Siirry sisältöön

Renoirin Soutajien aamiainen: jokainen todellinen ystävä tunnistettuna

Julkaistu: • Lukuaika 10 min

Pierre-Auguste Renoirin Soutajien aamiainen: neljätoista ystävää kokoontuneena viinipullojen ja hedelmien peittämän aurinkoisen pöydän ympärille punavalkoraidallisen markiisin alle Seinen varrella olevalle parvekkeelle.

Heinäkuun 9. päivänä 1923 yhdysvaltalainen keräilijä Duncan Phillips lupautui maksamaan 125 000 dollaria pariisilaisen taidekauppiaan Paul Durand-Ruelin pojille yhdestä ainoasta Renoirin kankaasta. Durand-Ruel oli ostanut teoksen suoraan taiteilijalta 14. helmikuuta 1881 kuudellatuhannella frangilla, myynyt sen hetkeksi pariisilaiselle pankkiirille Ernest Balensille, ostanut sen takaisin huhtikuussa 1882 ja pitänyt sen omassa Pariisin-asunnossaan aina neljäkymmentä vuotta myöhemmin koittaneeseen kuolemaansa saakka. Kaupan vahvistamista seuranneena päivänä Phillips ennusti kirjeessään, että ”ihmiset matkustavat tuhansia maileja taloomme nähdäkseen sen” – tiiliseen perhekotiin Washington D.C.:n Dupont Circlen liepeillä, jonka hän oli avannut museona syksyllä 1921.

Ja niin he matkustavat yhä. Yläkerrassa The Phillips Collectionin Goh-lisärakennuksen salissa 201 osoitteessa 1600 21st Street NW, viiden minuutin kävelymatkan päässä Dupont Circlen metroasemalta, pehmustettu penkki katsoo kohti Soutajien aamiaista intiimin huoneen poikki. Näyttelijä ja taidekeräilijä Edward G. Robinson kertoi käyneensä sen luona yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja seisoneensa sen edessä ”tunti toisensa jälkeen, päivä toisensa jälkeen punoen keinoja sen varastamiseksi”. The Phillips Collection on ripustanut salin 201 kuin yksityiskodin huoneen ilman kehyksen vieressä olevaa numeroitua kaaviota, joten avaamalla Chiaron tuolla penkillä istuessasi voit yhdistää lähes jokaiset viinipullojen ympärillä näkyvät kasvot oikeaan nimeen irrottamatta katsettasi maalipinnasta. Museo on avoinna tiistaista lauantaihin kello 10.00–17.00 ja sunnuntaisin kello 11.00–17.00; maanantaisin se on suljettu, kuukauden kolmannen torstain iltoina kello 17.00–20.00 sisäänpääsy on maksuton, ja tavalliset liput maksavat aikuisilta 20 dollaria, opiskelijoilta 10 dollaria ja alle 19-vuotiailta 0 dollaria.

Miksi tämä lounas ei koskaan tapahtunut yhtenä sunnuntaina

Le Déjeuner des canotiers -maalauksen aurinkoinen iltapäivä oli kuukausien mittaan rakennettu illuusio. Loppukesästä 1880 lähtien kolmekymmentäyhdeksänvuotias Pierre-Auguste Renoir oli vuokrarästeissä, kyllästynyt seurapiirimuotokuviin ja raahasi suurta kangasta junalla kahdenkymmenen minuutin matkan Pariisista länteen Chatoussa sijaitsevaan Maison Fournaiseen. Syyskuussa 1880 mesenaatilleen Paul Bérardille lähettämässään kirjeessä Renoir kirjoitti haaveilleensa jo pitkään soutajamaalauksen tekemisestä siellä: ”En tästä enää nuorene, enkä halunnut lykätä tätä pientä juhlaa, johon minulla ei myöhemmin enää olisi varaa.”

Ystävät saapuivat Chatouhun eri päivinä pitkälle syksyyn säiden vaihdellessa ja mallien myöhästellessä junista, kunnes kylmä sää ajoi Renoirin talveksi takaisin Pariisin-työhuoneeseensa. The Phillips Collectionin konservointipäällikön Elizabeth Steelen tekemät tekniset kuvaukset paljastavat, kuinka paljon Renoir muutti teosta lennosta. Röntgenkuvissa vasemman etualan tuolilla näkyy alun perin suoraan eteenpäin katsonut toinen nainen kolmeneljäsosahihaisessa puvussa; kirjeessään Bérardille Renoir valitti häntä ärsyttäneestä mallista, raaputti tämän pois kankaalta ja istutti paikalle Aline Charigot’n. Jopa pään päällä kaartuva punavalkoraidallinen markiisi maalattiin myöhäisessä vaiheessa jo valmiiksi maalatun taivaan ja rantapuiden päälle.

Renoirin vielä eläessä vuonna 1912 saksalainen taidehistorioitsija Julius Meier-Graefe julkaisi kolmentoista mallin nimet ja jätti yhden taustalla näkyvän viiksekkään sivuprofiilin nimeämättä, mikä nosti parvekkeen väkimäärän neljääntoista. Tuo vuoden 1912 nimilista teki Chatoun terassista yhden harvoista 1800-luvun maalauksista, joissa lähes jokaisella vieraalla on todellinen elämäntarina – aivan kuten joukkomuotokuvissa, jotka on koottu oppaaseen Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna.

Ketkä istuvat pöydässä Maison Fournaisessa

Renoirin Soutajien aamiainen, jossa neljätoista numeroitua merkintää tunnistaa jokaisen mallin vasemman reunan Alphonse Fournaise nuoremmasta ja Aline Charigot’sta oikean reunan Gustave Caillebotteen ja Jeanne Samaryyn.

Kun teosta luetaan vasemman reunan jokikaiteesta oikean reunan varjoisaan nurkkaan, jokainen numero vastaa alla esiteltyä vierasta.

#MalliKuka hän oli oikeassa elämässäMiten hänet tunnistaa
1Alphonse Fournaise nuorempiRavintoloitsijan poika, vastasi venevuokrauksestaÄärimmäisenä vasemmalla, nojaa kaiteeseen valkoisessa hihattomassa soutupaidassa ja olkihatussa
2Aline Charigot21-vuotias ompelija Essoyesista; avioitui Renoirin kanssa vuonna 1890Vasemmalla etualalla kukkakoristeisessa hatussa, nostaa pikkuruista apinapinseriä poskeaan vasten
3Louise-Alphonsine FournaiseRavintoloitsijan tytär, Alphonsen sisarKeskivasemmalla, nojaa puukaiteeseen keltaisessa olkihatussa leuka kämmeneen tukien
4Paroni Raoul BarbierEntinen ratsuväen upseeri, ratsastaja ja siirtomaa-ajan Saigonin entinen pormestariKeskellä, istuu selin katsojaan ruskeassa takissa ja pyöreässä hatussa
5Jules Laforgue20-vuotias symbolistirunoilija, kriitikko ja Charles Ephrussin sihteeriKeskellä taustalla pehmeässä tummassa lakissa ja ruskeassa takissa
6Ellen AndréeSuosittu pariisilainen teatterinäyttelijä ja miimikko, syntyjään Hélène AndréKeskialalla, nostaa kirkasta viinilasia huulilleen
7Charles EphrussiVarakas taidehistorioitsija, keräilijä ja Gazette des Beaux-Arts -lehden tuleva päätoimittajaKeskioikealla taustalla, juhlavasti pukeutuneena mustaan silinterihattuun ja tummaan takkiin
8Tunnistamaton mies profiilissaNeljästoista vieras, joka puuttui Meier-Graefen vuoden 1912 listalta, mahdollisesti kriitikko Georges RivièreViiksekäs sivuprofiili puoliksi piilossa Adrien Maggiolon oikean olkapään takana
9Angèle LegaultEntinen kukkakauppias, café-concert-laulaja, näyttelijä ja taiteilijan malliKeskioikealla pöydän ääressä sinisessä puvussa ja valkoisessa röyhelökauluksessa, katsoo ylös vasemmalleen
10Adrien MaggioloRojalistitoimittaja ja La France nouvelle -lehden johtajaSeisoo vaaleassa raidallisessa takissa ja kumartuu Angèlen olkapään yli
11Gustave CaillebotteVarakas impressionistimaalari, mesenaatti ja kilpapurjehtijaOikealla etualalla, istuu hajareisin väärinpäin käännetyllä tuolilla valkoisessa hihattomassa paidassa ja litteässä olkihatussa
12Eugène Pierre LestringuezSisäministeriön virkamies ja okkultismin harrastajaYlhäällä oikealla tummassa knallissa, nauraa Jeanne Samaryn suuntaan
13Paul LhoteRenoirin läheinen ystävä, toimittaja, novellisti ja maailmanmatkaajaYlhäällä oikealla kallellaan olevassa olkihatussa ja raitapaidassa, kumartuu lähelle Samarya
14Jeanne SamaryComédie-Françaisen juhlittu 23-vuotias komedianäyttelijäÄärimmäisenä oikeassa yläkulmassa tummassa sulkahatussa, painaa mustakäsineiset kätensä korvilleen

Ompelijoita, venemiehiä ja silkkisilinterinen keräilijä

Gare Saint-Lazaren asemalta lähtevät uudet rautatielinjat sekoittivat Pariisin yhteiskuntaluokkia jokirannoilla joka sunnuntai, ja Renoir tiivisti koko tuon kirjon yhdelle terassille. Vasemmassa alakulmassa tummansinisessä puvussa ja kukkakoristeisessa hatussa istuva Aline Charigot nostaa pikkuruisen apinapinserin nenänsä eteen. Champagnen Essoyesin kylässä syntynyt Aline oli muuttanut äitinsä luo Montmartrelle vuonna 1874 ja tutustunut Renoiriin tämän rue Saint-Georgesin työhuoneen lähellä vuonna 1879. Yhdeksän vuotta Chatoun jälkeen, 14. huhtikuuta 1890, he menivät naimisiin, kasvattivat kolme poikaa – heidän joukossaan elokuvaohjaaja Jean Renoirin – ja pysyivät yhdessä Alinen kuolemaan saakka vuonna 1915.

Yksityiskohta parvekkeen vasemmasta reunasta: valkoiseen hihattomaan soutupaitaan pukeutunut Alphonse Fournaise nuorempi nojaa kaiteeseen Aline Charigot’n yläpuolella, kun tämä nostaa pientä pörröistä koiraa kasvojaan kohti pöydän kulmalla.

Alinen yläpuolella kaiteeseen nojaa Alphonse Fournaise nuorempi, jonka isä, jokivenepuuseppä Alphonse vanhempi, oli ostanut tämän Chatoun sillan kupeessa sijainneen ravintolan vuonna 1857. Hänen hohtavan valkoinen hihaton soutupaitansa vastaa oikean alakulman Gustave Caillebotten samanlaista paitaa.

Yksityiskohta parvekkeen puukaiteesta: keltaista olkihattua pitävä Louise-Alphonsine Fournaise tukee poskeaan käteensä kuunnellessaan paroni Raoul Barbieria, joka istuu selin ruskeassa takissa ja pyöreässä hatussa vihreää rantalehvästöä vasten.

Sisempänä kaiteen varrella Alphonsen sisar Louise-Alphonsine lepuuttaa poskeaan kämmenellään kuunnellessaan paroni Raoul Barbieria, entistä ratsuväen upseeria ja siirtomaa-ajan Saigonin entistä pormestaria, joka auttoi Renoiria houkuttelemaan malleja Pariisista asti. Hänen takanaan viistoon kulkeva puukaide erottaa joen ilman ihmisvilinästä aivan kuten Paolo Veronesen marmorikaiteet Louvressa riippuvassa Kaanaan häät -maalauksessa, pitoja kuvaavassa mestariteoksessa, jota Renoir syvästi ihaili.

Barbierin olkapään takana yksi vieras on pukeutunut bulevardisalonkiin eikä suinkaan venevajalle. Olkihattujen ja paljaiden käsivarsien keskellä Charles Ephrussilla on yllään musta silkkisilinteri ja tumma takki. Odessalaiseen viljapankkiirisukuun syntynyt Ephrussi keräsi japanilaisia netsuke-veistoksia, jotka Edmund de Waalin muistelmateos Jänis jolla on meripihkanväriset silmät sittemmin teki kuuluisiksi, toimitti Gazette des Beaux-Arts -lehteä ja antoi esikuvan osalle Marcel Proustin Charles Swann -hahmosta. Steelen infrapunakuvaukset osoittavat, että Renoir maalasi Ephrussin ensin katsomaan ulospäin kolmeneljäsosaprofiilissa, mutta käänsi hänet sitten sivuprofiiliin kohti ujoa kaksikymmenvuotiasta sihteeriään, symbolistirunoilija Jules Laforguea.

Yksityiskohta keskitaustasta: pehmeää tummaa lakkia pitävä Jules Laforgue keskustelee mustaan silinterihattuun pukeutuneen Charles Ephrussin kanssa, kun heidän alapuolellaan näyttelijä Ellen Andrée siemailee lasistaan ja oikealla pilkistää viiksekäs sivuprofiili.

Suoraan heidän alapuolellaan teatterinäyttelijä Ellen Andrée siemailee kirkkaasta viinilasista. Jean-Pierre Jeunet’n vuoden 2001 elokuvassa Amélie erakoitunut maalari kopioi tätä kangasta joka vuosi kahdenkymmenen vuoden ajan ja myöntää, että juuri tämä nainen pakenee häneltä yhä uudelleen – keskellä juhlaa, mutta omiin ajatuksiinsa vaipuneena.

Heti Ellenin oikealla puolella Adrien Maggiolon olkapään takaa kurkistaa salaperäinen neljästoista vieras. Phillips Collectionin kuraattori Eliza Rathbone kiinnittää huomiota siihen, kuinka tarkasti miehen ohuet viikset ja kulmakarvat täsmäävät Renoirin vuonna 1877 kriitikko Georges Rivièrestä maalaamaan profiilimuotokuvaan.

Caillebotten testamenttilahjoitus ja Montmartren vakiokasvot

Oikean etualan ankkuroi Gustave Caillebotte, joka istuu hajareisin väärinpäin käännetyllä rottinkituolilla litteässä olkihatussaan. Hän oli Renoirin uskollisin liittolainen: Renoirin vanhimman pojan Pierren kummisetä, ystävä joka nimesi Renoirin testamenttinsa toimeenpanijaksi, sekä keräilijä jonka yli kuudenkymmenen Monet’n, Degas’n, Manet’n, Cézannen, Pissarron, Sisleyin ja Renoirin teoksen testamenttilahjoitus pakotti Ranskan valtion ripustamaan impressionistimaalareita julkisiin museoihin.

Yksityiskohta oikeasta etualasta: Gustave Caillebotte istuu hajareisin väärinpäin käännetyllä tuolilla valkoisessa hihattomassa paidassa ja litteässä olkihatussa kasvot sinipukuista Angèle Legault’ta kohti, kun taas toimittaja Adrien Maggiolo kumartuu heidän väliinsä.

Caillebotten tuolin selkänojan toisella puolella näyttelijä ja malli Angèle Legault kallistaa päätään kohti rojalistitoimittaja Adrien Maggioloa, La France nouvelle -lehden johtajaa, jota vanhemmissa englanninkielisissä kirjoissa kutsuttiin usein virheellisesti Antonioksi. Maggiolon takana oikeassa yläkulmassa sisäministeriön virkamies Eugène Pierre Lestringuez ja kirjailija Paul Lhote kumartuvat lähelle Comédie-Françaisen tähteä Jeanne Samarya. Lhote toimi uudelleen mallina vuonna 1883 tanssiparina Renoirin maalauksessa Tanssi maalla, ja molemmat miehet allekirjoittivat myöhemmin todistajina Renoirin ja Alinen vihkitodistuksen vuonna 1890. Samary painaa mustakäsineiset kätensä korvilleen leikkisästi tuskastuneena; hän kuoli lavantautiin vuonna 1890 vain kolmekymmentäkolmevuotiaana.

Yksityiskohta oikeasta yläkulmasta: tummaa knallia pitävä Eugène Pierre Lestringuez ja olkihattuinen Paul Lhote kumartuvat lähelle näyttelijä Jeanne Samarya, joka painaa mustakäsineiset kätensä korvilleen.

Kaikkien neljäntoista katseen keskellä lepää itse ryppyinen valkoinen pöytäliina. Arvioidessaan seitsemättä impressionistinäyttelyä 11. maaliskuuta 1882 kriitikko Armand Silvestre ylisti Renoirin ”todellista piirustusta”, joka rakentuu ”värisävyjen rinnastuksesta eikä ääriviivasta” – eikä se näy missään kirkkaammin kuin puolityhjissä viinipulloissa, konjakkilaseissa, viinirypäleissä ja persikoissa, jotka heittävät värillistä valoa pellavaliinalle.

Lähikuva valkoisesta pöytäliinasta, jolla on puolityhjiä viinipulloja, punaisia ja kultaisia heijastuksia pyydystäviä kristallimaljoja, tummilla rypäleillä ja persikoilla kukkurainen hedelmämalja sekä hajallaan olevia leivänkuoria.

Neljä kesää ennen Chatouta Renoir oli maalannut useita näistä samoista Montmartren vakiokasvoista teokseen Bal du moulin de la Galette, yhteen Caillebotten Ranskalle lahjoittamista maalauksista, joka riippuu nykyään Musée d’Orsayn ylimmässä kerroksessa. Musée d’Orsay -oppaamme esittelee tuon ylimmän kerroksen salin, jossa Lestringuez, Lhote, Georges Rivière ja Jeanne Samaryn nuorempi sisar Estelle esiintyvät kaikki neljä kesää nuorempina. Siinä missä vuoden 1876 tanssikohtaus sulattaa ääriviivat akaasiapuiden läikikkääseen varjoon, Chatou lukitsee seurueensa lujiksi pyramideiksi – ja huokuu aivan toisenlaista lämpöä kuin se yksinäinen pariisilainen baaritiski, jonka Édouard Manet maalasi seuraavana vuonna teoksessaan Baari Folies-Bergèressä.

Pierre-Auguste Renoirin Bal du moulin de la Galette: tanssivia pareja ja puupöytien ääressä juttelevia ystäviä Montmartren akaasiapuiden läpi siivilöityvässä läikikkäässä auringonvalossa.

Ulkona Chatoun Île des Impressionnistes -saarella entisöity Maison Fournaise tarjoilee yhä lounasta veden äärellä. Renoir itse tuskin jäi odottamaan maalin kuivumista. Kahdeksantoista päivää sen jälkeen, kun hän oli toimittanut kankaan Durand-Ruelille 14. helmikuuta 1881, hän astui laivasta maihin Algerissa 4. maaliskuuta maalatakseen Pohjois-Afrikan valoa.