Siirry sisältöön

Sokrateen kuolema: kuka on kuka vuoteen ympärillä Davidin vankisellissä

Julkaistu: • Lukuaika 15 min

Paljasrintainen, valkopartainen vanha mies istuu suorana vankilan vuoteella, nostaa yhden sormen kohti kattoa ja ojentaa toista kättään maljaa kohti, jota itkevä punapukuinen nuorukainen hänelle ojentaa; ympärillä viittapukuiset miehet surevat, ja vuoteen jalkopäässä istuu kumarassa vanha mies.

Keväällä 399 eaa. seitsemänkymmenvuotiaalle miehelle kerrottiin ateenalaisessa vankisellissä, että aika oli tullut. Hänet oli tuomittu jumalattomuudesta ja nuorison turmelemisesta. Tuomiona oli kuolema myrkkykatkolla. Viimeisen päivänsä hän oli väitellyt ystäviensä kanssa siitä, ettei sielu voi kuolla. Sitten malja tuotiin. Hän otti sen tarinan kertojan mukaan ”aivan levollisesti ja hyvillä mielin” ja joi.

Kaksikymmentäkaksi vuosisataa myöhemmin ranskalainen taidemaalari siirsi tuon hetken lähes kaksi metriä leveälle kankaalle. Sokrateen kuolema, jonka Jacques-Louis David viimeisteli vuonna 1787, on länsimaisen taiteen kiistellyin kuolinvuode, ja se riippuu nykyään Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa. Se näyttää historian oppitunnilta. Todellisuudessa se on viidentoista palan palapeli: filosofi kesken lauseen, ystävä, jonka käsi on oudossa paikassa, itkevä vanginvartija, nainen portailla, lyyra, kahleet ja vuoteen jalkopäässä vanha mies, joka omien sanojensa mukaan ei ollut huoneessa lainkaan.

Sokrateen kuolema yhdellä silmäyksellä

Sokrateen kuolema viidellätoista numeroidulla merkinnällä: 1 Sokrates, 2 Kriton, 3 Platon, 4 Apollodoros seinää vasten, 5 nuorukainen ja malja, 6 Ksantippe portailla, 7 kaksi portaita nousevaa miestä, 8 kaksi nuorta oppilasta, 9 kasvonsa peittävä oppilas, 10 päätään pitelevä vanha mies, 11 punapukuinen nuorukainen seinää vasten, 12 lyyra, 13 kahleet, 14 Platonin kynä, muste ja nimikirjaimet L.D, 15 pöllö ja signeeraus L. David.

Kuvan numerot vastaavat tätä selitystä. Nimet tulevat Platonin dialogista Faidon, joka oli Davidin käsikirjoitus, sekä siitä, miten taidehistorioitsijat ovat lukeneet maalausta vuodesta 1787. David ei jättänyt luetteloa, joten kun nimi on tulkinta eikä varmuus, taulukko kertoo sen.

#HahmoKuka hän onMistä hänet löytää
1SokratesFilosofi, noin seitsemänkymmenvuotiasVuoteella, sormi koholla, käsi maljan yllä
2KritonHänen vanhin ystävänsä, Sokrateen ikätoveriKivipenkillä oikealla, käsi Sokrateen reidellä
3PlatonTarinan kirjoittaja, maalattu vanhaksi ja ajatuksissaan poissaolevaksiKumarassa vuoteen jalkopäässä, vasemmalla
4ApollodorosOppilas, joka ei voinut lakata itkemästäPlatonin takana, käsivarret seinää vasten
5Mies ja maljaVankilan palvelija, jota yleensä kutsutaan vanginvartijaksiKeskeltä vasemmalle, punaisissa, kasvot poispäin käännettyinä
6KsantippeSokrateen vaimo tavanomaisen tulkinnan mukaanKaariaukossa, portaiden yläpäässä, käsi koholla
7Kaksi miestä portaillaTunnistamattomia; usein tulkittu hänen saattajikseenKaariaukossa, nousemassa pois
8Kaksi nuorta oppilastaTunnistamattomiaVuoteen takana, huoneen ainoat tyynet kasvot
9Kasvonsa peittävä oppilasTunnistamatonOikealla, kaksinkerroin, keltaisissa ja sinisissä
10Päätään pitelevä vanha miesTunnistamatonOikealla, valkohiuksinen, kädet ohimoilla
11Punapukuinen nuorukainenTunnistamatonAivan oikealla, käsivarret heitettyinä seinää vasten
12LyyraSokrateen viimeinen projektiVuoteella hänen jalkansa vieressä
13KahleetRiisuttu samana aamunaVuoteen alla ja lattian poikki
14Kynä, muste ja ”L.D”Davidin nimikirjaimet Platonin allaPlatonin penkissä, vasemmalla alhaalla
15Pöllö ja ”L. David”Ateenan tunnus ja Davidin koko signeerausKritonin penkissä, oikealla alhaalla

Sokrates puhuu loppuun asti

Aloita keskeltä, sieltä minne David sinut haluaa. Sokrates istuu vuoteella selkä suorana, valkoinen viitta valuu toiselta olalta. Vasen käsi osoittaa kattoa. Oikea kurottaa maljaa kohti katsomatta sitä. Hän opettaa yhä.

Tuo ele on koko maalaus, eikä se ollut Davidin ensimmäinen ajatus. Runoilija André Chénier, teoksen tilanneiden nuorten aristokraattien ystävä, ehdotti sitä kertoman mukaan: Sokrateen piti tarttua maljaan vielä perustellessaan näkemystään, jolloin kuolemasta tulisi väittelyn sivuseikka. Faidonissa järjestys on toinen. Ensin keskustellaan sielun kuolemattomuudesta, sitten kylvetään, sitten hyvästellään ja sitten tulee myrkky. David puristi kokonaisen päivän yhteen sekuntiin.

Yksityiskohta Sokrateesta vuoteella: sormi koholla ja toinen käsi avoimena matalan punaisen maljan yllä, jota hänelle ojentaa nuorukainen, joka kääntyy pois ja peittää silmänsä.

Katso vartaloa. Todellinen Sokrates oli kuuluisa rumuudestaan. Platonin Pidoissa nuori sotapäällikkö Alkibiades vertaa häntä satyyriin, nykerönenäiseen ja pullosilmäiseen. David antoi hänelle liikunnanopettajan vartalon. Pää on peräisin antiikin muotokuvabysteistä, mutta rinta ja käsivarret ovat puhdasta ihannetta. Tämä ei ole muotokuva ihmisestä. Se on muotokuva periaatteesta, eikä periaatteilla ole vatsaa.

Kriton ja käsi reidellä

Oikealla kivilohkareella istuva mies on Kriton. Hän oli Sokrateen ikäinen, samasta Ateenan kaupunginosasta ja rikas. Muutamaa päivää aiemmin, hänen nimeään kantavassa dialogissa, Kriton oli tullut vankilaan ennen aamunkoittoa mukanaan suunnitelma: lahjoa vartijat ja salakuljettaa Sokrates pois kaupungista. Sokrates kieltäytyi. Pakeneminen, hän perusteli, rikkoisi lakeja, jotka olivat hänet kasvattaneet.

Kriton istuu siis tässä ystävänä, joka hävisi väittelyn. Hänen kasvonsa ovat kohotetut Sokratesta kohti, nyrkki painettuna leuan alle, katse lukittuna kasvoihin, jotka kohta vaikenevat. Ja hänen oikea kätensä lepää Sokrateen reidellä.

Tuolla kädellä on lähde. Faidonissa, kun Sokrates on juonut, mies, joka antoi hänelle myrkyn, puristaa ensin hänen jalkateriään ja sitten jalkojaan, kysyy, tunteeko hän mitään, ja seuraa tunnottomuuden nousua. Kun kylmyys saavuttaa vyötärön, Sokrates paljastaa kasvonsa ja lausuu viimeiset sanansa. Ne on osoitettu Kritonille: ”Kriton, olemme Asklepiokselle kukon velkaa. Maksakaa se älkääkä laiminlyökö sitä.” Sitten Kriton sulkee ystävänsä silmät ja suun. David antaa Kritonille kosketuksen, sijoitettuna juuri siihen kohtaan, johon kylmyys nousee. Luetaanpa se surun tai jo loppua tunnustelevan käden eleeksi, se on maalauksen ruumiillisin asia.

Platon, vanhempi kuin oli eikä edes paikalla

Siirry nyt aivan vasemmalle. Vuoteen jalkopäässä istuu harmaaseen viittaan kääriytynyt valkohiuksinen mies selkä kaikkeen päin. Hänen päänsä on painunut. Kädet lepäävät sylissä. Hän on huoneen ainoa hahmo, joka ei reagoi. Hän on Platon.

Ja tässä tulee ”hetkinen, oikeastiko?” -hetki. Platon ei ollut paikalla. Faidonissa kertoja luettelee ystävät, jotka tulivat sinä päivänä, ja lisää sitten lauseen, jota tutkijat ovat ihmetelleet kaksituhatta vuotta: ”Platon taisi olla sairaana.” Eikä hän ollut vanha. Vuonna 399 eaa. Platon oli noin kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen. David maalasi hänet vanhaksi mieheksi, siihen ikään, jossa hän kirjoitti dialogin, joka teki tästä kuolemasta kirjallisuutta.

Yksityiskohta harmaaviittaisesta vanhasta miehestä, joka istuu pää painuksissa vuoteen päässä valkoinen nauha hiuksissaan; hänen kivipenkkinsä vieressä lattialla on kynä, mustepullo ja kääröjä, ja penkin kylkeen on maalattu kirjaimet L.D.

Metin oma esittely sanoo sen suoraan: Platon ei ole paikalla todistajana vaan kirjoittajana, jonka teksti säilytti tarinan. Katso lattiaa hänen penkkinsä vieressä. Siellä on kääröjä, mustepullo ja kynä. Hän on kirjoittaja, joka istuu oman näkymänsä reunalla ja muistelee sitä. Maalaus tapahtuu tietyssä mielessä hänen päänsä sisällä.

Ja hänen penkkinsä kylkeen David maalasi pienin tummin suuraakkosin kaksi kirjainta: ”L.D”, Louis Davidin mukaan, nimellä, jolla hän signeerasi 1780-luvulla. Nimikirjaimet ovat kirjoittajan alla. Pidä tämä mielessä huoneen toista päätä varten.

Apollodoros ja vanginvartija, joka ei voinut katsoa

Platonin takana sinipukuinen nuorukainen painaa kyynärvartensa kaaren seinää vasten ja hautaa kasvonsa niihin. Hänet tunnistetaan yleensä Apollodorokseksi. Faidonissa hän on se, joka itkee koko päivän. Kun Sokrates lopulta juo, Apollodoros puhkeaa valitukseen, joka kertojan mukaan vei kaikilta rohkeuden. Sokrates nuhtelee häntä. Hän oli lähettänyt naiset pois, hän sanoo, juuri siksi, ettei kukaan käyttäytyisi näin. Davidia neuvonut benediktiinioppinut, isä Jean Adry, pyysi kertoman mukaan, että Apollodoros näytettäisiin selvästi murtuneena.

Heidän edessään seisoo punaisessa tunikassa nuorukainen, joka ojentaa maljaa. Hän ei pysty katsomaan. Vapaalla kädellään hän peittää silmänsä, ja hän kääntää selkänsä miehelle, jota on tappamassa. Useimmat oppaat kutsuvat häntä vanginvartijaksi. Faidonissa tässä on oikeastaan kaksi miestä. Toinen on Yhdentoista, vankilasta vastanneiden ateenalaisten virkamiesten, palvelija, joka tulee sisään myöhään päivällä, sanoo Sokrateelle tämän olevan lempein mies, joka koskaan on ollut tuossa vankilassa, purskahtaa itkuun ja lähtee. Toinen on mies, joka tuo ja antaa myrkyn. David näyttää sulauttaneen heidät yhdeksi hahmoksi: käsi, joka ojentaa kuoleman, kiinni kasvoissa, jotka kieltäytyvät katsomasta.

Ksantippe vilkuttaa portailta

Vasemmanpuoleisen kaaren läpi, portaikon yläpäässä, punapukuinen nainen kääntyy ja nostaa kätensä. Kaksi miestä nousee jo hänen edellään.

Yksityiskohta vasemmasta kaaresta: punapukuinen nainen kiviportaiden yläpäässä kääntyy käsi koholla, kun kaksi miestä nousee pois, ja heidän alapuolellaan sinipukuinen nuorukainen painaa käsivartensa seinää vasten.

Hänet tunnistetaan lähes aina Ksantippeksi, Sokrateen vaimoksi. Myöhemmät kirjoittajat tekivät hänestä filosofian riitapukarin. Faidon on lempeämpi. Hän on paikalla aamunkoitteessa heidän nuorin poikansa sylissään. Hän huudahtaa, että tämä on viimeinen kerta, kun Sokrates puhuu ystäviensä kanssa, ja Sokrates pyytää Kritonia järjestämään jonkun saattamaan hänet kotiin. Myöhemmin päivällä perheen naiset palaavat, hän puhuu heidän kanssaan ja lähettää heidät taas pois.

David sijoitti naisen hyvästit maalauksen taka-alalle, pieninä ja takaa valaistuina, ja teki niistä huoneen ainoan eleen, joka suuntautuu poispäin Sokrateesta. Kaikki kirjoittajat eivät ole samaa mieltä siitä, että hän on Ksantippe; jotkin kuvaukset ohittavat hänet kokonaan. Mutta nainen, joka lähtee sellistä miesten jäädessä, on täsmälleen sama tapahtumajärjestys kuin Platonin tekstissä.

Oppilaat, joita David ei koskaan nimennyt

Oikealla huone hajoaa. Vuoteen takana seisoo vierekkäin kaksi nuorta miestä, ryhmän ainoat hillityt kasvot, ja he tarkkailevat Sokratesta kuin tekisivät yhä muistiinpanoja. Heidän edessään keltaiseen kaapuun ja siniseen viittaan pukeutunut hahmo taipuu melkein kaksinkerroin, kasvot käsissä. Hänen vieressään valkohiuksinen mies kynsii omia ohimoitaan. Aivan reunassa punapukuinen nuorukainen heittää käsivartensa ylös seinää vasten.

Yksityiskohta oikeanpuoleisesta ryhmästä: kaksi tyyntä nuorta miestä vuoteen takana, keltaisiin ja sinisiin pukeutunut hahmo kumarassa kasvot käsissään, päätään pitelevä vanha mies ja punapukuinen nuorukainen käsivarret ylhäällä seinää vasten.

Faidon antaa tälle joukolle nimet. Paikalla olivat Kritonin poika Kritobulos sekä Hermogenes, Epigenes, Aiskhines, Antisthenes, Ktesippos ja Meneksenos, ja lisäksi kaksi nuorta miestä Thebasta, Simmias ja Kebes, jotka hoitavat dialogissa suurimman osan väittelystä. Faidon itse, kertoja, istui vuoteen vieressä, kun Sokrates silitti hänen hiuksiaan. David ei nimennyt heistä ketään. Jos joku kertoo sinulle, mitkä kasvot kuuluvat Kebesille, hän arvaa.

Sen sijaan David antoi heille asteikon. Suru nousee tässä maalauksessa kuin tikapuita vasemmalta oikealle. Platon on liikkumaton. Apollodoros piiloutuu. Kriton pitää kiinni. Oikeanpuoleinen ryhmä kiihtyy romahdukseen asti. Ja kaiken keskellä ainoa mies, jonka pitäisi pelätä, on ainoa, joka on tyyni.

Kaksitoista mestarin ympärillä

Laske maalauksen ihmiset, jotka eivät ole Sokrates. Kriton, Platon, Apollodoros, mies ja malja, nainen portailla ja kaksi miestä hänen kanssaan sekä viisi oikealla. Heitä on kaksitoista.

Kaksitoista seuraajaa opettajan ympärillä tämän elämän viimeisenä päivänä, ja yksi heistä ojentaa hänelle hänen kuolemansa välineen. Yhtäläisyyttä Pyhään ehtoolliseen on vaikea olla huomaamatta, kun sen kerran näkee. David oli tutkinut aihetta Roomassa. Vuonna 1779, muutamaa vuotta ennen kuin hän aloitti Sokrateen, hän teki kopion Valentin de Boulognen Pyhästä ehtoollisesta. Päätyikö hän kahteentoista tarkoituksella? Hän ei koskaan sanonut niin, eikä mikään asiakirja todista sitä. Mutta jos haluat verrata näitä kahta huonetta, oppaamme Pyhä ehtoollinen, kuka on kuka on hyvä paikka aloittaa.

Lyyra ja kahleet

Kaksi esinettä vuoteella kertoo aamun tarinan.

Ensimmäinen on kahleet. Ne kulkevat patjan poikki, rungon alta ja lenkkinä lattian poikki, ja vuoteen jalan vieressä on avoin jalkarauta. Faidonissa virkamiehet riisuvat ne aamunkoitteessa. Sokrates nousee istumaan, hieroo jalkaansa ja aloittaa päivän huomauttamalla, kuinka kummallista on, että mielihyvä ja kipu näyttävät aina seuraavan toisiaan. David jätti päivän ensimmäisen tapahtuman näkyville.

Yksityiskohta puisesta lyyrasta ja rautaketjusta vuoteella Sokrateen paljaan jalan vieressä; alhaalla kivilattialla lisää ketjua ja avoin jalkarauta.

Toinen on lyyra hänen jalkansa vieressä. Se on huoneen oudoin esine, ja se tulee suoraan tekstistä. Vankilassa Sokrates oli ensimmäistä kertaa elämässään alkanut kirjoittaa runoja. Hän kertoi ystävilleen, että toistuva uni käski häntä yhä uudelleen ”harjoittamaan musiikkia” ja että hän oli aina ajatellut filosofian kelpaavan siihen. Nyt hän varmuuden vuoksi muunsi Aisopoksen tarinoita runomittaan ja kirjoitti hymnin Apollonille. Seitsemänkymmenvuotias filosofi sellissä, kuolemaa odottaen, opettelemassa uutta taidetta tyydyttääkseen unen. Se on lyyra.

Kaksi signeerausta, kaksi ystävää

Palaa nyt kivilohkareelle, jolla Kriton istuu. Sen kylkeen David kaiversi pienen paneelin, jossa on pöllö, Athenen lintu, jota ateenalaiset löivät kolikoihinsa, ja sen vieressä muutama kreikkalainen kirjain. Pöllön alla on vinolla käsialalla hänen koko signeerauksensa: ”L. David”.

Yksityiskohta Kritonista istumassa kivilohkareella käsi Sokrateen reidellä; lohkareen kyljessä pieni kaiverrettu pöllö ja sen alla maalattu signeeraus L. David.

Maalaus on siis signeerattu kahdesti. Nimikirjaimet ovat Platonin, tarinan kirjoittajan, alla. Koko nimi on Kritonin, ystävän, joka ei pystynyt pelastamaan häntä, alla. Tavanomaisen tulkinnan mukaan David maksoi nimikirjaimilla velkansa lähteelleen ja asetti itsensä, nimeään myöten, sen miehen rinnalle, joka rakasti Sokratesta eniten ja kosketti häntä viimeisenä. Se on tulkinta, ei tunnustus. Mutta maalarit, jotka signeeraavat teoksen kahdesti, kahteen eri penkkiin, tekevät sen harvoin vahingossa.

Chiaro on tehty juuri tämän kokoluokan yksityiskohtia varten: salissa pöllö ja ”L. David” Kritonin lohkareessa ovat kumpikin pelikorttia pienempiä, ja kahden penkin tarina soi korvassasi, kun etsit niitä.

Kilpailija, tilaustyö ja giljotiini

David ei maalannut Sokratesta kuninkaalle. Tilaus tuli Trudainen perheeltä, varakkailta nuorilta liberaaleilta, jotka pitivät Pariisissa kirjallista salonkia; lähteet ovat yhä eri mieltä siitä, kumpi veljistä, Charles-Louis vai Charles-Michel, varsinaisesti teki tilauksen. Se oli yksityinen maalaus yksityiseen kotiin.

Kuninkaallinen versio oli toisen tekemä. Pierre Peyron, Davidin kilpakumppani palkinnoista opiskeluajoista asti, oli saanut kuninkaan rakennusten pääjohtajalta tilauksen maalata saman aiheen. Molemmat teokset olivat esillä Pariisin Salongissa vuonna 1787 Louvressa. Vertailu oli verilöyly. Peyronin teos on levoton, hämärä kohtaus, jossa Sokrates katoaa puoliksi väkijoukkoon. Davidin teos on friisi, jossa jokainen hahmo on aseteltu kuvatason suuntaisesti ja valaistu kuin näyttämöllä. Kriitikot asettuivat Davidin puolelle. Lontoon Royal Academyn puheenjohtajan Joshua Reynoldsin kerrotaan kutsuneen Davidin teosta taiteen suurimmaksi saavutukseksi sitten Sikstuksen kappelin ja Rafaelin stanzojen Vatikaanissa. Thomas Jefferson, tuolloin Yhdysvaltain lähettiläs Pariisissa, nosti Davidin teoksen Salongin parhaaksi.

Peyronin versio Sokrateen kuolemasta: tummempi, ahdas vankilakohtaus, jossa Sokrates istuu keskellä monien oppilaiden ympäröimänä kiviholvin alla.

Peyronin maalaus on nykyään Statens Museum for Kunstissa, Tanskan kansallisgalleriassa Kööpenhaminassa, joka kertoo teoksen kyltissä suoraan, että useimpien katsojien mielestä hän hävisi vuonna 1787.

Kaksi vuotta aiemmin David oli tehnyt nimensä tunnetuksi toisella antiikin saarnalla maalin muodossa, Horatiusten valalla. Sokrates on sen hiljaisempi jatko-osa. Se kertoo miehestä, joka kuolee lain puolesta, ei miehestä, joka tappaa sen puolesta. Sitten historia saavutti maalauksen. Vallankumouksen aikana Davidista tuli kansanedustaja, hän äänesti Ludvig XVI:n teloittamisen puolesta ja istui yleisen turvallisuuden komiteassa, toisessa niistä kahdesta komiteasta, jotka johtivat hirmuvaltaa. Heinäkuussa 1794, hirmuvallan viimeisinä päivinä, molemmat Trudainen veljekset teloitettiin giljotiinilla. Niin myös André Chénier, runoilija, joka oli ehdottanut Sokrateen elettä. Valtion teloittamasta oikeamielisestä miehestä kertovan maalauksen tekijä kuului sinä kesänä itse siihen valtioon, joka teloitti. Muutamaa päivää myöhemmin Robespierre kaatui, ja David joutui itse vankilaan.

Hän pääsi sieltä, maalasi Napoleonin kruunajaiset ja kuoli maanpaossa Brysselissä vuonna 1825. Maalaus jäi Trudainen suvun perillisille ja kulki ranskalaisten kokoelmien kautta vuoteen 1931, jolloin Met osti sen.

Usein kysyttyä Sokrateen kuolemasta

Keitä Sokrateen kuolema -maalauksessa on?

Sokrates vuoteella, hänen ystävänsä Kriton käsi hänen reidellään, Platon vuoteen jalkopäässä, Apollodoros seinää vasten, maljaa pitelevä nuorukainen ja portailla nainen, joka yleensä tunnistetaan Sokrateen vaimoksi Ksantippeksi. Muita oppilaita ei maalauksessa nimetä.

Missä Sokrateen kuolema -maalaus on?

Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa, eurooppalaisen maalaustaiteen saleissa; Metin verkkoluettelo sijoittaa sen saliin 634. Museo osti sen vuonna 1931.

Kuinka suuri Sokrateen kuolema on?

Se on 129,5 × 196,2 senttimetriä, eli noin 1,30 metriä korkea ja lähes 2 metriä leveä.

Miksi Platon on vanha Sokrateen kuolemassa?

Koska David maalasi hänet kirjoittajana, ei todistajana. Platon oli vuonna 399 eaa. noin 28-vuotias, ja hänen oma dialoginsa kertoo hänen olleen sinä päivänä sairaana ja poissa. David näyttää hänet siinä iässä, jossa hän kirjoitti tarinan, kynä ja kääröt jalkojensa juuressa.

Mitä Sokrateen kuolema tarkoittaa?

Se esittää miehen, joka valitsee kuoleman mieluummin kuin rikkoo lakia, ja joka puolustaa yhä sielun kuolemattomuutta kurottaessaan kohti myrkkyä. Vuonna 1787, kaksi vuotta ennen vallankumousta, se luettiin saarnaksi kansalaishyveestä ja periaatteissaan pysymisestä.

Mihin David signeerasi Sokrateen kuoleman?

Kahteen kohtaan. Nimikirjaimet ”L.D” ovat Platonin alla olevassa penkissä, ja koko signeeraus ”L. David” Kritonin alla olevassa kivilohkareessa, pienen kaiverretun Ateenan pöllön alapuolella.

Mitä katsoa Metissä

Astu ensin kauemmas. Salin toiselta puolelta maalaus näyttää matalalta näyttämöltä, joka on valaistu vasemmalta ylhäältä, ja kaikki siinä osoittaa Sokrateen sormien ja maljan väliseen rakoon.

Mene sitten lähelle ja katso maalaus kolmessa pysähdyksessä. Malja: Sokrateen käsi leijuu sen yllä koskematta, ja sitä pitelevä nuorukainen peittää silmänsä. Platonin alla oleva penkki: kääröt, mustepullo ja ”L.D”. Kritonin alla oleva lohkare: pöllö ja ”L. David”. Kahden signeerauksen välillä olet kulkenut tarinan kirjoittajalta ystävälle, joka eli sen, eli juuri sen reitin, jonka David viitoitti.

Ennen kuin lähdet, katso ylös vasemmalle kaareen ja etsi nainen portailta. Hän on ainoa, joka kävelee ulos maalauksesta, ja ainoa, joka katsoo taakseen. Metin Sokrateen kuolema -kohde alkaa samasta kohotetusta sormesta. Jos haluat nähdä lisää väkijoukkoja purettuna kasvo kerrallaan, koko sarja on koottu artikkeliin Kuuluisat maalaukset, jokainen hahmo tunnistettuna: kuka on kuka 11 mestariteoksessa.

Sokrates ei koskaan kirjoittanut sanaakaan. Kaikki, mitä tiedämme hänen viimeisestä päivästään, on peräisin vuoteen jalkopäässä istuvalta mieheltä, siltä, jonka pää on painuksissa, siltä, joka ei ollut paikalla. David maalasi hänet silti mukaan, antoi hänelle kynän ja signeerasi nimikirjaimensa hänen alleen.