardoa. Teos avattiin uudelleen 28. toukokuuta 1999. Kriitikot valittivat, aivan kuten Sikstuksen kappelin katon kohdalla, että jäljelle jäänyt on ohutta ja kalpeaa. Puolustajat vastaavat, että jäljelle jäänyt on ainakin Leonardon. Molemmat pitävät paikkansa. Se, mitä Milanossa näet, on raunio, ja silti se on elävin ihmisjoukon kuva, jonka edessä tulet koskaan seisomaan.

Missä Pyhä ehtoollinen on? Yhä omalla seinällään Milanossa
Sitä ei ole koskaan siirretty. Leonardon Pyhä ehtoollinen on maalattu ruokasalin, veljien ruokailusalin, päätyseinään Santa Maria delle Grazien dominikaaniluostarissa Milanossa, osoitteessa Piazza di Santa Maria delle Grazie 2. Se on noin 4,6 metriä korkea ja 8,8 metriä leveä. Milanon hallitsija herttua Ludovico Sforza maksoi sen osana kirkon uudistusta; hän toivoi kirkosta sukunsa hautojen paikkaa. Leonardo työskenteli sen parissa noin vuodesta 1495, ja se valmistui alkuvuodesta 1498. Ludovico, joka palkitsi hänet läheisellä viinitarhalla, menetti Milanon ranskalaisille seuraavana vuonna.
Paikka toimii Museo del Cenacolo Vinciano -museona, jota hallinnoi joulukuusta 2024 lähtien Pinacoteca di Brera. Tätä kirjoitettaessa se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 8.15–19, viimeinen sisäänpääsy kello 18.45, ja maanantaisin suljettu. Varaus on pakollinen virallisen sivuston cenacolovinciano.org kautta, joka ohjaa museon Vivaticket-kauppaan. Täysi lippu on maksanut 15 euroa, ja 18–25-vuotiaille on alennettu hinta ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy, mutta hekin tarvitsevat varauksen. Liput julkaistaan erissä kolmen kuukauden välein, ja kevään ja kesän liput voivat mennä tunneissa, joten hetki, jolloin seuraava vuosineljännes aukeaa, on hetki varata. Hinnat ja aukioloajat muuttuvat, joten tarkista virallinen sivusto ennen lähtöä.
Itse vierailu on tiukka. Sisään mennään enintään neljänkymmenen hengen ryhmässä ilmaa suodattavien lasikammioiden kautta, ja ruokasalissa saa olla viisitoista minuuttia. Sitten tulee seuraava ryhmä. Ne, jotka ovat lentäneet tätä varten valtameren yli, hätkähtävät usein sitä, miten nopeasti aika kuluu.
Takanasi, vastakkaisella seinällä, on toinen maalaus, jota useimmat kävijät unohtavat kääntyä katsomaan: ristiinnaulitsemisaihe, jonka Giovanni Donato da Montorfano on signeerannut ja päivännyt vuonna 1495. Sen alakulmissa, lähes kadonneina, ovat polvistuneet muotokuvat Ludovicosta, hänen vaimostaan Beatrice d’Estestä ja heidän kahdesta pojastaan, jotka museon mukaan Leonardo luultavasti lisäsi itse. Veronesen Kaanaan häiden tavoin Pyhä ehtoollinen tehtiin saliin, jossa munkit söivät. Se aukeaa täysin vasta, kun kuvittelee veljet sen alle syömään omien pitkien pöytiensä ääressä.
Mitä katsoa viidessätoista minuutissa
Viisitoista minuuttia riittää, jos et käytä ensimmäisiä viittä valokuvaamiseen. Seiso kauempana seinästä, jotta kaikki kolmetoista mahtuvat katseeseesi kerralla, ja käy heidät läpi tässä järjestyksessä.
Ensin: löydä Juudas valon, ei kasvojen perusteella. Hän on ainoa varjossa. Etsi sitten hänen kukkaronsa ja hänen vasen kätensä, joka kurottaa samaa vatia kohti kuin Kristus.
Toiseksi: seuraa Pietarin käsivartta alas veitseen Juudaksen selän takana.
Kolmanneksi: etsi Tuomaksen sormi ja Filippuksen kädet hänen rinnallaan, ja huomaa, että Kristuksen vasemmalla puolella oleva ryhmä liikkuu kokonaan häntä kohti, kun taas hänen oikealla puolellaan oleva ryhmä kallistuu kokonaan poispäin.
Neljänneksi: katso pöydän alle vanhan oven kaarta. Siinä olivat ennen Kristuksen jalat. Ponte Capriascan kopiossa ne ovat yhä tallella.
Salissa ei ole seinällä mitään selitekylttejä, ja kello käy koko ajan. Chiaro on tehty juuri tällaista hetkeä varten: kuvaa seinä, niin kaksitoista nimeä palaa siinä järjestyksessä, jossa katsot niitä, ja Juudaksen kukkaro ja Pietarin veitsi osoitetaan, kun sinulla on vielä aikaa löytää ne. Jos pidät paperista, jätä yllä oleva numeroitu selitys auki puhelimeesi.
Jos suunnittelet Leonardo-matkaa, Milanon seinä sopii luontevasti pariksi muotokuvalle, jonka hän aloitti muutamaa vuotta myöhemmin Firenzessä ja josta tuli maailman kuuluisin maalaus. Ja jos haluat nähdä, miltä Leonardon kasvot näyttivät häntä ihailleiden maalarien silmissä, Rafael antoi ne Platonille Ateenan koulussa, joka maalattiin Roomassa noin vuosikymmen Pyhän ehtoollisen valmistumisen jälkeen. Lisää hahmo hahmolta avattuja maalauksia löytyy koosteesta Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.
Bandellon maalari, se, joka seisoi tuntikausia seinän edessä kädet ristissä, ei tuhlannut aikaa. Hän odotti, että lause osuu jokaisiin kasvoihin, yksiin kerrallaan. Viisisataa vuotta ja yksi pommi myöhemmin se osuu yhä.