
Vuonna 1558 antwerpeniläinen taidegraafikko Frans Hogenberg syövytti suositun kaksilaattaisen kuvalehtisen, jossa flaamilaiset kyläläiset esittivät reilut neljäkymmentä arkista sananlaskua. Jokaisen hahmon viereen hän tekstasi tarkan hollanninkielisen sanonnan, jotta juoni ei varmasti menisi keneltäkään ohi. Vuotta myöhemmin Pieter Bruegel vanhempi otti yli puolitoista metriä leveän tammipaneelin, signeerasi sen oikeaan alakulmaan BRVEGEL 1559, ahtoi reilusti yli sata sananpartta yhteen auringonvalaisemaan rannikkokaupunkiin ja jätti pois joka ikisen kirjoitetun selitteen.
Miksi Antwerpen ripusti sananlaskuja ruokasaliin
1500-luvun Antwerpen rakasti sananlaskuja samalla tavoin kuin humanistit rakastivat kreikkalaisia epigrammeja aina siitä lähtien, kun Desiderius Erasmus ryhtyi vuonna 1500 julkaisemaan antiikin sanontojen kokoelmaansa Adagia ja sytytti muotivillityksen, joka teki arkisista puheenparsista ruokapöytäfilosofiaa. Kukaan ei Bruegelin elinaikana kutsunut tätä paneelia Alankomaalaisiksi sananlaskuiksi. 1600-luvun antwerpeniläisissä perukirjoissa tällaiset maalaukset merkittiin luetteloon nimellä De Blauwe Huyck, Sininen viitta, tai ranskaksi Le Monde renversé, Nurinkurinen maailma.
Nykyään tammipaneeli riippuu Berliinin Kulturforumin Gemäldegalerien kabinetissa 7 Matthäikirchplatzilla, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Potsdamer Platzilta länteen, lähellä Jan van Eyckin Madonnaa kirkossa ja Hugo van der Goesin Monforten alttaritaulua. Ovet ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10.00–18.00 ja suljettuina aina maanantaisin; peruslippu maksaa 14 euroa ja alennuslippu 7 euroa, ja alle 18-vuotiaille on vapaa pääsy smb.museum-sivustolta. Verrattuna Wienin ruuhkaiseen Bruegel-saliin Berliinin sivukabinetit pysyvät tarpeeksi rauhallisina, jotta teoksen ääreen voi kumartua aivan lähelle ja erottaa vasemmalla olevan puisen pulpettikaton päältä kaksi pikkuruista pelikorttia.
Gemäldegalerien kuraattori Rainald Grosshans luetteloi noiden 117,2 × 163,8 senttimetrin alalta yli sata erillistä hollantilaista ja flaamilaista sanontaa – nykyisten tutkijalaskelmien mukaan noin 115–120. Koska Bruegel riisui Hogenbergin hollanninkieliset kuvatekstit pois, nykykatsojalta jää kokematta se suullinen seuraleikki, jota antwerpeniläiset isännät pelasivat illallispöydässä, ja juuri siinä auttaa, kun suuntaa tammipaneeliin sovelluksen Chiaro: voit kuunnella keskeiset kohtaukset läpi ja kysyä ääneen kenestä tahansa pienestä numeroimattomasta kyläläisestä.
Kaksikymmentä sananlaskua kylän suunnistuskartaksi

Kun kaksikymmentä kohtausta lukitsee kartan paikoilleen, muukin kylä lakkaa vilisemästä silmissä; viisitoista muuta kangasta, puupaneelia ja freskoa käydään hahmo hahmolta läpi oppaassa Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.
| # | Sananlasku paneelissa | Missä se näkyy | Mitä se tarkoittaa |
|---|---|---|---|
| 1 | Ylösalaisin käännetty maailma | Sininen valtakunnanomena risteineen majatalon vasemman ikkunan alla | Ihmiselämässä on kaikki nurinkurin siihen nähden, miten asioiden pitäisi olla |
| 2 | Hän pukee sinisen viitan miehensä ylle | Etualan keskusta, punapukuinen nainen | Vaimo pettää vanhempaa aviomiestään ja tekee tästä aisankannattajan |
| 3 | Hakkaa päätään tiiliseinään | Alhaalla vasemmalla, rintahaarniskaan puettu mies, jolla on side jalassa ja veitsi kädessä | Yrittää raa’alla voimalla saavuttaa mahdotonta |
| 4 | Hampaisiin asti aseistautunut ripustaa kellon kissan kaulaan | Tiiliseinän harjalla, haarniskoitu mies | Varustautuu hurjasti toteuttaakseen uhkarohkean ja typerän suunnitelman |
| 5 | Hän sitoisi vaikka paholaisen tyynyyn | Vasen alakulma, demonin kanssa painiva nainen | Niin itsepintainen jääräpäisyys, että itse helvettikin säikähtää |
| 6 | Pylväänpurija | Äärimmäisenä vasemmalla demonin yläpuolella, kiveä pureva sinipukuinen mies | Tekopyhä uskonnollinen hurskastelija |
| 7 | Kantaa tulta toisessa kädessä ja vettä toisessa | Vasemmalla etualalla, nainen pihdit ja ämpäri käsissään | Kaksinaamainen; sanoo yhtä ja juonii päinvastaista |
| 8 | Toinen keritsee lammasta, toinen keritsee sikaa | Alhaalla keskivasemmalla, kaksi istuvaa miestä keritsimet käsissään | Toinen korjaa kaiken tuoton, kun taas toiselle jää pelkkä meteli |
| 9 | Täyttää kaivon vasta kun vasikka on hukkunut | Alhaalla keskellä, lapiota pitelevä talonpoika kuopan äärellä | Ryhtyy varotoimiin vasta sitten, kun onnettomuus on jo iskenyt |
| 10 | Heittää ruusuja sikojen eteen | Keskellä oikealla, kukkia sirotteleva sinilakkinen mies | Tuhlaa hienoja asioita ihmisiin, jotka eivät osaa arvostaa niitä |
| 11 | Maailman läpi päästäkseen täytyy kumartua | Alhaalla keskioikealla, lasipallon sisällä kaksinkerroin kumartunut mies | Maallisissa toimissa menestyminen vaatii nöyryyttäviä kompromisseja |
| 12 | Pyörittää maailmaa peukalonsa päässä | Oikealla etualalla, vaaleanpunavalkoiseen viittaan pukeutunut keikari | Nauttii kaikista eduista niin, että koko maailma tanssii hänen pillinsä mukaan |
| 13 | Työntää kapulan toisen rattaisiin | Vankkurinpyörä keikarin punaisten sukkahousujen vieressä | Sabotoi tahallaan toisen suunnitelman |
| 14 | Itkeä maahan kaatunutta puuroa | Alhaalla oikealla, valkoista puuroa maasta kaapiva mies | Kun vahinko on kerran tapahtunut, kaikkea ei saa koskaan kerättyä takaisin |
| 15 | Ei yllä leivästä toiseen | Kalteva pöytä oikeassa alakulmassa, kahden leivän välissä kurottava mies | Elää palkkapäivästä toiseen saamatta tulojaan riittämään menoihin |
| 16 | Tortuilla katettu katto | Ylhäällä vasemmalla pyöreiden leivonnaisten peittämä päätykatto | Elää mielettömässä yltäkylläisyydessä kuin tarujen Laiskurien maassa |
| 17 | Kääntää viittansa tuulen mukaan | Korkealla kivitornin katolla, mustaviittainen mies | Vaihtaa mielipiteitään sen mukaan, mihin suuntaan valta sattuu puhaltamaan |
| 18 | Kaksi narria ulostaa samasta reiästä | Tornin seinästä ulkoneva puinen käymälä | Erottamattomat kaverukset, jotka ovat kaikesta yhtä mieltä |
| 19 | Isot kalat syövät pienet kalat | Joki keskioikealla, vedenpintaan nouseva jättimäinen hopeinen kala | Mahtavat nielevät heikot |
| 20 | Jos sokea taluttaa sokeaa, molemmat putoavat ojaan | Pikkuruiset siluetit kaukana oikean yläkulman taivaanrannassa | Tietämättömät johtajat johdattavat yhtä tietämättömät seuraajansa perikatoon |
Miten Bruegel muutti tekstitetyt kuvalehtiset sanattomaksi seuraleikiksi
Raunioituneen majatalon luukuilla suljetun vasemman ikkunan alla riippuu ristin kruunaama valtakunnanomena ylösalaisin niin, että sen risti osoittaa suoraan tomuun. Kaikki alapuolella tapahtuva tottelee tuota nurinkurista kylttiä alkaen etualan keskustan kirkkaimmasta helakanpunaisen ja sinisen värialueesta. Punapukuinen nuori nainen laskostaa hupullisen sinisen viitan kumaraisen aviomiehensä harteille. 1500-luvun hollannissa sinisen viitan pukeminen jonkun ylle tarkoitti aisankannattajaksi tekemistä: sininen edusti petosta ja punainen syntiä sekä turhamaisuutta.

Katsotaanpa, miten flaamilainen kuvalehtiperinne käsitteli samaa vitsiä. Alla olevassa syövytetyssä kuvalehtisessä – Theodoor Gallen 1500-luvun painokuvaformaatin pohjalta julkaisemassa myöhemmässä antwerpeniläispainoksessa – vaimo ja aviomies seisovat jäykästi litteällä maakaistaleella, ja heidän kenkiensä alle on syövytetty teksti ”Dese hangt haren man de blaeu huycke om”.

Bruegel antoi noille litteille paperihahmoille todellisen painon, etääntyvän meri-ilman ja peruslukemilla pysyvät kasvot. Kukaan ei iske silmää katsojalle. Hulluus on yksinkertaisesti kylän arkityötä, ja Bruegel luotti siihen, että antwerpeniläiset keräilijät – kuten Niclaes Jongelinck, joka omisti Bruegelin talvimaiseman ja Baabel-paneelit – tunnistaisivat jokaisen sananparren viinilasin äärellä ilman kuvatekstejäkin.
Mitä infrapunakuvaus paljasti öljyvärin alta
Jopa Bruegel jatkoi improvisoimista vielä sen jälkeen, kun pohjapiirros oli valmis. Taidehistorioitsija Rebecca Duckwitzin julkaisema, vuonna 1997 tehty Berliinin paneelin infrapunareflektografiatutkimus paljasti tammilautojen pinnalta huolellisen valmistelevan aluspiirustuksen sekä viime hetken muutoksia, jotka oli maalattu suoraan öljyvärillä. Korkealla majatalon ja tornisillan välisen kivipylvään päässä kohoavassa vihreäkattoisessa häpeäpaalussa, jossa pelimanni soittaa viulua häpeälle ilkkuen, Bruegel piirsi ensin miehen jalat suoriksi ojennettuina ja taittoi ne vasta maalausvaiheessa tämän alle. Hän maalasi vihreän pensasaidan aluspiirustukseen hahmotellun tiiliseinän päälle. Oikealla kivitornin oven luona hän taas lisäsi kyläläisen suutelemaan hartaasti rautaista ovenrengasta – vanha hollantilainen mielistelyn vertauskuva – suoraan siveltimestä ilman minkäänlaista aluspiirustusta.
Kello kissan kaulaan, pylväänpurija ja joen isot kalat
Vasempaan alakulmaan on pakattu noin neljän neliöjalan alalle tammipaneeliin kahdeksan maalauksen tunnetuimmista sananlaskuista, mukaan lukien kolme sanontaa, joita englanninkieliset käyttävät yhä päivittäin.

Valkoiseen paitaan, teräksiseen rintahaarniskaan ja säärisiteeseen puettu kuumakalle puskee tikari kädessään päätään punaiseen tiiliseinään. Toisessa jalassa on kenkä ja toinen on paljas, mikä niputtaa samaan hahmoon toisenkin sananlaskun kadotetusta tasapainosta. Hänen yläpuolellaan muurin harjalla levyhaarniskaan pukeutunut ritari puristaa veistä hampaidensa välissä ja kumartuu sitomaan messinkikelloa kissalle. Äärimmäisenä vasemmalla paljaspäinen sinipukuinen mies upottaa hampaansa kiviseen kirkonpylvääseen: een pilaarbijter, yhä käytössä oleva hollannin kielen sana hurskastelevalle kirkossakävijälle. Täällä alhaalla itse helvettikin jää toiseksi; miehen alapuolella nurkassa tuima perheenemäntä köyttää valkoiseen kankaaseen käärityn ulvovan harmaan paholaisen selälleen tummanpunataustaiselle tyynylle.

Siirrä katseesi lähes kahdellakymmenelläneljällä pyöreällä tortulla katetulta majatalon katolta oikealle kohti joen yllä kohoavaa kivitornia. Tornin puolivälissä yhdestä puisesta käymäläkuilusta työntyy esiin kaksi paljasta takapuolta näytellen sanontaa ”he paskantavat samasta reiästä”, mikä tarkoitti 1500-luvun hollannissa kahta kaverusta, jotka ovat kaikesta yhtä mieltä. Alhaalla virrassa heidän alapuolellaan jättimäinen hopeinen kala rikkoo vedenpinnan ja hotkaisee pienemmän kalan pää edellä kitaansa. Bruegel oli piirtänyt tuon ikivanhan latinalaisen sananlaskun vuonna 1556 kaiverrukseen, jonka Hieronymus Cock julkaisi vuonna 1557 Hieronymus Boschin nimissä – ja juuri Boschin Madridin Pradossa riippuva Maallisten ilojen puutarha on tämän kylän selvä esikuva.
Kolme maapalloa alareunassa ja kolme sokeaa taivaanrannassa
![]()
Oikeassa alakulmassa kolme uutta maapalloa vastaa majatalon ylösalaisin käännettyyn kylttiin. Yksi avojalkainen kyläläinen kumartuu kaksinkerroin ryömiäkseen tumman pallon läpi, sillä ”maailman läpi päästäkseen on kumarrettava”. Hänen vieressään karmiininpunaisiin sukkahousuihin pukeutunut keikari pyörittää pienempää maapalloa ylöspäin käännetyn peukalonsa päässä samaan aikaan kun keppi kiilaa hänen nilkkansa vieressä olevan vankkurinpyörän jumiin. Oikealla yksi talonpoika kaapii maasta kaatunutta puuroa ja toinen venyttää itseään kaltevalla pöydällä kahden leivän välissä; suoraan keikarin takana olkikattoisen vajan suojassa munkki sitoo pellavaista tekopartaa Kristukselle samalla kun Herra pitelee polvellaan kolmatta valtakunnanomenaa.

Nosta nyt katseesi aivan oikean yläkulman rantajyrkänteelle saakka. Hieman vasemmalle rannikon hirsipuusta, jonka juurella uhmakas rikollinen kyyköttää housut kintuissa esittäen sanontaa ”hän paskantaa hirsipuulle”, laahustaa kirkontornin vieressä peräkkäin kolme tuskin kynnenkorkuista pikkuruista hahmoa. Kyseessä on evankeliumien vertaus sokeasta taluttamassa sokeaa. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 1568 – vuotta ennen kuolemaansa – Bruegel poimi nuo kolme täplää taivaanrannasta ja muutti ne Napolin Capodimontessa riippuvaksi teokseksi Sokeat (Vertaus sokeista), puolitoistametriseksi pellavakankaaksi kuudesta kompuroivasta sokeasta miehestä, joita hän harjoitteli ensimmäisen kerran tässä reilun senttimetrin mittaisessa maalikerroksessa.