
Vuonna 1659 vanha verakauppias nimeltä Jan Pietersen Bronckhorst astui amsterdamilaiseen notaarin toimistoon ja vannoi, paljonko Yövartio, Rembrandt van Rijnin muotokuva hänen suojeluskaartinsa komppaniasta, oli maksanut. Seitsemäntoista vuotta aiemmin, hän kertoi, Rembrandt oli maalannut hänet ja komppanian muut miehet, ”lukumäärältään kuusitoista”, ja kukin heistä oli maksanut noin sata guldenia, ”yksi vähän enemmän, toinen vähän vähemmän, sen mukaan, mikä paikka heillä siinä oli”. Bronckhorst todisti Rembrandtin pojan Tituksen holhoojan hyväksi. Ja hän tiesi, mistä puhui, kun sanoi paikan merkitsevän. Maalauksessa hän on yksi vaikeimmin löydettävistä miehistä.
Rembrandt sai maalauksen valmiiksi vuonna 1642. Se on 3,63 metriä korkea ja 4,37 metriä leveä, ja se riippuu Rijksmuseumin kunniagallerian päässä kuin maallisen kirkon alttaritaulu. Se on myös maksavien asiakkaiden ryhmämuotokuva. Kun katsot sitä, näet laskun, joka on jaettu kahdeksaantoista osaan, palkatun rumpalin, tytön, jota kukaan ei osaa nimetä, koiran, joka on lainattu jonkun toisen grafiikanlehdeltä, miehen, joka oli jo kuollut, ja ehkä yhden silmän, joka kuuluu maalarille itselleen.
Yövartio: Rembrandtin väkijoukko yhdellä silmäyksellä

Kuvan numerot vastaavat tätä selitystä. Toisen sarakkeen nimet ovat peräisin kilvestä, jonka Rembrandtin mallit maalauttivat kuvaan, sekä amsterdamilaisen historioitsijan S.A.C. Dudok van Heelin arkistotutkimuksesta, joka on julkaistu Rijksmuseum Bulletin -lehdessä. Kun tunnistus on pikemminkin tulkinta kuin varmuus, taulukko kertoo sen.
| # | Henkilö | Kuka hän on | Mistä hänet löytää |
|---|---|---|---|
| 1 | Kapteeni | Frans Banninck Cocq, myöhemmin Amsterdamin pormestari | Keskellä, mustissa ja punaisessa vyönauhassa, vasen käsi ojennettuna |
| 2 | Luutnantti | Willem van Ruytenburch, Vlaardingenin herra | Hänen vieressään, vaaleankeltaisessa ja valkoisessa vyönauhassa, kädessään seremoniallinen partisaani |
| 3 | Kultainen tyttö | Ei tunnettu henkilö; komppanian elävä tunnus | Kapteenin takana vasemmalla, vyöllä riippuu kuollut kana |
| 4 | Lipunkantaja | Jan Visscher Cornelisen | Ylhäällä keskeltä vasemmalle, nostaa komppanian lippua |
| 5 | Silmä ja baretti | Mahdollisesti Rembrandt itse | Kurkistaa lipunkantajan ja kultakypäräisen miehen välistä |
| 6 | Punainen muskettisotilas | Tavallisesti tunnistettu Jan van der Heedeksi | Vasemmalla, kaataa ruutia piippuunsa |
| 7 | Pieni ampuva muskettisotilas | Tunnistamaton | Heti kapteenin takana, kypärässä tammenlehtiä |
| 8 | Sytytinpannuaan puhaltava muskettisotilas | Jan Claesen Leijdeckers | Luutnantin takana, tummassa kypärässä |
| 9 | Kersantti | Rombout Kemp | Oikealla, vanhanaikaisessa myllynkivikauluksessa, osoittaa kädellään |
| 10 | Rumpali | Jacob Jorisz, palkattu, ei kilvessä | Äärioikealla, lyö rumpua |
| 11 | Koira | Lainattu grafiikanlehdeltä | Oikealla alhaalla, haukkuu rummulle |
| 12 | Kilpi | Kahdeksantoista maksaneen miehen nimeä | Korkealla holvikaaressa, keskellä |
| 13 | Ruutipoika | Tunnistamaton | Äärivasemmalla, juoksee ulos kuvasta |
Kuka on kuka Yövartiossa, alkaen kädestä
Aloita sieltä, mistä Rembrandt haluaa sinun aloittavan: kahdesta miehestä, jotka kävelevät suoraan sinua kohti.
Frans Banninck Cocq on kapteeni. Hän on pukeutunut mustaan, hänellä on leveä pitsikaulus ja punainen vyönauha rinnan poikki, ja hän on kesken lauseen. Hänen vasen kätensä tulee eteenpäin kämmen auki, ikään kuin hän olisi juuri käskenyt luutnanttiaan panemaan komppanian liikkeelle. Hänen yläpuolellaan oleva kilpi kirjoittaa hänen nimensä muotoon Banning Cocq, ja niin sen kirjoittavat myös useimmat englanninkieliset kirjat. Hän syntyi vuonna 1605 apteekkarin poikana; isä oli tullut Amsterdamiin Bremenistä. Hän meni edullisiin naimisiin. Maalauksen aikaan hän oli Purmerlandin ja Ilpendamin herra, kahden pienen kartanon kaupungin pohjoispuolella, ja vuonna 1650 hänestä tuli yksi Amsterdamin pormestareista. Hän piti maalauksesta niin paljon, että teetti siitä vesivärikopion sukualbumiinsa; albumi on nykyään talletuksena Rijksmuseumin grafiikkakokoelmassa.
Willem van Ruytenburch on luutnantti. Hän on kaikkea, mitä kapteeni ei ole: vaalea siellä, missä Cocq on tumma, profiilissa siellä, missä Cocq katsoo sinua suoraan, kuunteleva siellä, missä Cocq puhuu. Hänellä on yllään kullalla kirjailtu nahkatakki, valkoinen vyönauha ja hattu, jossa on valkoinen sulka, ja hän pitelee partisaania, lyhyttä seremoniallista keihästä, joka oli luutnantin arvomerkki.

Katso nyt luutnantin takkia, vähän vyötärön alapuolelta. Siinä on varjo, ja sillä on kapteenin käden muoto. Se on maalauksen eniten siteerattu yksityiskohta, ja se tekee kaksi asiaa kerralla. Se kertoo, mistä valo tulee: ylhäältä vasemmalta. Ja se työntää kapteenin kättä eteenpäin, ulos kankaalta sinun tilaasi. Kun seisot alkuperäisen edessä, käsi näyttää leijuvan ilmassa noin kolmenkymmenen sentin päässä maalauksen edessä.
Kahden upseerin takana Rembrandt rikkoi lajityypin säännöt. Aiemmissa suojeluskaartimuotokuvissa miehet oli aseteltu riviin kuin joukkuekuvaan, jotta jokainen kasvo saisi osansa. Rembrandt lavasti hetken. Komppania tulvii ulos pimeästä portista, valmiina marssimaan. Joku lataa asetta, joku nostaa lippua, joku lyö rumpua, huutaa, osoittaa, kompastuu toisiin. Se näyttää kaaokselta. Sitä se ei ole.
Tyttö ja kana sekä mies, joka oli jo kuollut
Maalauksen kuuluisin henkilö ei kuulu komppaniaan. Hän on tyttö, pieni ja vaalea, puettu kultaan ja vaaleansiniseen, ja hän hohtaa kuin hänellä olisi oma valonlähteensä. Hänen vyötäröltään roikkuu ylösalaisin kuollut kana. Sen kynnet näkyvät selvästi. Siitä tässä on kyse.

Tämä komppania kuului Kloveniersiin, Amsterdamin arkebuusimiehiin, muskettisotilaiden kiltaan. Heidän tunnuksensa oli kultainen kynsi, sanaleikki heidän nimellään, ja kynsikäs kana on tuo tunnus lihaksi tulleena. Linnun takana on pistooli, toinen viittaus kloveriin, aseeseen, josta kilta sai nimensä. Tyttö on maskotti, kävelevä vaakuna. Asiakirjojen perusteella hän ei ole kenenkään tytär. Aiemmat kirjoittajat arvelivat, että killan talon isännöitsijän tytär olisi ollut hänen mallinaan; Dudok van Heel tarkisti asian, ja isännöitsijän vanhempi tytär oli vuonna 1642 kolmekymmentäviisivuotias. Jotkut näkevät hänessä Saskian, Rembrandtin vaimon, kasvot. Saskia kuoli kesäkuussa 1642, samana vuonna kuin maalaus valmistui. Siitäkään ei ole todisteita, ja tytön on parempi antaa olla sitä, mitä maalaus sanoo hänen olevan: symboli, joka sattuu olemaan huoneen kirkkain asia.
Hänen takanaan on toinen tyttö, sinisessä, suurimmaksi osaksi piilossa. Useimmat kävijät eivät huomaa häntä koskaan.
Katso nyt muskettisotilaita, sillä Rembrandt kätki heihin pienen harjoitusoppaan. Vasemmalla päästä varpaisiin punaiseen pukeutunut mies, joka tavallisesti tunnistetaan Jan van der Heedeksi, kaataa ruutia musketin piippuun. Heti kapteenin takana pienikokoinen hahmo tammenlehdin koristellussa kypärässä laukaisee aseensa; piippu kulkee aivan luutnantin hatun takaa. Ja luutnantin takana toinen muskettisotilas tummassa kypärässä puhaltaa ruudin jämät sytytinpannultaan. Lataa, laukaise, puhdista. Se on kierto, jota jokainen muskettisotilas harjoitteli, levitettynä maalauksen etualalle kuin sarjakuva.
Sytytinpannuaan puhaltavalla miehellä on maalauksen oudoin tarina. Museon oma kuvaus nimeää hänet Jan Claesen Leijdeckersiksi. Dudok van Heelin tutkimuksen mukaan Leijdeckers oli kuollut jo vuonna 1640, ennen kuin Rembrandt ehti maalata hänet elävästä mallista, ja asento näyttää olevan peräisin Jacques de Gheynin painetusta musketinkäsittelyoppaasta. Hänen nimensä on silti kilvessä.
Yövartion maalari kurkistaa
Nouse yksi taso ylemmäs, takariviin. Komppanian lippua nostava mies on lipunkantaja Jan Visscher Cornelisen, ja Rembrandt asetti hänet täyteen valoon, mikä oli kohteliaisuus. Lipunkantaja kantoi komppanian kunniaa. Hänen oikealla puolellaan seisoo nuori mies kultaisessa kypärässä. Ja heidän välissään, raossa, jota et koskaan katsoisi kahdesti, on yksi silmä ja pehmeän baretin reuna.

Tätä silmää kutsutaan usein Rembrandtin omakuvaksi. Rijksmuseumin oma verkkokierros sanoo, että hahmo ”voi hyvinkin” olla hän, koska kasvojen siivu vastaa hänen omakuviaan. Dudok van Heelin numeroitu selitys maalaukseen merkitsee sen yksinkertaisesti ”Omakuvaksi”. Kenelläkään ei ole todisteita, eikä mikään asiakirja kerro Rembrandtin maalanneen itsensä mukaan. Mutta baretti on hänen, tapa oli hänen ja vitsi on hänen. Amsterdamin kuuluisin maalari antoi itselleen maalauksessa, jossa jokainen kasvo maksoi rahaa, yhden silmän verran kangasta ilmaiseksi.
Samassa galleriassa sinua odottaa mukava ironia. Vuodesta 2023 Rembrandtin Lipunkantaja vuodelta 1636, kokovartalo-omakuva nuoresta maalarista lipunkantajaksi pukeutuneena lippu kädessään, on riippunut Rijksmuseumin kunniagalleriassa lähellä Yövartiota. Alankomaiden valtio osti sen Rothschildin suvulta 175 miljoonalla eurolla. Kuusi vuotta ennen kuin hän maalasi tämän komppanian oikean lipunkantajan, Rembrandt harjoitteli roolia jo esittämällä sitä itse.
Kuka maksoi ja miksi kilvellä on väliä
Katso ylös holvikaareen, kapteenin pään yläpuolelle ja oikealle. Muurissa riippuu soikea kilpi, ja siinä on luettelo nimiä. Kahdeksantoista.

Kilpi ei kuulunut Rembrandtin alkuperäiseen sommitelmaan. Sen lisäsi myöhemmin toinen käsi, ja lähteet ovat eri mieltä siitä, milloin. Dudok van Heel ajoittaa sen noin vuoteen 1653; muut lähteet, englanninkielinen Wikipedia mukaan lukien, sijoittavat sen jopa vuoteen 1715. Joka tapauksessa se maalattiin, koska miehet halusivat tulla muistetuiksi nimeltä. Ironista on, että tummuva lakka teki nimet lukukelvottomiksi jo 1700-luvulla, ja ne tulivat takaisin näkyviin vasta, kun lakka poistettiin vuonna 1947.
Kahdeksantoista nimeä ovat kapteeni, luutnantti ja ne kuusitoista kaartilaista, joista Bronckhorst kertoi: lipunkantaja, kaksi kersanttia, Rombout Kemp ja Reijnier Engelen, miekankantaja, keihäsmiehiä, kilvenkantajia ja muskettisotilaita. Jokaista nimeä ei voi yhdistää kasvoihin, ja Dudok van Heel myönsi rehellisesti, että osa hänen yhdistyksistään on perusteltuja arvauksia. Luettelo on läpileikkaus Amsterdamin kauppiassäädystä vuonna 1642: verakauppiaita, viinivälittäjä, sekatavarakauppias, kaikki II piiristä, muutamalta kadulta Damrakin ja Singelin väliltä.
Bronckhorstin lause rahasta selittää myös sommitelman. Se, joka maksoi vähän enemmän, sai paremman paikan. Bronckhorst, jonka Dudok van Heel tunnistaa takarivien valkopartaiseksi kilvenkantajaksi, on puoliksi kadoksissa väkijoukossa. Rombout Kemp, oikealla seisova kersantti vanhanaikaisessa myllynkivikauluksessaan, sai dynaamisen asennon ja osoittavan käden. Kaksi upseeria, jotka lähes varmasti maksoivat paljon enemmän, saivat keskustan ja valon. Sadalla guldenilla sai pään. Kuudentoista kaartilaisen osuus oli yhteensä noin 1 600 guldenia, minkä toinen todistaja vahvisti samana vuonna, ja sen päälle tuli se, mitä kapteeni ja luutnantti maksoivat.
Vanha tarina siitä, että kaartilaiset vihasivat maalausta ja kieltäytyivät maksamasta, on myytti. Vuoden 1659 todistukset osoittavat, että he maksoivat. Maalaus riippui heidän kiltatalonsa Kloveniersdoelenin suuressa salissa yhtenä kuudesta ryhmämuotokuvasta, jotka oli tilattu uuteen rakennukseen. Se pysyi siellä yli seitsemänkymmentä vuotta.
Rumpali, koira ja poika, joka juoksee karkuun
Äärioikealla mies lyö suurta rumpua. Hän on Jacob Jorisz, komppanian rumpali, ja hän on maalauksen ainoa selvästi tunnistettu henkilö, jonka nimi ei ole kilvessä. Hän ei maksanut. Rumpalit olivat palkattuja miehiä, ja Rembrandt otti hänet mukaan äänen vuoksi. Maalaus, jossa rumpu pärisee, on maalaus, jossa jotain on juuri tapahtumassa.

Rumpalin jaloissa nuhjuinen koira haukkuu metelille. Koira on pieni yksityiskohta, jolla on yllättävä alkuperä. Rijksmuseumin intendentti Anne Lenders on huomauttanut, että se muistuttaa kovasti koiraa hollantilaisen taiteilijan Adriaen van de Vennen kuvituksessa, ja maalauksen röntgenkuvat osoittivat, että yhdennäköisyys ulottui valmista pintaa syvemmälle. Rembrandt toisin sanoen näyttää lainanneen koiransa kirjasta.
Äärivasemmalla poika, jonka kypärä on hänelle aivan liian suuri, juoksee ruutisarvi kädessään ulos kuvasta. Hän on ruutipoika, ja hän on koiran vastapaino. Toinen juoksee vasemmalle, toinen haukkuu oikealle, ja niiden välissä koko komppania lähtee liikkeelle.
Tapahtuuko Yövartio todella yöllä?
Ei. Tämä on yllätys, joka jokaisen pitäisi kuulla ennen kuin seisoo maalauksen edessä. Yövartio on päiväkohtaus. Komppania astuu varjoisasta portista päivänvaloon. Syvänruskea hämärä, joka antoi maalaukselle sen lempinimen, johtui kerros kerrokselta lisätystä lakasta, joka kellastui ja tummui vuosisatojen mittaan, kunnes koko kangas näytti soihtujen valaisemalta. Kukaan 1600-luvulla ei kutsunut sitä Yövartioksi. Sen virallinen nimi on suunnilleen II piirin suojeluskaartin komppania kapteeni Frans Banninck Cocqin johdolla, eikä kukaan aikonut koskaan sanoa sitä ääneen. Kun lyhyempi nimi vakiintui, maalaus näytti yöltä, joten yö se sai.
Lakka poistettiin 1940-luvulla sen jälkeen, kun maalaus palasi sodasta, ja päivänvalo tuli takaisin. Nimi jäi.
Reunat, jotka Amsterdam leikkasi pois vuonna 1715
Näkemäsi maalaus ei ole se maalaus, jonka Rembrandt sai valmiiksi. Vuonna 1715 Yövartio siirrettiin kiltatalosta Amsterdamin raatihuoneelle Damille, rakennukseen, joka on nykyään Kuninkaanlinna. Se ei mahtunut seinälle, jolle se oli tarkoitettu. Niinpä sitä leikattiin kaikilta neljältä sivulta.

Suurimmat menetykset olivat vasemmalla. Rijksmuseumin mukaan siltä puolelta lähti noin 64 senttimetrin levyinen kaistale, ylhäältä noin 23 senttimetriä, alhaalta noin 11 ja oikealta 7. Vasemmasta reunasta katosi kolme henkilöä: kaksi kaartilaista ja pieni lapsi. Samoin katosivat kaaren yläosa, kaide ja sen portaan reuna, jota komppania on laskeutumassa. Leikattuja paloja ei ole koskaan löydetty.
Tiedämme, miltä ne näyttivät, pienen kopion ansiosta. Se luetaan maalari Gerrit Lundensin tekemäksi ja tehtiin, kun alkuperäinen oli vielä ehjä. Se kuuluu Lontoon National Gallerylle. Siinä kaksi upseeria kävelevät eteenpäin hieman keskeltä sivussa, oikealle päin, ja heidän takanaan on enemmän tilaa. Sommitelma hengittää. Leikatussa versiossa kapteeni on lähes tarkalleen keskellä, ja väkijoukko tuntuu ahtaammalta. Useimmat maalauksen tuntevat tuntevat rajatun version, eivätkä useimmat koskaan ajattele sitä.
Kesäkuussa 2021 Rijksmuseum ripusti muutamaksi kuukaudeksi oikean kankaan ympärille puuttuvien kaistaleiden painetut rekonstruktiot. Rekonstruktiot tehtiin Lundensin kopion pohjalta tekoälyn avulla; se oli koulutettu maalaamaan puuttuvat alueet Rembrandtin paletilla ja tyylillä. Museo teki selväksi, ettei se koskaan kiinnittäisi niitä pysyvästi. Tarkoitus oli antaa ihmisten nähdä yhden kesän ajan se maalaus, jonka Rembrandt todella maalasi.
Veitsiä, happoa ja holvi Maastrichtissa
Vuonna 1911 työtön suutari hyökkäsi maalauksen kimppuun veitsen kanssa; paksu vanha lakka pelasti sen. Syyskuun 14. päivänä 1975 entinen opettaja Wilhelmus de Rijk viilteli sitä leipäveitsellä ja jätti siihen siksak-viiltoja. Sitä seurannut konservointi vuosina 1975 ja 1976 jätti jälkeensä lakan, jota nyt poistetaan. Vuonna 1990 eräs mies suihkutti maalaukseen happoa; vartijat kastelivat kankaan vedellä, ja happo ulottui vain lakkaan.
Syyskuussa 1939 kangas irrotettiin kiilakehyksestään, rullattiin sylinterin ympärille ja vietiin pois Amsterdamista. Suuren osan sodasta se vietti holvissa Maastrichtin lähellä olevissa luolissa, maan eteläisimmässä kolkassa.
Operaatio Yövartio, yleisön edessä

Heinäkuussa 2019 Rijksmuseum aloitti Rembrandtin Yövartion historian suurimman tutkimus- ja konservointihankkeen ja päätti tehdä sen kaikkien nähden. Kankaan ympärille rakennettiin lasikammio suoraan sen omaan saliin, ja työ jatkui kävijöiden katsellessa ja kameroiden välittäessä sitä verkkoon. Museo antoi sille nimen Operaatio Yövartio.
Ensimmäiset viisi vuotta olivat enimmäkseen katsomista: skannauksia, röntgenfluoresenssia, valokuvia valtavalla resoluutiolla. Tutkimus toi esiin yllätyksiä, muun muassa maalista löytyneen lyijyyhdisteen, jota ei ollut koskaan aiemmin löydetty historiallisesta öljymaalauksesta, sekä jälkiä luonnoksesta, jonka Rembrandt teki ennen kuin alkoi maalata. Marraskuussa 2024 kahdeksan konservaattoria alkoi poistaa vuoden 1975 lakkaa vähän kerrallaan, painamalla liuottimeen kastettuja papereita pintaa vasten. Museon johtaja on sanonut, että maalaus itse päättää, kauanko se kestää. Tätä artikkelia kirjoitettaessa museo ei ollut ilmoittanut päättymispäivää, joten se, näetkö kankaan lasin takana konservaattoreiden työskennellessä, riippuu siitä, milloin menet.
Mitä katsoa ja mistä sen löytää
Yövartio riippuu kunniagallerian päässä, Rijksmuseumin pitkässä keskushallissa, osoitteessa Museumstraat 1 Amsterdamin Museumpleinilla. Museo on auki joka päivä kello 9–17. Aikuisen lippu maksaa 25 euroa, 18-vuotiaat ja nuoremmat pääsevät ilmaiseksi, ja kaikkien täytyy varata sisäänpääsyaika etukäteen, myös museokortin haltijoiden. Hinnat ja aukioloajat muuttuvat, joten tarkista museon sivut ennen käyntiä. Sivustomme Rijksmuseum-sivulla on Yövartio yhtenä viidestä äänioppaan pysäkistä, Vermeerin Pienen kadun ja Asselijnin Uhatun joutsenen rinnalla.
Mene heti aamulla tai viimeisen tunnin aikana. Keskellä päivää väkijoukko maalauksen edessä on kymmenen rivin syvyinen, ja etsimäsi hahmot ovat pieniä. Kun olet perillä, katso maalaus kolmessa vaiheessa.
Ensin peräänny niin kauas, että näet koko kankaan. Seuraa valoa. Etsi käden varjo luutnantin takista, sitten tyttö, ja huomaa sitten, miten kaikki muu vajoaa ruskeaan.
Toiseksi mene lähelle vasemmalta. Lataa, laukaise, puhdista: punainen muskettisotilas, pieni tammenlehtikypäräinen, sytytinpannuaan puhaltava mies. Katso sitten ylös lippuun ja etsi silmä. Kangas on valtava, ja silmä on kolikon kokoinen. Kun Chiaro on päällä tältä etäisyydeltä, tarina baretista, kilvestä ja sadasta guldenista soi korvassasi, kun vielä mietit, katsooko tuo silmä sinua.
Kolmanneksi siirry oikealle. Osoittava Kemp, rumpali, koira. Katso sitten ylös kilpeen ja muista, että jokainen siinä oleva nimi oli mies, joka maksoi, ja että mies, joka heidät maalasi, on tuolla ylhäällä takana, palkatta, kurkistamassa.
Jos pidät tästä tavasta lukea täyttä maalausta, sama numeroitu lähestymistapa toimii Rafaelin Ateenan koulussa, jossa filosofeilla on Leonardon ja Michelangelon kasvot, sekä Davidin Napoleonin kruunajaisissa, joissa useat maalauksen henkilöt eivät olleet paikalla. Toisesta 1600-luvun maalarista, joka maalasi itsensä omaan teokseensa, kerrotaan jutussa Velázquezin Las Meninas. Ja jos iso museo yleensä jättää sinut väsyneeksi ja tyhjäksi, taidemuseovinkkimme niille, jotka eivät ymmärrä taidetta kulkevat juuri tämän gallerian kautta. Koko sarja, jokainen maalaus hahmo hahmolta avattuna, löytyy koosteesta Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.
Bronckhorst, vanha verakauppias, joka vannoi hinnan vuonna 1659, sai sen, mistä maksoi: pään väkijoukossa, puoliksi varjossa, yhden kahdeksastatoista. Rembrandt ei maksanut mitään ja sai yhden silmän. Lähes neljä vuosisataa myöhemmin useampi etsii sitä silmää.